Siirry pääsisältöön

Ystävät ovat parasta

Avun pyytäminen ja rehellinen kertominen ahdistuksestani on viisainta, mitä olen tehnyt pitkään aikaan. Eilen sain huomata, kuinka mahtava tukiverkko minulla on ystävissäni. Kuinka uskomattomia ihmisiä ympärilläni onkaan. Eivätkä he olleet minun puolellani vain eilen. Sain kuulla, että ystäväni on astunut minua puolustamaan sellaisessakin tilanteessa, jossa itse en ole ollut paikalla. Se lämmitti mieltäni todella paljon. He ovat olleet minun joukkueessani koko ajan, enkä ole ongelmani kanssa onnistunut heitä karkottamaankaan.

Eilen minun oli hetken ajan kevyt olla. Alkuahdistuksen sain purkaa puhelimitse ystävälle ja pikkujouluissakin sain avautua ongelmistani pelkäämättä, että ystäväni kyllästyvät minuun. Sain lomaa arjestani, ja minulla oli todella hyvä olo. Viime yönä sain myös nukuttua hyvin.

Tänään ahdistus on palannut. Eihän se millään pikaratkaisulla poistukaan. On kuitenkin tärkeää, että se oli hetken poissa. Yksinäisyyteni vähenee onneksi huomenna, kun mieheni palaa takaisin kotiin.

Tänään joudun pistämään itseäni kolmeen otteeseen: Gonal-kynässä ei ole jäljellä kokonaista annosta, joten joudun pistämään Gonalia kahdesta kynästä ja lisäksi pistän Cetrotide-nimistä lääkettä jarruksi. Huomenna ultrataan.

PS: Anteeksi kaikille arvontaan osallistuneille. Pari juttua odottaa päättelemistä ja sitten olen valmis.

Kommentit

K sanoi…
Ihanaa, että sait viettää mukavat pikkujoulut huolista vapaana. Tuli itellekin hyvä olo puolestasi, ystävä. <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…