Siirry pääsisältöön

25 asiaa


Sain Vilkkaalta haasteen. Tarkoitus on kirjoittaa itsestä 25 asiaa ja haastaa lisäksi viisi muuta kirjoittajaa. Tässä tulee:
  1. Inhoan top-listojen tekemistä. Minusta on mahdotonta nimetä parasta mitään.
  2. Vaikutan ulospäin itsevarmalta, mutta ajattelen paljon sitä, mitä muut minusta ajattelevat.
  3. Suomen kieli on minulle sekä intohimo että ammatti.
  4. Luen paljon. Minulla on aina vähintään yksi kirja kesken.
  5. Haluaisin kovasti muuttaa ulkomaille työskentelemään.
  6. Olen aloittanut vastikään uudelleen teatterinkatsomisharrastukseni ja se on ihanaa!
  7. Olen ollut mukana teatteritouhuissa lapsesta saakka, mutta en pidä näyttelemisestä.
  8. Tykkään herätä aamulla aikaisin. Herätyskello soi työpäivinä kello 5.40.
  9. Olen mukana monen järjestön toiminnassa.
  10. Pidän esteettisistä asioista.
  11. Tavarani ovat lähes aina hujan hajan, mutta tiedän silti lähes kaikkien tavaroideni sijainnin. En siis yleensä hukkaa mitään.
  12. Oikeassa elämässä minulla menee ihan hyvin lapsettomuudesta huolimatta. Pidän työstäni ja kodistani, olen onnellinen parisuhteessani sekä ystävyyssuhteissani eikä minulla ole kamalan suuria huolia.
  13. Saan paljon henkistä ja fyysistä hyvinvointia liikunnasta. Viimeaikoina olen ihastunut tanssimiseen.
  14. En nauti adrenaliiniryöpyistä. En siis missään tapauksessa halua hakeutua pelottaviin tilanteisiin. Minua ei saisi ikinä benji- tai laskuvarjohyppäämään.
  15. Inhoan rasismia, suvaitsemattomuutta, mustavalkoisuutta ja omaan napaan tuijottelua. Haluan elää monikulttuurisessa yhteisössä.
  16. Rakastan uusiin kieliin ja kulttuureihin tutustumista.
  17. Seuraavaksi haluaisin opiskella arabiaa.
  18. Valittaminen on mielestäni ärsyttävää ja sorrun siihen itsekin liian usein. Haluaisin olla positiivisempi.
  19.  Minulla ei ole uskontoa.
  20. En haluaisi milloinkaan muuttaa Helsinkiin, koska se on mielestäni liian syrjässä kaikesta. Onneksi Suomessa on keskeisempiäkin paikkoja!
  21. Minusta on hauskaa ihmetyttää ja ärsyttää helsinkiläisiä ylläolevan tyyppisillä lausunnoilla.
  22. Tykkään teineistä.
  23. Minulla ei ole koskaan ollut ikäkriisiä. Rakastan kolmikymppisenä olemista! On ihanaa olla aikuinen ja nautin siitä, että olen päässyt eroon nuoruuden epävarmuudesta (ja olen korvannut ne aikuisuuden vastaavilla).
  24.  Tätä tekstiä kirjoittaessani olen juonut päivän viidennen teekupposen (haudutettua vihreää teetä ja kuppi = n. ½ litraa) sekä pienen lasillisen sherryä.
  25. Vihaan keltaisia Lipton-pusseja!
Haluan haastaa Liian, Anskun, Miamin, Feeniksin ja Green Turtlen. Älkää ottako haasteesta paineita. Jokainen meistä kai tasapainoilee sen suhteen, kuinka tunnistettavaksi haluaa itsensä tehdä.

Kommentit

Toiveissa sanoi…
Joku on minun kanssani eri mieltä, mutta olisi kamalan kiinnostavaa tietää, mistä aiheesta. Tuskin kaikesta sentään.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…