Siirry pääsisältöön

Neljä, kolme, kaksi!

Tänään oli siirtopäivä. Menimme lääkärin puheille ja aluksi hän kertoi, että soluja olikin neljän sijaan vain kolme ja niistä vain kaksi oli kypsiä. Tässä vaiheessa olin tietysti jo romahtamassa epätoivon puolelle. Lääkäri kuitenkin jatkoi, että molemmat kypsistä soluista olivat hedelmöittyneet ja mitä hienointa, niistä molemmista oli myös jakautunut huippulaatuinen alkio. Niinpä kohtuuni siirrettiin yksi huippulaatuinen alkio ja toinen huippulaatuinen on päässyt aamulla pakkaseen.

Uskomatonta, kuinka huonosti ennustettavissa kaikki hoitoihin ja hedelmöittymiseen liittyvä on. Surkeasta solumäärästä poikikin edellistä paljon parempi tulos. Määrä ei siis tosiaankaan korvannut laatua.

Siellä se pieni nyt on. Tähti, kuten lääkärit sitä kutsuivat, kun näyttivät sen ultrassa. Tällä kertaa en aio kiintyä tähteemme liikaa. Aion pitää pään kylmänä. Toivottavasti tähti tarraa kiinni ja tapaan hänet tammikuun lopulla.

Onnistuminen olisi uskomaton ihme.

Psst!
Ei kenenkään äiti -kirjan ja Simpukka-viikon puitteissa lapsettomuus on paljon esillä mediassa. Katso Ylen Aamu-tv:n klippi Areenasta.
Muista myös katsoa perjantaina tai sunnuntaina Inhimillinen tekijä, jossa Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen kertovat lapsettomuudesta.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
KääK ! Upeeta! Paljon tsemppiä sekä jäitä hattuun :)
-Elisa
K sanoi…
Hieno homma! :)
Ainu sanoi…
Toivon parasta mahdollista puolestasi. :)
Anonyymi sanoi…
Jee! Loistouutisia!
Anonyymi sanoi…
Hahaa, te voitte pitää pään niin kylmänä kuin huvittaa, minä tuulettelen!!! JES!
verski sanoi…
Jee!!

Minäkin tuulettelen täällä jo teidän puolesta, ja yhä kaikki peukut on pystyssä. Tulee kyllä jännittävät viikot meille lukijoillekin ;)
Nappi sanoi…
Jee! Pidän teille peukkuja :)
Illusia sanoi…
Kiitos ihanat!

Jospa tähti kuulisi kaikki nämä hyvät toiveet ja saisi niistä lisää sisua tarrautumiseen. Olette todella tärkeitä!
Belly sanoi…
Peukalo ylhäällä puolestasi! :)
Odotellen sanoi…
Peukut pystyssä!!
Illusia sanoi…
Kiitos myös Belly ja Odotellen!

Ihanaa, kun elätte mukana!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…