Siirry pääsisältöön

Toimintaa

Lapsettomuudessa kaikkein ärsyttävintä on odottelu. Olen viime aikoina vaihtanut odottelua toimintaan. Ensinnäkin liityin Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:hyn. Järjestöissä toimiminen on minulle luontaista, joten saattaapa olla, että löydän itseni pian sieltä touhuamasta jotakin.

Toiseksi olen osallistunut todella mielenkiintoiseen teatteriprojektiin asiantuntijan roolissa. Kyseessä on Helsingissä marraskuussa Baltic Circle -festivaaleilla ensi-iltansa saavasta esityksestä nimeltään Draama Reloaded: Yerma. Asiantuntijana minua on haastateltu projektiin ja olen lisäksi osallistunut pariin työpajaan. Tässä projektissa on ollut todella mielenkiintoista olla mukana. Esityksessä yhdistetään 1930-luvulla kirjoitetun Yerma-näytelmän kohtauksia todelliseen tämän päivän arkeen. Tässä projektissa oikea elävä elämä onnistuu muuttamaan draamaa ja draama puolestaan muuttaa elävää elämää.

Odotan innolla, että pääsen viimein katsomaan esitystä marraskuun puolivälissä. Suosittelen lämpimästi tätä esitystä kaikille!

Kommentit

Rowan sanoi…
Täällä toinen tuore Simpukan jäsen :) Päätin jo aiemmin, että jos meidän eka ICSI ei onnistu, liityn Simpukan jäseneksi. Ja viime torstaina sitten negan tullessa toteutin lupaukseni. Jotain hyvää siis siitäkin sitten seurasi...
Hyrsky Myrskynen sanoi…
Mun Simpukkaan liittymisestä seurasi vain lisää ärsyttävää odottelua... Sen kaavakkeen täyttämisen jälkeen meni vissiin melkein kaksi viikkoa siihen, että lasku saapui. Maksettiin lasku hetihetiheti, että saisin myös pian sieltä sen ensimmäisen paketin lehtiä jne. Laskun maksamisesta on viikon verran eikä mun kärsivällisyydellä varustettu ihminen pysty odottamaan enää!
Minäkin kuulun Simpukkaan. Olen tykännyt kovastikin yhdistyksen lehdestä. Vähän toisenlaista luettavaa, kuin joku aika sitten postilootaan kolahdellut Vauva-lehti.
Liia sanoi…
Hauska sattuma, tätä vaikuttaa olevan liikkeellä, koska minäkin liityin juuri Simpukkaan. Samainen syy, tuntuu mukavalta toimia jotenkin asian tiimoilta, eikä aina vain turhautua ja odotella.
Toiveissa sanoi…
Hienoa, että täällä on paljon uusia jäseniä! Simpukka ry tekee tärkeää työtä, joten jäsenet ovat tietysti tärkeitä.

Osaatteko sanoa, millaiseen Simpukka-toimintaan haluaisitte itse osallistua? Itse olen ajatellut mahdollisesti tarjota erityisosaamistani lehdelle, mutta pelkään sen työllistävän minua liikaa. Täytyy pohtia, onko avun tarjoaminen järkevää. Sen lisäksi olen ajatellut mahdollisesti meneväni vertaistukiryhmään kotikaupungissani. Lisäksi tietysti tapahtumiin osallistuminen on käynyt mielessä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…