Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 27. helmikuuta 2012

Pohdintaa liikunnasta

Kuten edellisestä teksistä voi päätellä, olen suunnitellut meneväni jumppaan tänään. Suunnitelmissa olisi parituntinen reggeatonin ja jambailan parissa. Kummassakaan jumpassa ei kamalasti hypitä, vaan lähinnä heilutetaan ja pyöritetään lantiota.

Vasenta munasarjaani kuitenkin vihloo melkein koko ajan. Sieltä löytyi ultrassa kysta, eikä kyse varmaankaan ole sen kummemmasta asiasta kuin aikaisemmin oikeassa munasarjassa ollut kystakaan oli. Liikuntaa se aikaisempi kysta ei koskaan estänyt. Voiko munasarjoissa olla tapahtunut jo kahden pistospäivän jälkeen niin paljon, että liikunta kannattaa jättää väliin? Uskallanko jumppaan vai riskeeraanko sillä tavalla liian paljon?

Kroppani huutaa liikuntaa. Etenkin selkäni on kuukautisten jäljiltä kovin kipeä ja tämän tyyliset jumpat ovat sille parasta mahdollista apua.

Voihan kökkö! Mitäköhän tässä nyt uskaltaisi tehdä ja jättää tekemättä?

Kuumia aaltoja

Ne alkoivat lauantaina. Kuumat aallot. Aivan yhtäkkiä saatan alkaa hikoilla oikein kunnolla. Päänsäryt ovat onneksi jo hieman hellittäneet. Ehkä ne johtuivat vain kuukautisista.

Unohdin migreeni- ja kolmiolääkepöllyissäni perjantaina kertoa yhden asian. Tunsin jo torstaina eli ensimmäisenä kiertopäivänä vasemmassa munasarjassa kovaa vihlontaa. Ultrassa selvisi, että siellä on kysta. Nyt minulla on siis yksi leikattu munasarja ja yksi kystainen munasarja. Koska kysta ei ole kamalan iso, sen ei tarvitse hidastaa prosessia, mutta sen kasvua tietysti täytyy seurata. Jonkin verran tilaahan se vähintään munasarjoissa vie, mutta toivottavasti se jää siihen tai jopa häviää.

Olen nyt pistänyt lääkettä itseeni kaksi kertaa ja olen jo pistelyn mestari. Syvä huokaisu ja tökkäys. Siinä se. Turhaa panikoin etukäteen niin paljon.

Tänään aion vielä jumppaan. Loppuviikosta täytyy jo vähän rauhoittaa rajuinta liikuntaa.

Voi kunpa tämä toimisi!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Se on menoa nyt

Ensimmäinen kiertopäivä oli eilen, ja olin jälleen todella kipeä. Jouduin turvautumaan taas Tramaliinkin. Tänään on jo ollut helpompaa. Tosin päänsärky on ollut vaivana jo eilisestä saakka. Se taitaa olla Synarelan vaikutusta.

Tänään kävin 0-ultrassa. Huomenna aloitetaan pistelyt ja Synarela-annos puolitetaan. Sain harjoitella pistämistä oikein konkreettisesti jopa tyhjällä ruiskulla. Olen siis virallisesti jo pistänyt itseäni ensimmäisen kerran. Tänään mukana ei ollut lääkettä, mutta huomenna homma sujuu varmasti ihan hyvin lääkkeenkin kanssa. Onneksi hoitaja ehdotti tuota tyhjällä ruiskulla pistämistä. Nyt tiedän, että se onnistuu!

Tänään pitäisi pinkaista apteekkiin. Sain reseptin Gonal-F-nimiselle lääkkeelle, joka näyttäisi maksavan noin 500 €. Rahallisesti olisi toki pitänyt varautua asiaan aikaisemmin, mutta jouduin nyt riipimään rahat kasaan erinäisiltä luottokorteilta ja luottotileiltä. Onneksi palkkapäivä on jo ensi viikolla, joten voin heti aloittaa luottojen lyhentämisen. Pahalta tämä rahanmeno silti tuntuu. Onneksi lääkekatto alkaa olla sitten jo melkein täynnä eli loppuvuoden lääkeet eivät enää maksa mitään.

Seuraava ultra on viikon kuluttua perjantaina ja punktio todennäköisesti seuraavan viikon lopulla.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Uusia ihmisiä tapaamassa


Kävimme pari päivää sitten tutustumassa kahteen uuteen pieneen ihmiseen. Ystäviemme vajaan kuukauden vanhoihin kaksosiin. Etukäteen minua hieman pelotti oma suhtautumiseni, mutta pelko oli turhaa. Näiden uusien ihmisten tapaaminen oli mahtavaa! Oli ihana nähdä, kuinka luontevasti mieheni on vauvojen seurassa. Lisäksi selvästi väsyneet vanhemmat vaikuttivat olevan todella innoissaan ihanista vaikkakin vaativista pienokaisistaan.

Vauvojen näkemisen jälkeen hyvää mieltä riitti pitkäksi aikaa. Innostuin jopa itse haaveilemaan omasta vauvastamme. Tarkistin laskureiden avulla mahdollista laskettua aikaa ja intoilin siitä, että parhaimmassa tapauksessa meidän lapsemme päätyisi seitsemän vuoden kuluttua samalle luokalle noiden tuttavakaksosten kanssa.

Haaveilussa on vain joka kerta se kamalan surullinen puoli. Pelko siitä, että toive ei kuitenkaan toteudu.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Synarela alkaa potkia

Suihkuttelen tänään viidettä päivää Synarelaa. Aluksi suihkuttelu oli todella kurjaa, koska nuhan vuoksi nenän limakalvot olivat jo valmiiksi kovilla ja Synarela kirveli ikävästi. Nyt flunssa on jo selätetty, joten suihkuttelusta on tullut hieman mukavampaa. Toisinaan tosin suihke valuu ikävästi nieluun ja maistuu pahalta.

Tänään olen kuitenkin ollut huomaavinani ensimmäiset sivuoireet. Tosin voivathan nämä oireet jostakin muustakin johtua. Ensinnäkin minulla on ollut tavallista lämpimämpi jo muutaman päivän ajan. Aluksi ajattelin sen johtuvan flunssasta, mutta lämmin olo on jatkunut flunssan jälkeenkin. Mitään kuumia aaltoja ei kuitenkaan vielä ole ollut.

Muutama tunti sitten minulle iski kummallinen päänsärkyä enteilevä olo. Samaan aikaan ihanan onnellinen ja toiveikas mieliala muuttui väsyneeksi ja onnettoman surulliseksi. Mieliala vaihtui hämmästyttävän nopeasti.


Oireita lääkkeistä tai jostain muusta. Kukapa tietää.

Toivo on joka tapauksessa nostanut päätään. Kurkkasin tänään jopa mahdollisen lapsemme mahdollisen lasketun ajan, joka voisi olla 25.11.2012.


PS. Toistaiseksi huolestuttavin oire taitaa olla se, että jouduin tätä tekstiä kirjoittaessani tarkistamaan muutamaan kertaan simppeleitä oikeinkirjoitukseen liittyviä asioita! Maailmankirjat!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Kiitos ystävät!

Järjestin lauantaina muutamalle tärkeälle ystävälleni ystävänpäivälliset. Päivällisten tarkoitus oli kiittää ystäviä hyvin tärkeästä tuesta, jota he ovat minulle tämän kriisin aikana tarjonneet. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on olemassa näin tärkeä tukiverkko. Nämä ystävät kestävät sitä, että käperryn omaa napaani kohti ja se on kullan arvoista! Ilta oli aivan mahtava, ja siitä sain voimaa taas pitkäksi aikaa.

En pystynyt kutsumaan ystävänpäivällisille kaikkia ystäviäni. Monet ystävät ovat olleet hieman etäämmällä joko välimatkan, elämäntilanteen tai jonkin muun syyn vuoksi. Nämäkin ihmiset ovat todella tärkeitä ja olen kiitollinen myös heille. Kaikista ei ole juuri nyt kallioksi minun vierelleni, mutta se ei todellakaan haittaa. Moni kaukana asuva ystävä on tärkeällä tavalla hengessä mukana. Toivottavasti kaikki tietävät, että arvostan sitä todella.

Tänään olen sairaslomalla nuhan vuoksi. Oli ilo suihkutella ensimmäiset Synarelat tukkoiseen nenään. Huomenna aion jo olla terve!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Mielensäpahoittaja apteekissa

Kävin tänään vihdoin apteekissa hakemassa Synarelan. Olen jostain syystä suhtautunut kaikkiin tuleviin lääkkeisiin hyvin kovasti tunteella, joten apteekkikäyntikin tuntui jo valmiiksi kurjalta. Ikävä kyllä vuoronumeroni kilahdettua huomasin, että minua päätyi palvelemaan eräs tutun tuttuni. Tilanne oli kamalan hämmentävä, enkä oikein osannut kommentoida asiaa ollenkaan. Niinpä molemmat näyttelimme, ettemme tunne toisiamme ollenkaan. Asioinnista jäi kuitenkin hieman paha mieli.

Minun on hieman hankala osoittaa suoraan, mikä tämän pahan mielen aiheutti. Luotan kyllä siihen, että ammatti-ihmisenä hän pitää kiinni vaitiolovelvollisuudestaan. Siitä ei todellakaan ole kyse. Jotenkin minusta tuntui kamalan nöyryyttävältä se, että en itse saakaan säädellä tämän asian julkisuutta.

Herkillä käymiseen on muutama muukin syy. Iloisen ja ihanan lauantai-illan jälkimainingeissa surukin on taas hieman lähempänä. Turtumus on vain niin paljon helpompaa. Lisäksi katsoin aamulla vihdoin Hiljaa toivotut -elokuvan ja senkin vuoksi olin ehkä hieman maassa jo valmiiksi.

No, leuka pystyssä uutta viikkoa kohti!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kyttäys, juoruilu ja ilkeys - eikö pelkkä lapsettomuus riitä?

Viimeaikoina moni bloggaaja on joutunut siirtämään bloginsa salasanan taakse. Syynä tähän on se, että blogin ovat löytäneet tai tietoisesti kaivaneet esiin sellaiset ihmiset, jotka haluavat käyttää blogista saamiaan tietoja kirjoittajaa vastaan. Tämä tuntuu minusta täysin käsittämättömältä. Kuinka ilkeitä ihmiset voivatkaan olla! Kuinka kukaan kykenee toisen vahingoittaminen mielessään kaivamaan esiin yksityisasioita?

Blogin kirjoittaminen on tietysti riski. Avoimuuteen pyrkivässä blogissa tulee väkisinkin paljastaneeksi itseensä liittyviä faktoja. Kun näitä faktoja on tarpeeksi monta, viitseliäs ihminen pystyy varmasti yhdistää pienet palaset ja saada niiden kautta selville blogin kirjoittajan. Tai siis löytää tuttunsa blogin blogien joukosta.

Stalkkereiden ilmaantuminen on saaut minutkin varpailleni. Mistä minä tiedän, kuinka moni on tuttuni tätä blogia lukee? Voihan olla, että joku on onnistunut yhdistämään tämän reaalimaailman henkilön tähän blogiin. Mutta mitä sitten? On tietysti suuri ero siinä, onko tuo yhdistäminen tehty vahingoittamismielessä. Tai onko blogista saatuja tietoja tarkoitus käyttää vahingoittamaan blogin kirjoittajaa.

En kuitenkaan aio ryhtyä toimenpiteisiin. Mikäli joku tuttava yhdistää blogini tosimaailman henkilöön, toivon, että hän muistaa paljastaa asian minullekin. Olen tietysti vain iloinen siitä, mikäli blogiani käytetään siihen tarkoitukseen, mihin se on luotu. Antamaan tärkeää vertaistukea toisille samassa tilanteessa oleville.

Olen kamalan pahoillani niiden bloggaajien puolesta, jotka ovat joutuneet väärinkäytösten kohteeksi. Pelkkä lapsettomuuskin on jo iso juttu. Eikö se voisi riittää? Tuskin kukaan kaipaa siihen rinnalle vielä huolta pahoista kielistä.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Suuria pelkoja

Kävin viime viikolla psykologin juttusilla. Käynti on oikein mukava ja sain psykologilta paljon vahvistusta siihen, että minulla on oikeanlaisia työkaluja käytössäni tämän kriisin käsittelyssä. Yksi psykologin kysymys sai minut kuitenkin jälkikäteen kovasti pohtimaan. Täytyy muistaa kertoa tästä hänelle seuraavalla käynnillä. Hän nimittäin kysyi, onko minulla ilmaantunut uusia pelkoja tai ovatko vanhat pelot pahentuneet.

Tajusin vasta myöhemmin, että yksi suuri pelko minulle on ilmaantunut. Tätä pelkoa en ole vielä edes sanonut ääneen. Niin kamalalta se tuntuu. Minua pelottaa aivan kamalasti se, että miehelleni sattuu jotain pahaa. Minun on tätä nykyä hyvin vaikea suhtautua rauhallisesti siihen, jos hän ei tulekaan kotiin ilmoittamaansa aikaan. Sydäntäni kylmää myös aina silloin, kun hän lähtee jonnekin ajamaan autolla.

Menettämisen pelko on niin riipaiseva, että ne ajatukset täytyy aina tukahduttaa nopeasti piiloon. En saata ajatella asiaa pidemmälle. Rakkaan ihmisen menettäminen on jo sinällään tragedia, mutta tässä tilanteessa se tuntuu todelliselta maailmanlopulta. Jos niin kävisi, menettäisin samalla kertaa sekä elämänkumppanini että lapseni. Enkä oikeasti tiedä, kuinka voisin selvitä, jos tämän kriisin päälle joutuisin uuteen kriisiin.

Kuinka tällaisen pelon kanssa voi elää? En voi hallita meidän kummankaan elämää. Kaikenlaista tapahtuu, eikä kukaan ole koskaan oikeasti turvassa. Toisinaan on niin kamalan musertavaa elää tällaisen kriisin keskellä. Kaipaan niin kovasti niitä huolettomia aikoja noin seitsemän vuoden takaa, jolloin olimme vasta tavanneet mieheni kanssa.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Katseluvinkki: Hiljaa toivotut televisiossa

Muistakaahan kaikki katsoa televisiosta (tai Yle Areenasta) Hiljaa toivotut-dokumentti! Sen näkee tänään maanantaina kello 21.30 sekä uusintana lauantaina kello 12.30.

Psst. Kuvassa on linkki.
Itse en ole dokumenttia vielä nähnyt. Nauhoitan sen siis nyt ja katson heti, kun siltä tuntuu. Vielä huomenna siltä ei tunnu.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Fyysinen vointi

Jos pitkästä odotusajasta on minulle ollut jotain hyötyä, se on se aika, jonka olen saanut käyttää fyysisen kuntoni huoltamiseen. Jo vuonna 2008, kun lasten hankkiminen alkoi ensimmäisen kerran tulla ajatuksiini, aloin huolehtia itseäni kohti parempaa vointia. Halusin saada kroppani mahdollisimman hyvään kuntoon, jotta raskaus olisi helpompaa. Tuolloin kävin fysioterapeutilla selkävaivojeni vuoksi ja hankin personal trainerin tekemään minulle saliohjelman, joka vahvistaisi etenkin keskivartalon lihaksiani.

Kun lapsen yrittäminen todella alkoi, aloin myös entistä enemmän panostaa siihen, mitä suustani menee alas. Aloin kiinnittää huomiota vitamiinien saantiin ja esimerkiksi siihen, kuinka paljon kasviksia syön päivässä. Lisäksi alkoholin kulutukseni väheni. Olen myös hoitanut itseäni hierojalla ja panostanut esimerkiksi yöunen määrään täysin tietoisesti.

Fyysisesti voin siis tällä hetkellä oikein hyvin. Toki minulla on edelleen jonkin verran kipuja, joihin etenkin selkäni reagoi herkästi. On kuitenkin hienoa, tuntea olonsa voimakkaaksi ja hyvävointiseksi. Omasta itsestä huolehtimisesta on tullut myös psyykkisesti äärettömän tärkeää.

Liikunnan tarkoitus ei ole minulle milloinkaan ollut painon vähentäminen. On toki mukavaa, jos vatsamakkarat sulavat liikunnan vaikutuksesta. Syöminen on kuitenkin minulle aivan liian tärkeää, jotta pääsisin tosissani laihtumaan. Onneksi rakastan monia terveellisiä ruokia ja voin oikein hyvin herkutella vaikkapa salaatilla.

Monissa lapsettomuusblogeissa on parhaillaan menossa Kevyt-projekti, jonka tarkoituksena on yhdessä tsemppaamalla kiinnittää huomiota liikunnan ja syömisten määrään ja laatuun. Itse en projektiin halunnut osallistua, koska haluan pitää blogini keskiössä nimenomaan lapsettomuuden ja siihen liittyvät tunteet. Enkä myöskään halua muuttaa liikkumistani tai syömistäni projektiksi. Minä liikun, koska se on minun mielestäni niin mukavaa.

Tällä hetkellä liikuntakalenterini suurin tarkoitus on helpottaa endometrioosikipuja, joten keskivartaloon panostaminen on pääasiana. Olen vihdoin tyytyväinen viikottaiseen liikkumiseeni, vaikka en aina ehdikään liikkua niin paljon kuin haluaisin. On kuitenkin ihanaa, että liikunnasta on tullut niin tärkeä osa elämää, että ongelmana ei ole enää se, että liikkumaan ei huvittaisi lähteä.

Viikottainen liikunta-annokseni näyttää tällä hetkellä suurinpiirtein tältä:
  • Kävelylenkkeilyä koiran kanssa noin 1 - 2 tuntia päivässä.
  • Jumppaa eli reggeatonia, zumbaa, jambailaa tai salsaa noin 2 - 4 tuntia viikossa.
  • Kuntosalilla keskivartalotreeni 1 tunti viikossa.
  • Kuntosalilla muiden lihasryhmien treeni noin kerran kahdessa viikossa riippuen jumppien määrästä.
  • Agilitytreenit 1 tunti viikossa(, joista omaa treeniä on vain noin 10 - 15 min).
Tällä liikunta-annoksella huomaan oikeasti kehittyväni koko ajan. Tällä hetkellä fyysinen oloni on loistava. On mukava tuntea itsensä voimakkaaksi. Fyysisestä ponnistelusta on tullut mukavaa. Tarkoitukseni ei ole herättää kenessäkään huonoa omatuntoa taikka muutenkaan huonommuuden tunnetta. Tällä liikuntamäärällä ei myöskään tulla huippulaihaksi. Liikunta sinällään ei nimittäin laihduta, mutta onneksi siitä on painon hallinnassa paljon apua.

Tarkoitukseni on kai tsempata sekä Kevyt-projektilaisia että muitakin. Ei niinkään laihuuden vaan hyvän voinnin metsästyksessä. Lapsettomuus on siinä mielessä kivaa, että meillä on todella paljon aikaa panostaa siihen, että raskausaika lopulta olisi helpompaa!