Siirry pääsisältöön

Morfiinijohdannaiset testissä

Kuukautiset eivät ole vielä alkaneet, mutta kivut alkoivat jo. Aloitin siis jo tänään uuden särkylääkkeen Tramalin. Tramal ei kokonaan poistanut kipua, joten otin sen seuraksi yhden Ketorinin (Tämä on siis ihan sallittua. Kysyin lääkäriltä ja apteekista.) ja nyt olo on täysin kivuton. Näin hyvin särkylääkkeet eivät ole toimineet pitkään aikaan. Tosin voihan olla, että kipu yltyy, kunhan kuukautiset kunnolla alkavat.

Ainoa haittapuoli tässä morfiimijohdannaisessa on se, että koordinaatiokykyni on hieman heikko nyt. Teen parhaillani pientä käännösprojektia, jonka kalmanlinja on huomenna. Hommaa hankaloittaa ihan vähän se, että sormet eksyvät jatkuvasti väärille näppäimille. Toinen haittapuoli on se, että minun piti tänään mennä autolla harrastukseen, mutta en tietenkään voi ajaa autoa lääkkeissä. Niinpä joudun jättäytymään harrastuksesta tällä viikolla pois. Pieni harmi, mutta onneksi suuri ilo on se, että kipuja ei juuri nyt ole.

Jos lääke oikeasti toimii näin hyvin, voin varmasti nauttia ystäväni häistä täysin rinnoin. Pelko saattoi siis kuitenkin olla ennenaikaista.

Kiertopäivä 28 / 27 - 28.

Kommentit

Mimii sanoi…
Hmm, pitäisköhän munkin pyytää tota tramalia, tai kokeilla ketorinia.. Eilen tuli käytyä päivystyksessä makailemassa parin tunnin ajan, tipan kautta laitettiin lääkettä näihin kuukautiskipuihin :/ On tää niin syvältä, mullakin olis juhlimista tiedossa vkl, toivotaan että me molemmat päästään pitämään hauskaa kaikesta huolimatta!
Toiveissa sanoi…
Voi kurjuus! Itsekin viime kerralla mietin, pitäisikö mennä päivystykseen, mutta päädyin sinnittelemään kotona. Tämän päivän perusteella pelkkä Tramal ei riitä, mutta Ketoriinin kanssa toimii. Kannattaa varmaan pyytää sitä kokeiltavaksi.

Temppiä! Toivottavasti tosiaan meille molemmille on hauska viikonloppu tiedossa.
Anonyymi sanoi…
Miranax.
Toiveissa sanoi…
Kokeiltu on. Miranax toimii minulla huonommin kuin Ketorin. Myös Panacod ja Voltaren ovat olleet kokeilussa.

Nyt kivut ovat jo kovenneet sen verran, että Tramalin ja Ketorinin miksaus ei kokonaan poista kipua. Kuukautisia ei tosin vieläkään näy.

Toivottavasti saan yöllä nukuttua!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…