Siirry pääsisältöön

Melkein 100 000 kävijää!

Hyvänen aika! Sadantuhannen kävijän raja menee blogissani rikki aivan pian. Tällä menolla niin käy jo ennen joulukuuta.

Olen superiloinen siitä, että blogissani käy lukijoita. On mukava tietää, että tekstini saattavat auttaa jotakin toista lapsettomuudesta kärsivää vertaistuen muodossa. Mikäli kirjoittaisin ajatuksia ylös vain itselleni, valitsisin jonkun muun tekstilajin kuin blogin. Kirjoittaisin päiväkirjaa tai pöytälaatikkoon. Haluan kuitenkin jakaa ajatukseni toisten kanssa ja saada sillä tavalla myös itselleni uusia ajatuksia.

Sadantuhannen kävijän raja on niin suuri juttu, että se ansaitsee huomiota. Niinpä julistankin marraskuun iloksi pienen arvonnan alkaneeksi! Arvontaan voivat osallistua kaikki, jotka kommentoivat blogiini tästä hetkestä alkaen ennen sadantuhannen rajan rikkoutumista. Arvonnasta kolme onnekasta voi voittaa pieniä tekemiäni käsitöitä. Tällä tavalla voin jakaa konkreettistakin iloa ja lämpöä blogini kautta.

Kenenkään ei tietysti tarvitse osallistua arvontaan. Enkä pyri arpomalla luikertelemaan kenenkään yhteystietoihin kiinni. Ehkä lukijani kuitenkin voivat luottaa minuun tässä asiassa. Onhan oma elämäni täällä hyvin avoin.

Kommentit

Miilosa sanoi…
Hei, onpas ihana idea! Ensimmäistä kertaa kommentoin tunnustaakseni, että seuraan blogiasi (ja tietenkin myös siitä syystä, että arvonta on käynnissä). :)
Neilikka sanoi…
Huikea lukema tuo 100 000! Blogiasi tulee kyllä seurattua, mutta olen laiskemmanpuoleinen kommentoija :P
K sanoi…
Miekin osallistun, koska sun työt ovat niin upeita.
Ainu sanoi…
Tähän haluun paitsi kalastella arvontapaikkaa, niin myös kertoa sen, että kun katselee mun blogin kävijätilastoja, niin Illusia sun blogisi on ylivoimaisesti suurin ulkopuolinen reitti googlen ohella, jota pitkin puolestaan mun blogiini tullaan. :) Että kiitos vain linkityksestä.
Helma sanoi…
Sun blogia on ilo lukea...ajatuksia herättäviä tekstejä ja samaistumista :).
Anonyymi sanoi…
Pakkohan tähän on kommentti laittaa, kun taitaa olla ensimmäisiä blogeja, mitä aloin seurata. Nyt niitä on lähemmäs kymmenen, joita päivittäin seuraan. Omaa en ole halunnut aloittaa (vie liikaa aikaa), mutta tämän syksyn aikana olen rohjennut välillä kommentoimaan kirjoituksiin..

Joten, päivityksiäsi todella luetaan ja mukana seurataan tällä ylä- ja alamäen tiellä.

T. Leppis
Ellenea sanoi…
Hei,

Muistaakseni aikaisemmin en ole mitään kommentoinut, mutta nyt ajattelin kommentoida, koska laitoit kivan arvonnan pystyyn :) Tykkään käsitöistä, itse en mitään osaa tehdä, mutta minusta on ihana nähdä muiden väkertämiä juttuja!
Blogiasi olen seurannut useamman kuukauden, varmaan tuolta loppukeväästä lähtien.
Illusia sanoi…
Kiitos lämmittävistä sanoista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…