Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Lomamatkan kynnyksellä

Perjantaina alkaa matka kohti ulkomaita ja luultavasti myös aurinkoa. Tämä kotimaan kesä on ollut toistaiseksi aika surkea, joten ulkomaan aurinko tekee varmasti hyvää. Olen edelleen stressaantunut ja uupunut, mutta olen onneksi saanut myös levättyä. Unta on riittänyt vähän aiempaa paremmin.

Kuumat aallot haittaavat kyllä elämää. Sunnuntaina pistän uuden Procrenin. Luultavasti oireet pahenevat sen myötä. En ole vielä aloittanut Procrenin sivuoireisiin tarkoitettua lääkettä. Lääkäri kirjoitti minulle Activelle-nimistä lääkettä, mutta apteekista ostin kuitenkin lääkettä nimeltä Cliovelle. Luulen, että jos oireet äityvät lomamatkalla ikäviksi, aloitan heti myös tuon Cliovellen syömisen. En ole oikein halunnut syödä sitä pelkästään näihin kuumiin aaltoihin. Haluan pitää lääkkeiden määrän mahdollisimman pienenä. Pitäisi varmaan tutkia asiaa, mutta nyt olen vain luottanut tunteeseen. Mielessä on kuitenkin paljon kysymyksiä: Onko Cliovellen / Activellen syömisestä haittaa Procrenin vaikutukseen? Ovatko näiden lääkkeiden sivuoireet samalla tapaa todennäköisiä kuin Procrenin sivuvaikutukset? Molemmissa lääkkeissä sivuoireena on esimerkiksi päänsärkyä. Onko päänsäryn todennäköisyys siis paljon suurempi, jos syön molempia lääkkeitä vai pienempi, koska lääkkeet vaikuttavat eri asioihin? Minua myös vähän pelottaa, koska nämä lääkkeet kasvattavat esimerkiksi syövän ja veritulpan riskiä.

Olen myös stressaillut sitä, että joudun ottamaan matkalle mukaan kaikenlaisia lääkkeitä Procrenin ja Cliovellen lisäksi minun täytyy varmaankin varmuuden vuoksi ottaa mukaan myös Tramalia sekä Panacodia, koska saattaahan olla, että kuukautiset ja kivut vielä tulevat. Kuinkakohan todennäköistä se on? Kamala kasa siis lääkkeitä ja reseptejä mukaan. Kuinkakohan vaikea tuon Procren-ruiskun kuljettaminen on? Kai resepti riittää siihen, että sen saa vaivatta mukaan?

Äh, pähkäilen ja stressaan siis sekä pieniä että isoja asioita. Olisinpa jo siellä lentokoneessa!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Uupunut

Olen huolissani itsestäni. Olen hyvin uupunut ja voin taas kerran huonommin kuin aiemmin. Uupumus ja stressi johtuvat hyvin paljon siitä, että sekä opiskelut että raha-asiat huolettavat minua kovasti. Olen kesän ajan työttömänä, mutta koska olen opintotukeni jo kauan sitten käyttänyt opiskelija, kesän ajalta tulot ovat nolla euroa. Niinpä minun on pakko saada opiskeluni päätökseen, jotta en viettäisi enää yhtään kesää tulottomana. Nyt olen myös saanut käsiteltyä lapsettomuuteen liittyviä tunteita. Olen ehtinyt itkeä ja pohtia asioita hyvin paljon. Toisaalta se tekee hyvää, mutta toisaalta se on myös raskasta.

Henkiseen vointiini on tullut uusi piirre. Olen yleensä perusiloinen ja hyväntuulinen ihminen. Jos teen jotain iloa tuottavaa, esimerkiksi tapaan ystäviäni, saan yleensä hyvää mieltää ja iloa pitkäksi aikaa. Nyt iloinen mieli ei ole pysyvää. Kun olen ystävien seurassa, tunnen oloni hyväksi ja iloiseksi juuri sillä hetkellä, kun ystävät ovat ympärilläni, mutta alakulo ja suru saavuttavat minut heti, kun olen hetkenkin yksin. Esimerkiksi vessakäynnit saavat mieleni heti matalaksi jälleen. Kun palaan kotiin tai kun vieraat lähtevät, ahdistus palaa takaisin. Hieman kaukaisempien tuttavien seurassa tunnen itseni kömpelöksi. En ole oma itseni. Yhtäkkiä en osaa toimia oikein ja olla oma itseni. Yhtäkkiä en enää tunne itseäni.

Öisin tilanne on kaikkein pahin. En pysty nukkumaan kunnolla. Öiset hikikohtaukset herättävät ja stressi valtaa minut heti. Mietin opiskelujani, pohdin raha-asioita, murehdin perheenjäsenteni ja ystävienikin murheita. Aamulla herään väsyneenä ja pakotan itseni opintojen ääreen. Iltapäivän ja illan olen uskomattoman poikki, mutta nukkumaan mennessä piristyn ja taas on samanlainen yö edessä.

Hoitojen runtelema kroppakin ahdistaa. Vatsani on todella pyöreä ja se loistaa kaikista kesävaatteista todella hyvin läpi. Olen liikkunut paljon, mutta vatsa on ja pysyy. Ehkä liikuntakaan ei pure samalla tapaa kuin aikaisemmin, koska Procren on muuttanut elimistöni vaihdevuosikropaksi ja varmasti hidastanut aineenvaihduntaa.

Yritän siis suorittaa elämääni eteenpäin, mutta tuntuu kuin tarpoisin suossa. En etene sitä vauhtia kuin haluaisin ja eteenpäin ponnistelu vie liikaa voimaa. Mistä sitten voisin helpottaa? Lopettaisinko opiskelun ja kohtaisin saman ongelman taas ensi kesänä? Lopettaisinko liikunnan ja antaisin vartaloni muuttua vielä lisää? Lopetanko kotityöt? Jätänkö ystävien tapaamiset väliin? Jätänkö väliin minulle paljon iloa tuottavan leiriviikon? Kaikki ratkaisut ovat huonoja. Minä en yksinkertaisesti voi luovuttaa nyt. Minun on pakko jaksaa ja minun on pakko valmistua.

Odotan töiden alkamista jo innolla. Töissä minun ei tarvitse ajatella omia murheitani. Töissä saan levätä omasta arkimaailmastani ja keskittyä ajattelemaan työasioita. Onneksi minulla on työ, jossa viihdyn!