Siirry pääsisältöön

Kipuja

Eilen tuli polilta epikriisi. Pakkasessa ei ole yhtään mitään. Tämän jälkeen hoitoja ei siis enää jatketa. Meidän hedelmöityshoitopolkumme kesti vain vähän reilun vuoden ja siinä ajassa on jo ehditty todeta, että minusta ei ole biologisen lapsen tekijäksi.

Rintojen aristus on loppunut ja tänään alkoi kipu vasemmassa munasarjassa. Etovaa oloa ja väsymystä minulla on, mutta tuskin ne ovat oireita mistään.

Tänään tajusin, että voisin varmaankin aloittaa ehkäisypillereiden syönnin heti kuukautisten alettua. En vielä saanut ketään polilta kiinni, mutta huomenna soittelen sinne päin ja kysyn, onko pillereiden aloittaminen ok. En haluaisi kestää kipuja yhtään enempää kuin on tarve. Meistä ei kerrota ihmetarinoita. Me emme ole sellainen lapseton pari, joka tulee raskaaksi heti, kun lopettaa yrittämisen. Me taidamme olla se pari, joka mahtuu niihin 20 prosenttiin, joka ei saa hoidoillakaan lasta.

Kommentit

Nappi sanoi…
Voi kun osaisi jotain sanoa, mutta ei. Toivon todella, että viimeisin hoito vielä yllättäisi positiivisesti, mutta eipä näitä toiveita ole tähänkään asti aina kuunneltu.
Illusia sanoi…
Kiitos Nappi. Kyllä sekin lohduttaa, kun tietää, että joku lähettää lämpimiä ajatuksia. Ei oikeita sanoja taida olla olemassakaan.

Annoin äsken periksi ja otin särkylääkettä. Panadolia vain, mutta silti se oli pieni luovutus.
Vilkas sanoi…
Todella ikävää lukea tälläistä :/ voi kun voisi jotain positiivista sanoa, mutta ei paljon sanoja löydy. Tsemppiä <3
Rowan sanoi…
Voi Illusia! <3 Ei tässä tosiaan niitä oikeita sanoja ole. En edes tiedä, mitä voisin toivottaa. Lämpimiä ajatuksia sinne ainakin lähti täältä!

(ja pahoittelut, kun en ole ollut viime aikoina täällä tukena, oon ollut itsekäs ja pysynyt poissa näistä kuvioista...)
Anonyymi sanoi…
No voi P. Jos jotain positiivista kuitenkin, niin itse ajattelen, että on hyvä kun asialle tulee jokin päätös. Silloin pääsee miettimään jotain muuta ja pois tästä oravanpyörästä.
Blueberry sanoi…
Kuinka ikävää, ettei pakkaseen saatu alkioita : ( Mutta nyt siellä on edelleen kaksi mahdollisuutta matkallaan.

Ei kai teidän ole pakko hoitoja vielä lopettaa? En ehtinyt lukea vanhoja kirjoituksiasi niin kauas, että tietäisin jos olet siitä joskus kertonut.

Meille tuli eilen negatiivinen tulos ekasta ivf:stä, joten koitan tasoittaa tietäsi positiiviseen testiin. Teitä voisi onnistaa.

Täällä siis pidetään sormet ja varpaat ristissä, että tulos olisi positiivinen monella tapaa!
Helma sanoi…
Voi Illusia! Jospa se joulun ihme kuitenkin tapahtuisi, älä luovuta <3. Jos ei tänä jouluna, niin joku toinen joulu...olen ihan varma. Olet myös minunkin ajatuksissa!
Miilosa sanoi…
Ei voi muuta sanoa, kuin että olet ajatuksissa Illusia. <3
Illusia sanoi…
Kiitos kommenteistanne! Maanantaina tiedän tietysti paljon enemmän, kun vihdoin koittaa testipäivä, joten aivan toivoton en ole vielä. Toisaalta on hyvä alkaa valmistautua negatiiviseen tulokseen jo nyt, jotta selviän maanantaina töistänikin kunnialla. Työtunteja minulla on maanantaina kaksi kappaletta, joten aion ne kyllä kunnialla hoitaa kävi miten kävi.

Planner: Olet aivan oikeassa. Tämä tekee kipeää, mutta olen äärettömän helpottunut siitä, että hoidot loppuvat. En jaksaisikaan enää piinata. Tasainen elämä houkuttelee ja adoptiomatka on tietysti jo haaveissa.

Blueberry: Kyllähän hoitoja voisi vielä jatkaa. Voisimme mennä yksityiselle ja jatkaa joko omilla soluillamme tai lahjasoluilla. Olemme kuitenkin päättäneet jättää hoidot tähän. Jos tulos yksityisellä puolella olisi taattu, emme epäröisi hetkeäkään, mutta olemme henkisesti niin kypsiä tähän touhuun, että päätös on aika helppo.

Minä haluan saada kipuni hallintaan ja se onnistuu vasta, kun hoidot on lopetettu. Emme myöskään halua tuhlata yhtään enempää aikaa ja ikävuosiamme tässä projektissa. Haluamme lähteä hieman varmemmalle tielle. Adoptio taitaa olla meille kaikkein paras ja todennäköisin mahdollisuus saada lapsi.

Olemme ehtineet sopeutua ajatukseen adoptiolapsesta ja haaveissamme lapsi onkin jo alkanut näyttää ulkomaalaiselta. Toivoa omasta lapsesta emme siis hautaa yhdessä hedelmöityshoitojen kanssa.

Ihmeellä on vielä mahdollisuuksia. Maanantaina voin vasta todella alkaa surra. Tai sitten joudunkin sopeutumaan aivan uuteen tilanteeseen.
A sanoi…
En osaa sanoa mitään järkevää. Itsestä ja toisistanne huolehtiminen on tärkeintä. Ihmeitä voi tapahtua, mutta toivominenkin on raskasta. Tilanteen rauhoittaminen on varmasti paikallaan. Ja hetkeen pysähtyminen. Kovasti voimia ja viisaita ratkaisuja elämääsi Illusia! <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…