Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kommentoinnista

Painotettakoon nyt ensimmäisenä, että en ole varsinaisesti loukkaantunut tai edes pahoillani. Blogeissa kommentoiminen on kuitenkin asia, joka minua kovasti mietityttää.

Seuraan itse useita blogeja ja käyn yleensä aina lukemassa, kun blogiin on tullut uusi päivitys. Kommentoin päivityksiin kuitenkin todella harvoin. Syitä kommentoimattomuuteen on monia: Luen yleensä blogeja kännykällä, jolla kommentoiminen on hieman tietokonetta hankalampaa, vaikkei tietenkään mahdotonta. Usein on myös sen verran kiireinen olo, että kommentoiminen ei tunnu ajankohtaiselta. Joskus olisi paljonkin asiaa, mutta kommenttia ei kuitenkaan tule jätettyä. Toisinaan taas ei oikein keksi mitään sanottavaa.

Kirjoittajana kommentoimattomuus taas toisinaan tuntuu ikävältä. Lapsettomuusblogiin tulee kirjoitettua hyvin henkilökohtaisista ja kipeistä asioista. Blogin tilastoista näkee, että lukijoita on ollut, mutta kommentteja ei kuitenkaan tule usein ollenkaan. Esimerkiksi eilisen päivän aikana blogiani on katsottu huimat 437 kertaa, mutta kommentteja ei ole kuitenkaan kirjoitettu yhtäkään!

En missään tapauksessa halua syyllistää. Luenhan itsekin suurinta osaa blogeista koskaan kommentoimatta. Blogin kirjoittamisen pelisäännöt ovat tällaiset. Blogia kirjoitetaan nimenomaan luettavaksi eikä kommentointia ole syytäkään keneltäkään vaatia.

Kommenttien puute tuntuu kuitenkin joskus omituiselta. Tässä minä annan omaani muille, mutta en kuitenkaan oikein saa mitään takaisin. Näen, että neljäsataa ihmistä on lukenut minun kivuistani ja huolistani, mutta en tiedä, millä tavalla he suhtautuvat lukemaansa. Neljäsataa ihmistä tietää minusta ja henkilökohtaisimmista asioistani, mutta minä en tiedä heistä mitään.

Toivoisinkin keskustelua kommentoimisesta. Sen vaikeudesta, tylsyydestä, tarpeettomuudesta ja muusta. Kuinka muut blogien kirjoittajat kokevat kommenttien puutteen? Kuinka paljon blogien kirjoittajat  itse kommentoivat muiden blogeissa? Kuinka blogittomat lukijat kokevat kommentoinnin? Kuinka paljon kommentoitte? Miksi kommentointi usein jää välistä? Koetteko ylipäänsä tarvetta kommentoida tekstejä?

PS: Vilkaiskaa oikealla olevaa linkkiä Toiveissa - mediakatsaus -blogiin. Alan kerätä sinne huomioita, kun lapsettomuutta käsitellään mediassa, kirjoissa, elokuvissa, taiteessa yms. Ottaisin mielelläni vinkkejäkin vastaan.

25 kommenttia:

Vilkas kirjoitti...

Musta on tullut kanssa vähän laiska tämän asian suhteen. Ennen kommentoin paljonkin juuri sen takia että toivoin että myös muut sitten kommentoivat minulle jos tietävät että saavat täältä vastakaikua. nyt viime aikoina en ole oikein jaksanut ottaa hirveästi kantaa kun olen jokseenkin halunnut irtaantua vähän näistä jutuista. Olen kyllä lukenut, mutta en ole halunnut jäädä pohtimaan asioita. Ehkä se on tämä kesä nyt. Se tuntuu kyllä ikävältä kun ei ikinä saa kommenttia ja saa arvailla mitä muut ovat asioista mieltä. Itse kun aloitin toisenkin blogin niin harmittaa että siellä ei kukaan kommentoi mutta kävijöitä kyllä on. Tuntuu aika turhalta. Mutta toisaalta, en voi sitä vaatia kun itsekin olen niin laiska ollut. Joka tapauksessa, minä olen ainakin tekstejäsi lukenut ja mitään asioita en ole kummoksunut, vierellä kuljetaan hiljaisesti :)

Jadekivi kirjoitti...

Mä olen huomannut, että mulla on selkeästi sellaisia kausia, jolloin kirjoittelen omaa blogiani enemmän. Silloin tulee kommentoitua myös muiden kirjoituksia herkemmin, kun on tavallaan "jutuissa mukana".

Pyrin aina kommentoimaan jotain, jos koen että mulla on jotain järkevää sanottavaa kirjoitetusta aiheesta. Harvemmin jaksan kirjoitella mitään lyhyitä tsemppiviestejä tai lähetellä sydämiä.

Nyt hoitotauolla ollessani olen huomannut, että mun kommentointitiheys on laskenut todella paljon. En osaa juuri tällä hetkellä samaistua toisten ahdinkoon, piinailuun yms, kun omassa elämässä ei tapahdu lapsettomuusrintamalla mitään ja olo on henkisesti todella hyvä.

Lukemassa käyn kyllä kaikkia seuraamiani blogeja heti kun niihin jotain päivityksiä tulee. Olen kuitenkin töissä tietokoneen äärellä kaikki päivät, joten bloggerista käyn tarkistamassa tilanteen vähintään kerran päivässä.

Lopetettuani julkisen blogin pitämisen ja siirryttyäni tuohon kutsu-versioon, on kommenttimäärät romahtaneet ihan järkyttävästi. Välillä se tuntuu pahalta, kun näenhän minäkin tilastoista että käyntejä on ollut. Olen kuitenkin jakanut kutsut tähän mennessä 60 ihmiselle, joista 80-90% ei ole kertaakaan kommentoinut. Ehkä pitäisi nostaa tämä aihe esiin omassakin blogissa ja vähän kartoittaa, että kuka siellä oikeasti käy lukemassa ja ketkä ovat vaan jääneet roikkumaan listoille.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla suurin kynnys kommentointiin on vääriymmärtämisen pelko. Olen huono kirjoittamaan ja pelkäänkin, että monen oikolukemisen jälkeen tekstini voidaan väärinymmärtää, vaikka tarkoitukseni oli olla hyväntahtoinen tai kannustava. Neuvojen antaminen on oma taitolajinsa. Monesti olisi halu kommentoida, mutta sanat eivät vain tule halutulla tavalla.

Toisaalta sitä myös miettii (blogittomana), että millaisia kommenttejä haluat lukea. Riittääkö pelkkä 'olen pahoillani', sydän tai 'hieno juttu'? Tidän, että olen tämän suhteen turhan itsekriittinen, mutta en kai voi luonteelleni mitään.

Onnea jatkoon! :)

Ainu kirjoitti...

Mä tykkään todella paljon siitä, että tekstejäni kommentoidaan. Aluksi ikävien kommenttien pelossa rajasin täysin anonyymit kommentoijat pois, mutta jossain vaiheessa rohkaistuin sallimaan kaikki kommentit, eikä tuo ratkaisu ole tähän mennessä harmittanut.

Kommentoin itse toisten blogeihin enemmän ja vähemmän, vaihdellen. Tiedän kuitenkin, miten hyvältä tuntuu kommentteja saada, joten pyrin niitä itsekin jättämään. Tykkään myös lukea toisten blogeista kirjoitusten herättämiä keskusteluja.

Joskus kuitenkin harmittaa se, että kommenteilleen ei sitten saakaan enää vastakaikua, itse kun olen parhaani mukaan yrittänyt jokaisen mulle tulleen kommentin noteerata vastaamalla siihen jotain. Joskus tuntuu vähän hölmöltä, kun on yrittänyt pukea toisen tekstin herättämiä ajatuksia sanoiksi, eikä niihin sitten reagoidakaan mitenkään. Joskus tulee sellainen epämääräinen olo, että sanoinkohan nyt jotenkin jotain väärin.

Haluan kuitenkin painottaa sitä, että kommentteja on aivan ihana saada ja lukea ja kirjoittaa toisille. Tämä blogimaailma on mulle suhteellisen uusi kuitenkin vielä ja tähän asti se on ollut mua kohtaan oikeastaan vain ja ainoastaan positiivinen paikka. Kiitos siitä kuuluu tietenkin kaikille kanssabloggaajille, lukijoille ja kommentoijillekin.

Belly kirjoitti...

Täällä on yksi, joka lukee mutta ei aina kuitenkaan kommentoi. Joskus ei ole mitään sanottavaa, eikä sitä aina osaa ymmärtää että kirjoittaja saattaa nimenomaan kaivata kommentteja. Mutta kuten tässäkin postauksessasi, niin yleensä kysyvälle vastataan! :)

Kyllä minäkin kommenteista ilahdun kovasti omassa blogissani mutta toivon että niitä jaetaan vain vastaamisen halusta kun jotain sanottavaa on, eikä pelkästään kommentoinnin itseisarvon takia.

Joskus harvoin kommentointi saattaa jäädä, kun selaa vain oman sivunsa kautta tuoreimmin päivittyneet blogit ja yhtäkkiä haluaisi laatia pienen kommentin muttei olekaan kirjautunut sisälle bloggeriin - siinä saattaa joskus vaivannäkö tuntua liialta ja kommentointi myöhemmin unohtua. Mutta tämä on harvinaista; yleensä on aikaa ja halua kirjautua. :)

Itse kommentoin silloin kun sen tärkeäksi näen. Voi olla että muutama blogi on jäänyt hieman muita paremmin mieleen sisällön, kirjoitustyylin tai ulkoasun takia ja ehkä kyseisiin blogiin saatan laittaa viestejä aavistuksen herkemmin. Jostain syystä. Blogeja on kuitenkin niin paljon lapsettomuusaiheista, että ihan kaikkia kirjoittajia en muista ennenkuin heidän bloginsa ovat silmieni edessä.

Mukavaa Juhannusta!

Illusia kirjoitti...

Hienoa, kommenttejahan on tullut ihan pienessä ajassa jo monta!

Huono olen tosiaan itsekin kommentoimaan, enkä halua tätä asiaa esittää varsinaisesti kritiikkinä, vaan enemmänkin pohdintana. Periaatteeni kun tämän blogin kanssa on, että kaikki mielessä olevat asiat haluan kirjoittaa. En myöskään tarkoita tässä pelkästään omaa blogiani. Oman kokemukseni mukaan kommenttien vähyys koskee oikeastaan kaikkia blogeja.

Minullakin käy useasti niin, että en jaksa pohtia sellaisia asioita, jotka eivät ole itselleni ajankohtaisia. Jos itsellä on parempi vaihe menossa, ei jaksa ajatella liikaa murheellisia blogikirjoituksia, koska ei halua itse juuri sillä hetkellä surra. Toisaalta silloin, kun on huono vaihe, ei välttämättä jaksa myöskään lukea toisten murheista, ettei tule entistäkin murheellisempi olo.

Ymmärrän oikein hyvin tuon anonyymin kertoman väärinymmärretyksi tulemisen pelon. Nettimaailmassahan usein käy niin, että tekstejä luetaan kuin piru Raamattua ja kaikki halutaan tahallaan ymmärtää väärin. Siinä on suuri syy, miksi en itse käy lukemassa lapsettomuutta käsitteleviä keskustelupalstoja. Blogimaailma on kuitenkin ollut ainakin minulle yllättävän helläkätinen. Provosointia ja väärinymmärtämisiä on tapahtunut ihmeellisen vähän.

Millaisia kommentteja minä sitten tahtoisin saada? Jokainen kommentti lämmittää mieltäni. Olen oikeasti iloinen myös niistä pienistä kommenteista. Toisaalta kaipaisin usein myös kunnon keskustelua ja mielipiteenvaihtoa. Vaikka aihe onkin herkkä, toivoisin myös saavani kommentteja, jos lukijat ajattelevat asiasta eri tavalla kuin minä. Minun mielipiteeni saattavat hyvinkin olla vääriä ja mielelläni kuulisin erilaisia näkökulmia.

Eikä kommenttien välttämättä tarvitsisi edes liittyä aivan suoraan kyseisen postauksen aiheeseen. Olisi hienoa, jos saisin kommenteissa myös kysymyksiä ja ehdotuksia kirjoittamisen ja pohtimisen aiheiksi. Tai vaikkapa tietoa lukijoiden omista tilanteista. Vaikka tämä on minun blogini, tämän ei tarvitse välttämättä liittyä vain ja ainoastaan minuun!

Bellyllä on hyvä pointti siinä, että kysyjälle vastataan! Kirjoittajana voisin tietysti ottaa hieman enemmän vastuuta siinä, että kysyisin kysymyksiä ja pyrkisin tietoisesti herättämään keskustelua.

Minäkään en toivo kommentointia pelkän kommentoinnin vuoksi. Kuitenkin haaveilen hieman vilkkaammasta keskustelusta ja ajatustenvaihdosta.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en kirjoita enkä kirjoittanut hoitojen aikana enkä nyt niiden jälkeen, mutta edelleen seuraan ja myötäelän hyvin montaa blogia.

Jotenkin teksit ovat niin henkilökohtaisia jolloin niihin myös samaistuu kovin. On vaikea etsiä tai löytää oikeita sanoja. Usein teksteistä tulee vain sellainen olo, että jos olisin irl-ystävänä kuulemassa juuri lukemani, halaisin vain hiljaa. Sen viestiminen tekstinä on usein vaikeaa, minulle jopa mahdotonta. Tuntuu teennäiseltä kirjoittaa halauksista.

Pelko väärinymmärryksistä on myös suuri. En ikinä, koskaan haluaisi kirjoittaa vahigossakaan mitään mikä voisi tuntua loukkaavalta tai mikä voitaisiin lukea väärin.

Lyhyesti siis en vain osaa sanoa haluamaani, siksi kommentit jäävät usein jättämättä. Se ei silti poista sitä vahvaa fiilistä ja myötäelämitä joka lukemista usein seuraa.

Kiitos kun kirjoitat.

Illusia kirjoitti...

Kiitos Anonyymi! Olipas mukava kuulla, että kirjoittamiseni vaikuttaa noin paljon.

Kyllähän se myötätunnon ja mukanaelämisen ilmaiseminen on kirjoittamalla kamalan vaikeaa. Eihän niitä sanoja oikein löydy reaalimaailmassakaan.

Gurkan kirjoitti...

Todella hienolta tuntuu aina jokainen kommentti. Itse jätin aikaisemmin usein kommentoimatta koska suomi ei ole äidinkieleni enkä sitä hallitse täydellisesti. Myös omalla äidinkielellä minulla on aina ollut hankaluuksia ja teen kirjoitusvirheitä. Olen kuitenkin yrittänyt olla välittämättä siitä ja nykyisin uskallan kommentoida jos on sanottavaa. Välillä käy myös niin, että aiemmat kommentojat ovat jo sanoneet sen mitä itse voisin aiheesta sanoa ja siten jätän toistamatta.

Helma kirjoitti...

Kommentit jaksaa kyllä aina ilahduttaa, mutta myönnän itsekin olevani laiska kommentoija.

Kommentointi jää usein välistä, kun joku muu on vienyt jo samat ajatukset eikä keksi mitään "uutta" sanottavaa. Ja itse ainakin olen aika huono kirjoittaja, joten ehkä mietin juuri tuota etten tule välttämättä oikein ymmärretyksi ja ajattelen ettei toinen vaan loukkaannu tekstistäni. Kirjoittaen viestiminen on haastellisempaa kun ei voi lukea toisen ilmeitä ja eleitä.

Mutta tuo mediakatsaus -blogi on kyllä huippu!! :) kiitos siitä!

marikan polut kirjoitti...

luen blogiasi säännöllisesti, mutta en ole kommentoinut, koska elämäntilanteeni on niin tyystin toinen.

Luen inhimillisiä blogeja, sellaisia, joissa kirjoittajat antavat jotain itsestään - nämä blogit koskettavat, puhuttelevat, antavat uusia näkökulmia muuten helposti vieraaksi jääviin asioihin.
Kuten nyt vaikka lapsettomuuteen: se on usein toistuva keskustelunaihe miehen kanssa - miten suuri se kipu olisi, jos...

Anonyyminäkin kirjoittajana olet antanut kasvot asialle, se on tärkeää, koskettavaa ja puhuttelevaa. Se on äärettömän rohkeaa.


Omalla elämänkokemuksellani en itse aiheeseen osaa enkä uskalla kommentoida yhtään mitään tai mitenkään: miten voisin? Löytäisin vain vääriä sanoja.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus tuntuu, että sanat eivät vain riitä. Niinkuin anonyymi kirjoitti, joskus paras tukemisen keino irl on hiljainen halaus. Kuinka sellainen annetaan blogimaailmassa?

Meidän aiheemme ei ole kaikista helpoin. Se vaikeuttaa myös kommentointia paljon.

Pyrin itse tsemppaamaan silloin tällöin, itsestäkin se tuntuu mukavalta, varsinkin jos jotakin erityistä on tapahtunut tai tapahtumassa. Toistan tsempeissä itseäni, suomalaiseen suuhun (ja kynään) nuo tsempit tuntuvat ehkä hieman vierailta. Kuinka monella tavalla voikaan tsempata olematta aivan feikki? En ole koskaan FB:ssä ollut sydänten ja hymiöiden käyttäjä, täällä ne ovat kuitenkin olleet jonkin verran käytössä.

Toisaalta joskus,kun blogissani tekstejäni on kommentoitu, vastaan ketjuun ikäänkuin uudella tekstipäivityksellä, enkä välttämättä vastaa enää kommenttiketjuun. En ole ajatellut, että se voisi jotakuta jäädä mietityttämään. Täytynee siinä hieman parantaa tapojaan..

Summa summarum. Minusta kommentointi on hienoa, mutta tyhjänpäiväisiä (joita tulee kyllä todella harvoin) en oikein jaksa. Luen paljon, joten kaikkia en tule koskaan kommentoimaan. Varsinkaan jos luen tekstit puhelimella. Elän hiljaa mukana.

t. Toiveikas

Hyrsky Myrskynen kirjoitti...

Yksi laiska kommentoija ilmoittautuu o/ Kommentoin lähinnä silloin, jos bloggaaja on esittänyt jonkun kysymyksen tai pohdinnan, johon voin vastata oman kokemukseni perusteella. En jaksa vaivautua kirjoittamaan ympäripyöreitä tsemppaus-, osanotto- tai ihqutuskommentteja, jos minulla ei ole asiaan mitään muuta sanottavaa.

Hullunkurista sikäli, että toki kaipaisin enemmän kommentteja omaankin blogiini ja välillä hieman kateellisena luen jonkun blogin kommenteissa käytävää pitkää ja hyvääkin keskustelua. Omaan blogiini saapuneisiin kommentteihinkaan en vaivaudu vastaamaan, jos niissä ei erityisesti kysytä jotain tai muuten kaivata selvästi oikaisua, tarkennusta tai kommenttia. En vain osaa luontevasti kiitellä kommenteista ja toivotella aurinkoista kesää.

Illusia kirjoitti...

Kiitos kaikille kamalan paljon näistä kommenteista! Paljon hyviä pointteja tässä on tullut ja itsekin tosiaan vajavaisena kommentoijana tunnistan nuo asiat.

Olen todella liikuttunut siitä tiedosta, että blogini on lukijoillekin tärkeä. Toisinaan turhauttaa kirjoittaa blogia, koska ei tämä tuska kirjoittamalla mihinkään katoa. Saattaahan se oloa helpottaa, mutta sitä ei aina tiedä, koska kirjoittaa koko ajan. Mukava siis kuulla, että kirjoitukseni ovat hyödyllisiä muillekin kuin minulle. On myös ihana kuulla, että sepustuksiani jaksavat lukea myös sellaiset ihmiset, joita lapsettomuus ei suoraan kosketa.

Illusia kirjoitti...

Helma: Kiitos! Ihanaa, jos mediakatsaus vastaa jotakin tarvetta. Yritän saada pian sinne lisää sisältöä.

Kaipaava kirjoitti...

Olen seurannut monia blogeja säännöllisesti yli vuoden ajan, mutta vasta kun sain oman profiilini tehtyä aloin kommentoimaan. Itsekin tuoreena bloggaaja iloitsen sitä jos joku jättää pienen merkin vierailustaan, onhan se kiva tietää ketkä juttuja lukevat.

Minulla on myös se tilanne että yleensä luen blogeja kännykällä. Silloin kommentointi usein siirtyy sellaiseen päivään kun saan koneen auki.

Illusia kirjoitti...

Kännykällä lukeminen on tosiaan tehty helpoksi, mutta kirjoittaminen on vaikeaa. Minulla ainakin välillä jumittaa kirjoitusmahdollisuus todella paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kiitos blogistasi. Minullekaan lasten hankinta ei ole ajankohtaista, mutta on mielenkiintoista sukeltaa blogien avulla eri ihmisten maailmoihin. Kirjoitat omalla, hyvällä tavalla. Tuntuu, että sinun ja blogisi kautta olen saanut paljon ajatuksia ja laajasti pohdittavaa perheen ja vanhemmuuden saralla. Enää en pidä asioita itsestäänselvyytenä ja ymmärrän asioiden haurauden. Kiitos! Kaikkea hyvää teidän elämään, erityisesti tähän projektiin. Olen joka visiitin jälkeen puolellasi.

Anonyymi kirjoitti...

Takana lapsettomuutta, hoitoja, ikäviäkin kokemuksia, mutta silti en (tätä kommenttia lukuun ottamatta) kommentoi blogeja, vaikka niitä seuraan. Toivon, että blogien kirjoittajat ymmärtävät myötäelämisen siitä, että joku lukee tekstejä.
Mutta myönnän, että käytän blogiasi myös muistilistana - sinulla kun näkyy nuo toisten blogien päivitykset. Aina siis en käy vain lukemassa blogiasi, vaan käyn kurkkaamassa, onko muissa blogeissa päivityksiä.

Illusia kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Olen todella ilahtunut siitä tiedosta, että blogiani lukevat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset ja että siitä on heille hyötyä ja iloa.

Blogin kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa. Numeroista toki näkee, että sivuilla on käyty. Numeroista ei kuitenkaan oikeasti tiedä, kuinka monta kävijää on (jokuhan saattaa käydä sivuilla useampaankin kertaan ja jokaisen kerran kone laskee käynniksi), kuinka kauan he tekstien parissa viihtyvät ja tärkeimpänä tietysti se, millaista hyötyä teksteistä heille on.

Ehkä asia mietityttää minua siksi, että lukijat ovat minulle hyvin tärkeitä. En kirjoita blogia pelkästään itseäni varten. Minulle blogi ei ole vain purkautumiskeino vaan myös keino antaa vertaistukea sekä levittää lapsettomuuteen liittyvää tietoa. Koen todella tärkeäksi sen, että lapsettomuus pysyy puheenaiheena.

Teidän kommenttinne ovat olleet todella tärkeitä. On mukavaa saada lukijoille hahmoa. En kuitenkaan toivo, että kukaan saa kommentoinnista paineita.

Kiitos, että olette!

Anonyymi kirjoitti...

Minä tosi usein luen blogeja samalla kuin syön iltapaa - eli leipä oikeassa, hiiri vasemmassa kädessä - ja useinkaan en vaan kertakaikkiaan malta laskea sitä leipää. Olen myös huomannut sen, että toisilla bloggajilla (nyt en viittaa kummallakaan sinuun, koska olen löytänyt blogisi vasta hiljattain) on ikäänkuin tapana laittaa itse piste asialle, ja toiset taas jättävät tekstinsä sillä tavalla "auki", että sitä on helppo kommentoida. En osaa eritellä konkreettisesti mitä tarkoitan, mutta huomaan sen siitä, että toisten blogit herättävät automaattisesti mielessä kommentteja (muitakin kuin niitä "puhut asiaa" tai "ihana kirjoitus"), jotka sitten haluaa kirjoittaa, kun taas jotkut tekstit eivät sillä tavalla sitä tee, ja niiden kohdalle ei tule pysähdyttyä kommentoinnin ajaksi - vaikka teksti olisikin sinällään ollut hyvä ja puhutteleva.

Tämä kommentointi on tosiaan jännä aihe, koska kun blogeja seuraa, niin toisten blogeja kommentoidaan paljon ja toisten ei, vaikka kaikki olisivat hyviä. Voin kyllä kuvitella, että kirjoittajalle kommentit ovat tärkeitä.

Tuulari kirjoitti...

Itse varmaan kommentoin aiemmin enemmänkin, mutta sitten se jäi vähän vähemmälle, kun kommentoinneista tuli sanomista. Jos erehdyt olemaan eri mieltä/tuomaan eriävän näkökulman esiin, sut teilataan heti. Myöskään positiivisia ja kannustavia kommentteja ei saa viljellä liikaa. Jotenkin vaan meni maku, kun piti ruveta miettimään tarkkaan, mitä kenellekin voi kommentoida.

Ja varsinkin silloin kommentointi jää -vaikka olisi jotain tärkeääkin sanottavaa - jos tosiaan lukee blogeja esim kännykästä.

Illusia kirjoitti...

Anonyymi:
Tuo pisteen laittaminen asialle on kyllä hyvä huomio. Onkin aikamoinen kirjoittamisen taito jättää kommenteille sijaa. Sitä voisin itsekin pohtia. Kirjoittamisen kohteena kuitenkin ovat lukijat ja minun blogissani kommentoinnille voisi kyllä olla sijaa. Kuinka antaa ajattelemisen aihetta ja kommentoinnin tarvetta provosoimatta? Siinäpä kysymys mulle!

Tuulari: Onpa kurjaa, että olet saanut lokaa niskaasi! Minä toivoisin kovasti myös sellaisia kommentteja, joissa mielipiteitäni kyseenalaistetaan. Tässä usein urautuu miettimään samaa asiaa ja näkökulmien saaminen on mielestäni hyvinkin tärkeää. Onhan se niin, että näin herkän asian äärellä täytyy kyllä juoksuttaa sormiaan näppiksellä kieli keskellä suuta, että ei tule ketään loukattua.

Harmillista, että kommentointi-intosi on näin saatu lannistettua!

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoin lyhyesti nyt vielä, vaikka itse entrystä jo hetki onkin. Muistaakseni en ole ilmaissut itseäni blogissasi ennen. En itse ole bloggari, enkä koe itseäni kovin vahvasti osaksi "yhteisöä". Sinun blogiisi törmäsin joskus, koska lueskelen mieluummin lapsettomien kuin lastensaaneiden blogeja. Itse olen vaiheessa, jossa yrittämisen aloittamiseen lienee vielä vuosi ja rapiat (alle vuoden parisuhde) ja kuitenkin ikää on jo 30. Toisin sanoen siis yritän jotenkin henkisesti varautua siihen, että lapsensaanti voi olla vaikeeta, ja luen sen takia ns. "erilaisia" lapsiin liittyviä blogeja. (Myös adoptio- ja sijaisvanhemmuus-). Vaikka ei välttämättä olekaan.

Mutta koska tää on tällaista "harrastelua", en ole oikein osannut sanoa mitään ihmeellistä. Olen vähän ulkopuolinen ikään kuin koko skenestä. Ja koska yritän pitää omaa vauvakuumettani ja kärsimättömyyttäni aisoissa, en edes harrasta tätä juttua kovin usein. Enkä halua hirveesti pelotellakaan itseäni, koska tässä nyt kerta kaikkiaan kuluu vielä aika X, ennen kuin voin mitään tietää.

Mutta itse koin ison pettymyksen vauvaosastolla jo muutama vuosi (4) sitten, kun silloinen kumppani kerta kaikkiaan asian tyrmäsi. Ehkä siksi symppaan lapsettomia - minussa on pieni pala lapsettomuutta, koska olen odottanut sopivaa aikaa ja kumppania kauan (silti odottamatta, elänyt omaa elämääni ja ajatellut, että katsotaan, mitä tapahtuu).

Kaikkea hyvää.

- Monamona

Illusia kirjoitti...

Monamona: Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että olet lukijani. Lapsettomuus ei tosiaan aina ole vain terveydellinen asia. Melko useinkin lapsitoive taitaa tulla tyrmätyksi tai lykätyksi puolison taholta. Naisia usein syyllistetään siitä, että he odottavat liian pitkään, mutta ei se tosiaan ole aina naisista itsestään kiinni.

Toivottavasti sinun polkusi ei ole näin pitkä silloin, kun viimein tulee aika alkaa tehdä lapsitoiveesta totta.