Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ystävät ovat parasta

Avun pyytäminen ja rehellinen kertominen ahdistuksestani on viisainta, mitä olen tehnyt pitkään aikaan. Eilen sain huomata, kuinka mahtava tukiverkko minulla on ystävissäni. Kuinka uskomattomia ihmisiä ympärilläni onkaan. Eivätkä he olleet minun puolellani vain eilen. Sain kuulla, että ystäväni on astunut minua puolustamaan sellaisessakin tilanteessa, jossa itse en ole ollut paikalla. Se lämmitti mieltäni todella paljon. He ovat olleet minun joukkueessani koko ajan, enkä ole ongelmani kanssa onnistunut heitä karkottamaankaan.

Eilen minun oli hetken ajan kevyt olla. Alkuahdistuksen sain purkaa puhelimitse ystävälle ja pikkujouluissakin sain avautua ongelmistani pelkäämättä, että ystäväni kyllästyvät minuun. Sain lomaa arjestani, ja minulla oli todella hyvä olo. Viime yönä sain myös nukuttua hyvin.

Tänään ahdistus on palannut. Eihän se millään pikaratkaisulla poistukaan. On kuitenkin tärkeää, että se oli hetken poissa. Yksinäisyyteni vähenee onneksi huomenna, kun mieheni palaa takaisin kotiin.

Tänään joudun pistämään itseäni kolmeen otteeseen: Gonal-kynässä ei ole jäljellä kokonaista annosta, joten joudun pistämään Gonalia kahdesta kynästä ja lisäksi pistän Cetrotide-nimistä lääkettä jarruksi. Huomenna ultrataan.

PS: Anteeksi kaikille arvontaan osallistuneille. Pari juttua odottaa päättelemistä ja sitten olen valmis.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Huono fiilis

Tuntuu niin kamalan pahalta. Ahdistus on ollut jo monta viikkoa normaali olotila. Se palaa rintaan vähän ennen heräämistä eikä se katoa. Aluksi sain siitä rauhan töissä, mutta nyt en enää pääse siitä eroon sielläkään.

Ahdistuksen kumppanina tulee suuri yksinäisyyden tunne. Eristäydyn töissä, koska en enää oikein kykene ottamaan osaa kepeään keskusteluun. Eristäydyn ystävistäni, koska pelkään, että romahdan heidän läsnäollessaan. En halua enää kuormittaa heitä tällä asiallani. Olen itsekin kyllästynyt tähän kaikkeen. Miksi muut eivät jo olisi? Tiedän kyllä, että ystäväni eivät ajattele näin, mutta se ei muuta tilannetta. En halua kuormittaa ihmisiä, joilla on itselläänkin tahoillaan ongelmia.

Pariin otteeseen olen tämän ahdistuksen aikana nähnyt ystäviä ja se oli ihanaa. Kiitos tuhannesti K:lle ja TT:lle siitä. Nämä tapaamiset ovat tuoneet hyvää mieltä, mutta eivät ne tietenkään ole olleet mitään ihmelääkettä koko ahdistukseen.

Huomenna tapaan kaksi rakasta ystävääni pikkujoulujen merkeissä. Minua pelottaa. Parin viinilasin jälkeen minun voi olla hankala pidätellä itseäni. En kuitenkaan halua olla ongelmineni koko illan keskipiste. Oikeastaan olisikin helpompaa pysyä eristyksissä. Täällä kotona minun ei tarvitse hillitä itseäni. Täällä voin antaa kyynelten virrata rauhassa. Täällä minun ei tarvitse edes pystyä puhumaan.

Tänään pistän Gonalia neljännen kerran. Vatsa on jo todella turvonnut. Turvotus voi toki johtua muustakin kuin pistoksista. Esimerkiksi juuri loppuneista kuukautisista, mutta tietysti toivon, että munasolut kasvavat. Pistän ensimmäistä kertaa suurta annosta Gonalia ilman jarrua. Pakkohan jotain on tapahtua.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Satatonninen täynnä!

Jihuu!

Noin täyttyi sadantuhannen kävijän rajapyykki. Arvonta on nyt suljettu ja se suoritetaan pikimmiten. Jännittävää!

Tänään pistän ensimmäisen Gonalin vatsamakkaraan.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Parasta terapiaa

Elän taas kerran hyvin rankkaa aikaa. Ensimmäistä kertaa ikinä hoitostressi on mennyt myös uniin. Valvon usein myöhään saamatta unta ja aamuisin joudun kuitenkin heräämään töihin hyvin aikaisin. Rinnassa on jatkuva möykky, joka vetää minut aivan fyysisestikin kumaraan. Pienetkin huolet kasvavat suuriksi etenkin öisin ja murehdin sellaisiakin asioitta, joiden murehtiminen ei ole tällä hetkellä ollenkaan ajankohtaista. Olen menettänyt aloitekykyni, en kykene hoitamaan kotiani enkä itseänikään enempää kuin on aivan pakko.

On kuitenkin yksi paikka, jossa rintaa puristava ahdistus kaikkoaa. Se on vertaisten seura. Olen osallistunut Simpukka ry:n vertaistukitoimintaan viime keväästä saakka. Vertaistuen kautta olen saanut monia uusia ystäviä, jotka ymmärtävät minua täydellisesti. Eilen olin vertaisteni seurassa eikä ahdistus iskenyt minuun koko päivänä. Illallakin tunsin vain suloista väsymystä. Sain levätä.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Vyöhyketerapiassa

Kävin perjantaina  vyöhyketerapiassa. Tarkoituksenani oli saada helpotusta sekä tuleviin kuukautiskipuihin että stressiini. Kipeitä pisteitä löytyi todella paljon. Aivan vielä en osaa sanoa, oliko vyöhyketerapiasta apua. Perjantai-iltana tunsin vihlontaa kohdun suunnasta ja lauantaina olo oli kuukautiskipuinen ja aamulla tuli vähän tuhruvuotoa. Toisaalta lauantaina oli 28-päiväisen kiertoni 28. päivä, mutta Primolutien ansiosta kuukautiset eivät kuitenkaan alkaneet. On siis hankala sanoa tässä vaiheessa, millaista apua vyöhyketerapiasta oli tai oli olematta. Kokemus oli kaikesta huolimatta mukava.

Olen kerran aikaisemminkin kokeillut luontaishoitoa lapsettomuuteeni. Silloin kokeilu tosin tapahtui täysin huumorimielessä. Äitini oli nimittäin sattunut väriterapiakurssille, josta hän osti oranssia värihomeopaattista lääkettä. Oranssin värin pitäisi nimittäin auttaa hedelmättömyyteen. Naurusta ulvoen äitini soitti minulle, että lähettää minulle pienen paketin. Myöskin nauraen kokeilimme lääkettä mieheni kanssa ohjeen mukaan. Sanomattakin on varmaan selvää, että ei auttanut oranssi väri meitä. Ehkä siihen olisi pitänyt uskoa enemmän!

Onko sinulla kokemusta vaihtoehtoisista hoitomuodoista lapsettomuuden puolella? Millaisia vaikutuksia hoitomuodoilla on sinulle ollut? Tahtoisin kovasti kuulla kokemuksia erilaisista luontaishoidoista, myös hulvattomista huvikokemuksista.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Melkein 100 000 kävijää!

Hyvänen aika! Sadantuhannen kävijän raja menee blogissani rikki aivan pian. Tällä menolla niin käy jo ennen joulukuuta.

Olen superiloinen siitä, että blogissani käy lukijoita. On mukava tietää, että tekstini saattavat auttaa jotakin toista lapsettomuudesta kärsivää vertaistuen muodossa. Mikäli kirjoittaisin ajatuksia ylös vain itselleni, valitsisin jonkun muun tekstilajin kuin blogin. Kirjoittaisin päiväkirjaa tai pöytälaatikkoon. Haluan kuitenkin jakaa ajatukseni toisten kanssa ja saada sillä tavalla myös itselleni uusia ajatuksia.

Sadantuhannen kävijän raja on niin suuri juttu, että se ansaitsee huomiota. Niinpä julistankin marraskuun iloksi pienen arvonnan alkaneeksi! Arvontaan voivat osallistua kaikki, jotka kommentoivat blogiini tästä hetkestä alkaen ennen sadantuhannen rajan rikkoutumista. Arvonnasta kolme onnekasta voi voittaa pieniä tekemiäni käsitöitä. Tällä tavalla voin jakaa konkreettistakin iloa ja lämpöä blogini kautta.

Kenenkään ei tietysti tarvitse osallistua arvontaan. Enkä pyri arpomalla luikertelemaan kenenkään yhteystietoihin kiinni. Ehkä lukijani kuitenkin voivat luottaa minuun tässä asiassa. Onhan oma elämäni täällä hyvin avoin.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Lapsiperheen elämä on raskasta

Lapsiperheen elämä on raskasta. Tämänhän me kaikki lapsettomat saamme kuulla usein. Kannattaisi nauttia nyt, kun on aikaa itselle ja parisuhteelle. Kannattaisi ottaa ilo irti siitä, että on vapaa tulemaan ja menemään.

Lapsiperheen arki on raskasta. Koko ajan on joku huollettavana. Täytyy tehdä kotitöitä. Pestä pyykkiä, siivota, valmistaa ruokaa ja huolehtia vielä kaiken lisäksi parisuhteestakin.

Ruuhkavuosilla tarkoitetaan sitä aikaa aikuisen elämässä, kun lapset ovat pieniä ja vaatimuksia asettavat niin asuntolainat kuin työelämäkin. Ruuhkavuosien aikana ihminen ei paljon muuta ehdi tekemäänkään kuin käymään töissä ja tekemään kotitöitä. Ruuhkavuodet ovat raskaita ja koettelevat jaksamista monella tapaa.

Monissa lapsiperheissä lapset saadaan opiskelujen ja työelämän taitteissa. Siinähän on näppärä paikka perustaa perhettä. Niinpä lapset itseasiassa ovat se asia, joihin ruuhkavuosien alkaminen kilpistyy. Saimme lapsia, ja elämästä tuli heti rankempaa. Lapset siis tekevät elämästä rankempaa. Tällöin lapsettomia on helppo valistaa siitä, kuinka raskasta lapsiperheen elämä on ja kuinka lapsettoman kannattaisi nauttia vapaasta elämästään.

Itse koen kuitenkin eläväni ruuhkavuosia. Olen opintojeni loppusuoralla, mutta teen töitä samaan aikaan. Asuntolaina ja muut taloudelliset huolet stressaavat. Arkisin ehdin käydä töissä ja opiskella. En oikein meinaa ehtiä tapaamaan ketään ystäviäni ja minullakin on paljon siivoamista, pyykinpesemistä ja ruuanlaittoa.

Minulta puuttuvat lapset, mutta koska haluan niitä niin paljon, kipuilen elämässäni kovasti. Vietän viikonloppuna laatuaikaa mieheni kanssa käymällä kahvilassa tai istumalla monta tuntia television ääressä, koska muuhun ei ole voimia. Se ei ole hohdokasta ja ihanaa. Se ei ole nautinnollista. Se ei ole rentouttavaa ja vapauttavaa. Se on äärimmäisen tylsää. En voi olla miettimättä, millaista elämämme olisi, jos meidän perheessämme olisi lapsi. Mitä tekisimme viikonloppuisin? Miltä tuntuisi, kun lauantai-iltana olisin peitellyt lapseni nukkumaan ja voisin sen jälkeen istua sohvalle mieheni viereen? Miltä tuntuisi mennä kahvilaan kokonaisena perheenä? Miltä tuntuisi, jos elämäni sisältö löytyisikin kotoa eikä minulla olisi jo sunnuntaina ikävä töihin?

En halua kirjoituksellani siis väittää, etteikö lapsiperheen arki olisi raskasta. Se on aivan varmasti raskasta, mutta myös lapsettoman arki voi olla hyvinkin raskasta jopa huomioimatta lapsettomuuskriisiä.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Surumarssi

Viime viikon lopulla olin ehkä jopa koominen kaikessa traagisuudessani. Stressi tuntui ja tuntuu edelleenkin todella raskaalta ja aamuisella työmatkalla oli pimeää, kylmää ja ankeaa. Alkoi marraskuu. Törmäsin Spotifyta kuunnellessani Synkkien laulujen maa -nimiseen albumiin. Täydellistä musiikkia synkistelyyn!

Kaikkein eniten synkistelyyni iski tämä Suomen synkimmäksi lauluksikin tituleerattu Tapio Rautavaaran Peltoniemen Hintriikan surumarssi(, jonka tällä videolla esittää Samuli Edelmann).


Jatkoin synkistelyäni muidenkin Tapio Rautavaaran laulujen avulla. Kyynelehdin bussissa esimerkiksi Chisun versiolle laulusta Kulkuriveljeni Jan.

Sekä Juha Tapion versiolle laulusta Kulkurin iltatähti.

Synkistely ei kuitenkaan ollut pelkästään masentavaa. Kuunnellessani näitä surullisia lauluja sain nimittäin tärkeän oivalluksen: Nykyaikaisessa kulttuurissamme tunnutaan usein vakuuttelevan sitä, kuinka vaikeaa ja hankalaa nykyaikainen elämä on. Juoksemme oravanpyörässä, meillä ei ole enää yhteisöllisyyttä, lasten elämä on vaarallisempaa kuin aikaisemmin, kouluissa on vaikeampaa kuin aikaisemmin, työelämä vaatii enemmän kuin koskaan ennen, kauneusvaatimukset käyvät itsetunnon päälle, vanhemmilta vaaditaan uskomattomia suorituksia eikä eläkkeellekään enää pääse. Ennen kaikki oli niin paljon paremmin. Olen alkanut uskoakin vähän niin. Kyllä kannattaisi leppoistaa elämäänsä ja menneisyyden haikailu on järkevää. Kyllä kaikki oli silloin paremmin, kun sai ostaa kyläkaupasta kahdenkymmenen pennin irtokarkkeja tiskin takaa.

Tapio Rautavaara ei edusta kamalan vanhaa aikaa, mutta sitä aikaa kuitenkin, jota minun sukupolveni isovanhemmat ovat eläneet. Entisvanhaa. Sitä aikaa, jolloin kaikki oli paremmin. Senhän huomaa näidenkin laulujen sanoista oikein hyvin. Eikö niin?
On suo, pitkospuut.
Tienä on vain pitkospuut
Ja ne vie luokse töllin harmaan,
Töllin huolen harmaan
Pois on asukas, autioituu
Pirtti ja seinät sammaloituu.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.
Hän sai köyhyyden,
Osakseen sai köyhyyden.
Vierahaks joskus hallan varmaan,
Joskus hallan varmaan.
Nyt on huoli pois, lopun saivat
Puute ja huolet, maiset vaivat.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.

Tai 
Täällä painavat huolet mun askeliain
niiden vuoksi se askele raskas on ain.
Minä ymmärrän sen miten onnellinen
ol' mun kulkuriveljeni Jan.
 Tai 

Ei kotini ovi ees narahtanut, poika kun maailmalle lähti.
Synkkänä poikaa se tuijotti vain, yksi vain kirkasti taivallustain:
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti.
Ei taattoni neuvoja tarjonnutkaan, poika kun maailmalle lähti.
Moitetta matkaani neuvoksi sain, yksi ei moittinut ymmärsi vain:
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti.
Ei äitini evästä antanut, ei, poika kun maailmalle lähti.
Kieltävän katseen vain evääksi sain, yksi ei kieltänyt, armahti vain:
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti.
Ei tyttöni huiviaan heiluttanut, poika kun maailmalle lähti.
Syytökset sydämen muistoksi sain, yksi ei soimannut, syyttänyt lain:
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti.

Eivät nämä minun suruni ja huoleni ole muuta kuin osa historiaa ja ihmiskunnan elämää. Sellaista se aikuisen ihmisen elämä on. On taloudellisia huolia, huolta terveydestä ja pärjäämisestä sekä ongelmia ihmissuhteissa. Tällaista aikuisen ihmisen elämä on aina ollut ja tällaista se tulee aina olemaankin. Nyt vain sattuu olemaan niin, että minä olen tässä, elämässä omaa aikuisen ihmisen elämääni. Eivät minun elämäni ja huoleni ole sen ihmeellisempiä kuin muidenkaan. Huolista huolimatta on opittava näkemään positiivisia puolia elämässä. On eheydyttävä, jotta ei katkeroidu.
 
Minun veljeni Jan palas’ vihdoinkin, vaan
oli vuodet jo uurteita vuolleet.
Niin kuin olleet jo ois kaikki laulunsa pois,
siellä maailman myrskyissä kuolleet.
Kotitölli se sittenkin turvaisin on.
Se on ahdas, mutta ei rakkaudeton
Minä ymmärsin sen, olin onnellinen,
mut’ ei ollut mun veljeni Jan.