Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosikatsaus

Juuri loppumaisillaan oleva vuosi on ollut tähänastisen elämäni raskain. On järisyttävää muistella, millainen määrä surua ja ikävää tähän vuoteen on mahtunut. Vuosi on ollut toiveiden ja pettymysten täyttämää ja varsinkin viimeiset kolme viikkoa ovat olleet vaikeita. Joulun aika antoi mahdollisuuden lepoo, ja rentoutuminen tuntuu jatkuvasti tuovan pintaan uusia tunteita. Monta kertaa suru on täytynyt haudata piiloon, ja rentoutuminen kai tuo suremattoman surun takaisin mieleen. Tätä vuotta määrittelee parhaiten pidätetty itku. Minusta on tullut siinä jo melko hyvä!

Toisaalta kulunut vuosi on ollut antoisa. Parisuhteemme on voinut hyvin, ja olemme lähentyneet toisiamme entisestään. Vaikeiden asioiden kanssa painiminen on mahdollistanut suoran keskusteluyhteyden. Lisäksi olen huomannut, kuinka suuri voimavara todellisissa ystävissä piilee. Vuosi on näyttänyt sen, että minulla on todella ihania ja kultaisia ystäviä, jotka osaavat olla tämän asian kanssa juuri niinkuin pitääkin. Kuuntelevia korvia ja nojattavia olkapäitä on ollut saatavilla.

Kiitos kuuluu siis teille, rakkaat ystäväni! Teidän ansiostanne olen jaksanut. Te olette antaneet minulle monta syytä iloon ja nauruun. Tiedän, että moni teistä tuntee riittämättömyyttä suruni kanssa. Muistakaa kuitenkin, että te riitätte. Jo lämpimät ajatuksenne ja olemassaolonne ovat paljon.

Tänään kävin sytyttämässä kynttilän Tyhjän sylin muistopaikalle. Kynttilän mukana haluan haudata tämän vuoden surut taakseni ja samalla jättää toivon liekin palamaan. Se tuntui hyvältä.

Tulevalle vuodelle minulla on vain yksi toive.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille. Toivottavasti kaikki pystyvät jouluna rentoutumaan ja iloitsemaan. Nauttikaa olostanne ja toisistanne!


torstai 22. joulukuuta 2011

Reippahasti käypi askeleet

Niin se aika jälleen kerran riensi. Nyt elän jo kiertopäivää kahdeksan. Kuukautiset olivat niin ihanat kuin kuukautiset voivat olla. Pärjäsin Litalginin ja Ketorinin avulla koko kuukautisten ajan. Poissa olivat sietämättömät kivut, kuukautisten jälkeinen juilinta sekä migreeni. Ihanaa!

Viikko on ollut kuitenkin hyvin raskas. Töissä on ollut kiirettä ja jouluvalmistelutkin ovat vieneet oman osansa voimista. Lisäksi olen jatkuvasti hieman alakuloinen tämänhetkisen tilanteen vuoksi. Onneksi tänään alkoi loma. Huomenna täytyy vielä jaksaa valmistella joulua, mutta ylihuomenna alkaa täysi lepo ja laatuaika miehen kanssa. Vietämme joulun kahdestaan kotona, ja olen siitä todella onnellinen. Onneksi olemme jo aikaisemmin luoneet itsellemme sopivat jouluperinteet. Niinpä meidän ei tarvitse surra jouluna sitä, että olemme kahden. Meillä on täydellinen joulu myös kahdestaan.

Toipuminen leikkauksesta sujui hyvin tiettyyn pisteeseen saakka. Aluksi toipuminen oli hurjan nopeaa, mutta pikkuhiljaa se hidastui. Vielä alkuviikosta eli noin puolentoista viikon päästä leikkauksesta kävelyvauhtini oli tavallista hitaampi. Onneksi lenkkeily koiran kanssa alkoi jo sujua. Salille tai jumppaan en ole vielä uskaltanut tai ehtinyt mennä, mutta tänään kävin viimein agilitytreeneissä juoksemassa. Juokseminen onnistuu jo ihan hyvin, mutta vauhti ei todellakaan ole entisensä ja väsyin kamalan nopeasti. Joulun jälkeen täytyy kyllä aloittaa todella kova lihashuolto- ja kuntokuuri, jotta pääsen palautumaan kunnolla ennen ivf-hoitojen alkua.

torstai 15. joulukuuta 2011

Ensimmäinen kiertopäivä

Ensimmäinen kiertopäivä ja tasan viikko laparoskopiasta. Voiko tämä tosiaan olla näin helppoa? En todellakaan ole kivuton, mutta kestämättömät tuskat ovat poissa. Kipu on vain inhottavaa, mutta se ei valtaa ajatuksia. Olen ottanut kipuun päivän aikana kahteen kertaan yhden Litalginin ja yhden Ketorinin. Särkylääkkeiden määrä on siis todella vähäinen aiempaan verrattuna.

Aloitin tänään e-pillerit. Syön niitä ivf-hoitojen aloittamiseen saakka. Se tekee minut surulliseksi. Meidänhän piti päästä hyödyntämään laparoskopian jälkeiset kuukaudet. Nyt luonnolliselle raskautumiselle ei edes anneta mahdollisuutta. Sitä mukaa, kun fyysinen toipuminen on edistynyt, psyykkinen puoli voi huonommin. Koko kauheus uppoaa mieleen pikkuhiljaa. Nyt on selvästi syytä hakeutua myös psykologin juttusille. Olen äärettömän väsynyt tähän kaikkeen. Pelko siitä, että emme milloinkaan saa lasta, kasvaa koko ajan ja tekee oloni kovin raskaaksi. Psykologille pitäisi päästä kuukauden sisällä. Nyt täytyy siis vain ilmoittautua jonoon.

Huomenna pääsen onneksi viimein töihin ja saan muuta ajateltavaa. Kohta on joulu ja aikaa levätä kunnolla.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Toipuminen laparoskopiasta ja vinkkejä kohtalotovereille

Toipumiseni laparoskopiasta on ollut yllättävän nopeaa. Perjantaina sairaalasta kotiuduttuani vatsani oli kuin jalkapallo. Uskomatonta, kuinka suureksi se voikaan venyä. Takki ei mahtunut ollenkaan kiinni ja päällekin meni vain hyvin väljä tunika. Inhottavin jälkivaiva minulla oli hartia- ja palleapistos. Maha oli kovin täynnä ilmaa, ja se selvästi painoi palleaa ja aiheutti epämukavaa oloa myös hartioissa. Jouduimme tekemään myös nukkumisjärjestelyitä, koska pystyin olemaan vain vasemmalla kyljelläni tai selälläni. Niinpä minun täytyi mennä nukkumaan miehen puolelle sängyssä, koska muuten en olisi päässyt kumolleni.

Lauantaiaamuna oloni oli kohentunut jo kummasti. Sain aamulla mennä suihkuun ja ottaa haavoja peittävät siteet pois. Haavoja minulla on neljä. Yksi isompi navassa ja kolme pienempää sen ympärillä. Haavoja täytyy suihkutella kaksi kertaa päivässä. Lauantaina syöminenkin alkoi jo luistaa, vaikka isoja annoksia mahaani ei yksikertaisesti mahtunut. Syöminen teki myös olon epämukavaksi, koska vatsassa olevat kaasutkin lähtivät liikkeelle. Kaasut eivät myöskään millään tuntuneet poistuvat kehostani mitään kautta. (Näin korrektisti ilmaistuna!)

Lauantaina kävin myös ulkona kävelyllä saattajan kanssa. Takki ei edelleenkään mahtunut päälle, mutta en ehtinyt kyllä sadan metrin lenkillänikään kovasti paleltua. Vauhti oli edelleen kovin hidas. Sunnuntaina ja maanantaina lenkkeilinkin jo puolen kilometrin lenkit. Maanantaina takkikin jo mahtui kiinni!

Endometrioosiyhdistyksen vinkit ovat mainioita. Tässä kuitenkin oma vinkkilistani, jossa myös varmasti toistan linkin listaa:
  • Vaatteet: Kannattaa varata ennen leikkausta puhtaaksi mahdollisimman monta väljää mekkoa ja matalia pikkuhousuja. Haavojen suihkuttelun jälkeen on mukava vaihtaa päälle puhtaita vaatteita ja väljään mekkoon iso maha mahtuu mainiosti. Hyvin matalallekin käännetyt housut tuntuvat ahdistavilta.
  • Ruoka: Mahaan ei mahdu kerralla paljon ruokaa ja juomaa, joten kannattaa varata ulottuville sellaista ruokaa, jota on helppo syödä pieniä annoksia kerrallaan.
  • Tyynyt: Tyynyt ovat todella hyviä apuvälineitä. Yskiminen, nauraminen ja aivastelu sujuvat paljon paremmin, jos painaa samalla tyynyllä vatsaa. Tyynyillä voi myös muotoilla makuualustansa juuri oikeanlaiseksi.
  • Kaasut: Ne poistuvat kaikkia mahdollisia reittejä. Hyvät tavat kannattaa heittä hetkeksi romukoppaan. Kaasujen päästely ylä- ja alakautta oikeastu helpottaa oloa ja PALJON! Ällöttävää. Cuplaton on muuten oiva varuste lääkekaappiin.
  • Hartiapistos: Lämpöpussi ja hieronta helpottavat vähän oireita. Myös syvään hengittäminen toimii.
  • Viihde: Toipuminen on tylsää! Kaikenlaista viihdettä saataville. Ystävät ovat ihanaa viihdettä, mutta heistä nauttiminen on todella uuvuttavaa. Ystäviä siis sopivassa suhteessa.
  • Lenkkeily: Kävely helpottaa oloa. Epämukavan olon iskiessä parasta on nousta ylös. Kannattaa myös mennä ulos mahdollisimman nopeasti. Ulos ei kuitenkaan kannata mennä aluksi yksin. Saattaja voi talutella portaissa ja auttaa muutenkin, jos väsymys iskee. Kävelyvauhti muistuttaa tietysti rasvattua salamaa. Väistäminen on hankalaa, joten ei kannata mennä lenkille jouluruuhkaan.
  • Huumori: Nauraminen sattuu, joten kannattaa ottaa kaikki vakavasti. Tyhmintä on keksiä itse hyviä juttuja. Kummallista, että juuri silloin, kun nauraminen on kiellettyä, ympärillä tapahtuu kamalasti kaikkea hauskaa! Viihdettä ei muuten kannata etsiä esimerkiksi netin hauskuutuspalstoilta tai komedioista. Mitä synkempää sitä mukavampaa!
  • Sairausloma: Minulle sitä määrättiin operaatiopäivän lisäksi seitsemän päivää.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Tuomio

No niin, vihdoin aika kertoa lääkärin tuomio. Leikkaukseni tosiaan kesti noin kolme tuntia ja vatsaani ilmestyi yhteensä neljä haavaa. Yksi isompi ja kolme pienempää.

Munatorveni olivat kiinnittyneinä sekä toisiinsa että jonnekin ylös. Lisäksi kipupesäkkeitä löytyi sekä kohdun takaa että vähän edestäkin. Oikeassa munasarjassa ei ollut kystaa, vaan vesirakkula. Kiinnikkeitä siis irroiteltiin, kipupesäkkeitä poltettiin ja rakkula poistettiin. Kiinnikkeiden lisäksi munatorveni olivat myös liian paksut. On siis hyvin epätodennäköistä, että raskaus onnistuisi luonnollisesti.

Tulevaisuus näyttää nyt siltä, että aloitan e-pillereiden syömisen heti seuraavien kuukautisten alkaessa ja syön pillereitä ivf-hoitojen aloittamiseen saakka tauotta. Pillereiden tarkoituksena on siis estää endometrioosin kehittyminen ja hoitaa kipuja. Ivf-hoidot on tällä hetkellä tarkoitus aloittaa maaliskuussa.

Mikäli tulen joskus raskaaksi ja synnytän lapsen, minulle täytyy laittaa heti hormonikierukka. Endometrioosi on krooninen tauti, joka jatkuu vaihdevuosiin saakka.

Tulos on melko lohduton, mutta yritän nyt keskittyä siihen, että asiat etenevät.

Laparoskopia ja kuinka tästä eteenpäin mennään

Vihdoinkin jaksoin kaivaa läppärini esiin, jotta saan päivitettyä laparoskopiakertomukseni. Olo paranee koko ajan, vaikka aika huonossa kunnossa olen vielä siinä mielessä, että väsyn kamalan nopeasti. Kävin juuri noin puolen kilometrin lenkillä ja nyt väsyttää hurjasti. Maha alkaa kuitenkin jo olla oikean kokoinen. Tänään mahtui ensimmäistä kertaa takkikin päälle!

Mitä viimeisen viiden päivän aikana sitten on tapahtunut? Torstaina menin polille noin puoli yhdentoista aikoihin. Odottelin noin tunnin ajan ihan omissa vaatteissani, kunnes sain vaihtaa sairaalavaatteet päälleni. Päätin harkinnan jälkeen ottaa esilääkityksen, vaikka oloni olikin ihan rauhallinen. Niinpä odottelin sängyssä maaten esilääkityksen tehoamista ja kahdentoista aikoihin minut vihdoin kärrättiin leikkaussaliin.

Omat muistikuvat jatkuvat vasta iltakuudelta, mutta muiden kertomusten mukaan leikkaus kesti noin kolme tuntia ja heräämöstä minut vietiin osastolle noin viiden aikoihin. Minulla oli paha olo, ja sain pahoinvointilääkettä tippaani. Kuuden aikoihin mieheni soitti minulle ja olin vielä aivan pihalla. Kahdeksan maissa olin vihdoin oikeasti hereillä ja hetken aikaa katselinkin sairaalahuoneen maisemia, kunnes nukahdin uudestaan. Jossain välissä sain juotavakseni vettä, mutta ruokaa minulle ei torstain puolella annettu.

Perjantaina heräilin neljän aikaan aamuyöstä jo ihan pirteänä ja vähän tuskaisena. Pyysin hoitajalta särkylääkettä ja lueskelin ja torkuin aamupalaan saakka. En siis todellakaan nukkunut puoltatoista vuorokautta, kuten teille perjantaina valehtelin, vaan vain noin 16 tuntia. Ilmeisesti olin vielä perjantaiaamunakin pihalla.

Perjantaina söin aamupalaksi elämäni parasta mautonta mannapuuroa! Aamupalan jälkeen hoitaja viimein irrotti minut virtsakatetrista ja auttoi minut ylös sängystä. Sain pestä hampaani ja hoitaja pesi selkäni, joten olo koheni kovasti saman tien. Peseytymisen jälkeen lääkäri tuli käymään kertomassa tuomionsa ja sen jälkeen lähdin ravaamaan osaston käytävää päästä päähän. Liikuin kuin salama, kuten voitte arvata!

Söin vielä lounaan sairaalassa ja sen ja vessakäynnin jälkeen sain vihdoin lähteä kotiin. Kotona olenkin sitten keskittynyt sohvalla makoiluun ja television katseluun. Oloni kohenee koko ajan. Joka aamu on paljon parempi olo kuin illalla nukkumaan mennessä. Nopea toipuminen on mukavaa, koska en ole ehtinyt kamalasti turhautua.

Olkoon tämä nyt tässä. Minua väsyttää jo todella paljon. Kerron pian tarkemmin toipumisesta sekä lääkärin tuomiosta.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Vihdoinkin hereillä!

Ehdinkin nukkua lähes puolitoista vuorokautta. Ensin nukutuksen ja sitten väsymyksen vuoksi. Nyt olen käynyt jo kävelemässä ja tällä hetkellä istun sairaalasängyn reunalla ihan hyvissä fiiliksissä. Paljon tuli tietoa, mutta siitä lisää myöhemmin. Ivf on kuitenkin seuraava askel. Muutaman tunnin kuluttua pääsen kotiin. Kiitos peukutuksista!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Onnitteluni ja pahoitteluni!

Aluksi haluan esittää vilpittömät onnitteluni kaikille niille, jotka ovat juuri saaneet kaivatut kaksi viivaa raskaustesteihinsä.

Toiseksi haluan esittää pahoitteluni samoille henkilöille. En laita teidän blogejanne esiin blogiini. Raskausblogit ovat sellaisia, joiden lukemiseen minun voimavarani eivät nyt riitä. Omaa itseäni säästäen käyn siis teidän blogeissanne vain silloin, kun minusta siltä tuntuu.

Nauttikaa raskaudestanne! Raskaaksi tuleminen on uskomaton ihme. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Huominen mielessä

Vihdoinkin ehdin koneen ääreen! Yllättävän kiireistä tämä sairauslomalle jääminen. Joulunalusaika on minun ammatissani hyvin hektistä, ja sairausloma laittoi asioihin vielä lisää kiirettä. Yritin siis tänään tehdä lähes kahden viikon työt. Vaikka minulle tuleekin töihin sijainen, jouduin kirjoittamaan hänelle tarkat ohjeet tulevasta kiireviikosta. Sairauslomalle jää sitten todistusarvosanojen miettiminen.

Kohta ehdin lepäilemään, mutta olen niin väsynyt, että pelkään nukahtavani heti. Se on huono juttu kahdesta syystä. En saa syödä enää puolenyön jälkeen, joten haluan valvoa vielä muutaman tunnin, jotta ehdin syödä iltapalan enkä ole heti aamuvarhaisesta nälkäinen. Lisäksi haluan olla huomenna väsynyt, koska minun täytyy todennäköisesti jäädä sairaalaan yöksi ja haluan kyetä viettämään tylsää odotteluaikaa nukkumalla.

Palataan nyt siis vielä ajassa taakse päin. Maanantaina kävin Taysissa operaation esikäynnillä. Suurin osa esikäynnistä koostui odottelusta, ja minulle ehti ehdottomasti tulla hyvin tylsää. Lopulta kuitenkin pääsin myös lääkärin jututettavaksi ja perinpohjaiseen ultaäänitutkimukseen. Oikeassa munasarjassa lääkäri näki pari kystaa. Muuten ultran ja oireideni perusteella minulla ei ole ainakaan tyypillistä endometrioosia. Kaikki kuitenkin selviää huomisessa laparoskopiassa.

Huomenna aamulla minä suuntaan siis kohti sairaalaa. Menen sairaalaan vasta puoli kymmeneksi ja minun leikkausvuoroni on päivän viimeinen. Lääkäri ei osannut tarkasti sanoa, kuinka kauan leikkaukseni kestää. Se johtuu siitä, että asia selviää oikeastaan vasta sitten, kun tähystyslaite viedään vatsaontelooni. Voi olla, että muuta ei tarvitsekaan tehdä. Siis että pelkkä tarkastus riittää toteamaan, ettei vatsaontelon suunnalla ole mitään tehtävää. Todennäköisempää kuitenkin on, että tekemistä riittää. Ainakin kystat todennäköisesti poistetaan.

Mikäli mitään varsinaisia toimenpiteitä ei tehdä, saatan päästä kotiin jo samana iltana. Todennäköisempää kuitenkin on, että joudun jäämään yöksi sairaalaan. Tämä johtuu siitä, että lääkäri ei enää ehdi minua saman illan aikana kotiuttamaan. Toisaalta sairaalaan jääminen tuntuu turvalliselta, vaikka tietysti toivoisin pääseväni kotiin. Ajankuluksi hankin kirjastosta useammankin kirjan, joten enköhän saa aikani sairaalassakin kulumaan.

Lääkäri muuten kirjoitti minulle saman tien viikon verran sairauslomaa. Palaan takaisin töihin vasta 16.12. Niinpä minulla on ennen joululomaa jäljellä enää viikon verran töitä. Ajattelin käyttää sairauslomani lepäämiseen, jotta olen joululomalla jo täydessä terässä ja voin käyttää loman muuhun kuin univelkojen kuittailuun. Joulun jälkeen aloitankin sitten uudessa työpaikassa.

Jännittääkö minua? Eipä juurikaan. Ainakaan vielä. Minut on nukutettu aikaisemminkin onnistuneesti, joten se ei pelota kamalasti. Lisäksi olen pystynyt keskittymään lähinnä olemaan onnellinen siitä, että pääsin leikkaukseen näin pian. Kaikkein eniten minua pelottaa se, että laparoskopiassa ei löydykään mitään korjattavaa ja että kuukautiskivut ovat edessä aivan entisenlaisina. Toivon siis kovasti, että minulle huomenna tehdään jotain.

Nyt täytyy vielä ehtiä tälle päivälle lenkittää koira, käydä perusteellisella pesulla ja syödä ja juoda hyvä iltapala. Sitten olenkin valmiina koitokseen.

Pitäkää minulle peukkuja!


maanantai 5. joulukuuta 2011

Tylsää!

Odottelen parhaillani lääkäriä Taysin naistentautien polilla. Olen istunut täällä jo pari tuntia ja aika meinaa käydä pitkäksi. Hoitajan kanssa olen jo jutellut, mutta muuten täällä ei ole tapahtunut mitään. Kutsussa pyydettiin varaamaan käyntiin aikaa 4 tuntia. Kuvittelin, että se tarkoittaa täällä tapahtuvan paljon asioita. No, onneksi minulla on viihdettä mukana. Mitä itse toimenpiteeseen tulee, minulla on oikein hyvä mieli. Toki vähän jännittää. Kaikkein eniten jännitän kuitenkin seuraavia kuukautisia. Tuntuu uskomattomalta, että ne eivät todennäköisesti ole yhtä kivuliaat kuin edelliset. Lisäksi pelkään liian pitkää sairauslomaa. Minulla on ensi viikolla töissä kova kiire, enkä oikeasti ehtisi olemaan poissa. Toivottavasti siis neljän päivän sairausloma riittää.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Polikäynnin saldoa

Kävin siis perjantaina lapsettomuuspolilla ultrassa. Olin syönyt Clomifeneja ja tarkoituksena oli suorittaa alkuviikosta toinen inseminaatio. Ultrassa lääkäri huomasi, että minulla on munasarjoissani useampia erikokoisia rakkuloita. Vasemmalla rakkuloita oli neljä kappaletta ja oikealla kaksi. Sitä lääkäri ei ultran perusteella osannut sanoa, mikä rakkuloista olisi munarakkula ja mitkä kystia. Ultrassa näkyi myös se, että munanjohdin on kiinnittyneenä kohtuun. Lisäksi limakalvo oli aivan liian ohut, 3,7 mm. Ultran perusteella ei siis näyttänyt kovinkaan hyvältä. Niinpä lääkäri laittoi meidät jo IVF-jonoon. Koeputkihedelmöitys tehdään meille maaliskuun alussa.

Pyysin lääkäriltä uutta Tramal-reseptiä ja hän huolestui siitä, kuinka paljon Tramalia minulla on kulunut. Kaksien kuukautisten aikana ehdin jo syödä melkein kokonaisen paketin eli parikymmentä Tramalia. Niinpä lääkäri päätti soittaa laparoskopiajonon hoiotajalle ja kiirehtiä aikaani laparoskopiaan. Hoitaja lupasi ottaa minuun yhteyttä heti, kun on jonoasian saanut selville.

Sovimme, että mikäli laparoskopia-aika on vasta seuraavien kuukautisten jälkeen, inseminaatio tehtäisiin aivan kuten oli suunniteltu. Minun pitäisi sitä varten pistää kolmena päivänä Menopur-nimistä lääkettä, joka kasvattaisi ohutta limakalvoani ja lisäksi kerran Pregnyliä, jonka tehtävänä on irrottaa munasolu oikealla hetkellä. Lääkäri lähetti minut seuraavaksi hoitajan luokse harjoittelemaan pistoslääkkeiden sekoittamista ja pistämistä. Kamalaa! Ne neulat olivat pitkiä ja käteni tärisivät kauheasti jo pelkästä harjoittelusta. Ajatus pistämisestä tuntuu edelleen kammottavalta.

Matkalla lääkäristä työpaikalle sain puhelun laparoskopiahoitajalta. Minun on mentävä maanantaina 5.12. alkukäynnille ja laparoskopia tehdään torstaina 8.12. Niinpä inseminaatiota ei tähän kiertoon tehdäkään. Minä menen parin viikon päästä laparoskopiaan, ja siellä selviää paljon jatkosta. Laparoskopiassa nähdään munatorvieni tila ja mikäli ne näyttävät olevan viturallaan, inseminaatioita ei ole mitään syytä jatkaa. Siinä tapauksessa edetään suoraan koeputkihedelmöitykseen ja mahdollisesti aikataulua tällöin voidaan kiristää.

Lääkäri muuten antoi minulle luvan käyttää Ketorinia migreeniin silloin, kun se iskee ennen ovulaatiota. Hänen mukaansa ainoastaan jokapäiväisellä suurien määrien käytöllä on todettu olevan näyttöä hedelmöittymisongelmien aiheuttajana.

Asioiden eteneminen on vaikuttanut mielialaani todella paljon. Uskomaton rentous on vallannut mieleni ja olen ollut todella hyvällä tuulella. Nyt vasta huomaan, kuinka stressaantunut olen ollut. Lupaus kivuttomasta tai ainakin kivuttomammasta tulevaisuudesta tekee ihmeitä!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kyllästynyt kipuun

Kirjoitin tämän kirjoituksen torstaina. Nyt tiedän pääseväni pian laparoskopiaan ja mahdollisesti myös eroon kivuista ainakin hetkeksi. Tämä kirjoitus on kuitenkin tärkeä, joten laitettakoon näkyviin sellaisenaan.

Tänään teen joulusiivousta ihan sen kunniaksi, että pystyn siihen. Kivuista muistuttavat enää väsyneet lihakset. Mieli on nyt paljon parempi. Jospa ehtisin huomenna kerrata eilisen polikäynnin tapahtumat-


Torstai 24.11.2011

Minulla on ollut elämässäni paljon kipuja. Sairastin 11-vuotiaana kummallista niveltautia, johon lääkärit eivät löytäneet selitystä. Jouduin toisinaan käyttämään kyynersauvoja, koska kävely oli kipujen takia niin vaikeaa. Lisäksi vietin useita jaksoja sairaalassa tutkimuksissa. Vasta 14-vuotiaana olin päässyt eroon kivuistani. En muista tuota aikaa enää kamalan hyvin, mutta sen muistan, kuinka lääkärini jossakin vaiheessa tutkimuksia totesi (minun läsnäollessani) kipujen olevan todennäköisesti psykosomaattisia. Lapsena tulkitsin asian niin, että on minun omaa syytäni, että olen kipeä.

Toisinaan kipu antoi minulle myös mahdollisuuden luistaa kotitöistä tai esimerkiksi liikuntatunnin suorituksista. Joskus käytin sitä raa'asti hyväkseni (Kukapa teini-ikäinen ei niin tekisi?) ja joskus olin oikeasti niin kipeä, etten kyennyt tekemään pyydettyjä hommia.

Parikymppisenä sairastuin jälleen outoon tautiin. Tuolloin oireena olivat kovat yhdyntäkivut ja verenvuoto. Lääkärit etsivät syytä pitkään, mutta mitään ei löytynyt. Lääkäri myös kehoitti tuolloin minua olemaan ajattelematta kipua, koska "silloin sattuu, kun kipuja ajattelee". Lopulta minulta löytyi kondylooma, joka saatiin kuntoon laserhoidolla. En ollut tuohon mennessä harrastanut suojaamatonta seksiä kanssa, mutta minun sanaani tietysti epäiltiin sekä lääkäreiden että poikaystävän taholta.

Noin kymmenen vuoden välein minulle siis ilmaantuu kipua tuottava sairaus. Vaikka olen toipunut aikaisemmista sairauksistani oikein hyvin, uusi kipusairaus nostaa esiin vanhoja tunteita. Minun on äärimmäisen vaikeaa antaa itselleni oikeus luistaa mistään tekemisistä kivun takia. Lapsena ja nuorena oikea kipukokemus ja valheellinen kipukokemus sekoittuivat keskenään ja aiheuttivat sen, että tunnen syyllisyyttä myös oikeasta kivusta. Lääkäreiden ajattelemattomat letkautukset ovat aiheuttaneet sen, että epäilen jatkuvasti kipukokemukseni aitoutta ja syytän kivusta itseäni.

Migreeniin olen mielestäni aina syyllinen. Olen harrastanut liian vähän tai liian paljon liikuntaa. En ole muistanut varata aikaa hierojalle. Olen unohtanut venytellä, juoda vettä, syödä oikeaan aikaan yms. Myös kuukautiskivuista olen onnistunut syyttämään itseäni. Kipu alkaa yleensä selästä, joten syytin itseäni tässäkin tapauksessa lihashuollon laiminlyömisestä. Nykyään tiedän, etten voi kuukautiskivuille mitään. Kuinka saisin itseni vielä ymmärtämään, että en pysty myöskään estämään migreenin tuloa?

Syyllistymistäni edistää valitettavasti myös se, että aina lähipiiri ei osaa suhtautua kipuun oikealla tavalla. En taatusti valita kivuistani vain omaksi huvikseni. Jos kipukokemukseni kuunteleminen ottaa voimille parin päivän jälkeen, on varmasti mahdollista kuvitella, kuinka paljon se ottaa minun voimilleni. Minä en pysty unohtamaan kipuani, vaikka pitäisinkin suuni siitä kiinni. On myöskin tavattoman ärsyttävää kuulla kesken kipujakson, kuinka kaverilla kolottaa niskaa ja olisi kiva, jos joku sitä hieroisi.

Olen niin äärettömän väsynyt tähän!

perjantai 25. marraskuuta 2011

Ei pistellä vieläkään!

Ohhoh! Olipas tapahtumarikas käynti. Opettelin hoitajan avustuksella sekoittelemaan Menopureja ja Pregnyleitä kädet täristen ja pistämistä peläten. En kuitenkaan joudu pistämään vieläkään mitään. Minulla on aika laparoskopiaan jo torstaille 8.12. Laparoskopian ja tämän hetken välillä ei siis ole yksiäkään kuukautisia! Ihanaa!
Nyt palaan töihin. Kerron myöhemmin tarkemmin.

torstai 24. marraskuuta 2011

Ärsyttää

Sain tietysti migreeninkin kuukautisten jatkeeksi, aivan kuten asiaan kuuluu. Migreeni on viimeaikoina osunut kiertopäivälle kuusi eli suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun kipu muuten loppuu.

Migreeni alkoi hiipiä päälle jo eilen aamulla, ja illalla olinkin aivan sänkypotilaana. Panacodia kokeilin särkyyn ottaa, mutta siitä ei kyllä tuntunut olevan huomattavaa apua. Tänään aamulla oli ihan hyvä olo, mutta töistä palatessani huomasin tykytystä vasemmassa ohimossa ja tykytys on siitä iltaa kohti vain yltynyt. Aivan täyttä migreenikohtausta minulle ei tänään ole (vielä) tullut. En ole samalla tavalla pahoinvoiva kuin migreenissä, mutta ohimossa tykyttää jatkuvasti.

Migreeni ärsyttää nyt etenkin siksi, että sen vuoksi olen joutunut jättäytymään pois harrastuksestani, johon olisin viimein päässyt kuukauden tauon jälkeen.

Huomenna polille. Joudunkohan nyt pistämään?

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Jo helpottaa

Tänään kivut ovat jo laantuneet siedettävälle tasolle. Siedettävä tarkoittaa minun tapauksessani sitä, että voin jättää tavalliset särkylääkeannokseni syömättä, ja kivut häipyvät lähes kokonaan, jos otan kaksi Panadolia kerralla. Panadolia olen ottanut tänään vain kerran. Siedettäviä kipuja voi nimittäin sietää siihen saakka, että ehtii apteekkiin.

Kivuissani on yksi hyvä puoli: Parin kolmen ensimmäisen kiertopäivän aikana kaikki energiani menee selviämiseen. Vasta kipujen laannuttua iskee pettymys hoitojen epäonnistumisesta ja uuden kierron alkamisesta. Parissa päivässä pettymyksen pahin terä on kuitenkin kulunut pois. Tällä kertaa selvisin lähes ilman kyyneliä.

Huomenna on aika alkaa kuntouttaa kuukautisten kipeyttämiä selkälihaksiani. Kunnon lantionpyöritysjumppa on nyt paikallaan. Olen laajentanut tänä syksynä tanssiharrastustani aloittamalla uudessa tanssikoulussa salsan ja jam bailan. Lantionpyöritystunnit ovat minulle parasta henkistä ja fyysistä terapiaa. On taas aika nostaa katse kohti tulevaa. Kuukautisia on ennen laparoskopiaa jäljellä enää korkeintaan viisi kappaletta. Inseminaatioita on vielä jäljellä kaksi ja hyvällä tuurilla ne saadaan tehdyksi ennen joulua. Kun inseminaatioista päästään, vuorossa ovat jo järeämmät hoidot. Kaipa tämä tästä joskus joksikin muuttuu.

Hassua. Kirjoittamisen aloittaessani oloni oli lähes toivoton, mutta tästähän tulikin yllättävän positiivinen teksti.

torstai 17. marraskuuta 2011

Aallonpohjia

Lääkehuuruinen tervehdys! Huomenna taitaa olla ensimmäinen kiertopäivä päätellen siitä, että kivut saapuivat tänään. Otin kesken työpäivän Tramalia ja Litalginia. Se oli kamalaa. Kivut poistuvat, mutta olin järkyttävän sekaisin. Matkalla kotiin jouduin hyppäämään bussista kesken matkaa, koska luulin pyörtyväni. Kävelin hetken ja hyppäsin seuraavaan bussiin itkua nieleskellen. Olin lähes paniikissa, koska lääkkeiden vaikutus tuntui niin kamalan voimakkaalta. Olen huomiseen saakka yksin kotona, ja minua pelotti, selviäisinkö siitä. Halusin soittaa jollekin ja pyytää apua, mutta en oikein tiennyt, mihin apua tarvitsin. Tulin siis kotiin ja laitoin makaamaan sohvalle.

Nyt muutaman tunnin makoilun ja päiväunien jälkeen tuntuu jo paljon paremmalta. Paniikki on laantunut ja ajatus kulkee selkeämmin. Paniikin ja kipupelkojen keskellä en ole kovinkaan paljon edes ajatellut sitä, että hoidot epäonnistuivat. Ehkä se johtuu siitä, että vuoto ei vielä ole alkanut. Ehkä elättelen vieläkin pientä toivoa.

En halunnut jakaa piinapäiviäni täällä. Se johtui siitä, että en kestänyt ajatusta tsemppiviesteistä, jotka olisivat nostaneet toivoani. En halunnut toiveideni nousevan piiruakaan, jotten tippuisi yhtään korkeammalta kuin olisi pakko. Tsemppiviestit ja toivon nostaminen ovat tärkeitä asioita ja arvostan todella sitä, että pidätte minulle niin kovasti peukkuja. Tällä kertaa toivo tuntui kuitenkin niin pelottavalta, että päätin kestää piinani yksin. Surkeaa, vai mitä?

Huominenkin jo kammottaa. Työpäivän lisäksi tarjolla olisivat myös pikkujoulut. En millään haluaisi viettää koko päivää yksin kotona lääkehuuruissani. Menen töihin, jos vain mitenkään siihen kykenen. Varoitin asiasta pomoani tänään ja hän oli sitä mieltä, että jollen töihin pääsisikään, olen erittäin tervetullut kuitenkin pikkujouluihin, jos olo illalla on parempi kuin päivällä. Se oli mukava kuulla.

Psst: Tämänpäiväisessä Hesarissa oli pieni ennakko Yerma-näytelmästä. Helsinkiläiset ja muut kynnelle kykenevät, menkää katsomaan näytelmää!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kipua odotellessa

Hiljaisuuteni täällä kertoo vain siitä, että ajatukseni ovat olleet viimeisen parin viikon aikana muualla. Niin kutsutut piinaviikot eivät koskaan ole olleet minulle vaikeita. Kaikkein vaikeimpia ovat kierron kaksi ensimmäistä viikkoa. Ensimmäisellä viikolla on kipuja ja toinen viikko menee ovulaation ajankohtaa säätäessä ja yrityksiä tehdessä. Ovulaation jälkeen alkaa ihana kaksiviikkonen, jolloin tätä aihetta ei tarvitse paljon ajatella. Parin päivän sisällä mieleeni on kuitenkin jälleen kerran hiipinyt pelko kivusta. Odotan tulevaa viikkoa kauhulla. Kuukautiset ovat jo tänään antaneet pientä merkkiä tulevasta. Tuttu selkäkipu alkoi tuntua himmeänä taustalla tänä aamuna. Voi kunpa huominen ei vielä toisi muassaan kovaa kipua! Olen nimittäin menossa töiden jälkeen Helsinkiin katsomaan aiemmin mainitsemani Yerma-näytelmän ennakkoesitystä. Huomenna tulee kuluneeksi tasan kaksi viikkoa inseminaatiosta.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Toimintaa

Lapsettomuudessa kaikkein ärsyttävintä on odottelu. Olen viime aikoina vaihtanut odottelua toimintaan. Ensinnäkin liityin Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:hyn. Järjestöissä toimiminen on minulle luontaista, joten saattaapa olla, että löydän itseni pian sieltä touhuamasta jotakin.

Toiseksi olen osallistunut todella mielenkiintoiseen teatteriprojektiin asiantuntijan roolissa. Kyseessä on Helsingissä marraskuussa Baltic Circle -festivaaleilla ensi-iltansa saavasta esityksestä nimeltään Draama Reloaded: Yerma. Asiantuntijana minua on haastateltu projektiin ja olen lisäksi osallistunut pariin työpajaan. Tässä projektissa on ollut todella mielenkiintoista olla mukana. Esityksessä yhdistetään 1930-luvulla kirjoitetun Yerma-näytelmän kohtauksia todelliseen tämän päivän arkeen. Tässä projektissa oikea elävä elämä onnistuu muuttamaan draamaa ja draama puolestaan muuttaa elävää elämää.

Odotan innolla, että pääsen viimein katsomaan esitystä marraskuun puolivälissä. Suosittelen lämpimästi tätä esitystä kaikille!

maanantai 31. lokakuuta 2011

Inseminaatio numero yksi

Eilinen ovulaatiotesti osoittautui positiiviseksi eli suurempi munasoluista oli oikea. Kiertopäivä on nyt vasta 11, mikä on vähän kummallista. Soitin polille yhdeksän aikaan ja sain ajan inseminaatioon vain parin tunnin päähän. Se tietysti aiheutti töissä nopean kiirejärjestelyn ja sen vuoksi olinkin ihan hermoheikkona polille päästyäni. Onneksi mieheni oli niin ihana, että hän kuljetti minut töistä polille ja takaisin autolla. Bussilla tuohon touhuun olisi nimittäin tuhrautunut kamalan paljon aikaa.

Inseminaatio oli näppärä toimenpide. Lääkäri ultrasi kohdun ja munasarjat. Munasarja ei ollut vielä puhjennut, eli se on todennäköisesti puhjennut myöhemmin tänään. Sitten laitettiin satsi sisään ja sain makoilla paikoillani pari minuuttia. Sitten kiireellä takaisin töihin.

Nyt odotellaan pari viikkoa. Yritän pitää toivon aisoissa, koska en jaksaisi pudota korkealta.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Ei pistellä vielä!

Ultra takana. Päivän saldo oli oikein positiivinen. Minä olen nyt laparoskopiajonossa ja siinä odotellessa jatkamme inseminaatiolla ja mahdollisesti myöhemmin myös IVF:llä. Laparoskopia on kivunhoitoa, muut toimenpiteet ovat lapsettomuudenhoitoa. Lääkärin mukaan laparoskopia ei varsinaisesti auta lapsettomuusongelmaan sen kummemmin. Lääkäri oli ihanan ymmärtäväinen kipujen suhteen.

Toinen positiivinen uutinen on se, että minun ei tarvitse pistää itseeni mitään. Munasarjasta löytyi kaksi munarakkulaa, joista toinen oli kiertopäivään nähden hieman liian suuri ja toinen taas sopivan kokoinen. Tämä hieman liian suuri saattaa olla jäännösrakkula taikka sitten ei. Koska suurempi munarakkula saattaisi irrota liian aikaisin (eli ennen Pregnylin pistämistä), parempi vaihtoehto on tikuttaa ovulaatiota. Niinpä inseminaatio tapahtuu ensi viikolla todennäköisesti maanantaina, tiistaina tai keskiviikkona. Samalla säästyi Pregnylin verran rahaa, mikä on oikein mukava juttu.

Lääkäri muuten sanoi netistä tilattavien ovulaatiotestien olevan kamalan huonoja ja usein täysiä susia. Hän oli sitä mieltä, että meidän on ehdottomasti käytettävä apteekin testejä. Nettitesteissä on ollut kuulemma kamalan paljon ongelmia siis sekä raskaus- että ovulaatiotestien kanssa.

Särkylääkearsenaali kasvoi hitusen lisää. Sain Tramalin rinnalle reseptin toiseenkin lääkkeeseen(, jonka nimeä en nyt muista.) Toivottavasti siitä on hieman lisää apua. Ajattelin etsiä apua kipuihin myös akupunktiosta. Vielä kun saisin soitettua sinne aikaa.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kuukautiskivuista migreeniin - elämänihän on kuin yhtä juhlaa!

Hitto soikoon! Migreenihän sieltä paukahti päälle. Tänään olisikin muuten ollut ensimmäinen kivuton päivä. Raivostuttavaa! Olisin niin kovasti kaivannut tänään salille.

Tässä kuitenkin hieman päivitystä viimeaikaisista tapahtumista. Lyöntivirheistä ja sekavuudesta on syytä syyttää migreeniä eikä sen uhria. Ystävän häät menivät minun osaltani melko heikosti. Otin viimeisen Tramalin lauantaiaamuna ja ajattelin, että iltaan mennessä pääkin ehtii selvitä. Päivällä söin vielä pari kertaa Ketoriinia, joten kipuja ei enää kamalasti ollut. Huomasin kuitenkin vasta ihmisten ilmoille jouduttuani, kuinka sekaisin olin. Minun oli kamalan vaikea seurata tapahtumia. Liikenteessä kävely oli pelottavaa, koska minusta tuntui, etten osaa havainnoida autoja tarpeeksi hyvin. Juhlissa en oikein kyennyt osallistumaan tai seuraamaan keskusteluja. Tuntui todella kummalliselta. Miehenikin huolestui minusta kovasti, kun olin niin kummallinen. (Kotioloissa kummallisuuteni oli jäänyt häneltä huomaamatta.) Juhlat loppuivat siis meidän osaltamme lyhyeen. Harmittaa, koska olisin kovasti halunnut olla mukana juhlimassa ystäväni kanssa.

Kuukautisten jälkeen en ole joutunut heräämään öisin. Se on ollut oikein hyvä juttu. Nyt kuitenkin sain seurakseni viheliäisen migreenin ja tietysti juuri sellaisena päivänä, kun joudun tavallisen työpäivän lisäksi tekemään koko illan töitä koneella. En halunnut ottaa migreeniini ketoriinia, joten otin Panacodin, jonka vaikutus oli yhtä tyhjän kanssa. Olen pinnistellyt päänsärkyisenä tähän saakka. Vielä pitäisi jaksaa kauppaan, jotta huomenna olisi syötävää.

Perjantaina menen jälleen Taysiin. Vuorossa on ultra ja ensi viikolla tehdään ensimmäinen inseminaatio. Perjantaina puhutaan myös kivusta ja sen hoitomahdollisuuksista. Minua jännittää! Etenkin se, että hoitaja kertoi minulle vasta nyt puhelimessa, että joudun pistämään itseeni lääkettä ja sitäkin katsotaan perjantaina. Minulla on kamala piikkikammo! Kuinka ikinä voin pistää itseeni mitään?

perjantai 21. lokakuuta 2011

Tilannepäivitystä lääkehuuruissa

Ensimmäinen kiertopäivä. Kivut ovat kovemmat kuin eilen. Otin aamulla kaksi Tramalia kerralla (eli maksimiannoksen) ja sen lisäksi vielä kaksi Ketorinia noin kaksi tuntia myöhemmin. Parin tunnin ajan olin lähes kivuton, mutta nyt kivut ovat taas alkaneet palata. Otin juuri lisää Ketorinia, mutta Tramalia en voi ottaa lisää ennen iltaa. Toivottavasti Ketorin nyt riittää.

Olo on ollut melko sekava. Puhuminen on työlästä ja minua väsyttää kovasti, vaikka unta onneksi riitti kuuteen saakka. Töiden tekeminen tuntuu todella raskaalta, mutta onneksi olen melkein valmis.

Sunnuntaina aloitan Clomifenin ja ensi viikon perjantaina on ultran vuoro. Kohti inseminaatiota siis mennään.

torstai 20. lokakuuta 2011

Morfiinijohdannaiset testissä

Kuukautiset eivät ole vielä alkaneet, mutta kivut alkoivat jo. Aloitin siis jo tänään uuden särkylääkkeen Tramalin. Tramal ei kokonaan poistanut kipua, joten otin sen seuraksi yhden Ketorinin (Tämä on siis ihan sallittua. Kysyin lääkäriltä ja apteekista.) ja nyt olo on täysin kivuton. Näin hyvin särkylääkkeet eivät ole toimineet pitkään aikaan. Tosin voihan olla, että kipu yltyy, kunhan kuukautiset kunnolla alkavat.

Ainoa haittapuoli tässä morfiimijohdannaisessa on se, että koordinaatiokykyni on hieman heikko nyt. Teen parhaillani pientä käännösprojektia, jonka kalmanlinja on huomenna. Hommaa hankaloittaa ihan vähän se, että sormet eksyvät jatkuvasti väärille näppäimille. Toinen haittapuoli on se, että minun piti tänään mennä autolla harrastukseen, mutta en tietenkään voi ajaa autoa lääkkeissä. Niinpä joudun jättäytymään harrastuksesta tällä viikolla pois. Pieni harmi, mutta onneksi suuri ilo on se, että kipuja ei juuri nyt ole.

Jos lääke oikeasti toimii näin hyvin, voin varmasti nauttia ystäväni häistä täysin rinnoin. Pelko saattoi siis kuitenkin olla ennenaikaista.

Kiertopäivä 28 / 27 - 28.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Synkkiä ajatuksia

Tällä viikolla olen alkanut pikkuhiljaa vaipua kohti synkkyyttä. Olen lomalla, joten ehdin ajatella vähän liikaakin itseäni. Keskityn koko ajan odottamaan, milloin kipu alkaa. Sain tähän kiertoon uuden särkylääkkeen (Tramal). Se on kolmiolääke, joten odotettavissa on todennäköisesti vähintäänkin sekavaa oloa.

Ystäväni häät ovat tulevana viikonloppuna ja todennäköisesti olen silloin särkylääkepöhnässä. Harmittaa jo nyt, etten pääse nauttimaan ystäväni juhlista täysin rinnoin.

Kävin eilen myös ostamassa apteekista Clomifenit. Jostain syystä oletin,että ne eivät olisi olleet kalaman kalliita, mutta kyllä reilu 60 € jo kukkarossa tuntui. Kalliimpia lääkkeitä odotellessa siis. Ärsyttää, koska en oikeasti usko, että inseminaatiosta on meille mitään apua.

Kaiken lisäksi minua pelottavat tulevat lääkepöhnät. Kohta olen jatkuvasti joko särkylääke- tai hormonipöhnässä.

No nytpä ne pelot on kirjoitettu sanoiksi, jospa se vähentäisi niiden vatvomista pääkopassa.

Kiertopäivä 26 / 27 - 28.

Hiljaa toivotut -elokuva

Tärkeä elokuva. Tämän aion mennä katsomaan. Täytyy vain varata loputtomasti nenäliinoja mukaan, koska aloin pillittää jo trailerin nähtyäni.



Elokuvan kotisivut ja näytökset.

Tässä muuten vielä elokuvan toisen parin radiohaastattelu.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kiilaaminen jonossa

Kun aloitimme raskauden yrittämisen, serkkuni vaimoineen oli yrittänyt raskautta jo yli kahden vuoden ajan. Yrityksen alussa minua pelotti, että tulisimme raskaaksi ennen heitä. En halunnut kiilata jonossa ja siten myös asettaa ystävyyssuhdettamme vaaraan. En halunnut tuottaa heille pahaa mieltä. Monella tapaa on mahtava asia, että he tulivat raskaaksi ennen meitä ja saivat pitkän yrittämisen jälkeen ihana pienen ihmisenalun perheensä täydennykseksi.

Olemme keskustelleet erään ystäväni kanssa aiheesta. Hänellä yrittäminen ei ole aivan vielä ajankohtaista, mutta ei kulu enää kauaakaan, kun hänen elämäntilanteensa olisi sopiva vauvalle. Ystäväni toivoo kovasti, että me ehtisimme tulla raskaaksi, ennen kuin yrittäminen tulee heillä edes ajankohtaiseksi. Hänestä tuntuu, että olisi epäreilua aloittaa yrittäminen, ennen kuin me olemme saaneet oman projektimme päätökseen. Hänkään ei halua kiilata jonossa.

Ymmärrän ystävääni täydellisesti, mutta samalla tuntuu kamalalta, että hän kokee jo nyt, ettei hänellä ole oikeutta alkaa lapsen yrittämiseen, koska meidän tiemme on kivikkoinen. En tietenkään halua, että hän viivästyttää yrittämisen aloittamista meidän takiamme. Kukaanhan ei voi tietää, kuinka kivikkoinen tie heillä on edessään. On kuitenkin aina parempi olla ajoissa liikkeellä, jos lapsen saaminen osoittautuukin odotettua hankalammaksi. Ihanaa on, että olemme ystäväni kanssa puhuneet asiasta suoraan. Se on minulle äärettömän tärkeää.

On hyvin paljon mahdollista, että minulla on muitakin ystäviä, jotka pohtivat juuri samaa asiaa tällä hetkellä. Toivon kovasti, että he eivät tuntisi huonoa omatuntoa vauvahaaveistaan meidän tilanteemme takia. Toivon kovasti, että he eivät ajattelisi kiilaavansa jonossa. Toivon myös, että he pystyisivät puhumaan asiasta kanssani avoimesti ja mikäli heille raskaaksituleminen olisi helpompaa, he ottaisivat minut avoimesti mukaan odotukseen.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kasvainarvot koholla

Sain perjantaina postia lääkäriltäni. Verikokeesta otetut kasvainarvot olivat hieman koholla. Tämä siis viittaisi endometrioosiin. Lääkärin kirjeessä luki, että asiasta keskustellaan seuraavalla käynnillä. Nyt aloitetaan kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan clomifen sekä inseminaatio.

Vaikka on kurjaa kuulla olevansa viallinen, on myös helpottavaa kuulla, että lapsettomuudelle on ilmeisesti olemassa jokin sellainen syy, jonka voi mahdollisesti korjata. Ensimmäistä kertaa elämässäni lääkäri on uskonut minua ja kipukokemustani, asiaa on alettu selvittää ja jotain on oikeasti myös löytynyt. Aina aikaisemmin olen kohdannut kipukokemusta vähätteleviä lääkäreitä ja diagnooseja tyyliin "psykosomaattista". Tuntuu oikeasti hyvältä, että kohdalleni on vihdoin sattunut lääkäri, joka ottaa minut vakavasti.

Olen itseasiassa ollut hyvin ihmeissäni siitä, kuinka hyvin asiamme on julkisella puolella edennyt. Täydet plussat siis Taysin toiminnalle!

tiistai 11. lokakuuta 2011

Kateelliset lapsettomat

Usein etenkin keskustelupalstoilla törmää erilaisiin keskusteluihin lapsettomien kateellisuudesta. Lapsen saaneiden on selvästi kovin vaikea ymmärtää lapsettomien kokemaa kateutta. Tässä esimerkiksi keskustelu Kaksplus-palstalta.

Mielestäni lapsettoman kateus ymmärretään yleensä väärin. Lapsettomia tunnutaan keskustelupalstoilla myös kovasti syyllistävän kateudestaan. Toki kateus tarkoittaa pahimmillaan sitä, että haluaa toisen ihmisen hyvän häneltä pois. Lapseton kuitenkin kai harvoin oikeasti haluaisi lapset pois kadehtimiltaan lapsettomilta.Toisinaan tuntuu vain niin äärettömän epäreilulta, kun toiset saavat lapsia niin kamalan helposti ja jopa vahingossa. Itse olen kovin kateellinen kaikille vanhemmille niistä ihanista kokemuksista, joita lapsensa kanssa saa kokea. Olen kadehtinut jopa omaa äitiäni, kun hän kertoi meidän lastensa toilailuista. Kadehdin sitä, että hänellä on tuollaisia suloisia tarinoita kerrottavanaan. Minulle sellaisia tarinoita ei välttämättä milloinkaan tule. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että haluaisin äidiltäni lapset kokonaan pois. Sehän olisi absurdia!

Olen antanut itselleni luvan olla kateellinen. En ole kuitenkaan antanut itselleni lupaa loukata ketään oman kateellisuuteni vuoksi. Olen sitä mieltä, että kärsin tällä hetkellä akuutista kriisistä. Niin kauan kuin kriisini on akuutti, minun on hyvällä omatunnolla annettava itseni tuntea ne tunteet, joita satun tuntemaan. Jossakin vaiheessa minun on kuitenkin laitettava piste tälle kaikelle ja opittava elämään asian kanssa. Jossakin vaiheessa minun on päätettävä, että en katkeroidu.

Noissa keskusteluissa tuodaan usein esiin se, että eivät sairaatkaan kerro olevansa kateellisia terveille. Eivät halvaantuneetkaan ole kateellisia jalallisille. Ihan taatusti ovat! Aivan varmasti juuri halvaantunut, akuuttia kriisivaihetta elävä ihminen tuntee kateutta niitä kohtaan, joilla on toimivat jalat. Ihan taatusti hän tuntee pahaa mieltä, jos joku tulee hänelle jalkojansa hehkuttamaan! Kyse ei ole sen kummallisemmasta asiasta.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Missä mennään?

Tänään kävin verikokeissa, joista tarkistetaan jonkinlainen kasvainarvo, jonka kohollaolo voi kertoa endometrioosista. Mikäli minuun ei oteta yhteyttä, kaikki on tuon arvon puolesta kunnossa.

Jätimme ovulaation tässä kuussa hyödyntämättä. Se tuntuu helpottavalta. Nyt voin rauhassa odotella kuukautisten alkua ilman turhaa spekulointia. Uudessa kierrossa aloitankin sitten Clomifenin ja kiertopäivänä kymmenen tehdään ensimmäinen inseminaatio.

Monia ajatuksia on pyörinyt mielessä viime aikoina. Pitäisi vain löytää aikaa niiden kirjoittamiseen. Ehkä se tapahtuu pian.

torstai 6. lokakuuta 2011

25 asiaa


Sain Vilkkaalta haasteen. Tarkoitus on kirjoittaa itsestä 25 asiaa ja haastaa lisäksi viisi muuta kirjoittajaa. Tässä tulee:
  1. Inhoan top-listojen tekemistä. Minusta on mahdotonta nimetä parasta mitään.
  2. Vaikutan ulospäin itsevarmalta, mutta ajattelen paljon sitä, mitä muut minusta ajattelevat.
  3. Suomen kieli on minulle sekä intohimo että ammatti.
  4. Luen paljon. Minulla on aina vähintään yksi kirja kesken.
  5. Haluaisin kovasti muuttaa ulkomaille työskentelemään.
  6. Olen aloittanut vastikään uudelleen teatterinkatsomisharrastukseni ja se on ihanaa!
  7. Olen ollut mukana teatteritouhuissa lapsesta saakka, mutta en pidä näyttelemisestä.
  8. Tykkään herätä aamulla aikaisin. Herätyskello soi työpäivinä kello 5.40.
  9. Olen mukana monen järjestön toiminnassa.
  10. Pidän esteettisistä asioista.
  11. Tavarani ovat lähes aina hujan hajan, mutta tiedän silti lähes kaikkien tavaroideni sijainnin. En siis yleensä hukkaa mitään.
  12. Oikeassa elämässä minulla menee ihan hyvin lapsettomuudesta huolimatta. Pidän työstäni ja kodistani, olen onnellinen parisuhteessani sekä ystävyyssuhteissani eikä minulla ole kamalan suuria huolia.
  13. Saan paljon henkistä ja fyysistä hyvinvointia liikunnasta. Viimeaikoina olen ihastunut tanssimiseen.
  14. En nauti adrenaliiniryöpyistä. En siis missään tapauksessa halua hakeutua pelottaviin tilanteisiin. Minua ei saisi ikinä benji- tai laskuvarjohyppäämään.
  15. Inhoan rasismia, suvaitsemattomuutta, mustavalkoisuutta ja omaan napaan tuijottelua. Haluan elää monikulttuurisessa yhteisössä.
  16. Rakastan uusiin kieliin ja kulttuureihin tutustumista.
  17. Seuraavaksi haluaisin opiskella arabiaa.
  18. Valittaminen on mielestäni ärsyttävää ja sorrun siihen itsekin liian usein. Haluaisin olla positiivisempi.
  19.  Minulla ei ole uskontoa.
  20. En haluaisi milloinkaan muuttaa Helsinkiin, koska se on mielestäni liian syrjässä kaikesta. Onneksi Suomessa on keskeisempiäkin paikkoja!
  21. Minusta on hauskaa ihmetyttää ja ärsyttää helsinkiläisiä ylläolevan tyyppisillä lausunnoilla.
  22. Tykkään teineistä.
  23. Minulla ei ole koskaan ollut ikäkriisiä. Rakastan kolmikymppisenä olemista! On ihanaa olla aikuinen ja nautin siitä, että olen päässyt eroon nuoruuden epävarmuudesta (ja olen korvannut ne aikuisuuden vastaavilla).
  24.  Tätä tekstiä kirjoittaessani olen juonut päivän viidennen teekupposen (haudutettua vihreää teetä ja kuppi = n. ½ litraa) sekä pienen lasillisen sherryä.
  25. Vihaan keltaisia Lipton-pusseja!
Haluan haastaa Liian, Anskun, Miamin, Feeniksin ja Green Turtlen. Älkää ottako haasteesta paineita. Jokainen meistä kai tasapainoilee sen suhteen, kuinka tunnistettavaksi haluaa itsensä tehdä.

torstai 29. syyskuuta 2011

Uupumusta

Olen uupunut. Haluaisin oikeasti vain käpertyä kokoon ja keskittyä itseeni. Olen nukkunut todella vähän koko viikon ajan. Perjantaina alkaneet kuukautiset ovat olleet kamalat, vaikka ne kestivätkin vain noin vuorokauden ajan. Olen herännyt melkein jokaisena yönä kahden tai kolmen aikoihin kipuun. Olen todennut, että särkylääkkeen vaikutuksen odottaminen sujuu kaikkein helpoimmin telkkaria katsellen, koska jos yrittää vain nukkua, joutuu keskittymään kipuun. Niinpä olen viettänyt lohduttomia aamuyön tunteja television ääressä. Onneksi boksissa on paljon nauhotettua hömppää.

Lähipiirissäni tarvitaan tällä hetkellä paljon niin henkistä kuin konkreettistakin apua. Painin koko ajan oman uupumiseni ja velvollisuudentuntoni kanssa. Kieltäytymällä pyydetystä avusta päädyn toisinaan myös pahoittamaan avun tarvitsijan mielen. Se tuntuu raskaalta. Haluaisin samaan aikaan pitää huolta omasta jaksamisestani ja läheisteni huolista. Joskus vain pienetkin pyynnöt tuntuvat kamalan raskailta. Kunpa kukaan ei tämän vuoksi luulisi, että minä välitän vähemmän.

Sain tänään puhelimen päähän lapsettomuuspolin lääkärin. Kerroin hänelle kivuistani, ja hän oli oikein ymmärtäväinen. Lääkäri sanoi, ettei hän tiedä endometrioosin lisäksi mitään muuta tämäntapaisiin kuukautiskipuihin liittyvää sairautta, joka haittaisi hedelmällisyyttä. Oireeni eivät kuitenkaan viittaisi endometrioosiin. Sovimme kuitenkin, että minulta otetaan verikokeissa jonkinlainen kasvainarvo, jonka kohollaolo voi viitata endometrioosiin. Lisäksi hän kirjoitti vielä yhden särkylääkereseptin minulle. Seuraavaksi siis jälleen verikokeisiin.

Tässä kierrossa en usko raskauteen.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Raskaana? Turha luulla!

Kiertopäivä yksi ja kestämättömät kivut. Heräsin yöllä kolmen aikaan kipuun ja otin Voltarenin, joka ei juurikaan auttanut. Neljään saakka valvoin sängystä ja otin Panacodin. Katselin sohvalla televisiota piikkimatto selän alla ja lämpötyyny mahan päällä, kunnes puoli kuuden aikoihin saatoin taas nukkua. Heräsin vasta puoli kahdeksalta ja jätin koiran lenkkeilyttämisen miehen harteille.

Aamulla olo oli siedettävä, mutta päivän aikana se on pahentunut eivätkä särkylääkkeetkään kokonaan auta. Vuoto alkoi lopulta puolen päivän aikoihin. Töissä oli kamalaa. Onneksi sitä iloa on perjantaisin vain kolme tuntia.

Mieliala on äärimmäisen huono. Olen niin kamalan pettynyt. Lähinnä itseeni, koska annoin toivon nousta. Kipu on kamala tapa alleviivata epäonnistumista. Aion soittaa maanantaina lapsettomuuspolille ja kysyä, eikö näille kivuille mahda mitään. On käsittämätöntä, että joudun kestämään kaiken lisäksi vielä tällaista!

Kiitos teille kaikille tsemppaamisesta ja myötäelämisestä! Olette tärkeitä. Etenkin TT:tä haluan kiittää tosielämän tuesta. On äärettömän tärkeää tietää, että en ole yksin.

torstai 22. syyskuuta 2011

Masennuspostaus

Äh. Masentaa! Mahakin tuntuu koko ajan kipeämmältä, joten eivätköhän kuukautiset ala ihan pian. Kävin apteekista hakemassa kunnon särkylääkekokoelman, jotta selviän kuukautisista yli edes mahdollisimman vähällä kivulla. Lapsettomuuspolin lääkäri kirjoitti minulle reseptin kolmeen eri särkylääkeeseen. Eiköhän joku sentään toimi. Nyt kokeiluun pääsevät Voltaren ja Panacod, joka on kolmiolääke.

Facebookista minäkin

Valitanpa Facebookista minäkin osaltani. Toiveikas ja Ansku ovatkin jo kirjoittaneet osuvasti Facebookin ajottaisesta kamaluudesta lapsettoman kannalta.

Nyt Facebookissa on käynnissä joku ihmeellinen äitiydenylistysaika, joka saa vereni kuohahtamaan. Tekisi mieleni heittää seinälle oma versioni ylistyspostauksista, mutta en kuitenkaan halua julistaa lapsettomuuttani kaikille lapsuudentutuille ja työkavereille yms. Postaan siis vastaiskuni tänne ja toivon, että uskaltaisin julistaa mahouden surusanomaa myös julkisesti! Näitä saa sitten vapaasti käyttää Facebook-statuksena, jos vain sattuu uskaltamaan.


Tyttäresi ei ehkä koskaan pidä kädestäsi, koska kohtusi voi pysyä tyhjänä koko elämän. On tyhjien kohtujen viikko. Jos sinulla ei ole tytärtä, joka tekee elämästä elämisen arvoisen, kopioi ja liitä tämä statukseesi ♥♥♥♥♥♥

Olet epäonnistunut nainen, yksinäinen eläjä, et onnistu tärkeimmässä haaveessasi, et saa edes aikaiseksi sellaista, jota voisit rakastaa, ja vaikka ei välttämättä aina tunnu siltä, saatat pysyä lapsettomana vaikka koko elämäsi.
Laita tämä 7 muun lapsettoman äidin seinälle, joihin tämä sama myös pätee

Ai sinä kysyt, onko minulla lasta? Uhhh, ei, olen maho lehmä! Se tekee minusta epäonnistujan, surullisen, yksinäisen, halveksitun, helposti loukkaantuvan, surkean tapauksen ja olen usein itkenyt itseni uneen. En saa lasta, äitiyden riemua tai lapsen rakkautta. Sylini on tyhjä päivin öin. Lasken kiertopäiviä ja ovulaatioita 30-31/12 ehkä vielä monen vuoden ajan. Kopioi seinällesi, jos olet surkea MAHO