Siirry pääsisältöön

Reippahasti käypi askeleet

Niin se aika jälleen kerran riensi. Nyt elän jo kiertopäivää kahdeksan. Kuukautiset olivat niin ihanat kuin kuukautiset voivat olla. Pärjäsin Litalginin ja Ketorinin avulla koko kuukautisten ajan. Poissa olivat sietämättömät kivut, kuukautisten jälkeinen juilinta sekä migreeni. Ihanaa!

Viikko on ollut kuitenkin hyvin raskas. Töissä on ollut kiirettä ja jouluvalmistelutkin ovat vieneet oman osansa voimista. Lisäksi olen jatkuvasti hieman alakuloinen tämänhetkisen tilanteen vuoksi. Onneksi tänään alkoi loma. Huomenna täytyy vielä jaksaa valmistella joulua, mutta ylihuomenna alkaa täysi lepo ja laatuaika miehen kanssa. Vietämme joulun kahdestaan kotona, ja olen siitä todella onnellinen. Onneksi olemme jo aikaisemmin luoneet itsellemme sopivat jouluperinteet. Niinpä meidän ei tarvitse surra jouluna sitä, että olemme kahden. Meillä on täydellinen joulu myös kahdestaan.

Toipuminen leikkauksesta sujui hyvin tiettyyn pisteeseen saakka. Aluksi toipuminen oli hurjan nopeaa, mutta pikkuhiljaa se hidastui. Vielä alkuviikosta eli noin puolentoista viikon päästä leikkauksesta kävelyvauhtini oli tavallista hitaampi. Onneksi lenkkeily koiran kanssa alkoi jo sujua. Salille tai jumppaan en ole vielä uskaltanut tai ehtinyt mennä, mutta tänään kävin viimein agilitytreeneissä juoksemassa. Juokseminen onnistuu jo ihan hyvin, mutta vauhti ei todellakaan ole entisensä ja väsyin kamalan nopeasti. Joulun jälkeen täytyy kyllä aloittaa todella kova lihashuolto- ja kuntokuuri, jotta pääsen palautumaan kunnolla ennen ivf-hoitojen alkua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Miten se on jo nyt noin iso?

Jo nyt alan huomata, kuinka nopeasti lapsi kasvaa. Hän käy läpi vaiheita ja jokaisen vaiheen jälkeen hän tuntuu isommalta. Hän oppii koko ajan niin paljon. Hän puhuu koko ajan enemmän ja on sylissä vähemmän.

Hän ei enää tarvitse vaippaa eikä kantoreppua kannata ottaa mukaan. Aina ei tarvita kärryjäkään. Hän juoksee tai pyöräilee.

Hän kasvaa myös fyysisesti. Kädet ja jalat venyvät. Taapero alkaa muuttua leikki-ikäiseksi.

Jo nyt toivon ensimmäistä kertaa, ettei hän kasvaisi ihan niin nopeasti. Minun iso pieni lapseni.

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!