Siirry pääsisältöön

Kuulumisia

Viime viikko oli kamala. Voin lähes koko viikon ajan huonosti. Minulla oli migreeni, lihassärkyä ja voimattomuutta, väsymystä, huimausta, pahoinvointia ja tolkuttoman monta kuumaa aaltoa. Syytin taas minulle ominaiseen tapaani itseäni huonosta voinnista. En ole nukkunut enkä urheillut tarpeeksi. Siitä tämä kaikki johtuu. Lopulta kuitenkin tajusin, että oireethan ovat Procrenin ansiota. Lopetin nimittäin Cliovellen käytön polipäivänä runsas viikko sitten ja niinpä jouduin kestämään vaihdevuosioireita oikein olan takaa. Olossa ei vieläkään ole hurraamista, mutta voin kyllä vähän paremmin. Olen vain aivan älyttömän väsynyt tällä hetkellä.

Lykkäsin heti aamulla kaksi Estradot-laastaria mahaani. En halunnut odottaa iltaan, koska uskon, että estrogeeni vie vaihdevuosioireet pois. Halusin siis toimia mahdollisimman nopeasti. Puoleen päivään mennessä toinen laastari oli jo irronnut ja minun täytyi vaihtaa se uuteen. Laastarin pitäisi pysyä paikallaan kolme päivää, mutta vatsamakkarani ja housuni tekivät yhteistyötä päästäkseen laastarista eroon. Toivottavasti onnistun pitämään loput laastarit paikoillaan tarvittavan ajan.

Fyysinen huonovointisuus vei mielenkin matalalle. Kesällä lepäämällä saavutettu hyvä vointi tuntuu jo kadonneen. Loppuviikosta olin jo melko itkuinen ja viikonloppuna itkeskelin lisää ystävän ja viinilasin seurassa. Kiitos siis ystävälleni ja anteeksi, että olen niin usein tuen tarpeessa.




Kommentit

Anonyymi sanoi…
Huomasitko Hs:n kuukausiliitteessä jutun kohdun vuokrauksesta? Kiinnostaisi kuulla, mitä ajatuksia se sinussa herätti. Voisitko itse ruveta samanlaiseen projektiin?
Jadekivi sanoi…
Mä lykkäsin estradotit vuorotellen jompaan kumpaan kylkeen, vatsan puolelle kuitenkin.

Pysyivät siinä paremmin kuin navan seudulla. Ja vaste oli ihan hyvä :)

Ihan vinkkinä vaan, että kannattaa kokeilla.
Illusia sanoi…
Anonyymi: Kiitos kysymyksestäsi! Lyhyesti laitoinkin tiedon jutusta tuonne Mediakatsauksen puolelle, mutta en sinne vielä kommentoinut. Olemme keskustelleen aiheesta miehenikin kanssa. Tämä on aihe, joka vaatii oman kirjoituksensa. Täytyypä ottaa työn alle.

Jadekivi: Kiitos vinkistä! Mahamakkarassa ovat kyllä näköjään aika huonossa paikassa. Oliko sinullakin kaksi laastaria kerrallaan vai johtuukohan minun suuri annokseni Procrenista?
Jadekivi sanoi…
Mulla oli kahdessa ekassa PASsissa 1 laastari, viimeisessä 1,5 laastaria. Ja vaihdettiin 3pv:n välein.
Illusia sanoi…
Suurempi annos on siis varmaankin Procrenin syytä. Mulla on sama vaihtoväli.
A sanoi…
Sinulle on tunnustus blogissani :)
Illusia sanoi…
A: Kiitos paljon! Kylläpäs lämmitti mieltä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…