Siirry pääsisältöön

Mielensäpahoittaja apteekissa

Kävin tänään vihdoin apteekissa hakemassa Synarelan. Olen jostain syystä suhtautunut kaikkiin tuleviin lääkkeisiin hyvin kovasti tunteella, joten apteekkikäyntikin tuntui jo valmiiksi kurjalta. Ikävä kyllä vuoronumeroni kilahdettua huomasin, että minua päätyi palvelemaan eräs tutun tuttuni. Tilanne oli kamalan hämmentävä, enkä oikein osannut kommentoida asiaa ollenkaan. Niinpä molemmat näyttelimme, ettemme tunne toisiamme ollenkaan. Asioinnista jäi kuitenkin hieman paha mieli.

Minun on hieman hankala osoittaa suoraan, mikä tämän pahan mielen aiheutti. Luotan kyllä siihen, että ammatti-ihmisenä hän pitää kiinni vaitiolovelvollisuudestaan. Siitä ei todellakaan ole kyse. Jotenkin minusta tuntui kamalan nöyryyttävältä se, että en itse saakaan säädellä tämän asian julkisuutta.

Herkillä käymiseen on muutama muukin syy. Iloisen ja ihanan lauantai-illan jälkimainingeissa surukin on taas hieman lähempänä. Turtumus on vain niin paljon helpompaa. Lisäksi katsoin aamulla vihdoin Hiljaa toivotut -elokuvan ja senkin vuoksi olin ehkä hieman maassa jo valmiiksi.

No, leuka pystyssä uutta viikkoa kohti!

Kommentit

K sanoi…
Voimia ja jaksamista! Ei kuulosta kivalta tunnistaa kasvot tiskin toisella puolella, kun asioi näinkin henkilökohtaisissa asioissa.
so this is it? sanoi…
Voi, uskon että varmasti tuntui pahalta. Nuo ovat sellaisia tilainteita, joihin ei koskaan haluaisi joutua.

Vaikea on tietää, mitä apteekkihenkilökunta kotonaan puhuu, mutta ainakaan työpaikalla tuollaisia asioita ei puida. Apteekissa asiakkaan yksityisyyttä vannotetaan tarkkaan ja toivon, että kaikki farmaseutit ja muu henkilökunta todella ymmärtävät vastuunsa. Mutta vaikka tietäisi, että ei tarvitse pelätä eteenpäin juoruamista, eihän se helpota sitä pahaa oloa mikä tulee tuollaisessa tilanteessa siinä henkilöiden välillä. Vaikka kuinka "pitäisi" ajatella, että eihän se muille kuulu mitä lääkkeitä käyttää, ei itseään voi käskeä sulkemaan huonoja ajatuksia pois.

Voimia, olet tärkeä. <3
esme sanoi…
Voi kurjuus! Toisaalta nyt kun tiedät että hän tietää, niin tietovuodon ilmetessä on aika helppo jäljittää mistä tieto levisi. Ammattilaiselle siitä on luvassa todella kurjia seuraamuksia, joten uskoisin että osaa pitää suunsa kiinni.

Apteekkitilanne on aina tylsä lapsettomuuslääkkeiden kanssa, aina toivoo ettei kukaan tuttu ole samaan aikaan siellä ja raivo kuplii suonissa kun apteekkari sitten kailottaa suureen ääneen "olethan saanut pistosopetuksen siellä LAPSETTOMUUSKLINIKALLA?" ei silti että siellä saisi kailottaa kenenkään diagnooseja muille, mutta tuo tuntui silloin todella nöyryyttävältä. No enpä siinä apteekissa sen jälkeen ole asioinut.

Tsemppiä, yritä unohtaa muiden ounastelut ja keskity projektiinne *positiivisella* mielellä :)
Annika sanoi…
Minulla sattui lapsettomuustutkimuksien yhteydessä KOLME työkaveria samaan aikaan sairaalassa odotushuoneeseen (eri kerroilla) ja kerran entinen työkaveri. Ajattelinkin, että kaikista kaupunkimme ihmisistä juuri noiden täytyi eksyä samaan aikaan samaan paikkaan. Kyseessä oli gynekologian ja naistentautien poliklinikka, mutta kun siellä mieheni kanssa istuin odottelemassa, niin ei varmaan ollut epäselvää missä asioissa olimme siellä.

Kerran satuin kassalle yhden työkaverini kanssa samaan aikaan raskaustesstini kanssa. Jonkinlainen nöyryytys sekin oli, varsinkin kun ei vatsaa alkanut ilmestymään muutamaan vuoteen sen jälkeen.

Kerran apteekissa jotain lapsettomuushormonilääkitystä hakiessani apteekkari kysyi kovaan ääneen onko sinulla ollut tätä lääkettä ennen ja mainitsi lääkkeen nimenkin vielä. Viereisellä kassalla oli samaan aikaan myöskin yksi työkaveri. Halutessaan hän olisi voinut googletella mistä lääkkeestä oli kyse. :(

Ja tosiaan ei ole mistään isosta työpaikasta kyse. Työntekijöitä on alle puoli prosenttia koko kaupungin väestä, että melkoiset epäonnenprosentit onnistuin nappaamaan.
Illusia sanoi…
Kiitos kaikille kommenteista!

En tosiaan epäile, että yksityisyyteni olisi vaarassa. On vain kurjaa törmätä tuttuun tai puolituttuun tuollaisessa tilanteessa. Kaikkien asiantuntijoiden, joihin tässä projektissa törmää, olettaisi ja haluaisi olevan tuntemattomia.

Onneksi en enää asu pienellä paikkakunnalla! Kaupungissakin voi jo turhan helposti törmätä tuttuun.

Annika: Sulla on ollut kyllä aivan uskomattoman huono tuuri tuttuihin törmäämisen kannalta!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…