Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2012.

Ystävät ovat parasta

Avun pyytäminen ja rehellinen kertominen ahdistuksestani on viisainta, mitä olen tehnyt pitkään aikaan. Eilen sain huomata, kuinka mahtava tukiverkko minulla on ystävissäni. Kuinka uskomattomia ihmisiä ympärilläni onkaan. Eivätkä he olleet minun puolellani vain eilen. Sain kuulla, että ystäväni on astunut minua puolustamaan sellaisessakin tilanteessa, jossa itse en ole ollut paikalla. Se lämmitti mieltäni todella paljon. He ovat olleet minun joukkueessani koko ajan, enkä ole ongelmani kanssa onnistunut heitä karkottamaankaan.

Eilen minun oli hetken ajan kevyt olla. Alkuahdistuksen sain purkaa puhelimitse ystävälle ja pikkujouluissakin sain avautua ongelmistani pelkäämättä, että ystäväni kyllästyvät minuun. Sain lomaa arjestani, ja minulla oli todella hyvä olo. Viime yönä sain myös nukuttua hyvin.

Tänään ahdistus on palannut. Eihän se millään pikaratkaisulla poistukaan. On kuitenkin tärkeää, että se oli hetken poissa. Yksinäisyyteni vähenee onneksi huomenna, kun mieheni palaa takaisin …

Huono fiilis

Tuntuu niin kamalan pahalta. Ahdistus on ollut jo monta viikkoa normaali olotila. Se palaa rintaan vähän ennen heräämistä eikä se katoa. Aluksi sain siitä rauhan töissä, mutta nyt en enää pääse siitä eroon sielläkään.

Ahdistuksen kumppanina tulee suuri yksinäisyyden tunne. Eristäydyn töissä, koska en enää oikein kykene ottamaan osaa kepeään keskusteluun. Eristäydyn ystävistäni, koska pelkään, että romahdan heidän läsnäollessaan. En halua enää kuormittaa heitä tällä asiallani. Olen itsekin kyllästynyt tähän kaikkeen. Miksi muut eivät jo olisi? Tiedän kyllä, että ystäväni eivät ajattele näin, mutta se ei muuta tilannetta. En halua kuormittaa ihmisiä, joilla on itselläänkin tahoillaan ongelmia.

Pariin otteeseen olen tämän ahdistuksen aikana nähnyt ystäviä ja se oli ihanaa. Kiitos tuhannesti K:lle ja TT:lle siitä. Nämä tapaamiset ovat tuoneet hyvää mieltä, mutta eivät ne tietenkään ole olleet mitään ihmelääkettä koko ahdistukseen.

Huomenna tapaan kaksi rakasta ystävääni pikkujoulujen …

Parasta terapiaa

Elän taas kerran hyvin rankkaa aikaa. Ensimmäistä kertaa ikinä hoitostressi on mennyt myös uniin. Valvon usein myöhään saamatta unta ja aamuisin joudun kuitenkin heräämään töihin hyvin aikaisin. Rinnassa on jatkuva möykky, joka vetää minut aivan fyysisestikin kumaraan. Pienetkin huolet kasvavat suuriksi etenkin öisin ja murehdin sellaisiakin asioitta, joiden murehtiminen ei ole tällä hetkellä ollenkaan ajankohtaista. Olen menettänyt aloitekykyni, en kykene hoitamaan kotiani enkä itseänikään enempää kuin on aivan pakko.

On kuitenkin yksi paikka, jossa rintaa puristava ahdistus kaikkoaa. Se on vertaisten seura. Olen osallistunut Simpukka ry:n vertaistukitoimintaan viime keväästä saakka. Vertaistuen kautta olen saanut monia uusia ystäviä, jotka ymmärtävät minua täydellisesti. Eilen olin vertaisteni seurassa eikä ahdistus iskenyt minuun koko päivänä. Illallakin tunsin vain suloista väsymystä. Sain levätä.

Vyöhyketerapiassa

Kävin perjantaina  vyöhyketerapiassa. Tarkoituksenani oli saada helpotusta sekä tuleviin kuukautiskipuihin että stressiini. Kipeitä pisteitä löytyi todella paljon. Aivan vielä en osaa sanoa, oliko vyöhyketerapiasta apua. Perjantai-iltana tunsin vihlontaa kohdun suunnasta ja lauantaina olo oli kuukautiskipuinen ja aamulla tuli vähän tuhruvuotoa. Toisaalta lauantaina oli 28-päiväisen kiertoni 28. päivä, mutta Primolutien ansiosta kuukautiset eivät kuitenkaan alkaneet. On siis hankala sanoa tässä vaiheessa, millaista apua vyöhyketerapiasta oli tai oli olematta. Kokemus oli kaikesta huolimatta mukava.

Olen kerran aikaisemminkin kokeillut luontaishoitoa lapsettomuuteeni. Silloin kokeilu tosin tapahtui täysin huumorimielessä. Äitini oli nimittäin sattunut väriterapiakurssille, josta hän osti oranssia värihomeopaattista lääkettä. Oranssin värin pitäisi nimittäin auttaa hedelmättömyyteen. Naurusta ulvoen äitini soitti minulle, että lähettää minulle pienen paketin. Myöskin nauraen kokeilimme l…

Melkein 100 000 kävijää!

Hyvänen aika! Sadantuhannen kävijän raja menee blogissani rikki aivan pian. Tällä menolla niin käy jo ennen joulukuuta.

Olen superiloinen siitä, että blogissani käy lukijoita. On mukava tietää, että tekstini saattavat auttaa jotakin toista lapsettomuudesta kärsivää vertaistuen muodossa. Mikäli kirjoittaisin ajatuksia ylös vain itselleni, valitsisin jonkun muun tekstilajin kuin blogin. Kirjoittaisin päiväkirjaa tai pöytälaatikkoon. Haluan kuitenkin jakaa ajatukseni toisten kanssa ja saada sillä tavalla myös itselleni uusia ajatuksia.

Sadantuhannen kävijän raja on niin suuri juttu, että se ansaitsee huomiota. Niinpä julistankin marraskuun iloksi pienen arvonnan alkaneeksi! Arvontaan voivat osallistua kaikki, jotka kommentoivat blogiini tästä hetkestä alkaen ennen sadantuhannen rajan rikkoutumista. Arvonnasta kolme onnekasta voi voittaa pieniä tekemiäni käsitöitä. Tällä tavalla voin jakaa konkreettistakin iloa ja lämpöä blogini kautta.

Kenenkään ei tietysti tarvitse osallistua arvontaan.…

Lapsiperheen elämä on raskasta

Lapsiperheen elämä on raskasta. Tämänhän me kaikki lapsettomat saamme kuulla usein. Kannattaisi nauttia nyt, kun on aikaa itselle ja parisuhteelle. Kannattaisi ottaa ilo irti siitä, että on vapaa tulemaan ja menemään.

Lapsiperheen arki on raskasta. Koko ajan on joku huollettavana. Täytyy tehdä kotitöitä. Pestä pyykkiä, siivota, valmistaa ruokaa ja huolehtia vielä kaiken lisäksi parisuhteestakin.

Ruuhkavuosilla tarkoitetaan sitä aikaa aikuisen elämässä, kun lapset ovat pieniä ja vaatimuksia asettavat niin asuntolainat kuin työelämäkin. Ruuhkavuosien aikana ihminen ei paljon muuta ehdi tekemäänkään kuin käymään töissä ja tekemään kotitöitä. Ruuhkavuodet ovat raskaita ja koettelevat jaksamista monella tapaa.

Monissa lapsiperheissä lapset saadaan opiskelujen ja työelämän taitteissa. Siinähän on näppärä paikka perustaa perhettä. Niinpä lapset itseasiassa ovat se asia, joihin ruuhkavuosien alkaminen kilpistyy. Saimme lapsia, ja elämästä tuli heti rankempaa. Lapset siis tekevät elämästä …

Surumarssi

Viime viikon lopulla olin ehkä jopa koominen kaikessa traagisuudessani. Stressi tuntui ja tuntuu edelleenkin todella raskaalta ja aamuisella työmatkalla oli pimeää, kylmää ja ankeaa. Alkoi marraskuu. Törmäsin Spotifyta kuunnellessani Synkkien laulujen maa -nimiseen albumiin. Täydellistä musiikkia synkistelyyn!

Kaikkein eniten synkistelyyni iski tämä Suomen synkimmäksi lauluksikin tituleerattu Tapio Rautavaaran Peltoniemen Hintriikan surumarssi(, jonka tällä videolla esittää Samuli Edelmann).


Jatkoin synkistelyäni muidenkin Tapio Rautavaaran laulujen avulla. Kyynelehdin bussissa esimerkiksi Chisun versiolle laulusta Kulkuriveljeni Jan.

Sekä Juha Tapion versiolle laulusta Kulkurin iltatähti.

Synkistely ei kuitenkaan ollut pelkästään masentavaa. Kuunnellessani näitä surullisia lauluja sain nimittäin tärkeän oivalluksen: Nykyaikaisessa kulttuurissamme tunnutaan usein vakuuttelevan sitä, kuinka vaikeaa ja hankalaa nykyaikainen elämä on. Juoksemme oravanpyörässä, meillä ei ole enää yhteisö…