Siirry pääsisältöön

Siittiöasiaa


Mies soitteli tänään siemennesteanalyysin tuloksia. Tulos oli mainio eli siittiöiden määrässä ja liikkuvuudessa ei ole minkäänlaista ongelmaa. Tämä on tietysti hyvä uutinen. On hienoa tietää, että meillä ei todennäköisesti ole useampaa ongelmaa. Täytyy kuitenkin myöntää, että hieman minua kirpaisi saada tietää, että minä olen se ongelmallinen puolisko. Mies tuuletteli hyviä siittiöitään, eikä se tuntunut ollenkaan hyvältä. Niinpä pyysin häntä miettimään, miltä hänestä tuntuisi, jos hän olisi kuullut olevansa se viallinen osapuoli ja minä tuulettelisin vieressä munasarjojeni hyvyyttä. Luulen, että viesti meni perille.

Minusta on kummallista, että miehille siemennesteen kunto on selvästi mittari omasta miehisyydestä. Mieheni ei etukäteen tunnustanut olevansa huolissaan, mutta hyvä tulos oli kuitenkin selvästi hänelle suuri helpotus. Olen aivan varma, että mikäli tulos olisi ollut toisenlainen, hän olisi surrut asiaa kovastikin ja minun tehtäväni olisi tietysti ollut olla kannustava ja tukeva puoliso. Nyt kun selvisi, että minä olen ainoa viallinen, mikään ei muutu. Minä saan edelleen olla yksinäni surullinen. Olisipa mukavaa edes hetkeksi vaihtaa rooleja tässä taistelussa.

Alleviivataan nyt kuitenkin, että oikeasti olen hyvin tyytyväinen siihen, että tulos oli hyvä ja meillä on todennäköisesti vain yksi ongelma.

Kommentit

Toiveikas sanoi…
Ymmärrän fiiliksesi täysin. Odottelemme myös tuloksia, mitään suurempaa vikaa ei ole kummastakaan vielä havaittu, mutta vanhan endometrioosidiagnoosin vuoksi ajattelen olevani se "Damaged good".

Toivottavasti miehesi silti ymmärtää ja tukee sinun tuntemuksiasi paremmin jatkossa pyyntösi jälkeen. Yhteinen projektihan tuo on.

Tsemppiä jatkoon!
yllätysvieras sanoi…
Minäkin ymmärrän, sillä meillä meni aika lailla samoin! Miehelle ei kai ole muuta väliä, kunhan itsessä ei ole mitään vikaa... Ja jotenkin mies jäi koko projektin ulkopuolelle sillä minä olin se jota tutkittiin ja lääkittiin. Hän ei siis voinut samaistua minun murheeseeni lapsettomuudesta vaan totesi aina vaan että kyllä se lapsi sieltä vielä tulee jos masentelin aiheesta. Vaikka tietysti lapsettomuus on yhteinen asia, oli "syypää" kumpi tahansa.

Mutta itsellä ainakin lisää masennusta aiheutti ajatus siitä että minun takia toinenkin voi jäädä ilman biologista lasta, ja tätähän mies ei osannut ajatella sillä hänellä ei ollut tätä asiaa painamassa omassa mielessään.

Mutta todellakin, täytyisi olla tyytyväinen siihen ettei ongelmia ole kuin se yksi. Ja kun se tiedetään, se yleensä saadaan korjattua tavalla tai toisella.

Tsemppiä teille, toivottavasti odotus palkitaan pian! :)
pöppiäinen sanoi…
Niin meillähän ei käydä tosin tutkimuksissa mutta HYVIN useasti olen saanut kuulla että "kyllä ne ENTISET tyttöystävät ovat tulleet raskaiksi ehkäisystä huolimatta" on niin kiva aatella että kaikki muut paitsi minä. Ja meillä ei ole auttanut se että olen maininnut asiasta. Minustakin tuntuu että tuo siittiöiden kunto on mittari miehisyydestä. Sitä kehutaan mutta auta armias jos nainen tulis raskaaks jokaiselle miehelleen ja tekis abortin niin sitähän heti sanottais hutsuksi eikä sillä kehuskeltais... Näin se maailma menee :(
Toiveissa sanoi…
Kiitos kaikille kommenteista!

Kyllä mies on asian selvästi tajunnut. Nyt asia on muutenkin selvästi pikkuhiljaa uppoamassa myös hänen kalloonsa ja olemme paljon jutelleetkin tilanteestamme.

Pöppiäinen: Onpas kyllä törppöä verrata näitä ongelmia entisiin tyttöystäviin! Eihän hedelmällisyys tai hedelmättömyys edes ole mikään vakio. Monikin on saattanut ensimmäisellä kerralla tulla heti raskaaksi ja toisella kerralla ei sitten tulekaan. Tai sitten iän myötä tulee ongelmia. Inhottavaa! Toivottavasti hän lopulta kuitenkin tajuaa olla syyttämättä sinua.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…