Siirry pääsisältöön

Uupumusta

Olen uupunut. Haluaisin oikeasti vain käpertyä kokoon ja keskittyä itseeni. Olen nukkunut todella vähän koko viikon ajan. Perjantaina alkaneet kuukautiset ovat olleet kamalat, vaikka ne kestivätkin vain noin vuorokauden ajan. Olen herännyt melkein jokaisena yönä kahden tai kolmen aikoihin kipuun. Olen todennut, että särkylääkkeen vaikutuksen odottaminen sujuu kaikkein helpoimmin telkkaria katsellen, koska jos yrittää vain nukkua, joutuu keskittymään kipuun. Niinpä olen viettänyt lohduttomia aamuyön tunteja television ääressä. Onneksi boksissa on paljon nauhotettua hömppää.

Lähipiirissäni tarvitaan tällä hetkellä paljon niin henkistä kuin konkreettistakin apua. Painin koko ajan oman uupumiseni ja velvollisuudentuntoni kanssa. Kieltäytymällä pyydetystä avusta päädyn toisinaan myös pahoittamaan avun tarvitsijan mielen. Se tuntuu raskaalta. Haluaisin samaan aikaan pitää huolta omasta jaksamisestani ja läheisteni huolista. Joskus vain pienetkin pyynnöt tuntuvat kamalan raskailta. Kunpa kukaan ei tämän vuoksi luulisi, että minä välitän vähemmän.

Sain tänään puhelimen päähän lapsettomuuspolin lääkärin. Kerroin hänelle kivuistani, ja hän oli oikein ymmärtäväinen. Lääkäri sanoi, ettei hän tiedä endometrioosin lisäksi mitään muuta tämäntapaisiin kuukautiskipuihin liittyvää sairautta, joka haittaisi hedelmällisyyttä. Oireeni eivät kuitenkaan viittaisi endometrioosiin. Sovimme kuitenkin, että minulta otetaan verikokeissa jonkinlainen kasvainarvo, jonka kohollaolo voi viitata endometrioosiin. Lisäksi hän kirjoitti vielä yhden särkylääkereseptin minulle. Seuraavaksi siis jälleen verikokeisiin.

Tässä kierrossa en usko raskauteen.

Kommentit

eve sanoi…
ootko varma ettet ole raskaana jos kuukautisesi kesti noin vähän aikaa? Ja kivuthan voi liittyä siihenkin. Blogissani on haaste sinulle :)
Unelma sanoi…
Ikävää että sulla on noin paljon kipuja. Varmaan todella rankkaa kun joudut vielä tukemaan ja auttamaan muitakin. Toivottavasti pian helpottaa ja saat kunnolla nukuttua. Ihan hävettää oma vali-vali postaus. Tsemppiä ja jaksuja.
Toiveissa sanoi…
Olen. Maanantaisesta verikokeesta se olisi kai selvinnytkin, koska hormonit niistä tsekattiin. En löytänyt mitään haastetta! Nyt jännittää!
Toiveissa sanoi…
Kiitos Unelma! Älä turhaan ajattele, että et saisi valittaa. Tämän paskan suuruutta ei kannata alkaa vertailemaan. Kivuista huolimatta kolme viikkoa neljästä minun elämänlaatuni on oikein hyvä.
eve sanoi…
Se olikin jotenkin kummallisessa muodossa niin muokkailin sitä uudestaan ja ei sitten ollut viellä näkyvissä kun katsoit :) Nyt on
Toiveissa sanoi…
Siellähän se olikin! Kiitos haasteesta.
Kisu sanoi…
Toiveissa, olen vasta löytänyt blogisi ja välillä samaistun tunteisiisi kovasti. Esimerkiksi juuri tämä postaus kertoo liiankin osuvasti siitä ahdistuksesta, kun menkat alkaa...

Olemme yrittäneet ensimmäistä lastamme kesästä 2009 lähtien. Tulinkin ensimmäistä kertaa suhtä helposti raskaaksi (vain 5 kk yrityksen jälkeen), mutta se raskaus keskeytyi rv 22 (toukukuussa 2010). Tämän vuoksi kroppani meni niin sekaisin, että se ei toimi vieläkään.

Olen alkanut ajattelemaan, että ei lasten saaminen ole asia, joka milläänlailla koskettaisi meitä. Se on auttanut minua jaksamaan, vaikka paljon luopumista haaveista se on vaatinut.

Kovasti tsemppiä sinulle ja toivon, että hoitonne toimivat pian!
Toiveissa sanoi…
Kisu: Tervetuloa lukemaan blogiani!

Kokemuksesi kuulostavat rankoilta. Olen kovin pahoillani puolestasi! Paljon hyvää vointia ja tsemppiä myös sinulle!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…