Siirry pääsisältöön

Raskaana? Turha luulla!

Kiertopäivä yksi ja kestämättömät kivut. Heräsin yöllä kolmen aikaan kipuun ja otin Voltarenin, joka ei juurikaan auttanut. Neljään saakka valvoin sängystä ja otin Panacodin. Katselin sohvalla televisiota piikkimatto selän alla ja lämpötyyny mahan päällä, kunnes puoli kuuden aikoihin saatoin taas nukkua. Heräsin vasta puoli kahdeksalta ja jätin koiran lenkkeilyttämisen miehen harteille.

Aamulla olo oli siedettävä, mutta päivän aikana se on pahentunut eivätkä särkylääkkeetkään kokonaan auta. Vuoto alkoi lopulta puolen päivän aikoihin. Töissä oli kamalaa. Onneksi sitä iloa on perjantaisin vain kolme tuntia.

Mieliala on äärimmäisen huono. Olen niin kamalan pettynyt. Lähinnä itseeni, koska annoin toivon nousta. Kipu on kamala tapa alleviivata epäonnistumista. Aion soittaa maanantaina lapsettomuuspolille ja kysyä, eikö näille kivuille mahda mitään. On käsittämätöntä, että joudun kestämään kaiken lisäksi vielä tällaista!

Kiitos teille kaikille tsemppaamisesta ja myötäelämisestä! Olette tärkeitä. Etenkin TT:tä haluan kiittää tosielämän tuesta. On äärettömän tärkeää tietää, että en ole yksin.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Samoissa tunnelmissa ilman kuukautisia, jotka kyllä ilmaantuvat parin päivän sisään.
Voimia sinne! Toivottavasti viikonloppu tuo mukanaan mukavia juttuja ja mielipaha hälvenee nopeasti. Hali!!
Junna sanoi…
Täällä samaa iskua odotellen. Miten sitä näin aina jaksaa toivoa, vaikka tietää jo etukäteen että pettymys on tulossa! Toivon että helpottaa kivut ja paha mieli pari päivän jälkeen, nyt saa olla paskana. Halaus! <3
luna sanoi…
Kuulostaa ikävältä nuo kivut :( Mä kärsin e-pillereiden aikaa niin kovista kivuista, että meinas taju lähteä välillä. Ja kaikenmaailman lääkkeitä testattiin, yksi jopa auttoi. Nyt, kun pillerit oon jättänyt pois niin kivut on aika hyvin hävinnyt pois. Mutta oon sitä mieltä, että saisivat keksiä sullekin jonkun apukeinon, ei tuollaisista kivuista tarvitse kenenkään kärsiä. Jaksamista <3
Belly sanoi…
Voimia, Toiveissa! Kuulostaa tosi järeiltä noin sun kivut, kun ei lääkkeetkään meinaa tepsiä... :-( Toivottavasti jo helpottaa!

Ja Lunan kommenttiin liittyen (ihan offtopic-seikka) mulla oli just toisinpäin e-pillereiden ja kipujen kanssa. Puolitoistavuotisen nappijakson aikana ei suurempia kiputiloja, mutta jälleen ne jätettyäni vaihtelevalla voimakkuudella tuskia jälleen...
Unelma sanoi…
Höh :o( Onpas sulla inhottavan kovat menkkakivut, toivottavasti ovat jo ohi. Mulla oli kansssa ennen aika kivuliaat, piti kyllä ottaa Buranaa ja Panadolin sekoitus, mutta onneksi ei noin pahaa. E-pillereiden koina kipuja ei pahemmin ollut, ja nyt keskenmenon jälkeiset kahdet menkat ovat myös olleet kivuttomia. Tsemppiä ja jaksuja!
K sanoi…
Voimia sulle rakas ystävä ja toki teille molemmille. *halaus* Riipaisevat tunteet nousevat itselläkin esiin.
Toiveissa sanoi…
Kiitos kaikille kommenteista ja tsempistä! Kuukautiset kestivät lopulta yhden vuorokauden ajan. Tämä on edelleen hyvin kummallista. Olen kipeä edelleen, mutta tänään olen parjännyt yhdellä Panadolilla. Yritin soittaa lapsettomuuspolille, mutta siellä oli koko ajan varattua. Täytyy yrittää huomenna uudelleen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…