Siirry pääsisältöön

Melkein 100 000 kävijää!

Hyvänen aika! Sadantuhannen kävijän raja menee blogissani rikki aivan pian. Tällä menolla niin käy jo ennen joulukuuta.

Olen superiloinen siitä, että blogissani käy lukijoita. On mukava tietää, että tekstini saattavat auttaa jotakin toista lapsettomuudesta kärsivää vertaistuen muodossa. Mikäli kirjoittaisin ajatuksia ylös vain itselleni, valitsisin jonkun muun tekstilajin kuin blogin. Kirjoittaisin päiväkirjaa tai pöytälaatikkoon. Haluan kuitenkin jakaa ajatukseni toisten kanssa ja saada sillä tavalla myös itselleni uusia ajatuksia.

Sadantuhannen kävijän raja on niin suuri juttu, että se ansaitsee huomiota. Niinpä julistankin marraskuun iloksi pienen arvonnan alkaneeksi! Arvontaan voivat osallistua kaikki, jotka kommentoivat blogiini tästä hetkestä alkaen ennen sadantuhannen rajan rikkoutumista. Arvonnasta kolme onnekasta voi voittaa pieniä tekemiäni käsitöitä. Tällä tavalla voin jakaa konkreettistakin iloa ja lämpöä blogini kautta.

Kenenkään ei tietysti tarvitse osallistua arvontaan. Enkä pyri arpomalla luikertelemaan kenenkään yhteystietoihin kiinni. Ehkä lukijani kuitenkin voivat luottaa minuun tässä asiassa. Onhan oma elämäni täällä hyvin avoin.

Kommentit

Miilosa sanoi…
Hei, onpas ihana idea! Ensimmäistä kertaa kommentoin tunnustaakseni, että seuraan blogiasi (ja tietenkin myös siitä syystä, että arvonta on käynnissä). :)
Neilikka sanoi…
Huikea lukema tuo 100 000! Blogiasi tulee kyllä seurattua, mutta olen laiskemmanpuoleinen kommentoija :P
K sanoi…
Miekin osallistun, koska sun työt ovat niin upeita.
Ainu sanoi…
Tähän haluun paitsi kalastella arvontapaikkaa, niin myös kertoa sen, että kun katselee mun blogin kävijätilastoja, niin Illusia sun blogisi on ylivoimaisesti suurin ulkopuolinen reitti googlen ohella, jota pitkin puolestaan mun blogiini tullaan. :) Että kiitos vain linkityksestä.
Helma sanoi…
Sun blogia on ilo lukea...ajatuksia herättäviä tekstejä ja samaistumista :).
Anonyymi sanoi…
Pakkohan tähän on kommentti laittaa, kun taitaa olla ensimmäisiä blogeja, mitä aloin seurata. Nyt niitä on lähemmäs kymmenen, joita päivittäin seuraan. Omaa en ole halunnut aloittaa (vie liikaa aikaa), mutta tämän syksyn aikana olen rohjennut välillä kommentoimaan kirjoituksiin..

Joten, päivityksiäsi todella luetaan ja mukana seurataan tällä ylä- ja alamäen tiellä.

T. Leppis
Ellenea sanoi…
Hei,

Muistaakseni aikaisemmin en ole mitään kommentoinut, mutta nyt ajattelin kommentoida, koska laitoit kivan arvonnan pystyyn :) Tykkään käsitöistä, itse en mitään osaa tehdä, mutta minusta on ihana nähdä muiden väkertämiä juttuja!
Blogiasi olen seurannut useamman kuukauden, varmaan tuolta loppukeväästä lähtien.
Illusia sanoi…
Kiitos lämmittävistä sanoista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…