Siirry pääsisältöön

Kuukautiskivuista migreeniin - elämänihän on kuin yhtä juhlaa!

Hitto soikoon! Migreenihän sieltä paukahti päälle. Tänään olisikin muuten ollut ensimmäinen kivuton päivä. Raivostuttavaa! Olisin niin kovasti kaivannut tänään salille.

Tässä kuitenkin hieman päivitystä viimeaikaisista tapahtumista. Lyöntivirheistä ja sekavuudesta on syytä syyttää migreeniä eikä sen uhria. Ystävän häät menivät minun osaltani melko heikosti. Otin viimeisen Tramalin lauantaiaamuna ja ajattelin, että iltaan mennessä pääkin ehtii selvitä. Päivällä söin vielä pari kertaa Ketoriinia, joten kipuja ei enää kamalasti ollut. Huomasin kuitenkin vasta ihmisten ilmoille jouduttuani, kuinka sekaisin olin. Minun oli kamalan vaikea seurata tapahtumia. Liikenteessä kävely oli pelottavaa, koska minusta tuntui, etten osaa havainnoida autoja tarpeeksi hyvin. Juhlissa en oikein kyennyt osallistumaan tai seuraamaan keskusteluja. Tuntui todella kummalliselta. Miehenikin huolestui minusta kovasti, kun olin niin kummallinen. (Kotioloissa kummallisuuteni oli jäänyt häneltä huomaamatta.) Juhlat loppuivat siis meidän osaltamme lyhyeen. Harmittaa, koska olisin kovasti halunnut olla mukana juhlimassa ystäväni kanssa.

Kuukautisten jälkeen en ole joutunut heräämään öisin. Se on ollut oikein hyvä juttu. Nyt kuitenkin sain seurakseni viheliäisen migreenin ja tietysti juuri sellaisena päivänä, kun joudun tavallisen työpäivän lisäksi tekemään koko illan töitä koneella. En halunnut ottaa migreeniini ketoriinia, joten otin Panacodin, jonka vaikutus oli yhtä tyhjän kanssa. Olen pinnistellyt päänsärkyisenä tähän saakka. Vielä pitäisi jaksaa kauppaan, jotta huomenna olisi syötävää.

Perjantaina menen jälleen Taysiin. Vuorossa on ultra ja ensi viikolla tehdään ensimmäinen inseminaatio. Perjantaina puhutaan myös kivusta ja sen hoitomahdollisuuksista. Minua jännittää! Etenkin se, että hoitaja kertoi minulle vasta nyt puhelimessa, että joudun pistämään itseeni lääkettä ja sitäkin katsotaan perjantaina. Minulla on kamala piikkikammo! Kuinka ikinä voin pistää itseeni mitään?

Kommentit

Tuulari sanoi…
Hurjasti onnea ensimmäiseen inssiin!

Mullakin on piikkikammo, mutta se piikki on todella pienen pieni eikä todella tunnu missään. Ainakin mun Puregon kynä oli ihan pala kakkua. Ajatuksena huomattavasti inhampi ku todellisuudessa onkaan! Ensin ajattelin, että täytyy pyytää mies pistämään, mutta se menikin paljon kivammin ku itse pisti.
Tsemppiä!
Toiveissa sanoi…
Kiitos tsempistä!

Täytyy vain yrittää suhtautua siihen piikkiin mahdollisimman rauhallisesti.
miraana sanoi…
Itse toivon niin kovasti, ettei tarvitse koskaan piikittämiseen asti mennä.. Ei mua piikit ällötä, jos joku toinen pistää, mutta en mä itseäni pysty pistämään. :<

Eipä kyllä käy kateeksi kipujasi. Itse sentään kärsin kovista kivuista vain ekana vuotopäivänä ja sekin on jo niin kamalaa... Ja sitten vielä saat migreenin kaiken lisäksi. :( Voi että, paljon jaksamisia ja onnea tähän kiertoon!
Anonyymi sanoi…
Öö, en ole ennen kommentoinut, mutta nyt ajattelin niin tehdä. Piikkikammoa mulla ei ole oikeastaan ollut ennen kuin sanottiin että mun tarvii alkaa itse pistämään Gonal F:ää. Siinä melkein tuli paniikki. Nyt tässä kierrossa olen laittanut 12 kertaa gonalin. Yhden mustelman olen saanut aikaiseksi en enempää. Olo on vähän kuin neulatyynyllä. Pointtini on siinä, että kerää rohkeutesi ja etsi sopiva paikka kotoa jossa sen teet. Ise olen laittanut nojatuolissa kun oikea käsi tukeutuu hyvin käsinojaan eikä ala täristä. (ekalla kerralla laitoin ruokapöydän vieressä ja oli todella tuskaista saada vapina loppumaan jotta pystyin pistämään)

Itse ajattelin ensin että laitan miehen pistämään, mutta sitten aloin miettimään. Mitä jos se onkin iltavuorossa tai jossain muualla niin jokatapauksessa joudun itseni keräämään piikittämistä varten. Päädyin siis ratkaisuun; laitan itse kesti kuinka kauan vaan, mutta laitan itse.

Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen päätökseeni.

Ajatuksena kaikessa rauhassa niin hyvin se lopulta menee. =)


-S-
K sanoi…
Tsemppiä. Mun mielestä piikittely ei ole niin kauheaa kuin vois luulla ja aina voi pyytää jonkin terveydenalan ammattilaisen tai miehen (jos aikataulu natsaa) piikittämään, jos ei itse pysty. hyttysen pistoa vastaava. paarman purema sattuu enemmän.

Muistan eka kerran kun työpaikan syrjäisessä vessassa sekoittelin pisto mömmöjä ja suikkaisin piikin mahamakkaraan. tärisytti, mutta hyvin se meni. Takaporttina mulla oli työpaikan terkalle meneminen ja avun pyytäminen. Olen kuullut jonkun toisen saaneen siten apua. Mielestäni piikittely kuitenkin on siedettävämpää kuin itse lapsettomuus. pieni paha. Jaksamista ja sopivasti toivoa ja hällä väliä asennetta teille rakkaat ihmiset. Oli muuten ihanaa kun viimeksi kävitte. tervetuloa taas.
Toiveissa sanoi…
Kiitos näistä tsempityksistä! Eiköhän se pistäminen jotenkin suju, jos sen aika meille koittaa. Mukava kuulla onnistumistarinoita.

K: Hällä väliä -asenne tekisi kyllä nyt hyvää. Onneksi koira vähän avitti juuri siinä, että ajatukset ovat muualla. Siitä en tosin ole varma, onko se ihan paras mahdolline tapa saada ajtukset pois lapsettomuudesta. :) Oli kyllä oikein virkistävää käydä. Olisi mukava nähdä useamminkin. Pienen miehenkin kasvua olisi kiva päästä enemmän seuraamaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…