Siirry pääsisältöön

Blogini tulevaisuus

Olen pohtinut paljon blogini tulevaisuutta. Bloggaaminen on minulle tärkeää ja se on minulle varmasti tärkeää tulevaisuudessakin. Kirjoittamista en siis ole missään tapauksessa lopettamassa. Mutta pitäisikö minun aloittaa uusi blogi adoptiotaipaleellemme?

Pari vuotta sitten aloin aavistella, että en saisi lasta kamalan helposti. Etsin tukea blogeista etenkin Blogilistan kautta. Minun oli hankala löytää sellaisia blogeja, joihin samaistua, koska monet suositut lapsettomuusblogit olivat jo kauan sitten muuttuneet lapsiperheblogeiksi. Minua ärsytti, kun blogista toiseen siirtyessäni huomasin, että vertaistukea ei kuitenkaan meinaa löytyä. Toki samassa elämäntilanteessa elävienkin blogeja löytyi nopeasti, joten ihan kamalan suuresta ongelmasta ei lopulta ollut kysymys.

Olisiko kuitenkin parempi, että tämä blogini jäisi tähän ja aloittaisin adoptiomatkani kokonaan uudelta pöydältä? Mutta voinko selvärajaisesti erottaa lapsettomuustaivaltani adoptiotaipaleesta? Missä vaiheessa lapsettomuusaihe muuttuu adoptioaiheeksi? Mitä hyötyä uudesta blogista olisi? Vanhat lukijani löytävät minut täältä eikä uusienkaan lukijoiden ole hankala eksyä blogiini.

Taidan siis toistaiseksi jäädä tähän.

Kommentit

Harriet sanoi…
Eikö toiveena kuitenkin ole lapsi,vaikka lapsi tulisikin sitten adoption kautta?
Itse lapsettomuudesta aikoinaan kärsineenä ajattelen, että lapsettomuuden kanssa kamppaileville voi olla hyväksi lukea, että on muitakin vaihtoehtoja, kuin hoidot. Lapsen voi siis saada muullakin tavoin. Yksi asia johtaa toiseen jne... Niin moni blogi päättyy siihen plussaamiseen. Entäpä jos tämä blogi Siihen puheluun?

Ihan vain nyt ajatuksia heitän ilmaan! Kiva että tulit seuraamaan blogiani :)
Anonyymi sanoi…
Mä äänestän myös sitä, että jatkat tätä. Siksi, että lapsettomuus käsitetään usein pieneksi tai isommaksi, mutta ohimeneväksi ongelmaksi, joka päättyy, kun hoidot viimein onnistuvat. Entä jos tosiaan päätös olisikin toisella tavalla onnellinen, vaihtoehtoinen?
L sanoi…
Sinun blogi, sinun tarina – teet niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu.

Itse omalla kohdallani ajattelen, että adoptio oli ylipäätään mahdollista vasta sitten, kun päästin oikeasti lapsettomuuden surusta irti. Se vei vuosia. Ja oli kipein taival (niin monin tavoin), mitä olen koskaan joutunut talsimaan.

Nyt kun olen siitä irtipäästänyt, raskaaksi tuleminen olisi katastrofi. Koska sitten oma lapseni ei pääsisi kotiin. Tätä katsantakantaa eivät varmasti kaikki adoptiolapsen odottajat jaa. Mutta minä tunnen niin äärettömän voimakkaasti. Hän on totta ja oikea, minulle. Hänestä en voi luopua.

”Onneksi” adoptio kestää niin kauan, että siinä on toki aikaa näitä prosessoida.
L sanoi…
Ja onhan siinä tietty sekin puoli, jos päätä pitää blogin tässä, että tämä tarina voisi virtuaalisesti loppua toisin. Ihanasti, mutta toisin :)
Anonyymi sanoi…
Olen aika lailla edellisten kommentoijien linjoilla.

Lukijana minusta olisi mukava jatkaa matkasi seuraamista. Vaikka hoidot loppuivat, samojen teemojen työstäminen jatkuu jossain määrin. Olisi kiinnostavaa lukea tästä siirtymästä, mitä sitten tapahtuukaan.

Lisäksi adoptio teemana koskettaa varmasti montaa hedelmöityshoitoja läpi käyvää ja niiden pohjalta blogistasi kiinnostuneitakin, jos ei konkretisoituvana valintana niin ainakin etäisenä, pohdituttavana vaihtoehtona.

Jatkaminen tässä toisi - no, jatkuvuutta. :) Adoptioprosessi ei ala "tyhjästä", eikä lapsettomuus lopu hoitojen loppumiseen.

Uskon myös että ensisijaisesti juuri adoptiosta kiinnostuneet lukijat löytävät kyllä tänne.

Sara
Maija Dahlia sanoi…
Täältä myös yksi ääni jatkamiselle! Nimenomaan tuo siirtymä hoidoista adoptioprosessiin kiinnostaa. Olen itse vasta astumassa tutkimus- ja hoitoputkeen, ja lopputulos ei tunnu mitenkään varmalta plussalta. Seuraan mielelläni, millainen se polku voi olla.
Blueberry sanoi…
Toivon myös sinun jatkavan tarinaasi täällä. Tai ainakin toivon, että ohjaat täältä uuteen blogiisi jos siihen ratkaisuun päädyt.

Jaan muiden ajatuksen siitä, että adoptioprosessi on monille meistä vaihtoehtoehto. Tai ainakin kohtuullisen luonteva seuraava vaihtoehto hoitojen jälkeen. Itse ainakin ajattelen adoptiota paljon jo nyt, jo pelkästään ikänikin takia. Minulle monien vuosien hoidot eivät ole enää mahdollisia.

Kanssaeläjänä rinnallasi.

Illusia sanoi…
Kiitos todella paljon kommenteistanne. Ne vahvistivat päätöstäni jatkaa tarinaani tähän samaan blogiin. Tässähän ei ole kyse kahdesta erillisestä tarinasta, vaan koko tarinan keskiössä on se, että minä haluan saada lapsen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Miten se on jo nyt noin iso?

Jo nyt alan huomata, kuinka nopeasti lapsi kasvaa. Hän käy läpi vaiheita ja jokaisen vaiheen jälkeen hän tuntuu isommalta. Hän oppii koko ajan niin paljon. Hän puhuu koko ajan enemmän ja on sylissä vähemmän.

Hän ei enää tarvitse vaippaa eikä kantoreppua kannata ottaa mukaan. Aina ei tarvita kärryjäkään. Hän juoksee tai pyöräilee.

Hän kasvaa myös fyysisesti. Kädet ja jalat venyvät. Taapero alkaa muuttua leikki-ikäiseksi.

Jo nyt toivon ensimmäistä kertaa, ettei hän kasvaisi ihan niin nopeasti. Minun iso pieni lapseni.

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!