Siirry pääsisältöön

Toipuminen laparoskopiasta ja vinkkejä kohtalotovereille

Toipumiseni laparoskopiasta on ollut yllättävän nopeaa. Perjantaina sairaalasta kotiuduttuani vatsani oli kuin jalkapallo. Uskomatonta, kuinka suureksi se voikaan venyä. Takki ei mahtunut ollenkaan kiinni ja päällekin meni vain hyvin väljä tunika. Inhottavin jälkivaiva minulla oli hartia- ja palleapistos. Maha oli kovin täynnä ilmaa, ja se selvästi painoi palleaa ja aiheutti epämukavaa oloa myös hartioissa. Jouduimme tekemään myös nukkumisjärjestelyitä, koska pystyin olemaan vain vasemmalla kyljelläni tai selälläni. Niinpä minun täytyi mennä nukkumaan miehen puolelle sängyssä, koska muuten en olisi päässyt kumolleni.

Lauantaiaamuna oloni oli kohentunut jo kummasti. Sain aamulla mennä suihkuun ja ottaa haavoja peittävät siteet pois. Haavoja minulla on neljä. Yksi isompi navassa ja kolme pienempää sen ympärillä. Haavoja täytyy suihkutella kaksi kertaa päivässä. Lauantaina syöminenkin alkoi jo luistaa, vaikka isoja annoksia mahaani ei yksikertaisesti mahtunut. Syöminen teki myös olon epämukavaksi, koska vatsassa olevat kaasutkin lähtivät liikkeelle. Kaasut eivät myöskään millään tuntuneet poistuvat kehostani mitään kautta. (Näin korrektisti ilmaistuna!)

Lauantaina kävin myös ulkona kävelyllä saattajan kanssa. Takki ei edelleenkään mahtunut päälle, mutta en ehtinyt kyllä sadan metrin lenkillänikään kovasti paleltua. Vauhti oli edelleen kovin hidas. Sunnuntaina ja maanantaina lenkkeilinkin jo puolen kilometrin lenkit. Maanantaina takkikin jo mahtui kiinni!

Endometrioosiyhdistyksen vinkit ovat mainioita. Tässä kuitenkin oma vinkkilistani, jossa myös varmasti toistan linkin listaa:
  • Vaatteet: Kannattaa varata ennen leikkausta puhtaaksi mahdollisimman monta väljää mekkoa ja matalia pikkuhousuja. Haavojen suihkuttelun jälkeen on mukava vaihtaa päälle puhtaita vaatteita ja väljään mekkoon iso maha mahtuu mainiosti. Hyvin matalallekin käännetyt housut tuntuvat ahdistavilta.
  • Ruoka: Mahaan ei mahdu kerralla paljon ruokaa ja juomaa, joten kannattaa varata ulottuville sellaista ruokaa, jota on helppo syödä pieniä annoksia kerrallaan.
  • Tyynyt: Tyynyt ovat todella hyviä apuvälineitä. Yskiminen, nauraminen ja aivastelu sujuvat paljon paremmin, jos painaa samalla tyynyllä vatsaa. Tyynyillä voi myös muotoilla makuualustansa juuri oikeanlaiseksi.
  • Kaasut: Ne poistuvat kaikkia mahdollisia reittejä. Hyvät tavat kannattaa heittä hetkeksi romukoppaan. Kaasujen päästely ylä- ja alakautta oikeastu helpottaa oloa ja PALJON! Ällöttävää. Cuplaton on muuten oiva varuste lääkekaappiin.
  • Hartiapistos: Lämpöpussi ja hieronta helpottavat vähän oireita. Myös syvään hengittäminen toimii.
  • Viihde: Toipuminen on tylsää! Kaikenlaista viihdettä saataville. Ystävät ovat ihanaa viihdettä, mutta heistä nauttiminen on todella uuvuttavaa. Ystäviä siis sopivassa suhteessa.
  • Lenkkeily: Kävely helpottaa oloa. Epämukavan olon iskiessä parasta on nousta ylös. Kannattaa myös mennä ulos mahdollisimman nopeasti. Ulos ei kuitenkaan kannata mennä aluksi yksin. Saattaja voi talutella portaissa ja auttaa muutenkin, jos väsymys iskee. Kävelyvauhti muistuttaa tietysti rasvattua salamaa. Väistäminen on hankalaa, joten ei kannata mennä lenkille jouluruuhkaan.
  • Huumori: Nauraminen sattuu, joten kannattaa ottaa kaikki vakavasti. Tyhmintä on keksiä itse hyviä juttuja. Kummallista, että juuri silloin, kun nauraminen on kiellettyä, ympärillä tapahtuu kamalasti kaikkea hauskaa! Viihdettä ei muuten kannata etsiä esimerkiksi netin hauskuutuspalstoilta tai komedioista. Mitä synkempää sitä mukavampaa!
  • Sairausloma: Minulle sitä määrättiin operaatiopäivän lisäksi seitsemän päivää.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kiitos kovasti ihanasta kirjoituksesta. Itse eilen laparossa käytynä ihan toivoton olo. Lukiessa tuli olo että puhuisi omasta. Sain tukea ja turvaa. Kiitos :)
Illusia sanoi…
Kiitos kommentistasi! Aivan mahtavaa, että tästä oli iloa. Toivottavasti toipuminen on sujunut hyvin!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko kokonaisena perheenä

Viikko sitten tähän aikaan lapseni nukkui pitkän ja raskaan päivän jälkeen rintani päällä. Siinä hän nukkui koko ensimmäisen yön.

Nyt hän nukkuu ja tuhisee vieressäni ja näyttää uskomattoman suloiselta.

Äitiys on uskomattoman ihanaa ja uskomattoman intensiivistä. Opimme joka päivä lisää tuosta pienestä ihmisestä ja hän oppii joka päivä aivan älyttömän paljon uutta. Jo nyt hän osaa suomalaisen nimensä ja tosi monta suomalaista sanaa. Välillä hän kuiskailee sylissä "isi" tai "äiti" ja välillä hän huutaa isiä tai äitiä katsomaan tai ilmoittamaan olinpaikkansa.

Me olemme vanhempia suomeksi ja englanniksi. Välillä sanat ovat ihan sekaisin, mutta lapsi kyllä ymmärtää meitä yllättävän hyvin. Me emme koko ajan ymmärrä hänen sanojaan, mutta tarkoituksen kyllä. Lapsi osaa itse jo paljon asioita ja opettaa meitäkin vaikkapa vaipanvaihdossa.

Kaikki on mennyt paljon paremmin ja helpommin kuin etukäteen odotin. Olin valmistautunut paljon rankempaan alkuun. Me nauramme paljon ja …

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…