Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 30. elokuuta 2012

Polikäynti

Kävin tänään polilla. Siellä ultrattiin Procrenin jäljiltä ja kaikki oli ihan ok kunnossa. Limakalvo oli ohut. Aivan kuten kuuluukin olla. Vasemman munasarjan endometriooma ei ole pienentynyt mutta eu kasvanutkaan. Ihan hyvältä siis näyttää tällä hetkellä.

Lopetan Cliovellen käytön tänään lähinnä sen vuoksi, että se on aiheuttanut minulle viime aikoina lihomisen lisäksi vatsan turvotusta. Pakastealkion siirtoon lähdetäänkin jo aika pian. Procrenin vaikutus on neljä viikkoa eli 9.9. saakka. 10.9. aloitan Estradot-nimisten estrogeenilaastareiden käytön. Minulle ei määrätty Zumenoneja, koska tuosta Cliovellestäkin on tullut sen verran paljon sivuoireita. Laastareiden käyttäjille sivuoireita ei samalla tapaa kuulemma tule, mutta laastari on tehokkuudeltaan vähintään yhtä hyvä kuin tabletitkin. Laastari vaihdetaan kolmen päivän välein ja sitä käytetään parin viikon ajan. Siirto tehdään sitten todennäköisesti syyskuun viimeisellä viikolla. Ennen sitä toki ultrataan vielä.

Mikäli alkio ei selviä sulatuksesta uuteen ivf:ään lähdetään saman tien. Jos alkio taas saadaan siirrettyä, viimeinen ivf tehdään todennäköisesti ennen joulua tai viimeistään tammikuussa. Lääkkeet onneksi voidaan kirjoittaa joka tapauksessa tämän vuoden puolelle.

Tästä tämä taas alkaa. On pelottavaa olla taas uusien toivojen ja pettymysten kynnyksellä. Olin keväällä todella huonossa kunnossa. Nyt voi hyvin enkä haluaisi voida taas huonosti. Asenne onnistumista kohtaan on äärimmäisen pessimistinen. Ajatukset ovat jo julkisen puolen hoitojen tuolla puolen.

perjantai 24. elokuuta 2012

Procren ja sivuoireet

Procren on vaikuttanut minuun monella tapaa. Kyseessä ei siis ole ollenkaan mukava lääke.

Lääkkeen pistäminen sinänsä on helppoa. Esitäytetyn ruiskun ainekset on helppo sekoittaa, lääkettä on melko pieni määrä, eikä lääkeaine kirvele ollenkaan. Inhottavaa on ruiskun suuri koko. Ruisku on siis hieman kömpelömpi käytössä kuin Gonal-kynä tai Pregnylin ruisku.

Pistin Procrenia kolme kertaa neljän viikon välein. Ensimmäisen pistoksen jälkeen en vielä käyttänyt mitään muuta lääkettä, mutta aloitin Cliovellen käytön pari päivää toisen pistoksen jälkeen. Cliovelle alkoi vaikuttaa noin viikon päästä sen aloittamisesta ja se vaikutti oikein hyvin etenkin kuumiin aaltoihin.

Inhottavia sivuoireita on ollut paljon, mutta kaikeksi onneksi mielialaan Procren ei ole vaikuttanut. Olen voinut henkisesti melko hyvin enkä ole ollut oikeastaan ollenkaan pahalla tuulella. Ehkä kesä ja lomailukin vaikuttivat tähän asiaan.

Tässä huomaamiani sivuoireita:
  • Kuumat aallot. Tämä oli ehdottomasti huomattavin Procrenin sivuoireista. Laitoin kuumia aaltoja ylös muutamina päivinä ja hereilläoloaikana kuumia aaltoja tuli pahimmillaan kymmenen kappaletta. Niitä tuli siis lähes tunnin välein! Cliovelle auttoi kuumiin aaltoihin, mutta kolmannen pistoksen jälkeen kuumat aallot palasivat takaisin. Tosin paljon lievempänä.
  • Lihominen. Inhottavaakin inhottavampi oire. Vatsan seutu on paisunut kesän aikana. kovasti. Aiemmin liikunta on auttanut lihomiseeni, mutta nyt siitä ei ole ollut samalla tavalla apua ja kaikki syöminen tuntuu nopeasti vyötärön ympärillä. Lihomista tietysti edesauttaa myös taustalla olevat ivf-hoidot, jotka sotkivat liikuntarutiinia ja vaikuttivat siis osaltaan kroppani kuntoon. Painon noususta minulla ei ole tietoa, koska en halua käydä vaa'alla masentumassa ennen kuin olen saanut painoa vähän pois. Lihominen näkyy ja tuntuu kiristävissä vaatteissa.
  • Limakalvojen kuivuminen. Etenkin alapäässä limakalvot tuntuvat kuivilta. Toisinaan tuntuu kuin paikat juuttuisivat kiinni ja ne täytyy avata joko käsin tai levittelemällä jalkoja. Sanomattakin varmaan selvää, että julkisillä paikoilla täytyy vain kärsiä.
  • Silmien kuivuminen. Jo valmiiksi hieman kuivat silmäni ovat kuivuneet paljon aikaisempaa enemmän. Etenkin aamuisin silmät saattavat olla hyvin kuivat ja punoittavat. Piilareiden käyttö on aiempaa hankalampaa.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pakko palata

Nyt alkaa olla pakko palata takaisin lapsettomuusmaailmaan. Maailma on ehtinyt olla kiinni muutaman kuukauden ajan eivätkä ajatuksetkaan ole aivan kamalasti aiheessa viipyilleet. Nyt täytyy kuitenkin tulla takaisin.

Ensi viikolle on varattuna aika polille. Siellä katsotaan, millaisia vaikutuksia Procrenilla on ollut ja suunnitellaan tulevan siirron aikatauluja. Siitä se sitten taas lähtee. Toivon ja epätoivon vuoristorata.

Läheisen sairastuminen on hyvin vakavaa. Elinaikaa on annettu korkeintaan viikkoja. Elämme nyt todella surullista ja stressaavaa aikaa. Sen vuoksi aion antaa siirron mennä tällä kertaa vain sivussa. En anna sille pääroolia elämässäni. Enkä aio rasittaa miestäni ollenkaan lapsettomuuteen liittyvillä asioilla. Hän saakoon rauhassa elää suruaikaa. Siirrossa häntä ei onneksi tarvitakaan. Toivottavasti onnistun pysymään päätöksessäni myös silloin, kun hormonit taas hyrräävät ja piina on käynnissä.

Monella tapaa oloni on kuitenkin tällä hetkellä hyvä ja toiveikas. Elän nyt kiertopäivää 65 ja kipuja on ollut viimeksi kiertopäivänä 5. Kivuttomia päiviä on siis takana jo 60. Kivuttomuus on ihanan vapauttavaa. Olen osannut nauttia siitä todenteolla. Hyvää oloa lisää myös se, että olen aloittanut uudessa, mukavassa työpaikassa ja nautin töiden tekemisestä kovasti. Sain kesällä myös opiskelujani etenemään, joten toiveita valmistumisestakin alkaa jo olla.

Huonoa vointia ovat aiheuttaneet lähinnä Procrenin sivuoireet. Kirjoitan niistä kokonaisen postauksen myöhemmin. Siitä kun saattaa olla apua myös muille Procrenin uhreille.



maanantai 6. elokuuta 2012

Paluu arkeen alkaa

Lomailu oli ihanaa. Ulkomaanmatka onnistui yli odotusten ja rentous jatkui sen ylikin niin, että en ole jaksanut käydä blogimaailmassa ollenkaan. Eilen palasin kotiin leiriviikolta ja loppuviikosta alkavat työt.

Arki koittaa myös lapsettomuuden osalta. Viimeisen Procrenin aika on tulevana sunnuntaina. Aloitin Cliovellet kolme viikkoa sitten ja noin viikon niitä syötyäni alkoivat kuumat aallot helpottaa ja nyt niitä tulee enää satunnaisesti. Aluksi minulla oli pieniä kuukautiskipuoireita, mutta nyt nekin ovat hävinneet ja olo on pitkästä aikaa täysin normaali. Hoitojen lähestyminen on alkanut tuoda lapsettomuuden takaisin mieleen.

Eniten surua nostaa kuitenkin läheisen sukulaisen vakava sairastuminen. On hyvin todennäköistä, että tämä läheinen ei ikinä saa lastamme tavata, vaikka on sitä kovasti toivonut jo monta vuotta. Se surettaa minua kovasti. Juuri minun kehoni on vienyt häneltä kokemuksen sukupolvien jatkumisesta. (Meidät oikeassa elämässä tuntevilta toivoisin asian suhteen hienotunteisuutta. Puhumme aiheesta teille sitten, kun olemme molemmat mieheni kanssa siihen valmiita.)