Siirry pääsisältöön

Viisi

Munasolujen keräys oli eilen. Minulle keräys ei todellakaan ollut helppo. Kerron nyt tarkasti keräyksen vaiheista ja ongelmista. Haluan painottaa, että en tahdo pelotella ketään. Suurimmalle osalle ihmisistä keräys on tietääkseni paljon helpompi toimenpide. Näin ymmärsin ainakin muiden samaan aikaan keräyksessä olleiden puheista.

Aamulla menimme polille, jossa minut johdatettiin toipumishuoneeseen. Huoneessa oli viisi tai kuusi sänkyä, jotka oli eristetty vain verhoilla, joten varsinaiseen yksityisyyteen ei ollut tilaa. Kaikissa sängyissä valmistauduttiin samaan tapahtumaan, ja kaikki olivat hoitajan puheen mukaan ensikertalaisia. Itse olin toisena potilaana, joten en joutunut odottamaan kamalan kauan. Aluksi sain esilääkkeenä parasetamolia, ja minulle laitettiin tipalla antibioottia. Sen valumista odotellessa annoin perustietoja itsestäni ja mieheni kävi suorittamassa oman osuutensa. Hieman ennen toimenpidettä minun piti käydä vielä vessassa.

Toimenpidehuoneessa sain vahvaa suonensisäistä kipulääkettä Rapifenia. Sen lisäksi kohdun suunnalle laitettiin puudutuspiikkejä. Niiden laittaminen ei ollut kamalaa. Se vain nipisti hieman. Rapifen myös kohahti päähän nopeasti, ja oloni olikin siinä vaiheessa hyvin välinpitämätön.

Ensiksi tyhjennettiin oikea munasarja. Se ei tuntunut juuri miltään. Pieni pistos ja sen jälkeen pientä vihlontaa. Ei siis kovinkaan kummoista. Vasen puoli olikin sitten aivan eri juttu. Kipu oli kamalaa. Urheasti pidin itseni paikallani, mutta kipu sai kyyneleet valumaan silmistäni ja lopulta itkin aivan kunnolla. Samalla puristin mieheni kättä murskaksi. Lääkäri sanoikin näkevänsä vasemmalla puolella endometrioomaa, joka kivun siis todennäköisemmin aiheutti. Hänen mukaansa endometrioomakudos on tiiviimpää ja sen vuoksi myös kivuliaampaa.

Toipumishuoneeseen päästyäni sain lisää kipulääkettä suoneen ja sain pikkuhiljaa itkunkin rauhoittumaan. Toivottavasti minun jälkeeni tulleet potilaat eivät kamalasti säikähtäneet! Hetken lepäiltyäni nousin vihdoin istumaan, kävin vessassa uudelleen ja sain ohjeet saatuani lähteä kotiin. Yhteensä olimme polilla hieman reilut kaksi tuntia. Saldona oli viisi munasolua ja siirto on perjantaina.

Perjantaina saamme myös kuulla, kuinka moni munasoluista oli kypsiä, hedelmöittyi ja lähti jakautumaan. Jos yksikään munasolu ei selviä alkioksi saakka, meille ilmoitetaan siitä puhelimella ennen siirtoa. Toivon niin kamalan kovasti, että puhelin ei soi tänään eikä huomenna!

Kotiin päästyäni olin aivan hyvävointinen. Söin ruokaa ja menin päiväunille, kunnes pari tuntia kotiintulon jälkeen aloin tuntea oloni huonovointiseksi. Noin kahdelta eli neljä tuntia punktion jälkeen oksensin ensimmäisen kerran ja sen jälkeen huonovointisuutta ja oksentelua jatkui noin puoli seitsemään saakka. Osan ajasta makasin vessan lattialla, koska en uskaltanut lähteä kauas pöntöstä. Oksentelun alkuvaiheessa soitin polille ja lääkäri kertoi pahoinvoinnin johtuvan todennäköisesti Rapifenista. Se helpotti vähän, koska ehdin jo kuvitella, että se olisi vakavampaa.

Koko keräyspäivä oli kohdallani siis aivan kamala. Toivon niin kovasti, että en joudu sitä enää ikinä käymään läpi. Kuinka uskaltaisin lähteä tähän enää uudelleen?

Toipuminen taitaa kuitenkin olla suhteellisen nopeaa. Vasenta munasarjaa ei oikeastaan ole kivistänyt ollenkaan, vaikka se olikin punktiossa kipeämpi. Oikeaa munasarjaa puolestaan kivistää vähän, mutta ei sen enempää kuin ennen keräystäkään. Olen myös täysin kyvykäs toimimaan normaalisti. Ajattelin lähteä tänään jopa koirani kanssa treeneihin. En tosin itse juoksemaan. Siihen hommaan olen hankkinut sijaisen, mutta ajamaan autolla joka tapauksessa.

PS. Minut löytää tätä nykyä myös Twitteristä. Twitteriin liittyminen on kokeilu siitä, kuinka sosiaalista mediaa ja bloggausta voisi yhdistää. Tviittaamalla voin lähettää nopeasti tietoa voinnistani silloin, kun tietokoneelle pääsy on hankalaa. Tviittaus kun onnistuu puhelimellakin ainakin helpommin kuin bloggaaminen. Twitter-tilini löytyy tuosta oikealla olevasta linkistä.

Kommentit

Helma sanoi…
Voi, toivottavasti et enää joudu kokemaan tuota toista kertaa. Näköjään hyvin yksilöllistä tuo toimenpidekipu, itse pelkäsin etukäteen kovasti mutta toimenpiteen jälkeen oli sellainen olo että voin ottaa uusiksi jos pakko.
Itse sain aluksi midatsolaamia rauhoittamaan ja sitten Rapifenia kipuun, mutta antibioottia?? Miksi ne sitä tiputtivat?
Itsekin elelen jo suht normaalia elämää, vaikka munasarjat edelleen painavat ja välillä hiukan vihleksii nopeissa liikkeissä, että otahan sinäkin rennosti :)

Kovasti toivon että pääsette siirtoon (se on nopea toimenpide) ja saatte vielä pakkasukkojakin!! Pahinta on tämä odottaminen...
Illusia sanoi…
Antibiootin saaminen johtuu endometrioosista. Aivan samoin kuin tuo kipukin. Endimetrioosin syytä kaikki!

Kiitos tsemppauksesta! Mukavaa tietää, että hyviä toiveita on lähetetty.

On muuten ihan mukavaa ottaa rennosti aivan lääkärin määräyksestä. Olen aika kova ruoskimaan itseäni, joten hölläily on ihan mukavaa. Tosin ihan vähän teen nyt tässä tietokoneella töitä. Mutta tämä onkin mukavaa puuhaa.
Anonyymi sanoi…
Voi kultsi!

Ihan hirveältä kuulostaa tuo koettelemus! Toivon todella, että tämä oli kertaluontoinen juttu. Ja tottakai toivon, että istutus on tuottoisa! Voimia!

TT
Helmi sanoi…
Voi itku! Toivottavasti toista kertaa ei tarvita. Kuulostaa itse saatanalta tuo endo!
Illusia sanoi…
Kiitos Helmi!

Tuntuu kyllä murskaavalta se, että endometrioosin ja kivun kokeminen ei missään vaiheessa suojaa minua uusien kipujen kokemiselta, vaan aina se vain tekee asiat pahemmiksi, kipeämmiksi ja hankalammiksi. Kipuun olen todella väsynyt.
Caudensia sanoi…
Kiitos toimenpiteen kuvauksesta. Sitä ei tiedä vaikka itselläkin olisi tuo vielä edessä, joten tarkemmat kuvaukset lukee mielellään. Niistä saa jonkin käsityksen mitä toimenpiteessä tapahtuu. Toivon suuresti onnea, toivotaan sitä parhainta!
Illusia sanoi…
Kiitos Caudensia! Kannattaa muistaa, että näin hankalaa se ei yleensä ole.
Illusia sanoi…
Minulle tuli juuri puhelu sairaalasta. Sydän jätti pari lyöntiä väliin, mutta asia oli onneksi vain pieni aikataulun muutos. Herranjestas, kuinka pientä ihmistä säikytellään!
Jadekivi sanoi…
Olen pahoillani, että sinullakin oli noin kipeä punktiokokemus :(

Mulla meni aikalailla samalla kaavalla, tosin toisella puolella kivut johtui siitä, että munasarjaan piti mennä useasta eri suunnasta, jotta kaikki solut saatiin kerätyksi. Huonovointisuuskin kuulostaa tutulta.

Sen verran voin lohduttaa, että kipukokemus "unohtuu" melko nopeasti. Mä olin ainakin niin pöllyissä punktion aikana, ettei siitä ihmeempiä muistikuvia ole. Muistan vaan että sattui, ja itkin, ja ajattelin ettei ikinä enää, mutta kaikki muu on usvaista. Nyt kun edessä on seuraava punktio, niin tietenkin tässä jännittää, että onko se yhtä kivulias. Hoitajat ovat mua rauhoitelleet, että jokainen kerta on erilainen eikä kipu välttämättä toistu samanlaisena.
Illusia sanoi…
Kiitos Jadekivi!

Kipukokemus unohtuu kyllä, mutta siihen väsyy kovasti, että kipuja on niin paljon ja usein. Mielessä pyörii taas paljon kysymyksiä. Kuinka selviän taas kuukautisista? Kuinka pahaksi endometrioosi yltyy, jos hoitoja joudutaan jatkamaan pitkään? Leikkauksesta on vasta kolme kuukautta ja nyt endometrioomaa jo löytyy.

Onnea sinulle uuteen punktioon. Toivottavasti tämä kerta tosiaan on erilainen!
Anonyymi sanoi…
Onnea munasolusaaliista! Meillä yksi punktio päättyi niin että 6-8 "hienoksi munarakkulaksi" ultralla katsotut osoittautuivat kaikki endometriooman aluiksi, eli punktiosaaliina vain endometriooman sisältöä, ei munasolun solua. Ei kyllä sattunut, mutta kyllä harmitti että koko rahalla ja lääkemäärällä oli kasvatettu vain pesäkkeitä..

Täällä toivotaan mukana, että sieltä tulee vain puhelu hienosti jakaantuneista siirtokelpoisista alkioista!

E
K sanoi…
Kamalalta kuulostaa kokemuksesi. Toivottavasti loppu sujuu helpommin.
Illusia sanoi…
E: Kiitos! Harmitti varmasti! Sitä kuitenkin aina toivoo parasta ja tuollainen saa kyllä jälleen kerran putoamaan alemmas.

K: Kiitos!

Vielä ei ole puhelua tullut, joten eiköhän meillä ole kahden tunnin kuluttua pienen pieni ihmisen alku mukanamme. Jännittää kyllä tämäkin vaihe!
Anonyymi sanoi…
Kiitos kovasti, että jaksoit kirjoittaa tuon. On tosiaan kiva kuulla miten tuo prosessi etenee vaikka tosiaan kaikki on yksilötapauksia. Toivottavasti tämä oli the first and the last :)
Kisu sanoi…
Pidän peukkuja pystyssä, että tällä hoitokerralla kaikki menee putkeen! Olen käynyt täällä lukemassa kuulumisiasi, mutta saan kommentoitua hyvin harvoin. Tulin kurkkimaan, josko tällä olisi tältä päivältä uutisia...
Illusia sanoi…
Kiitos Planner ja Kisu! Mukavaa, että kommentoitte! Joskus tuntuu kuin itselleen pelkästään juttelisi, joten ihana saada paljon vastauksia ja peukutuksia.

Olette tärkeä tuki!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…