Siirry pääsisältöön

Tekstit

Mindfulnessia magneettikuvauksessa

Harrastin tänään taas pysähtymistä nykyhetkeen magneettikoneen sisällä. Siinä hengitellessäni kuuntelin Yle Radio Suomen juttuja esimerkiksi kurtturuusuista ja lupiineista sekä taksiuudistuksesta. Tuli siis sivistyttyäkin samalla.

Magneettikuvaus on tosi outo juttu. Se sisältää paljon kaikkea epämiellyttävää: kanyylin, aukkoihin tungettavaa geeliä, ahtaan paikan ja liikkumatta makaamisen. Silti se on tavallaan myös ihan jees. Onpahan kerrankin paikka, jossa ei oikeasti voi tehdä mitään muuta kuin maata paikoillaan.

Minulla oli näppärästi myös lääkäriaika tänään, joten hengailin sairaalan käytävillä koko päivän.

Mitään kovin ihmeellistä ei löytynyt. Leikkaus on loppusyksystä ja siihen asti mennään stentin kanssa.

Olen voinut ihan hyvin. Stentti painaa kovan riuhtomisen tai venyttelyn jälkeen virstarakkoa ja selkää, mutta sekin menee ohi. Ei vaan pidä riuhtoa taikka venytellä liiaksi.

Henkisestikin olen voinut yllättävän hyvin. Olen vähän odottanutkin, milloin pettymys, ahdistus ja huol…
Uusimmat tekstit

Ensimmäinen kerta tätäkin — Päivystyksen kautta osastolle

Endometrioosi todella palasi elämääni rytinällä. Tiistaina alkanut kipu muuttui keskiviikon aikana koko ajan rajummaksi. Torstaiaamuna pyysin miestä viemään minut päivystykseen. Kipu oli sietämätöntä eikä mikään lääkitys auttanut. 
En ole aikaisemmin joutunut käymään päivystyksessä kipujeni kanssa. Ne ovat aina olleet sillä tavalla hoidossa, että en ole tarvinnut akuuttia apua. Lääkearsenaali on riittänyt. 
Kipu pysyi poissa kolme vuotta. Siitä lähtien, kun menin makaamaan leikkauspöydälle. Ja aivan yhtäkkiä kipu olikin niin kovaa, että en pärjännyt sen kanssa kotona. Se ei loppunut, vaan koveni hetki hetkeltä. Kipu sai minut oksentamaan ja vaikertamaan ääneen. En voinutkaan ottaa sitä vastaan samoilla keinoilla kuin aikaisemmin. Oli pakko hakea apua. 
Päivystyksessä epäiltiin ensin umpisuolta ja virtsakiviä. Varjoainekuvaus paljasti kuitenkin totuuden: endometrioosikysta on kasvanut ja alkanut painaa munuaista. Sen seurauksena munuainen oli turvonnut ja tulehtunut. Kipu tuli munuaise…

Kipu on tullut takaisin

Kipu on palannut. Valvoin sen kanssa viime yön ja aamulla varasin ajan poliklinikalle. Ei tämä olekaan vielä ohi. Olen niin pettynyt ja voimaton juuri nyt. Ennen olin tottunut kipuun. Nyt tuntuu kuin sisuskalut repeäisivät. Ehkä en jaksa tätä enää. Ehkä minusta ei enää ole tähän.

Ensimmäinen vuosipäivistä

Siitä on nyt tasan vuosi. Olin tekemässä ruokaa työpäivän päätteeksi, kun puhelin soi. Se puhelu muutti elämäni lopullisesti.

Minusta tuli äiti.

Tämä uskomaton vuosi on kulunut käsittämättömän nopeasti. Puhelinsoitto jakoi ajan kahtia. Tasainen, samanlainen ja hidas ajankulu ennen. Ja vauhdikas, iloinen, uuvuttava ja muuttuva jälkeen.

Ihmeellisestä on tullut arkipäivää. Talo on täynnä ääniä. Syli on täynnä. Iho on täynnä kosketusta. Entisestä arkipäivästä on tullut ylellisyyttä. Olla yksin. Maata sohvalla ja vaikka syödä siinä. Jättää ruoka laittamatta ja elää leivällä.

Minusta on tullut äiti. Ihmettelen sitä edelleen joka ikinen päivä.

Lapsen saaminen on lapsettomuuskriisin veroinen onni.

Istuin tänään leikkihuoneen lattialla lapsi sylissäni. Luimme siinä putkeen viisi kirjaa ja samalla nuuhkuttelin ja pusuttelin hänen ihania poskiaan.

Ajattelin siinä istuessani, kuinka älyttömän onnellinen olen juuri nyt. Olen saanut viettää jo lähes vuoden tämän lapsen kanssa. Olen saanut olla onnellinen jo lähes vuoden. Se on uskomatonta!

Se onnellisuus, jonka lapsi tuo, on kummallista onnellisuutta. Se on ylitsevuotavaa ja käsittämätöntä, kun sitä pysähtyy miettimään. Se on vähän pelottavaakin, koska se punoutuu aina yhteen huolen kanssa. Se on myös sellaista onnea, joka ei vähene sillä, että lapsen kanssa on myös rankkaa. (Ja se rankkuushan on pakko mainita aina. Vähintään sivulauseessa, ettei kukaan vain tulisi sanomaan, että helppoahan se teillä on ja että ei se kuule pelkkää auvoa ole ja niin edelleen.)

Olen ylpeä itsestäni siinä, että olen osannut nauttia lapsen kanssa olemisesta niin paljon. Olen uskaltanut, kehdannut ja halunnut olla rehellisesti juuri niin onnellinen kuin o…

Kirjoittamisen voima on vuorovaikutuksessa

Kirjoittaminen on hyvä ajattelun ja dokumentoinnin väline. Siitä kirjoitin aikaisemmassa blogipostauksessa Kriisin käsittelyä kynä kädessä. Ennen kaikkea kirjoittaminen on kuitenkin vuorovaikutusta. Se on tapa avata omia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Lukeminen taas on tapa ottaa niitä vastaan.
Kirjoittaminen ei välttämättä kaipaa lukemista. Joskus on hyödyllistä kirjoittaa niin, että tekstiä ei ole tarkoituskaan ikinä lukea. Usein teksti kuitenkin kaipaa lukijaansa. Se lukija voi olla kirjoittaja itse tai joku ulkopuolinen.
Kirjoittaminen on tapa kurottaa pois yksinäisyydestä
Kriisi tiputtaa usein kokijansa paksun yksinäisyyden kokemuksen sisälle. Kriisin keskellä tuntuu, ettei kukaan kuule oikeita ajatuksiani eikä kukaan täysin ymmärrä, mitä käyn läpi. Monia ajatuksia ja tilanteita voi olla vaikea selittää. Niitä voi myös olla vaikea kuunnella.
Kirjoittaminen on tapa kurottautua yksinäisyyden verhon läpi. Kun saa rauhassa asetella sanansa ja asiansa, on se mahdollista saada sellaise…

Kriisin käsittelyä kynä kädessä

Kun kriisi kohtaa, sen käsittelemiseen tarvitaan erilaisia apuvälineitä. On tavallista etsiä apua ajatusten järjestämiseen esimerkiksi puhumisesta tai liikunnasta. Monelle myös kirjoittaminen on loistava ajattelun apuväline.
Kirjoittamisen avulla on mahdollista muodostaa epämääräisistä ajatuksista kokonaisia tekstejä ja lauseita. Käsittelemistä karttava paha olo voi antautua käsiteltäväksi, kun siitä ottaa otteen kirjoittamalla. Eikä välttämättä tarvitse uskaltaa ajatella tai kirjoittaa heti sitä pahinta ja epätoivoisinta ajatusta. Ehkä aluksi riittää, että kirjoittaa vähän asian sivusta. Jossain vaiheessa paha olo antautuu kirjoitettavaksi – ja samalla ajateltavaksi.
Kirjoittaminen on mahtava dokumentoinnin apuväline. Lopulta on vaikea muistaa, mitä tapahtui, mitä ajatteli tai tunsi tapahtumien keskellä. Kaiken dokumentointi voi osoittautua hyödylliseksi jälkikäteen. Mitä oikein tunsin ja ajattelin silloin, kun kriisi oli pahimmillaan? Millä tavalla ajatukseni ja tunteeni ovat muuttune…