Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoristoradalla

Kaipa se ulospäin siltä vaikuttaakin, että olen ottanut hoitojen epäonnistumisen aika hyvin. Sisällä ei tunnu siltä. Tuntuu kuin olisin vuoristoradassa. Ensin ajattelen, että näin oli varmaankin hyvä. Saan tällä tavalla jotain sellaista, mitä en biologisen lapsen kanssa saisi kokea. Saan kokea uskomattoman lapsen hakumatkan. Saan tavata lapseni ensimmäistä kertaa jossain päin Afrikkaa ja saan opetella tuntemaan hänen lisäksi hänen kulttuurinsakin. Sitten minua alkaa pelottaa. Ehkä tämäkään ei onnistu. Ehkä sairastun tai mieheni sairastuu, ehkä eroamme, ehkä meidät muuten vain katsotaan epäsopiviksi vanhemmiksi. Ehkä joudun odottamaan lastani vielä monta vuotta. Ehkä ehdin täyttää neljäkymmentä, ennen kuin saan lapseni ensimmäistä kertaa syliini. Ehkä adoptiosta ei tulekaan mitään ja sylini jää ikuisiksi ajoiksi tyhjäksi.

Sitten ajattelen, miltä kaikelta säästyn. Minun ei tarvitse pelätä raskauteni menevän kesken tai vauvani kuolevan kohtuuni tai synnytykseen. Minun ei tarvitse kokea raskauspahoinvointeja eikä muutakaan raskauden mukanaan tuomaa epämukavuutta. Minun ei tarvitse kokea kamalia synnytyskipuja. Raskaus ei muokkaa vartaloani tuntemattomaksi. Vartaloni saa vihdoin alkaa palautua hedelmöityshoidoista ja saan oman itseni takaisin. Minun ei koskaan tarvitse valittaa pienen vauvan yösyömisistä tai nännieni kipeytymisestä imetyksen vuoksi.

En myöskään koskaan saa tuntea, miltä positiivisen raskaustestin tekeminen tuntuu. En saa tuntea lapsen kasvua kohdussani. En saa ikinä kokea synnyttämistä tai sitä, kun ponnistelujen jälkeen pienen pieni vauva tuodaan ensimmäistä kertaa syliini. En saa ikinä tietää, miltä tuntuu imettää omaa lastaan.

Ei tämä ole helppoa. Tämä on surullista ja aivan kamalaa.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joululahja

Sain maailman rakkaimmalta mieheltäni maailman ihanimman joululahjan. Lahjapaketista paljastui Afrikan tähti -lakanasetti. Lakanat on tarkoitettu meidän omaa Afrikan tähteämme varten. Kun hän nukkuu ensimmäistä yötä kotona, hän nukkuu juuri noissa lakanoissa. Lahjaa antaessaan mies myös sanoi, että Afrikan tähteä ei voi pelata yksin, vaan sitä meidän on pelattava kahdestaan. Paljon enemmän kahdestaan kuin juuri loppunutta hedelmäpeliämme.

Ikinä en ole itkenyt lahjoja avatessani näin kamalasti. Rakastan miestäni niin uskomattoman paljon.

torstai 20. joulukuuta 2012

Sekalaisia mietteitä

Ensimmäinen ja samalla kertaa viimeinen laskettamisen arvoinen kiertopäivä. Tänään alan syödä ehkäisypillereitä tauotta. Tammikuussa on vielä polikäynti luvassa ja siellä toivottavasti selviää, millä tavalla endometrioosiani jatkossa hoidetaan.

Olen syönyt Panacodia jo viikon verran. Viime yönä kipu paheni, joten enköhän joudu vielä lääkitsemään itseäni parin päivän ajan. Lääkkeidenkin vuoksi ajatukset ovat puuroa. En oikein saa mistään kiinni.

Yksi suuri pelko minulla on ollut hoitojakson aikana. Pelkäsin, että juuri minä jään vertaistuen joukosta jäljelle, kun kaikki muut pikku hiljaa siirtyvät odottajiksi ja äideiksi. Kuvittelin, että eräänä päivänä huomaan, että vain minä taistelen vielä ongelmani kanssa, jonka kaikki muut ovat saaneet ratkaistua. Siinä ei käynytkään niin. Moni painii vielä ongelmiensa kanssa ja voi hyvinkin siirtyä odottajaksi. Minä en enää poistu joukosta. Minä jäin tänne. Kaikki tapahtui paljon nopeampaa kuin odotinkaan.

Huomenna meidän perheemme lähtee viettämään rauhallista joulua muutaman sadan kilometrin päähän. Toivottavasti kotiin palaa rentoutuneempi ja levänneempi minä.

Rentouttavaa joulua kaikille!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Elämäni viimeinen raskaustesti

Kello ei ole vielä viittäkään, mutta minun oli pakko nousta. En pystynyt enää nukkumaan. Pöydällä edessäni makaa elämäni viimeinen raskaustesti näyttäen vain yhtä viivaa. Minusta ei vielä tule äitiä. Minä en ikinä tule kokemaan raskautta, synnyttämistä tai imettämistä. En ikinä voi etsiä lapsestani omia tai mieheni piirteitä.

Tunteeni eivät kuitenkaan ole yksiselitteisen selkeät. En itke. En ole vielä itkenyt kyyneltäkään. Olen melkein helpottunut. Tämä on nyt osaltani ohi. Voitan kehoni takaisin itselleni. Saan kipuni taas hallintaani. Minun ei tarvitse jaksaa enää.

Kyllä itku vielä tulee. Tämän kokoluokan asia on surtava loppuun. Maailmani ei kuitenkaan romahtanut. Selviän tästäkin.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Hoitojen lopettaminen nostaa tunteita. Millaisia?

Olen saanut melko paljon erilaisia kommentteja, kun olen kertonut hoitojen lopettamispäätöksestä. Kommentteja on tullut jonkin verran täällä blogissa mutta myös muualla. Monet reagoivat lopettamispäätökseen aika vahvastikin. Ihmetellään, eikö muuta ratkaisua vielä olisi ja onko tilanteemme oikeasti niin lohduton. Voisiko yksityisen puolen hoidoista olla vielä meille apua? Eikö kannattaisi vielä harkita lahjasoluhoitoja? Mitä jos seuraava hoito onnistuisikin? Kannattaako vielä luovuttaa?

Minua ihmisten reaktiot ovat yllättäneet. Miksi lopettamispäätös saa aikaan niin voimakkaita reaktioita? Onko hoitojen lopettaminen luovuttamista? Olemmeko antaneet tällä päätöksellämme lapsettomuudellemme periksi?

Toivoisin kovasti kuulevani teidän mielipiteistänne ja reaktioistanne lopettamispäätöstä kohtaan. Haluaisin kuulla aivan sensuroimattoman version siitä, mitä mieltä olette hoitojen lopettamisesta julkisen puolen hoitojen jälkeen. Minua kiinnostavat sekä ajatuksen minun päätöstäni kohtaan että ajatukset omaa hoitojen lopettamistanne kohtaan.

Itse en kestänyt ajatusta hoitojen lopettamisesta vielä toisenkaan ivf:n aikana, mutta tämän syksyn myötä ajatus on alkanut tuntua koko ajan paremmalta ja paremmalta. Ajatus lopettamisesta tuntui aikaisemmin niin toivottomalta. Se todella tuntui luovuttamiselta, enkä kestänyt ajatusta itsestäni luovuttaneena tämän asian suhteen. En oikeastaan edes ajatellut aikaa hoitojen jälkeen. Sitä ei vielä ollut oikeasti olemassa.

Aihetta sivuaa kiinnostava artikkeli Mitä hedelmöityshoidoista seuraa?, joka löytyy Lääkärilehden nettisivujen lisäksi myös tuoreimmasta Simpukka-lehdestä. (Tuoreimmassa Simpukka-lehdessä on muuten myös minun blogistani napattu kirjoitus uskonnosta.)

torstai 13. joulukuuta 2012

Kipuja

Eilen tuli polilta epikriisi. Pakkasessa ei ole yhtään mitään. Tämän jälkeen hoitoja ei siis enää jatketa. Meidän hedelmöityshoitopolkumme kesti vain vähän reilun vuoden ja siinä ajassa on jo ehditty todeta, että minusta ei ole biologisen lapsen tekijäksi.

Rintojen aristus on loppunut ja tänään alkoi kipu vasemmassa munasarjassa. Etovaa oloa ja väsymystä minulla on, mutta tuskin ne ovat oireita mistään.

Tänään tajusin, että voisin varmaankin aloittaa ehkäisypillereiden syönnin heti kuukautisten alettua. En vielä saanut ketään polilta kiinni, mutta huomenna soittelen sinne päin ja kysyn, onko pillereiden aloittaminen ok. En haluaisi kestää kipuja yhtään enempää kuin on tarve. Meistä ei kerrota ihmetarinoita. Me emme ole sellainen lapseton pari, joka tulee raskaaksi heti, kun lopettaa yrittämisen. Me taidamme olla se pari, joka mahtuu niihin 20 prosenttiin, joka ei saa hoidoillakaan lasta.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Ylös, alas, ylös, alas

Tiedätte varmasti sen tunteen, kun piinaviikkojen edetessä kropasta alkaa löytyä raskausoireita. Rinnat ovat arat, vatsassa möyryää ja nyt vähän väsyttääkin. Aivan samanlaisia oireita kuin joka ikinen kerta aikaisemminkin, mutta jospa kuitenkin tällä kertaa ne olisivat niitä oikeita. Ja heti, kun on uskaltanut päästää toivon mieleensä, se täytyy nuijia alas. Ei kannata olla hölmö! Nämä samat oireet minulla on joka ikinen kuukausi ja loputkin on mahdollista laittaa Pregnylin piikkiin. Ei kannata toivoa, koska sitten vaan sattuu enemmän.

Eikä oireista voi puhua kenellekään, koska sitten muidenkin toiveet nousisivat. Eikä sivustakatsoja ikinä tiedä, kuinka kovaa korkealta putoaminen sattuu. Hän on kyllä nähnyt minun putoavan, mutta ei hän ole tuntenut niitä ruhjeita, joita putoaminen aiheuttaa. Hän voi toivoa, koska hänellä ei ole muistoa putoamisen aiheuttamista kivuista. Hän ehkä haluaa jopa nostaa minua, koska korkealla on hetken ajan helpompaa.

Kaiken tämän keskellä tiedän myös, että vaikka sitoisin jalkoihini painot pysyäkseni maan pinnalla, kaadun kuitenkin lopulta ja taas sattuu. Tiedän koko ajan, että edessäni on kipua, mutta minun on pakko mennä sitä kohti. En pysty väistämään, vaikka haluaisinkin.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Vointipäivitystä

Olen saanut unenlahjani takaisin ja se on ihanaa! Viime yönä nukuin kymmenen ja puoli tuntia, joten univelkakin alkaa pikkuhiljaa tasaantua. Olo onkin monella tapaa paljon parempi kuin aikaisemmin, vaikka ahdistus edelleenkin tulee toisinaan pintaan.

Fyysisesti olen toipunut punkiosta nopeasti. Punktio oli tällä kertaa kivuliaampi kuin aikaisemmin ja punktion jälkeenkin oli pitkään hankalaa. Nyt on kuitenkin jo normaali olo ja tekisi jo mieli alkaa urheillakin kunnolla. En kuitenkaan ehdi aloittaa mitään ihmeellistä ennen joulua, joten säästelen urheiluhalujani joulun jälkeiseen aikaan ja tyydyn nyt kävelylenkkeihin.

Mitään tuntemuksia kaksosten suhteen ei ole. Piinaa on jäljellä vielä reilu viikko. Aion testata maanantaina 17.12. jolloin siirrosta on kulunut tasan kaksi viikkoa. Haluan nimittäin testata mahdollisimman myöhään. Inhoan raskaustestien tekemistä niin kamalan paljon.

Tälle viikonlopulle on suunnitteilla paljon ihanaa tekemistä miehen ja ystävien kanssa. Nyt keskityn nauttimaan, kun vielä hetken ajan olen raskaana, kunnes toisin todistetaan.

Palautin juuri tuohon sivupalkkiin raskaana olevien bloggaajien blogiluettelon. Minulla oli siinä sellainen aikaisemmin, mutta sitten raskausuutiset alkoivat tuntua pahalta. Nyt olen selvästi taas mennyt kriisissäni eteenpäin. Raskausuutiset eivät enää satuta niin paljon ja toisaalta haluan niin kovasti olla mukana pitkään seuraamieni bloggaajien taipaleella vielä raskausuutisen jälkeenkin. Minulle tuli tästä huomiostani hyvä mieli. Tästä kriisistä selvitään. Pikkuhiljaa muutun taas kokonaisemmaksi ja ehjemmäksi.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Onnea voittajille!

Vihdoin ja viimein olen saanut äärimmäisen virallisen arvonnan suoritettua. Itsekseni täällä sydän pamppaillen nostin arvontalippusia kasasta. Arvontaan osallistui yhteensä 16 kommentoijaa. Tässä tulevat voittajat ja palkinnot. (Anteeksi huono kuvanlaatu. Nämä ovat kännynäpsäisyjä.)

1. palkinto, virkattu kori (korkeus 10 cm). Voittaja on Helma!

2. palkinto, virkattu heijastin. Voittaja on Ellenea!

3. palkinto, virkatut kuusenkoristeet. Voittaja on Miilosa!

Onnittelut voittajille! Lähettäkää yhteystietonne minulle sähköpostilla osoitteeseen toiveissa@gmail.com. Kiitos vielä kerran kaikille blogini lukijoille huikeasta kävijämäärästä. Se lämmittää mieltäni todella paljon.

Hoitorintamalta jotain uutta

Perjantaina suoritettiin todella kivulias punktio, jonka tuloksena saatiin viisi munasolua. Neljä soluista hedelmöittyi ja jatkoi jakaantumista. Eilen kohtuuni siirrettiin kaksi alkiota. Toinen 8-soluinen top-alkio ja toinen 7-soluinen (1,5 pistettä). Kahta muuta alkiota jatkoviljellään, joten vielä en tiedä, saatiinko pakkaseen mitään. Tunnelma on ristiriitainen. Toivon tietysti kovasti, että kaksoset tarraisivat lujasti kiinni, mutta toisaalta olen helpottunut siitä, että tämä polku on lähes lopussa. Jos pakkaseen ei saada mitään, meidän hedelmöityshoitomme loppuvat jo ennen joulua.