Siirry pääsisältöön

Kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta

On inhottavaa joutua koko ajan miettimään itselleen kahdenlaista tulevaisuutta. Sitä, missä meille syntyy lapsi yhdeksän kuukauden kuluttua ja sitä, missä me emme saa lasta.

Olemme juuri suunnitelleet lomamatkaa hiihtolomaksi ja olisimme kovasti halunneet matkata Gambiaan. Malaria- ja hepatiittiuhkan vuoksi emme kuitenkaan uskalla varata Gambian matkaa. Voihan olla, että olen hiihtoloman aikaan jo raskaana ja matka täytyisi sen vuoksi peruuttaa. Niinpä katselemme nyt matkaa jostain turvallisemmalta seudulta. Haaveenamme on jo pitkään ollut matkustaa Afrikkaan, mutta jääköön se haave vielä odottamaan. Jos odotuksen odotus kuitenkin venyy vuosiksi, on jossain vaiheessa yksinkertaisesti pakko päättää, että emme voi kaikkia unelmia siirtää sen vuoksi, että saatan olla joskus raskaana.

Toinen kahden tulevaisuuden suunnitteleminen liittyy työelämään. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa ja opintonikin ovat vielä kesken. Raskaaksitulo saattaa estää työpaikkojen saamista, mutta toisaalta se antaisi vuoden tai kahden verran aikaa ulkona työnhakukuvioista. Olen alalla, jossa lasten hankkiminen on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Sen vuoksi en usko, että lasten saaminen varsinaisesti heikentäisi mahdollisuuksia päästä töihin. Olisi kuitenkin älyttömän paljon hienompaa jäädä äitiyslomalle vakituisesta työstä. Silloin palaaminen töihin kävisi hieman näppärämmin. Vakituisesta työpaikasta en kuitenkaan voi haaveilla vielä pariin vuoteen. Niin kauan menee, että saan opiskeluni valmiiksi ja olen pätevä työhöni. Niinpä pelkästään töitä ajatellen, olisi parempi, jos joutuisimme lasta vielä odottamaan.

Tällä hetkellä siis suunnittelen opiskelujen loppuun saattamiselle, työpaikan hankkimiselle sekä matkustamiselle kahdenlaista tulevaisuutta. Tulisinkohan paremmin raskaaksi, jos suunnittelisin vain sellaista tulevaisuutta, johon lapsen mahduttaminen olisi hankalaa?

Kiertopäivä 12/27-28.

Kommentit

pöppiäinen sanoi…
Olen kanssasi NIIN samaa mieltä! Koko ajan mietin että mitä sitä elämällään tekis; kävisinkö kouluani niin kauan kuin vain voin, että jäittäisin sit koulun tauolle tai kävisin kouluni niin saisin jonkun ammatin ja helpommin töitä lapsen jälkeen kun tai paremminkin JOS tuun joskus raskaaksi.
Jos taas en koskaan tulekkaan raskaaks vaihtaisin ehkä alaa tai lähtisin oppisopimukselle tai jotain. Tottakai sitä aattelee ekana vaihtoehtona että tulee raskaaks ja suunnittelee elämää sen mukaan.
Itse olen myös sen huomannut että kun tarpeeksi kauan jostain haaveilee niin sen myös saa, ainakin siis realistisissa asioissa :) että ei saa heittää toivoa menemään!
Toiveissa sanoi…
Niin se varmaan on. Toivo on hyvä säilyttää. Mutta ehkä elämää ei kuitenkaan kannata jättää tauolle vuosikausiksi raskaustoiveen takia. Tuskinpa tilanne niin hankalaksi voi edes mennä, että pitkään toivotulle lapselle ei olisikaan elämäntilanteessa sijaa. Toivottavasti sinä keksit hyvän ratkaisun työ- ja opiskelukuvioihin.
Anonyymi sanoi…
JOssain vaiheessa itse pohdiskelin melkolailla samoja asioita.

Tyttöjen kanssa suunnitellut 30-vuotis juhlintareissun peruin, koska silloin saattaisin olla raskaana, enkä raskaana ollessani halua lähteä reissuun jossa vain juhliataan. Noh tyttöjen reissu koittaa reilu viikon päästä, ja kuinka ollaakkaan minä en ole raskaana. Tämä oli minulle ainakin havahdutus siihen, että ei kannata miettiä asioita niin pitkälle etukäteen. Raskaaksi tullaan kun tullaan ja ei kannata lopettaa "elämistä".

Tässä kuussa pitäisi minulla on kolmas inseminaatio, jos ajankohta ei osu juuri siihen aikaan kun olen ulkomailla. Varasin matkan, vaikka tiesin että saattaa osua juuri siihen oikeaan aikaan. Totesin että haluan myös nauttia kesälomastani kaiken tämän yrityksen keskellä ja jos niin huono säkä käy että inseminaatio olisi juuri silloin kun olen reissussa, siirretään se seuraavaan kiertoon.

*niina
Toiveissa sanoi…
Hienoa, että olet päättänyt keskittyä elämiseen! On tietysti aivan älytöntä jättää kaikki tauolle sen vuoksi, että raskaus saattaa olla mahdollisuus. Toivottavasti lomasi onnistuu eikä inseminaatio satu samaan hetkeen!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…