Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Mitä minulle oikeastaan kuuluu?

Tuularin postaus herätteli minua. Huomasin, että blogini perusteella vaikutan tällä hetkellä varmasti hyvin masentuneelta. Todellisuudessa voin kuitenkin ihan hyvin. Tänne blogiin kirjoitan vain lastenhankintaan liittyvistä ajatuksistani. Ihan siitäkin syystä, että haluan pysyä mahdollisimman tunnistamattomana.

Heräsin etenkin pohtimaan sitä, että toivottavasti te läheiseni, jotka luette blogiani, ette ole minusta turhaan huolissanne. Vaikka lastenhankinta on minulle tällä hetkellä hyvin kipeä asia, muuten voin elämässäni oikein hyvin. Olen ollut koko vuoden ajan hyvin tyytyväinen töihini ja nyt olen tyytyväinen tulevaan lomaan, vaikka se tuokin muassaan epävarmuuden tulevista töistä. Olen myös hyvin tyytyväinen harrastuksiini sekä liikuntaan, jotka täyttävät vapaa-aikani. Olen äärettömän tyytyväinen siihen, että minulla on ympärilläni ystäviä ja ihana aviomies.

Kaikkein tyytyväisin lapsentekotilanteessamme olen siihen, että olen mielestäni löytänyt minulle hyvin sopivan tavan purkaa tähän projektiin liittyviä ahdistuksiani. Olen kertonut hyvin avoimesti lastenhankinnastamme läheisilleni ja minulla on monta ihmistä, joiden kanssa purkaa ajatuksiani. Lisäksi blogi toimii minulle tärkeänä henkireikänä.

Aion jatkossakin purkaa kaikki masennukseni tänne. Blogi on nimittäin juuri se paikka, johon ne kuuluvat. Toivottavasti ette vedä liian suoria johtopäätöksiä minusta pelkästään tämän blogin perusteella. En oikeasti ole itsesäälissä pyöriskeleva ja busseissa itkeskelevä ihmisraunio. Minulle kuuluu ihan hyvää.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Lisää romahduksia

Olin viikonloppuna bussissa. Seisoin keskiosassa odottamassa pysäkkiäni ja vieressäni lastenkärrypaikalla oli pieni tyttö äitinsä kanssa. Katselin ja kuuntelin hetken tyttöä ja äitiä. Aluksi luulin, että pystyisin katselemaan heitä hyvillä mielin, mutta sitten yllätti itkukohtaus. Nieleskelin itkuani ja pyyhin kyyneleitäni siinä bussissa, enkä edes kamalasti jaksanut välittää siitä, mitä muut matkustajat ajattelivat.

Illalla oli syömässä polttariporukassa ja keskustelu siirtyi lasten hankkimiseen. Useampi seurueesta ilmoitti suureen ääneen, ettei aio milloinkaan hankkia lapsia, koska heidän mielestään muut saavat hankkia lapset heidän puolestaan. Totta kai on hyvä, että jokainen oikeasti miettii, haluaako oikeasti hankkia lapsia. Enkä todellakaan ajattele, että kaikkien tulisi lapsia hankkia. Olen todellakin sitä mieltä, että lapsia hankitaan vasta sitten, kun ollaan oikeasti varmoja.

Tuohon keskusteluun tuntui kuitenkin sisältyvän se ajatus, että lapsia vain hankitaan ja että jokainen voi noin vain päättää, ottaako lapsia vastaan vai eikö ota. Tuntui äärettömän pahalta kuunnella, kuinka toiset haluavat kuuluttaa kieltäytyvänsä siitä asiasta, jota itse tällä hetkellä toivoo kaikkein eniten. Tyhmimmältä se ehkä tuntui juuri siksi, että nämä vannojat olivat kuitenkin melko nuoria. Vannominen on tietysti helppoa siinä vaiheessa, jos elämäntilanne ei muutenkaan sovi lapsen hankintaan. On vaikea osoittaa, mikä minua keskustelussa oikeastaan loukkasi. Ehkä olen tällä hetkellä vain liian herkkä minkäänlaisiin lapsikeskusteluihin. Jos jotain positiivista haetaan, niin kukaan ei sentään kysynyt minulta, miksi en vielä ole raskaana, vaikka olemme juuri menneet naimisiin.

Tyhmiä tunteita ja tyhmää herkistelyä. Pikkulapsi bussissa ei ole minulta pois. Muiden lastenhankkimispäätökset eivät kuulu minulle. Silti minua ärsyttää ja surettaa.

Vaihdetaan tyhmä pää järkevään ja viileään versioon!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Romahduksia

Eilen oli todella huono päivä. Ovuloin viikonlopun aikana, ja henkisesti tämä kerta on ollut todella raskas.

Seksin harrastaminen tuntuu tällä hetkellä meistä molemmista lähinnä ärsyttävältä ja vastenmieliseltä. Emme ole harrastaneet spontaania seksiä varmaan yli puoleen vuoteen, vaan kaikki seksi on aikataulutettu ovulaatioon sopivaksi. Oikein ärsyttää lukea, kuinka kanssabloggarit ovat "pupuilleet". Se kuulostaa niin huolettomalta. Minusta tuntuu, että kaikki ilo seksistä on kadonnut jonnekin ja koko kontrolli omaan kehoon on viety. On kamalaa pakottaa itsensä ja myös toisensa seksiin vain siksi, että ovulaatio on meneillään.

Olimme molemmat eilen hyvin turhautuneita ja väsyneitä tähän touhuun. Väsymys tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä tällä hetkellä. Se on niin kokonaisvaltaista, että en meinaa jaksaa hoitaa edes tavallisia arkiaskareita. Liikuntakin tuntuu ärsyttävältä ja mieli tekisi vain lojua sohvalla omassa kurjuudessaan. Töissä on tällä hetkellä myös raskasta, joten sekin varmaan osaltaan vaikuttaa asiaan. Onneksi kohta alkaa loma sekä töistä että raskausyrityksestä.

Mitä jos yrittäminen venyy vuosien mittaiseksi? Kuinka jaksan toivoa ja yrittää kuukaudesta toiseen, kun loppua ei vain ole näkyvissä?

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Pyöreitä

Alkamassa oleva yrityskerta on jo kymmenes. Takana on yhdeksän toivetta ja yhdeksän pettymystä. Tässä kuussa lähetämme matkaan kymmenennen toiveen ja hyvin todennäköistä on, että vastassa on myös kymmenes pettymys kesäkuun alussa.

Voi kunpa tämä kerta olisi viimeinen!

tiistai 17. toukokuuta 2011

Loma näkyvissä

Olen kesäkuussa lähdössä lomamatkalle kotiseudulleni ilman miestäni, ja loma tietysti asettuu juuri ovulaation aikaan. Aluksi olin harmissani, mutta mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä tyytyväisempi siihen olen.

Kesäkuun alussa työni loppuvat ja alkaa graduloma. Aion lomailla kesäkuun alun ja aloittaa gradun pakertamisen kunnolla heinäkuun puolella. Mikäli kuukautiset tulevat kesäkuun alussa, saan lomaa myös raskausasioista kuukauden ajaksi. Tarkoitukseni on todella lomailla. En aio miettiä vitamiineja, alkoholia tai särkylääkkeiden syömistä tippaakaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että aion vetää lärvit, syödä pelkkiä sipsejä ja vetää särkylääkekoktaileja väliin. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että saan kuukauden ajaksi jättää taakseni ajatuksen: "En voi, koska se saattaa haitata raskaaksi tulemista."

Olen tällä hetkellä kamalan väsynyt yrittämiseen ja jatkuviin pettymyksiin. Toivottavasti lomalla piristyn niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt pitäisi vielä jaksaa kolmen viikon verran.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Kipujen keskellä

Vielä viikonloppunakin kärsin menkkamaisista kivuista vasemmalla puolella alavatsaa. Kipujen vuoksi myös selkäni on jälleen oireillut ja olo on ollut todella hankala. Lauantaina onnistuin kaiken lisäksi kehittelemään itselleni migreenin. En halunnut millään ottaa särkylääkettä, koska en halua pilata lääkkeen takia mahdollisuutta raskauteen. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että oikea munanjohtimeni ei voi olla yhtä huonossa kunnossa kuin vasen, koska kuukautiskivut ovat selvästi vasemmalla. Nyt on oikean munanjohtimen vuoro ovuloida, joten olen päättänyt toivoa jälleen.

Päätin lopulta kuitenkin kokeilla, toimisiko panadol päänsärkyyn ja kyllä se oloa vähän helpotti, vaikkei kokonaan katkaissutkaan särkyä. Podin viikonlopun ajan sitten päänsärkyä ja edelleen olen sillä rajalla, että särkeekö päätä vai ei. Selkää särkee edelleen ja olo on muutenkin melko tukala, koska lihakset ovat kauttaaltaan jumissa.

On niin kamalan inhottavaa ja väsyttävää olla koko ajan kipeä.


(Kiertopäivä numero 10)

torstai 12. toukokuuta 2011

Etäälle lapsista!

Näköjään bloggerin tauko oli poistanut tämän tekstin sivuiltani, mutta täältähän se vielä löytyi:

Luulin aikaisemmin, että raskaaksi tulemisen yrittäminen veisi minut lähemmäksi lapsia. Luulin, että nauttisin entistä enemmän lapsiseurasta ja suhtautuisin lapsiin ja vauvoihin sillä tavalla haaveillen: "Meilläkin on kohta (tai joskus) tuollainen."

Niin ei kuitenkaan käynyt. Minusta tuntuu, että nykyään vetäydyn koko ajan enemmän ja enemmän poispäin lapsista. Tuttujen lasten kanssa on toki helppo olla, mutta vieraat lapset saavat oloni tuntumaan turvattomalta enkä tunne olevani rento lasten kanssa. Mitä on tapahtunut? Minähän olen aina ollut lasten kanssa hyvä.

Näen myös entistä selvemmin lasten huonot puolet. Kitisevät lapset ärsyttävät minua. Kiukuttelevat lapset saavat minut raivoihini. Meluavat lapset saavat minut pitelemään korviani.

Kaipa kyseessä on puolustusreaktio. On helpompaa olla etäällä. Jos lapset eivät jatkuvasti näyttäydy ihanina, en koe menettäväni niin paljon.

Tyhmää se silti on! Pyrinhän etäälle asiasta, jota haluan kaikkein eniten maailmassa.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Sattuu

Hitto, että voi ihminen olla kipeä kuukautisten takia! Luulin aina, että kestän kuukautiskipuja vain huonommin kuin muut. Minulla on pari ystävää, jotka lähes rehentelevät sillä, että eivät käytä särkylääkkeitä - edes kuukautisiin. Olen tuntenut olevani huonompi ja heikompi ihminen, koska tarvitsen särkylääkettä sekä kuukautisiin että päänsärkyihin. Olen myös elämässäni sairastellut melko paljon ja joutunut tekemisiin sellaisten  lääkäreiden kanssa, jotka ovat vähätelleet kipukokemustani tyyliin: "Joskus kun näitä kipuja ajattelee, sattuu vain enemmän." Olen aina kokenut, että jos jätän jotain väliin kivun takia, se johtuu vain siitä, että olen heikko.

On helpottavaa tietää, että kuukautiskipujen ei kuuluisi olla näin kovat. Kiinnikkeethän ne siellä oireilevat. On hyvä tietää, että syön särkylääkettä, koska minulla on oikeasti syy siihen. Samalla harmittaa, että olen kestänyt kipeitä kuukautisia jo pidemmän aikaa. Olisin hyvinkin voinut mennä lääkäriin aikaisemmin. Ei minun olisi tarvinnut kärsiä kivuista näin kauaa.

(Kiertopäivä numero 4)

lauantai 7. toukokuuta 2011

Kuukautiset. Hyvää lapsettomien lauantaita vaan mulle!

Ne tulivat siis taas. Odotettavissahan se oli. Olisihan tuo gynekologi muuten jo osannut jotain asiasta mainita. Olen ollut tänään lähinnä turtunut. Tuntuu pahalta, mutta päällimmäinen tunne on ääretön väsymys koko touhuun.

Jotenkin lapsia, äitejä, vauvoja ja vauvamahoja on ollut joka puolella viimeisen parin päivän aikana. Asiaan saattaa vähän vaikuttaa lähestyvä äitienpäivä. Mieheni on jo useamman vuoden ajan vitsaillut äitien- ja isänpäivänä, että sitä pitäisi jo viettää, koska kohtahan me jo ollaan vanhempia. Marraskuussa jo annoinkin itsenikin hieman innostua asiasta ja toivoin jo kovasti, että tänä äitienpäivänä minulla olisi mahassani syy juhlaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni koen äitienpäivän nyt raskaaksi. Tähän saakka äitienpäivä on ollut päivä, jolloin suuntaan huomioni omaan äitiini ja mummooni. Nyt ensimmäistä kertaa tämä on päivä, jolloin minulta puuttuu jotain.

Lapsettomien lauantai on mielestäni surkuhupaisa päivä. Jos lapsettomuutemme on pysyvämpää lajia, aion ensi vuonna päättää, että tämä on juhlapäivä. Aivan kuten äitienpäiväkin on. Katselin aamulla lehdestä lapsettomien lauantain ohjelmaa paikallisessa kirjastossa: "Kuinka selviytyä lapsettomuudesta?", "Lapsettomuustutkimukset ja hedelmöityshoito". Varsinaista karnevaaliohjelmaa siis tarjolla. Onko lapsettomien lauantain pakko olla lapsettomuudesta märehtimisen päivä?

No, ehkä minä en vain tajua. Enhän minä ole oikeasti lapseton. Yritystä on takana vasta vaivaiset kahdeksan kuukautta. Pääsen oikeasti lapsettomien joukkoon vasta 120 päivän kuluttua. Siihen asti en vielä kuulu joukkoon.

Ja jotta en loukkaisi ketään oikeasti lapsetonta, haluan vielä selventää, että kirjoittaessani olevani lapseton tarkoitan sitä sanan varsinaisessa merkityksessä:
Genetiivivartalo lapse- + karitiivijohdin -tOn > lapseton 'ihminen, jolla ei ole lasta'.
Saivartelua, tiedän.

torstai 5. toukokuuta 2011

Laparoskopiaan mars!

Kävin tänään uudelleen gynekologilla. Edellisellä käynnillä sovimme, että varaan ajan parin päivän päähän kuukautisten alkamisesta. Nyt elelen kiertopäivää numero 25/27 eli odottelen kuukautisten alkamista lauantaina.

Gynekologi huomasi munanjohtimen olevan kiinnittyneenä kohtuun ja tämän vuoksi hän laittoi minulle lähetteen Taysiin laparoskopiaan. Gynekologi oli oikein mukava, mutta hän oli kovin kiireisen oloinen ja sen vuoksi itsellenikin tuli kiireinen olo, enkä oikein osannut kysyä häneltä mitään. En täysin edes tajunnut, mikä laparoskopia on, ennen kuin tarkistin asian netistä. Lääkäri ei muuten missään vaiheessa puhunut endometrioosista vaan ainoastaan kiinnikkeistä. Ilmeisesti varsinainen endometridiagnoosi tehdäänkin vasta laparoskopian yhteydessä.

Tunteet ovat nyt todella sekavat ja mielessä on sata kysymystä. Eniten minua mietityttää se, kuinkakohan kauan saan aikaa Taysiin odottaa. Hoitotakuun lupaamat kuusi kuukautta kuulostaa ainakin kamalan pitkältä ajalta, vaikka se kai on kuitenkin pisin mahdollinen odotusaika. Harmittaa, kun en näin yksinkertaista asiaa osannut lääkäriltä tänään kysyä.

Kaikkein päällimmäisenä tällä hetkellä on ajatus siitä, että tässä touhussa voi oikeasti kestää todella kauan. Tähän asti olen voinut jokaisten kuukautisten jälkeen ajatella, että seuraavassa kuussa voi jo tärpätä. Nyt tuntuu, että toivo siitä vietiin paljon kauemmaksi. Nyt katseet varmaankin täytyy siirtää laparoskopian jälkeiseen aikaan, vaikka toki tarkoituksena on jatkaa yrittämistä entiseen tapaan.

Toisaalta olen ehtinyt jo kovasti jossittelemaankin. Yhtenä endometrioosin hoitona näyttäisi olevan minipillerit, joita söin muutaman vuoden ajan. Jätin kuitenkin pillerit pois jo vuonna 2008, koska silloin suunnittelimme ensimmäistä kertaa raskautta. Sen jälkeen en ole pillereitä syönyt. Onko siis endometrioosi saanut rauhassa kehittyä, koska en ole käyttänyt pillereitä? Olisinko tullut paremmin raskaaksi heti pillereiden lopettamisen jälkeen? Turhaa spekulointia, tiedän!

Äh, sekava kirjoitus ja sekavat ajatukset. Jatkan toisella kertaa.