Siirry pääsisältöön

Kahden viikon sykleistä kuukausien odotteluun

Aluksi lapsettomuus oli jatkuvaa kahden viikon sykleissä elämistä. Jatkuva kiertopäivien laskeminen, ovulaation tai kuukautisten odottaminen ja piinaavat viikot tuntuivat älyttömän raskailta. Mukana oli kuitenkin koko ajan myös toivo, joka kuukausittain romahti ja joka taas parin ensimmäisen viikon aikana kursittiin kasaan.

Sitten yhtäkkiä koko asetelma muuttui. Yli vuoden yrittämisen jälkeen marraskuussa en enää saanutkaan tulla raskaaksi. Laparoskopiassa ei missään nimessä saa olla raskaana. Laparoskopian jälkeen aloitin e-pillerit ja tänään lopetin ne. Nyt en kuitenkaan saa tulla raskaaksi, koska aloitan Synarela-hoidon kiertopäivänä 21.

Yhtäkkiä stressaaminen, toivominen ja pettyminen on vaihdettu pelkkään odottamiseen. Voisi kuvitella, että se tekisi hyvää. Että olisi helpottavaa olla stressaamatta, toivomatta ja pettymättä. Olo on kuitenkin muuttunut ahdistuneeksi ja turraksi. Vain puolentoista kuukauden päässä odottaa erittäin suuri toivo, jota voi hyvinkin seurata erittäin suuri pettymys.

Minua pelottaa.

PS: Sain eilen ajan psykologille. Aika on lähetteen lähtemisestä kolmen viikon päässä, joten todella nopeaa toimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi viikolla alkaa olla aika jutella pomon kanssa aiheesta.

Kommentit

Unelma sanoi…
Varmasti pelottavaa, mutta nythän on myös taas ihan eri tavalla toivoakin. Hali <3

Ja kiva että pääset suht nopeasti psykologille. Mun käynti on tällä hetkellä vähän jäissä, kun on taas joku positiivinen vaihe päällä. Mutta heti aion varata ajan jos/kun kaikki tuntuu taas olevan ihan peestä...
Illusia sanoi…
Toivoonhan sitä täytyy tarttua, vaikka toivominenkin pelottaa.

Psykologille meno on kyllä todella hyvä juttu. Varmasti pärjäisin ihan hyvin ilmankin psykologin apua, mutta toivon saavani työkaluja asian käsittelemiseen ja jaksamiseen.

Hienoa, että sinulla on positiivinen aika menossa!
välikatoneetu sanoi…
Onnea teille tulevaan, mä myös oon jo vuoden elänyt kiertojen mukaan sykleissä ja vaikea on siitä pois päästä, vaikkakin mulla suunta nyt toinen niin toivo se vaan sinnikkäästi elää.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Miten se on jo nyt noin iso?

Jo nyt alan huomata, kuinka nopeasti lapsi kasvaa. Hän käy läpi vaiheita ja jokaisen vaiheen jälkeen hän tuntuu isommalta. Hän oppii koko ajan niin paljon. Hän puhuu koko ajan enemmän ja on sylissä vähemmän.

Hän ei enää tarvitse vaippaa eikä kantoreppua kannata ottaa mukaan. Aina ei tarvita kärryjäkään. Hän juoksee tai pyöräilee.

Hän kasvaa myös fyysisesti. Kädet ja jalat venyvät. Taapero alkaa muuttua leikki-ikäiseksi.

Jo nyt toivon ensimmäistä kertaa, ettei hän kasvaisi ihan niin nopeasti. Minun iso pieni lapseni.

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!