Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2013.

Vaihtoehtoja

Tänään huomasin, että minulla on vaihtoehto. Ahdistuksesta pääsee nimittäin yhdellä keinolla eroon. Jos olen todella väsynyt, en ole niin ahdistunut. En nimittäin enää jaksa välittää. Voin siis valita. Joko valvon jatkuvasti liian myöhään ja nukun liian vähän ja vietän päiväni väsyneenä ja ajatukset sumuisina, mutta en ihan niin ahdistuneena tai sitten nukun pidemmät yöunet ja kärsin ahdistuksesta enemmän. Hyvin nukkunutta tuo ahdistus tosin estää myös nukkumasta, koska ahdistuksen aikana ei oikein voi nukahtaa ja ahdistukseen saattaa myös herätä.

Kävin polilla loppukeskustelussa maanantaina. Päätimme siellä, että jatkan polin potilaana vielä endometrioosini vuoksi. Tiputteluvuoto ei ole tauonnut joulukuun puolenvälin jälkeen eivätkä kivutkaan ole oikein missään vaiheessa tauonneet. Siksi Yasmin-ehkäisypillerit vaihdetaan nyt Orgametril-nimiseen keltarauhashormoniin. Uusi lääke aloitetaan kiertopäivänä 1 eli minun täytyisi nyt aikatauluttaa kuukautiset johonkin väliin. Ei kamalasti h…

Oikeita sanoja

Sen olen nyt kuullut moneen kertaan. Kukaan ei oikein tunne löytävänsä oikeita sanoja, kun kerron omasta surustani. Eikä niitä sen kummempia oikeita sanoja ole olemassakaan. Ei ole sanoja, jotka jotenkin ihmeellisesti poistaisivat ahdistukseni ja tuskani. Enkä minä sellaisia sanoja kaipaakaan. Minusta tuntuu hyvältä jo sekin, että tiedän kuulijan ottavan murheeni tosissaan ja elävän siinä myötä. Se tieto lämmittää todella paljon.

Ihmiset myös tuntuvat haluavan niin kovasti keskittyä positiiviseen. Minun itseni on vaikea uskoa olevani erityisen vahva juuri nyt. Näytän varmasti ulospäin vahvalta, mutta siltä minusta ei todellakaan tunnu. Suurimman osan ajasta tunnen itseni heikoksi ja niin kamalan väsyneeksi. En ole selvinnyt tästä. En lähellekään. En tiedä, olisiko minun jo pitänyt selvitä. Enkö toivu aikataulussa? Jäänkö suruuni ja ahdistukseeni jumiin? Tuleeko minusta katkera?

Olen myös pohtinut rooliani vertaistuen joukossa. Osa vertaisista onnistuu ja jatkaa suuntaansa kohti lapsip…

Kiire, stressi, tekemättömiä töitä

Olen aina ollut sellainen, että kerään itselleni tekemistä. Otan vastaan yhdistyspestejä ja sivutöitä, vaikka opiskelutkin ovat kesken. Lähden mukaan siihen ja tuohon toimintaan enkä halua jättää kivoja asioita tekemättä. Tähän mennessä olen saanut arkeni toimimaan. Opiskeluni ovat edenneet jo pitkään hitaasti, mutta ne ovat silti edenneet,  kokopäivätyöstä huolimatta. Todennäköisesti ne olisivat edenneet aivan yhtä hitaasti, vaikka minulla ei olisikaan mitään ylimääräistä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen todella olevani ylikuormitettu. Se aiheuttaa minulle suurta epäonnistumisen tunnetta ja paljon paineita. Olen jo luopunut ja kieltäytynyt monesta. Syksyllä kieltäydyin kahden yhdistyksen hallituspaikasta, jättäydyin pois eräästä vapaaehtoistyöstä ja olen järkeistänyt myös liikuntaharrastuksen määrää. Olen keksinyt uusia kiinnostavia juttuja ja päättänyt kuitenkin jättää ne myöhemmäksi. Jäljellä on silti paljon asioita ja keväällä sivutyörintamallakin tapahtuu paljon.

Eilen ja tä…

Kuinka viha puretaan?

Minussa on paljon purkamatonta vihaa. Viha on niin syvää ja mustaa, että se pelottaa minua. Se on niin suurta, että sitä ei voi edes ilmaista millään tavalla. Jos päästäisin sen irti, luhistuisin sen alle. En voi kohdistaa tätä vihaa mihinkään. Kukaan ei ole syypää siihen, että elämäni on ollut näin epäreilu. Kukaan ei ole tästä vastuussa. En voi suuttua tämän vuoksi kenellekään.

Viime viikolla koin, että eräs läheiseni kohteli minua hyvin epäreilusti. Hän syytti minua sellaisesta, johon todella koen olevani syytön. Tuo epäreiluuden kokemus nostatti taas vihan aivan pinnan alle odottelemaan. Tätä epäreiluudesta syntyvää vihaa en myöskään voi purkaa, koska pelkään, että siitä saisi sitten kärsiä toinenkin läheiseni. Niinpä yritän vain ymmärtää ja painaa suuttumukseni piiloon. Tehdä itseni näkymättömäksi, jotta en provosoisi enää yhtään enempää eripuraa.

Ei vihan purkaminen tähän ihmiseen lopulta olisi edes reilua. Vihaa on varastossa aivan liian suuria määriä asiantilaan nähden. Hän ei…

Kaipaan rakkaita lapsia

Minulla ei ole omaa lasta, mutta valitettavasti elämässäni ei ole muitakaan erityisen läheisiä lapsia. Muutamalla ystävälläni on toki lapsia ja nautin heidän seurastaan silloin, kun heitä tapaan, mutta minulla ei ole sellaista lasta, jonka elämässä olisin jotenkin erityisellä paikalla.

Sisaruksillani ei ole lapsia eikä kukaan heistä ole juuri nyt lapsia myöskään toivomassa. En siis ole kenenkään täti. Miehenikään sisaruksilla ei ole lapsia. Olisi ihanaa olla täti. Kuuluisin automaattisesti osaksi jonkun lapsen perhettä. Voisin ottaa osaa lapsen elämään ja omiain hänet aina halutessani. Voisin olla lapselle huipputäti, jonka luokse on aina kiva mennä.

Minulla ei ole myöskään kummilasta. Olisi niin ihanaa saada kummilapsi. Tulla nimetyksi jonkun lapsen tärkeäksi aikuiseksi. Saada niin suuri kunnianosoitus joltakin ystävältä. Ja saada ehdoton lupa hemmotella lasta rajattomasti. Olla lapselle tärkeä aikuinen, jonka kanssa hassutella ja johon tukeutua.

Kaipaan elämääni lapsia. Omaa tai jon…

Turvallisuudentunne kadoksissa

Lapsettomuuteni on selkeästi vaikuttanut perusturvallisuudentunteeseeni. Kun jouluna jätimme lemmikkimme vuokramökkiin kaupassakäynnin ajaksi, oli kauhuissani. Mitä jos mökki syttyy palamaan? Mitä jos koira saa ovet auki ja koko jengi katoaa ulos pakkaseen? Mitä jos ajamme kolarin eikä kukaan tiedä, että lemmikkimme ovat keskenään mökissä? Kun mieheni lähtee autolla johonkin, olen hermostunut. Mitä jos hän ajaa kolarin? Miksi hän ei vastaa puhelimeensa? Onko jotakin tapahtunut? Kun sisarukseni, vanhempani tai ystäväni eivät vastaa puhelimeen, olen varma, että jotain on vialla. Kun joku heistä on soittanut minulle moneen kertaan, pelästyn. Onko jotakin pahaa tapahtunut?

Kun syksyn aikana olen joutunut kohtaamaan kuolemaa ja menetyksiä, en enää usko olevani turvassa miltään. Ei ole olemassa pahojen asioiden mittaria, joka täyttyessään estäisi uusia pahoja asioita tapahtumasta minulle. Olen haavoittuvainen ja elämäni voi särkyä sirpaleiksi sekunnissa. Minä en ole millään tavalla turvassa…

Ahdistusta ja paniikkia

Ahdistus on seurannut minua jo pitkään. Se on ollut olemassa möykkynä rinnassa, vaikeutena hengittää ja oksettavana olona kurkussa. Ajatukset ahdistuksesta ovat jo pitkään keskittyneet rahavaikeuksiin. Tässä kuussa rahavaikeudet kuitenkin hetkeksi hellittivät. Kuvittelin siis, että niin hellittää ahdistuskin. Nyt saan viimein hengittää vapaasti ja keskittyä opiskelemiseen ja töihini kunnolla. Oli todella väärässä. Sen sijaan, että ahdistus olisi hellittänyt, se on päivä päivältä vain pahentunut. Siitä tuli opiskeluahdistusta ja työahdistusta ja seuraavien kuukausien raha-ahdistusta.

Olen oikeasti joutunut monena päivänä piiloutumaan sänkyyni peiton alle koko maailmaa. Otan mukaani kännykän ja Netflixin ja vedän peiton pääni yli. Keskityn elokuvien maailmaan ja olen niin piilossa kuin mahdollista. Se helpottaa hetkeksi ja jopa vähän naurattaakin. Siellä peiton alla olen hetken turvassa, vaikka tiedänkin, että en voi sinne jäädä pitkäksi aikaa.

Eilinen päivä oli tähänastisista pahin. Vi…

Blogini tulevaisuus

Olen pohtinut paljon blogini tulevaisuutta. Bloggaaminen on minulle tärkeää ja se on minulle varmasti tärkeää tulevaisuudessakin. Kirjoittamista en siis ole missään tapauksessa lopettamassa. Mutta pitäisikö minun aloittaa uusi blogi adoptiotaipaleellemme?

Pari vuotta sitten aloin aavistella, että en saisi lasta kamalan helposti. Etsin tukea blogeista etenkin Blogilistan kautta. Minun oli hankala löytää sellaisia blogeja, joihin samaistua, koska monet suositut lapsettomuusblogit olivat jo kauan sitten muuttuneet lapsiperheblogeiksi. Minua ärsytti, kun blogista toiseen siirtyessäni huomasin, että vertaistukea ei kuitenkaan meinaa löytyä. Toki samassa elämäntilanteessa elävienkin blogeja löytyi nopeasti, joten ihan kamalan suuresta ongelmasta ei lopulta ollut kysymys.

Olisiko kuitenkin parempi, että tämä blogini jäisi tähän ja aloittaisin adoptiomatkani kokonaan uudelta pöydältä? Mutta voinko selvärajaisesti erottaa lapsettomuustaivaltani adoptiotaipaleesta? Missä vaiheessa lapsettomuusa…

Erilainen joulunaika

Tämä joulunaika oli kovin erilainen kuin edelliset. Meidän lapsettomuutemme taipaleelle on osunut nyt yhteensä kolme joulua. Tiedän, että se on paljon vähemmän kuin monella muulla. Tiedän myös, että lapsettomia jouluja on meillä vielä edessämmekin.

Vuonna 2010 olimme vasta pari kuukautta aikaisemmin aloittaneet yrittämisen. En siis ollut vielä kamalan pettynyt, kun kuukautiseni alkoivat jouluaattona. Kipeä kuitenkin olin. Siinä vaiheessa en tiennyt kuukautiskivuissani olevan mitään erikoista. Söin aivan liian paljon Ketoriinia ja yritin kestää. Jouluruoka ei meinannut mahtua mahaani ja syömisen jälkeen makasin monta tuntia sohvalla sikiöasennossa ja yritin kestää. Mieheni sai joulupuurosta mantelin ja halusin kovasti hänen toivovan meille lasta seuraavaksi jouluksi. (Myöhemmin kuulin, että mies oli kuitenkin toivonut jalkapallojoukkueelleen mestaruutta. Se toive toteutui!) Uskoin, että meillä saattaisi hyvinkin olla seuraavana jouluna lapsi. Sen enempää en lapsesta kuitenkaan uskaltan…