Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Vertaistuki ja internetin ihmeellinen maailma (osa 3)

Lyhyen bloggaushistoriani aikana olen päässyt jo siirtämään kaksi vertaisbloggaajaa noissa vasemmalla olevissa linkkilistoissa yhden askeleen alaspäin. Kuinka paljon iloa nämä siirrot minulle tuottavatkaan!

Toivon kovasti, että ylimmäinen lista tyhjenee pikkuhiljaa alaspäin. Oma onnistuminen projektissa tarkoitaisi varmasti myös sitä, että keskimmäisiin listoihin tulisi enemmän täytettä ja päällimmäinen pienenisi hiljalleen.

Hienoa, kuinka toisilleen tuntemattomat ihmiset voivat lyhyessä ajassa muodostaa tärkeän, virtuaalisen vertaistukiryhmän. Sama elämäntilanne ja samanlaiset ajatukset tekevät toisista bloggaajista läheisiä. Projektiin lähteminen ei ehkä ole minulle tyypillinen juttu, mutta Kesän toivotut -projekti tuntui tärkeältä. Tuntuu hyvältä kuulua tällaiseen ryhmään. Projektin hienous on siinä, että se keskittyy positiiviseen. Projektin tarkoitus ei ole nyyhkiä yhdessä omaa kurjaa kohtaloa vaan tsempata yhdessä toisia onnistumiseen ja pettymysten kestämiseen. Edellisen projektin onnistumisprosentti oli 46. Toivon kovasti, että uuden projektin onnistumisprosentti on entistä korkeampi.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Ystävät ja blogin jakaminen

Muutama ystäväni tietää tämän blogin olemassaolosta, mutta suurimmalle osalle en ole blogistani kertonut. En oikein osaa päättää, haluanko julkistaa blogiani. Toisaalta blogi toimii näppäränä tiedonvälittäjänä asiassa, josta ystävät eivät halua udella. Toisaalta liian suuri tuttujen lukijoiden määrä saattaa vaarantaa yksityisyytemme. Paljastan blogissani kuitenkin sellaisia asioita, joita mieheni ja minä emme välttämättä tahtoisi kaikille tutuillemme jakaa. Varjelemalla blogiani suojelen myös mieheni yksityisyyttä.

Luotan tietysti siihen, että ne ystävät, joille luottamukseni blogiosoitteen muodossa osoitan, ovat sen arvoisia. En epäile, että kukaan tieten tahtoen lähtisi asioitamme levittelemään, mutta möläytyksiä sattuu. Lisäksi asiat voivat vahingossa lähteä kiertämään eteenpäin ja pahimmillaan syntyy rikkinäinen puhelin -ilmiö, jonka tuloksia joudumme sitten paikkailemaan. Mikäli blogin lukijoissa on paljon ystäviä, mahdollinen raskaudenjulkistuskin täytyy harkita tarkkaan.

Jos siis olet saanut blogini osoitteen minulta, pyydän, että otat sen suurena kohteliaisuutena. Se tarkoittaa, että luotan sinuun ja että olet minulle tärkeä ystävä. Toivon, että et levitä osoitetta etkä niitä tietoja, joita blogistani saat. Toivon myös, että tunnet voivasi ottaa blogini asiat puheeksi minun kanssani. Minä olen päästänyt sinut lähelleni ja haluan jakaa sinun kanssasi tämänhetkisen elämäni tärkeimmän asian.

Millä tavalla te muut blogien kirjoittajat olette linjanneet asian?

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Sydänääniä

Koska päätin antaa itselleni luvan haaveiluun, annoin myös itselleni luvan katsoa Sydänääniä-sarjaa. Olen nauhoittanut kyseistä sarjaa digiboksille alusta saakka, mutta koskaan en oikeastaan ole löytänyt hyvää hetkeä katsoa sitä. Katsominen on aina tuntunut vaikealta ja pelottavalta.

Nyt päätin kuitenkin uskaltaa. Hyvä hetki löytyi maanantaina, kun makasin migreenissä kotisohvalla. Katsoin melkein kaikki tähän mennessä tulleet jaksot yhteen pötköön. Oli ihanaa katsoa vauvoja ja kuvitella itseään ja miestä synnytystilanteeseen. Huomasin myös samalla, että synnyttäminen ei enää tätä nykyä tunnu minusta pelottavalta. Kipu on varmasti kamalaa ja kyllähän sen tuossa sarjassakin huomaa, mutta se ilme äitien ja isien kasvoilla, kun vauva nostetaan ensimmäistä kertaa syliin! En voi kuin kuvitella, miltä tuntuu nähdä oma vauva ensimmäistä kertaa ja pitää häntä ensimmäistä kertaa sylissä. Kuivin silmin en ole vielä yhtäkään jaksoa saanut katsottua, mutta en myöskään ole tullut surulliseksi. Vaikka mielen perukoilla elääkin pieni pelko siitä, että en itse pääsisi tuota tilannetta koskaan kokemaan, olen päättänyt asennoitua positiivisesti.

 Mieheni sanoi yrittäessään lohduttaa ainakin yhden ihan viisaan jutun: "Keskity positiiviseen. Meille on tulossa vauva." Lopulta se vauva kuitenkin tulee. Tavalla tai toisella. Siihen päätän nyt luottaa.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Tunnelma nousuun

Vihdoin perjantai!

Kaamea viikko huipentui siihen, että kävimme eilen kaikkien eläinten kanssa eläinlääkärissä. Koira sai vain rokotukset, toisella kissalla on silmätulehdus ja toisella kissalla diagnosoitiin astma. Tästäkin huolimatta olen ollut tänään oikein hyvällä tuulella. Päätin nimittäin asennoitua nyt niin, että epäonnen viikkoa täytyy seurata hyvän onnen viikko. Elän nyt kuudetta kiertopäivää ja tulevan viikon sisään osuu myös ovulaatio. Tällä kertaa aion asennoitua tulevaan ovulaatioon optimistisin mielin. Kevät on kuitenkin hyvää aikaa tulla raskaaksi. Ehkä meille tulee tammivauva. Sellainen luokkansa vanhin ja ylpeä siitä. Uskaltaisinkohan antaa itselleni luvan haaveiluun?

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Ottaako vai eikö ottaa

Jouduin viikonloppuna pohtimaan, josko joisin alkoholia vai jättäisinkö juomatta. Kuukautisten oli määrä alkaa sunnuntaina, joten en tietenkään lauantaina ollut vielä varma, olenko raskaana vai enkö ole. En haluaisi elää elämääni miettien pelkästään raskautta. On kuitenkin äärettömän vaikeaa antaa vain mennä ja jättää miettimättä. Todellisuudessa en usko, että kohtuullinen alkoholinkäyttö kuukautisten tienoilla vahingoittaisi sikiötä. En kuitenkaan halua ottaa pienintäkään riskiä. Päätin tehdä raskaustestin, mutta en täysin halunnut uskoa sen negatiivisuuteen ennen kuin kuukautiseni lopulta sunnuntaina alkoivat.

Päädyin siis lopulta alkoholin juomiseen, mutta se toi muassaan uuden ongelman. Minua pelotti, että jos joisin liikaa, menettäisin täysin kontrollini enkä pystyisi enää hillitsemään tunteitani. En halunnut alkaa ilonpilaajaksi. Jos olisin antanut itkun tulla, se ei ehkä olisikaan loppunut. Illalla minulla oli todella mukavaa ja hauskaa, mutta pienikin yksinolo, esimerkiksi vessassakäynti, tuntui pelottavalta. Itku oli koko ajan niin lähellä. Tulin taksilla kotiin ja koiraa käyttäessäni itkeä tihrustin sitten patoutuneet kyyneleeni pois.

Olen tyytyväinen, että vältyin känni-itkulta, vaikka toisaalta haluaisin päästä kunnolla itkemään kaiken tämän pahan olon pois. Kunnon itkemiseen on nimittäin harvoin mahdollisuus. Mieheni ei osaa kuunnella itkua, vaan hän yrittää vain keksiä ratkaisuvaihtoehtoja ja positiivisia ajattelumalleja. Ystäviäni en puolestani halua pakottaa kuuntelemaan kunnon räkäposki-itkua. Onhan se noloakin!

Itken siis toistaiseksi lähinnä koiralle taikka kissoille. Ne ovat onneksi myös hyviä lohduttajia.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Vanhat tunteet

Moni bloginkirjoittaja on tässä kuussa vihdoin saanut testiin ne paljon kaivatut kaksi viivaa. Itsekin toivoin niin kovasti pääseväni heidän joukkoonsa. Toivoin saavani kirjoittaa tänne niistä uusista tunteista ja tuntemuksista, joita positiivinen raskaustesti olisi tuonut muassaan. Toisin kävi. Kävi aivan kuten on käynyt jo kahdeksan kertaa. Pääsen kirjoittamaan vain vanhoista tuntemuksistani.

Kävimme sunnuntaina taidemuseossa, jossa oli samaan aikaan jokin pienten lasten kerho tanssimassa Bollywood-tansseja. Lasten katsominen sattui ensimmäistä kertaa sydämeen niin paljon, että meinasin alkaa itkeä kesken tanssiesityksen. Haluaisin niin kovasti päästä tuollaisiin tilaisuuksiin ylpeän vanhemman roolissa. Haluaisin oman pienen innostujan, jonka kanssa voisin katsella maailmaa uusin silmin.

Tähän mennessä olen herkistynyt vain raskausmahoista ja vauvoista, mutta nyt isompienkin lasten näkeminen alkaa tuntua pahalta.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Yleispotutusta

Jotain positiivista sentään: kissa kävi vihdoin kakalla, joten eläinlääkäriin ei tarvitse ainakaan nyt mennä. Tosin samalle katille on jo torstaiksi varattu aika ihan muuta vaivaa varten.

Harmittaa aivan älyttömästi se peruuttaminen. Voin vain kuvitella, kuinka paljon työkaveria ottaa tällä hetkellä pattiin. Enkä osaa asialle oikein muuta tehdä kuin pahoitella kovasti ja korvata tietysti kaikki kulut, joita naarmusta syntyy. Molempien autot olivat tietysti niin likaisia, että naarmuja ei kunnolla nähnyt lian alta. Käytin meidän automme juuri pesussa ja kyllä siellä aivan selvästi erottuvat naarmut ovat. Todennäköisesti samantyyliset naarmut siis löytyvät myös työkaverin autosta.

Onneksi mies on tällä hetkellä työreissussa. Hän ehtii sulatella uutista muutaman päivän ajan.

Mulla on nyt niin paha fiilis, että en ole saanut edes syötyä töistä tulon jälkeen mitään. Kohta voin jo pahoin sen vuoksi.

Joko saa itkeä?

Kiertopäivä numero kaksi

Loppuviikko ja näköjään myös alkuviikko ovat olleet huolia ja huolestumisia täynnä, joten kuukautisten alkaminen sai mielen jälleen kerran mustaksi.

Toinen kissamme alkoi oirehtia kummallisesti torstaina ja perjantaina mieheni käytti sitä eläinlääkärissä. Kissaparka joutui suolihuuhteluun ummetuksen vuoksi. Nyt kissa ei kuitenkaan ole kakannut, joten tällä kertaa haen peräruiskeen lääkäriltä ja jollei huomiseen mennessä ole kakannut, joudun viemään sen aamulla uudelleen perähuuhteluun. Tämän huolehtimisen päälle siis alkoivat kuukautiset ja kaiken kukkuraksi peruutin tänään työkaverini autoon (ja omaankin tietysti) naarmun.

Nyt on kyllä niin paska olo, että ei ole ollut pitkään aikaan. Voisinpa hautautua peiton alle. Nyt ei miehelle puhuminenkaan auta, koska hän on tietysti vihainen autoon ilmaantuneista naarmuista.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Vertaistuki ja internetin ihmeellinen maailma (osa 2)

Koska vauvapalstat eivät tarjoa minulle tarpeellista vertaistukea, blogit ovat ehkä varmempi vertaistukiryhmä. Blogeista on helppo valita sellaiset, joista itse hyötyy eniten ja joihin voi itse samaistua parhaiten. Tällä hetkellä minusta on kamalan vaikeaa lukea sellaisia blogeja, joissa vauva on jo tullut maailmaan. Vaikka onnellisten tarinoiden pitäisi lohduttaa, onnellisia tarinoita lukiessa mieleen väistämättä nousee kysymys siitä, voiko käydä niin, että itse en milloinkaan pääse kirjoittamaan blogiini onnellista tarinaa. Toisaalta pitkään yrittäneiden blogit saavat mielen mustumaan, koska voihan olla, että omakin yrittäminen lopulta päättyy lapsettomuuteen ja loputtomaan yrittämiseen. Lopulta sopivia vertaisblogeja kuitenkin alkaa löytyä ja toisten kokemuksia lukiessa omatkin ajatukset selkiintyvät. Toivottavasti pystyn itsekin puolestani tarjoamaan vertaistukea sitä tarvitseville.

Blogini on jo parissa viikossa saanut yli kaksisataa lukijaa. Hienoa! Toivon kovasti myös sitä, että lukijani rohkaistuisivat kommentoimaan kirjoituksiani. Toivon, että blogini kehittyy keskustelevaiseen suuntaan. Hiljaisuutta on hankala tulkita. Suoran palautteen tulkitseminen on helpompaa.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Alavatsaa juilii

Alavatsassa on ollut nyt pari päivää ihmeellistä juilintaa. Toive taas vähän heräilee, mutta järki yrittää toppuutella. Pettymys on kuitenkin pienempi, jos ei liikaa ala toivoa. Nyt eletään kuitenkin vasta 16. kiertopäivää eli kuukautisten alkuun on vielä 12 päivää aikaa.

Eipä mulla muuta.