Siirry pääsisältöön

Inseminaatio numero yksi

Eilinen ovulaatiotesti osoittautui positiiviseksi eli suurempi munasoluista oli oikea. Kiertopäivä on nyt vasta 11, mikä on vähän kummallista. Soitin polille yhdeksän aikaan ja sain ajan inseminaatioon vain parin tunnin päähän. Se tietysti aiheutti töissä nopean kiirejärjestelyn ja sen vuoksi olinkin ihan hermoheikkona polille päästyäni. Onneksi mieheni oli niin ihana, että hän kuljetti minut töistä polille ja takaisin autolla. Bussilla tuohon touhuun olisi nimittäin tuhrautunut kamalan paljon aikaa.

Inseminaatio oli näppärä toimenpide. Lääkäri ultrasi kohdun ja munasarjat. Munasarja ei ollut vielä puhjennut, eli se on todennäköisesti puhjennut myöhemmin tänään. Sitten laitettiin satsi sisään ja sain makoilla paikoillani pari minuuttia. Sitten kiireellä takaisin töihin.

Nyt odotellaan pari viikkoa. Yritän pitää toivon aisoissa, koska en jaksaisi pudota korkealta.

Kommentit

Rowan sanoi…
Täällä pidetään peukkuja onnistumisen puolesta! :)
Unelma sanoi…
Toivon todella että nyt onnistaisi! Piiiitkät piinapäivät tiedossa, mutta täällä on peukut pystyssä ja sormet ristissä!
Toiveissa sanoi…
Voi kiitos! Olisi uskomattoman hienoa, jos tämä riittäisi. En kuitenkaan usko, että niin käy. Täytyy keksiä piinaviikoille paljon tekemistä.
Anonyymi sanoi…
toivottavasti ei munasarja puhkeakaan sillä sehän on munasolu jonka pitäisi puhjeta... =D munasarja jos puhkeaa niin ei hyvä :D
Toiveissa sanoi…
Ei se taida olla munasolukaan. Siitä ei taitaisi kokonaista lasta tulla tulokseksi. Munarakkula piti tietysti sanomani. Onpas hankalaa tämä ihmisen biologia!
Anonyymi sanoi…
Olisitko voinut kertoa follien koon ja limakalvon paksuuden. Noin ihan vertailun vuoksi... Mulla on komas inssi menossa, mutta kahdessa ensimmäisessä oli ihan selkeästi liian ohut limakalvo... Nyt elättelen jo suuria toiveita tästä kolmannesta yrityksestä.
Tuulari sanoi…
Hei kääks, miten multa on mennyt tämä ihan ohi! Nyt tsemppiä ja täällä sormet ja varpaat pystyssä. Toivotaan hurjasti että on onnistanut! :) Kyllä uskoisin, että jollain jo pitäis tärpätä -kyllähän insseistä apua on ihmisille ollut, mutta nyt vaan sattunut blogistaniaan monta epäonnistumista eli kyllä nyt olisi jo yhden onnistumisen vuoro! Tsemppiä piinapäiviin!
Toiveissa sanoi…
Anonyymi: Mulla ei ole pienintäkään muistikuvaa follien taikka limakalvon koosta. Taisivat ne tiedot vilahtaa ohi korvien.

Tuulari: Kiitos tsemppauksista! Taisi tämä inssikin kuitenkin mennä pieleen. Olo on nyt vähän sellainen, että kuukautiset ovat tuloillaan. Ei inssistä meille alunperinkään povattu suurta menestystä hyvän siemennestelaadun ja meikäläisen endometrioosiepäilyn vuoksi.
Anonyymi sanoi…
No miten teille kävi? Itse samassa tilanteessa, kohta saadaan tieto. Itse on osaa arvioida, koska tuntemukset vaihtelevat laidasta laitaan.
Onnea meille kaikille ja voimia näihin ponnistuksiin!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…