Siirry pääsisältöön

Vertaistukiblogi

En tiedä, onko tämä aivan hassu idea, mutta kokeillaan silti, saako se kannatusta.

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni salaisen, vain kirjoittajille näkyvät vertaistukiblogin perustamista. Muutamassa salasanalla suojatussa blogissa vieraillessani minusta on ollut mukavaa esimerkiksi nähdä blogin kirjoittajan kuva ja kuulla muutenkin hänestä enemmän. Tällä tavalla blogin kirjoittajat tulevat vieläkin todellisimmiksi ja läheisemmiksi. Lisäksi jossakin blogissa väläyteltiin joskus myös halua tavata toisia bloggaajia. Salainen blogi voisi siis toimia tällaisissa tapauksissa hyvin.

Blogissa mukana olevien välillä täytyisi toimia luottamus. Mielestäni tämä toimisi parhaiten niin, että kaikki olisivat velvoitettuja jakamaan saman määrän informaatiota. Sillä tavalla kukaan ei onnistuisi olemaan vain vastaanottavalla puolella. Lisäksi blogiin täytyisi olla jonkinlainen pääsyvaatimus. Mitä mielipiteitä seuraavanlaiset pääsyvaatimusasiat herättävät?
1. Olemassaoleva blogi - blogin kirjoittaja olisi siis jollakin tavalla tuttu. Pitäisikö olla tietty aikaraja siinä, kuinka kauan blogia on pidetty?
2. Kuinka pitkään on yritetty lasta? Onko tämä tärkeää?
3. Mitä tietoja blogiin osallistujien pitäisi aluksi jakaa? Oikea nimi? Kuva? Asuinpaikka?

Perustin jo kokeilumielessä blogin nimeltä Tyhjät sylit toiveita täynnä. Blogi on siis toistaiseksi vain minun luettavissani, mutta jos ajatus saa jonkinasteista kannatusta, voisin lisätä blogiin kirjoittajia ja voisimme siirtää keskustelun sinne.

Keskustellaan siis! Kertokaa myös, jos ette missään nimessä haluaisi liittyä tällaiseen blogiin ja miksi. Haluaisin kuulla mielipiteitä ja ajatuksia myös blogin riskeistä ja negatiivisista puolista.

Mikäli ajatus on kaikkien mielestä tuhoon tuomittu, voimme haudata sen vähin äänin!

Blogin nimeen sain inspiraation tästä runosta:

Hänelle, jota ei vielä ole

Tulisit jo meille,
et tiedä kuinka odotetaan.
Tuulien teille,
toiveeni kuiskata saan.

Sanattomin sanoin,
me sua kaivataan.
Ovemme on avoin,
kai joskus tavataan?

Tyhjä on syli,
mutta toiveita täynnä.
Emme pääse sun yli,
me sua jo rakastetaan.

Kommentit

Vilkas sanoi…
I'm in. Muutenkin jo aika paljon olen blogissani kertonut itsestäni, joten se ei ole ongelma. Ja olisi kiva kuulla muistakin :) Tapaaminenkin olisi kiva joskus jos se onnistuisi jotenkin järkevästi, mutta se jääköön sitten sen ajan murheeksi. Ja tuo runo on ihana, se onkin mun blogin headerissa, jos oot huomannut ;)
Ainu sanoi…
Mielelläni oisin mukana...
Anonyymi sanoi…
Hei! Mun mielestä epäreilua jos pitää olla olemassa oleva blogi. Itse en ole vielä aloittanut sellaista (jotenkin niin uutta mulle) mutta haluaisin liittyä tuohon suljettuun ryhmään ja siellä toki kertoa oman tarinani. Jotenkin tuntuu että nämä teidän kanssasisarten kokemukset ja keskinäinen tsemppi on mun ainut vertaistuki tällä
polulla.. Voisittekohan harkita asiaa? :)
Ilkikurimus sanoi…
kiva idea. Bloggarit ovat oiva vertaistuki, ja paremman tuen todennäköisesti saa jos tuntee toiset vielä paremmin.
Anonyymi sanoi…
Jos esimerkiksi lähetän tausta- ja historiatietoni ja blogin vetäjä sitten päättää hyväksyykö mukaan? Terkuin aiempi anonyymi, Karo :)
Rowan sanoi…
I'm in! Hyvä idea! Olisikin kiva, että olisi paikka, missä voisi vapaammin kirjoittaa, kun minäkin olen antanut blogini osoitteen muutamalle ystävälle IRL, niin joskus sitä vähän mittii, ettei viitsi ihan kaikkea niin suoraan kirjoittaa.
Jadekivi sanoi…
Mustakin kuulostaa kivalta idealta. Jotenkin kirjoittajien määrää pitää kuitenkin mun mielestä rajata. Se, mitkä ne raamit sitten ovat, on mietittävä tarkkaan.

Mun mielestä yrityksen pituudella on väliä sen verran, että nippanappa vuoden yrittäneet ei todellakaan ole mun kanssa samassa tilanteessa eikä heistä ole mulle vertaistueksi. Mutta sitten toisaalta mulla voisi olla paljonkin annettavaa heille, joten tilanne on aika hankala :D Hoidoissa olemista en kuitenkaan laittaisi vaatimukseksi, koska mekin yritimme kolme vuotta ennen kuin haimme lääketieteellistä apua. Ja kyllä se vertaistuki oli silloinkin tarpeen.

Ja mä kyllä vaatisin sitä, että kirjoittajat on jollain tapaa tuttuja blogimaailmasta. Ei välttämättä tarvisisi olla omaa blogia, mutta aktiivinen kommentoija ainakin ja siten tutuksi tullut.

Toisaalta olisi ihana tavata ihmisiä tuttujen nimimerkkien takaa, toisaalta ajatus pelottaa. Olen satuttanut itseni vertaistukitapaamisten myötä aika pahasti, kun olen huomannut jääneeni yksin muiden plussatessa ja jatkaessa elämää.
Caudensia sanoi…
Miten tällainen suljettu-blogi toimisi? Kirjoitettaisiinko sinne vuorotellen, vai olisiko se enemmän sellainen "keskustelupalsta" tyyppinen ratkaisu? Onko suljetun blogin ideana "vain" jakaa henkilökohtaisempia tietoja ja tutustua toisiinsa paremmin, vai olisiko sillä muutoin vertaistukimielessä jotain enemmän tarjota kuin "normi"-blogin muodolla?
Vilkas sanoi…
Mä oon jadekiven kanssa samoilla linjoilla. Jollain tapaa pitäisi rajata, mutta en nyt osaa sanoa mikä se olisi. Itse haluaisin mielellään vuoden rajan yritykselle, koska mua on vain satuttanut nuo lyhyen ajan plussaajat jotka ei oikeastaan vielä lapsettomuudesta mun mielestä kärsi, mutta en lähde tässä nyt sanomaan kenen tuska on suurempi kuin toinen ja voihan sitä olla tietty eri syitä miksi pitäisi jo olla alle vuoden jälkeen huolissaan. Ja mäkin haluaisin, että kirjoittajat on jollain tapaa tuttuja täältä blogimaailmasta, jos lähden omia tietojani jakamaan, en kuitenkaan pysty luottamaan ihmisiin joista en yhtään tiedä eivätkä he ole mitään itsestään täällä jakaneet. Vaikea luottaa enää edes tuttuihin, kun nekin näköjään vuotaa tietoja, vaikka luotti. Mutta jos tämä tulee kaikille avoimeksi niin saatan jäädä poiskin ja ne sitten liittyvät jotka haluavat.
Anonyymi sanoi…
Voisin olla mukana myös. Toisaalta minulle tässä blogimaailmassa on ollut tärkeää anonyymius. Oikealla nimellä en voisi välttämättä kirjoittaa avoimesti näistä asioista, koen sen mm. työni takia hankalaksi. Suljetussa ryhmässä sillä olisi vähemmän merkitystä, mutta tämä mietityttää minua. Muista pääsyvaatimuksista olisin edellisten kanssa suunnilleen samoilla linjoilla siinä, että vähimmäisvaatimuksena se että on jonkin kunnollisen määritelmän mukaan lapsettomuusongelma, esim. vuosi yritystä jne. T. Marvine G1PO-blogista
Illusia sanoi…
Hienoa! Mukavaa, että kannatusta löytyy!

Täällä onkin oikein hyvää keskustelua ja paljon pohdittavaa.

Olemassa olevasta blogista on keskusteltu paljon.
Karo: Ymmärrän oikein hyvin näkökulmasi. Tämän blogin koko idea on kuitenkin täysi luottamus. Muutamat bloggaajat ovat saaneet peräänsä stalkkereita, ja heidän päätyminen blogiin olisi tietysti todella huono juttu. Sen vuoksi tuttuus blogimaailmasta olisi tärkeää. Kukaan tuskin alkaa kirjoittaa lapsettomuusblogia pelkästään stalkatakseen muita. Voisitko, Karo, harkita alkavasi bloggaamaan?

Mielestäni on tärkeää, että kaikki blogiin osallistuvat ovat jakamiensa asioiden kanssa samassa tilanteessa. Olemassa oleva blogi on jo jonkinlaista jakamista ja tietty osoitus luottamuuden arvoisuudesta. Ehkä mukaan voisi tulla uusia bloggaajia tietyn bloggaamishistorian jälkeen.

Yrityshistoria on sitten toinen kysymys. Itse kaipaan vertaistukea nimenomaan pidempään yrittäneiltä. Vähän aikaa yrittäneille tulee tietysti todennäköisemmin useasti plussia ja pitkään yrittäneille se on aina rankkaa. Yhtään väheksymättä vähän aikaa yrittäneiden tarvetta vertaistuelle. Blogithan eivät kuitenkaan mihinkään katoa, joten vertaistukea on täällä saatavilla.

Caudensia heitti hyvän kysymyksen siitä, mitä muuta tällainen blogi voisi tarjota kuin läheisempää tuttavuutta. Onko teillä siitä ideoita?

Mitä tietojen jakamiseen tulee, kaikki on tietysti päätettävissä. Meidän ei ole pakko jakaa esimerkiksi oikeita nimiä tai koko nimeä, vaikka kuvat ja asuinpaikat jakaisimmekin. Kaikki on tietysti keskusteltavissa ja yhdessä päätettävissä.

Minun ei ole tietysti myöskään tarkoitus alkaa yksin portinvartijaksi siihen, kuka blogiin pääsee mukaan. Aluksi mukaan lähtee tietysti tietty joukko yrittäjiä. Myöhemmin mukaan haluavat voisimme sitten blogissa yhteistuumin hyväksyä tai hylätä.

Jatketaan keskustelua ja pähkäillään tiukat raamit. Liian heppoisin perustein ei kannata anonymiteettiä murentaa.
Jadekivi sanoi…
Musta tuollainen yhteinen blogi voisi kirvoittaa vähän aktiivisempaa keskustelua, kuin mitä blogimaailmassa yleensä näkee. Voitaisi myös puhua vapaammin niistä aremmistakin aiheista, mitä ei välttämättä ainakaan julkisessa lapsettomuusblogissa halua päästellä suustaan.

Itse olen koittanut vieroittautua keskustelupalstoilta, ja mä kyllä koen kaipaavani sellaista tiiviimpää yhteisöä, mitä ne tarjosi.

Mäkään en näe tarpeelliseksi, että pitäisi jakaa oikea/koko nimensä. Ymmärrän hyvin, että jotkut haluavat pysyä ainakin semi-anonyymeinä. Ei mun mielestä tarkalla asuinpaikallakaan ole väliä, jos sitä ei halua kertoa.

Kun blogeihin saa nykyään luotua sivuja, niin olisiko siinä ideaa, että johonkin sivupalkkiin laittaisi linkkilistan osallistuvista kirjoittajista, ja kaikille heille oma sivunsa, joihin voisi sitten kertoa itsestään sen verran mitä haluaa. Laittaa kuvan, yrityshistorian, kiinnostuksen kohteitaan, musamakunsa jne jne?

Mutta jotta blogi pysyisi edes jonkinlaisissa raameissa, eikä siitä tulisi kaameaa sekametelisoppaa, niin voisi kyllä miettiä jonkinlaisia viikkoteemoja mistä keskusteltaisiin. Ja voisihan sinne luoda sitten vaikka jonkun oman sivun sellaiselle yleiselle keskustelulle, jos sille koetaan tarvetta?
Rowan sanoi…
Kyllä minäkin kannatan sitä, että jollakin tavalla vertaistukiblogiin osallistuja täytyy "tuntea", ennenkuin otetaan mukaan. Kun on kuitenkin tarkoitus pystyä kirjoittamaan vapaasti ja jos jaetaan kuvia ja muitakin yksityiskohtaisempia tietoja itsestä. Kannatan tuota, että kyllä myöhemminkin voisi "hyväksyä" jäseniä lisää yhteisellä sopimuksella.

Minustakin vähintään tuo vuosi pitäisi olla yritystä takana. Ehkä poikkeuksena sellainen, että on jo todettu jokin vika, että ei voi saada luomusti lapsia ja on aloittanut hoidot sen takia aiemmin. Muuten hoidoissa ei minun mielestäni tarvitse välttämättä olla, jotkuthan yrittävät omin voimin pidempään kuin sen vuoden, kuten Jadekivikin kertoi. Mutta just sellaisia "yk 7 menossa, kauheeta tää lapsettomuus" -tapauksia en jaksaisi. Enkä tuolla tarkoittanut olla ilkeä, kyllähän se inhottavaa on missä vaiheessa tahansa kun ei tärppää, mutta ehkä te tajusitte mitä tarkoitin.

Mites, rajattaisiinko sitä, että otetaanko mukaan myös sekundaarisia lapsettomia vai vaan primaarisia? En taaskaan haluaisi olla ilkeä, mutta itse en jotenkin pysty niin hyvin samaistumaan heidän (siis sekundaaristen) kanssaan. He ovat kuitenkin kokeneet jo kaiken sen, mistä minä vain haaveilen. Vaikka lapsenkaipuu on heillekin varmasti tuskallista, en vaan voi sille mitään, että itse olen kateellinen heillekin siitä, mitä heillä jo on. Saatan olla vähemmistössä tässä mielipiteessä, mutta se on tosiaan vain minun mielipiteeni.
Jadekivi sanoi…
^ Mä olen kyllä sun kanssa samoilla linjoilla. En näe sekundaarisia lapsettomina. Heillä on jo perhe, he ovat jo saaneet kokea raskauden, synnytyksen. Minäkään en vähättele yhtään sitä tuskaa, mitä sekundaariset kokee, mutta tilanne on kuitenkin aivan täysin erilainen kuin meillä, joilla ei ole sitä yhtäkään lasta.

Mua alkoi mietityttää se, että mitäs sitten kun joku plussaa? Saako sen jälkeen vielä jäädä kirjoittelemaan ja tsemppaamaan muita vai onko syytä poistua paikalta? Mua hirvittää ajatus siitä, mitä valitettavan paljon näkee keskustelupalstoilla, että plussanneet/synnyttäneet entiset lapsettomat käy vähän väliä kommentoimassa jotain ja sitten läväyttää perään ikään kuin sivulausessa sen "Ollaan muuten jo rv 11!" tai "Meidän 2-vuoden tahkomisen tulos on tänään 3kk". Eihän niillä tietenkään pahaa tarkoiteta, mutta monesti tuntuvat (ainakin minusta) veitsen kiertämiseltä haavassa.

Ehkä mä olen tässä poikkeustapaus, mutta mua ei tuollainen tsemppaa yhtään. Raskaushehkutukset kuuluu mun mielestä ihan johonkin muualle.
Anonyymi sanoi…
Tässä myös eräs anonyymi, joka voisi harkita mukaan liittymistä. En ole pitänyt blogia tms. koska koen, että tuntemattomille kirjoittaminen ei ole mun juttu. Siksi suljettu blogiyhteisö voisi mun osalla toimia. Tuntisin jollain tasolla muut.

Eniten mua huolestuttaa toi, mitä Jadekivi kirjoitti. Mitäs sitten, kun joku plussaa? Käykö samalla tavalla kuin IRL. Eli kanssabloggaajan raskaus tuntuu yhtä vaikealta kuin läheisen ystävän. Koska vaikealtahan se tuntuu. Enkä haluaisi, että yhteisö menisi vain raskausuutisten kirjoittamiseksi. Se ahdistaa. Varsinkin, jos itse tekee sen 15 negatiivisen testin.

Ehkä plussanneet vain sitten kertoisivat, että hyvin meni ja poistuisivat takavasemmalle?

t. In my eyes only
Rowan sanoi…
Juu, Jadekivi, minäkin mietin tuota plussaamisasiaa, mutta unohdin sitten kirjoittaa siitä. En oikein tiedä, miten sen kanssa sitten tekisi. Mutta samankaltaisia kokemuksia minullakin on noilta keskustelupalstoilta. Hyväähän he tarkoittavat, mutta jos itse juuri kamppailee epäonnistuneen hoidon syövereissä ja siihen tulee joku tsemppaamaan käärö kainalossa, niin kyllä se kirpaisee. Sinänsä hassua, että vaikka me varmasti kaikki vilpittömästi toisillemme toivotaan sitä plussaa, niin sitten kun joku sen saa, tuleekin tenkkapoo, että mitäs nyt. Jos itse plussaisin, luultavasti jättäisin blogin juuri siksi, että enhän sitten enää täyttäisi niitä vertaistukiblogin kriteereitä. Toisaalta ihan alkuvaiheessa sitä tuttujen ihmisten tukea varmasti kaipaisi, koska ainakin minulla olisi ihan varmasti se km-pelko aikamoinen. Mutta ehkäpä sen puimisen paikka sitten olisi jossain muualla..? Esimerkiksi omassa blogissa. Tai jopa niin, että jos niin mahtavasti kävisi, että vertaistukiblogissa tulisi useampikin plussa, voisivat he siinä vaiheessa perustaa uuden blogin raskausajan vertaistukea varten. Voivoi, tässä taas meni ajatukset pikkuisen liian pitkälle! :D Mutta esimerkiksi noin voisi tehdä.
Anonyymi sanoi…
Niin, ymmärrän kyllä tuon ettei uskalla avautua jos joukossa on ihan "ulkopuolisia". Itse tosin uskaltaisin avautua kaikille teille, teitä tuntematta :) Blogin perustaminen ja ylläpito tuntuu kovin aikaavievältä ja että siihen pitäisi oikein paneutua. Mutta kaipa sen voisi tehdä ei-niin-ulkonäöllisesti-kivaksi-yms-viilaten. Pistetään harkintaan!! :) t.Jaki
Illusia sanoi…
Kiitos taas mielipiteistä!

Plussaajien suhteen minusta raaka peli olisi hyvä linja. Plussan jälkeen huspois blogista. Kaikki voivat kuitenkin aina jatkaa omassa blogissaan, jotka eivät tietenkään mihinkään häviä.

Lisää kommentteja uudessa postauksessa, jossa voimme jatkaa keskustelua.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…