Siirry pääsisältöön

Polikäynnin saldoa

Kävin siis perjantaina lapsettomuuspolilla ultrassa. Olin syönyt Clomifeneja ja tarkoituksena oli suorittaa alkuviikosta toinen inseminaatio. Ultrassa lääkäri huomasi, että minulla on munasarjoissani useampia erikokoisia rakkuloita. Vasemmalla rakkuloita oli neljä kappaletta ja oikealla kaksi. Sitä lääkäri ei ultran perusteella osannut sanoa, mikä rakkuloista olisi munarakkula ja mitkä kystia. Ultrassa näkyi myös se, että munanjohdin on kiinnittyneenä kohtuun. Lisäksi limakalvo oli aivan liian ohut, 3,7 mm. Ultran perusteella ei siis näyttänyt kovinkaan hyvältä. Niinpä lääkäri laittoi meidät jo IVF-jonoon. Koeputkihedelmöitys tehdään meille maaliskuun alussa.

Pyysin lääkäriltä uutta Tramal-reseptiä ja hän huolestui siitä, kuinka paljon Tramalia minulla on kulunut. Kaksien kuukautisten aikana ehdin jo syödä melkein kokonaisen paketin eli parikymmentä Tramalia. Niinpä lääkäri päätti soittaa laparoskopiajonon hoiotajalle ja kiirehtiä aikaani laparoskopiaan. Hoitaja lupasi ottaa minuun yhteyttä heti, kun on jonoasian saanut selville.

Sovimme, että mikäli laparoskopia-aika on vasta seuraavien kuukautisten jälkeen, inseminaatio tehtäisiin aivan kuten oli suunniteltu. Minun pitäisi sitä varten pistää kolmena päivänä Menopur-nimistä lääkettä, joka kasvattaisi ohutta limakalvoani ja lisäksi kerran Pregnyliä, jonka tehtävänä on irrottaa munasolu oikealla hetkellä. Lääkäri lähetti minut seuraavaksi hoitajan luokse harjoittelemaan pistoslääkkeiden sekoittamista ja pistämistä. Kamalaa! Ne neulat olivat pitkiä ja käteni tärisivät kauheasti jo pelkästä harjoittelusta. Ajatus pistämisestä tuntuu edelleen kammottavalta.

Matkalla lääkäristä työpaikalle sain puhelun laparoskopiahoitajalta. Minun on mentävä maanantaina 5.12. alkukäynnille ja laparoskopia tehdään torstaina 8.12. Niinpä inseminaatiota ei tähän kiertoon tehdäkään. Minä menen parin viikon päästä laparoskopiaan, ja siellä selviää paljon jatkosta. Laparoskopiassa nähdään munatorvieni tila ja mikäli ne näyttävät olevan viturallaan, inseminaatioita ei ole mitään syytä jatkaa. Siinä tapauksessa edetään suoraan koeputkihedelmöitykseen ja mahdollisesti aikataulua tällöin voidaan kiristää.

Lääkäri muuten antoi minulle luvan käyttää Ketorinia migreeniin silloin, kun se iskee ennen ovulaatiota. Hänen mukaansa ainoastaan jokapäiväisellä suurien määrien käytöllä on todettu olevan näyttöä hedelmöittymisongelmien aiheuttajana.

Asioiden eteneminen on vaikuttanut mielialaani todella paljon. Uskomaton rentous on vallannut mieleni ja olen ollut todella hyvällä tuulella. Nyt vasta huomaan, kuinka stressaantunut olen ollut. Lupaus kivuttomasta tai ainakin kivuttomammasta tulevaisuudesta tekee ihmeitä!

Kommentit

miraana sanoi…
Heips, minä kp:nä olit siis ultrassa / kuinka pitkä aika ovikseen arviolta? Mua on vähän huolestuttanut, kun sairaskertomuksen pätkän sain ja siinä kerrottiin, että clomien seurantaultrassani käydessä kp:nä 12 limakalvon paksuus oli vain 4mm! Lääkäri silloin ultratessaan totesi mulle, että on ohut, mutta ei huolestuttavasti, kun ehtii vielä hetken kasvamaan (ei silloin tuota paksuutta sanonut mulle, enkä siksi siitä enempää kysynyt).
Ovis mulla tapahtui tuosta ultrasta 5 päivän päästä ja nyt oon paljon miettinyt, että ehtiköhän kohdun limakalvo siinä sitten enää kuitenkaan tarpeeksi kasvaa...
Toiveissa sanoi…
Mulla oli ultran aikaan menossa kiertopäivä 8 ja ovulaatio tapahtuu yleensä kiertopäivänä 13 tai 14.
Unelma sanoi…
Hyvä että pääset niin nopeasti laparoskopiaan ja sieltä toivottavasti sitten myös vastauksia, ja tietysti myös kivunlievitystä.

Johtuiskohan ne kivut just siitä että munanjohdin on kiinni kohdussa, jos leikkausten jälkeen on kiinnikkeitä aiheuttavat ne välillä kipuja, joen voisi ehkä olla samantyyppinen juttu.
K sanoi…
Hienoa, että asiat etenevät ja että mielialasi on parempi. :)
miraana sanoi…
Hmmh. :S No, eipä tässä auta kuin toivoa parasta. (Jotenkin vain sellainen olo, että lääkäri olisi vähätellyt sitä, että Clomit niin limakalvoa ohentanut... Ja kun seuraavassa kolmessa kierrossa ei seurantaultriakaan ole, niin onpa mukavaa, jos limakalvo olisi vieläkin ohuempi, jolloin kiinnittymiselle ei pahemmin mahdollisuuksia. Ääämh.)
Vilkas sanoi…
Vaikka tuo oli karua kuultavaa niin hienoa, että asiat selkenevät ja lähtevät etenemään nopeammin. Varmasti tieto tuo rauhaa ja ei sinunkaan tarvitse enää vähätellä kipujasi :) Tästä taisi siis olla henkisestä paljonkin hyötyä! Toivotaan että laparoskopiasta on hyötyä ja IVF tuo toivotun tuloksen.
Toiveissa sanoi…
Unelma: Voi olla. Hienoa, jos kipujen syy saadaan selville ja jopa parannettua laparoskopian avulla.

K: Kiitos!

Miraana: No onpas kurjaa, ettet ole saanut lääkäriltä tarpeeksi tietoa! Mikäköhän on ideaali limakalvonpaksuus. Tietääkö joku? Olisiko olemassa jotain ruoka-aineita, joita voisit käyttää apuna?

Vilkas: Kiitos! Henkinen hyöty oli tosiaan huomattava!
Anonyymi sanoi…
Hienoa, että pääsit ivf-jonoon jo tässä vaiheessa! Onko tuo muuten julkisella ihan yleinen käytäntö, että ivf-jonoon pääsee, vaikkei kaikkia inseminaatioita ole vielä tehty?
Anonyymi sanoi…
ivf-jonoon pääsee heti kun/jos todetaan että esim. munatorvien kanssa on ongelmia (kiinnikkeet, tukkeuma tms selkeä syy miksi munasolu ja siittiöt eivät kohtaa matkalla.)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…