Siirry pääsisältöön

Kuinka viha puretaan?

Minussa on paljon purkamatonta vihaa. Viha on niin syvää ja mustaa, että se pelottaa minua. Se on niin suurta, että sitä ei voi edes ilmaista millään tavalla. Jos päästäisin sen irti, luhistuisin sen alle. En voi kohdistaa tätä vihaa mihinkään. Kukaan ei ole syypää siihen, että elämäni on ollut näin epäreilu. Kukaan ei ole tästä vastuussa. En voi suuttua tämän vuoksi kenellekään.

Viime viikolla koin, että eräs läheiseni kohteli minua hyvin epäreilusti. Hän syytti minua sellaisesta, johon todella koen olevani syytön. Tuo epäreiluuden kokemus nostatti taas vihan aivan pinnan alle odottelemaan. Tätä epäreiluudesta syntyvää vihaa en myöskään voi purkaa, koska pelkään, että siitä saisi sitten kärsiä toinenkin läheiseni. Niinpä yritän vain ymmärtää ja painaa suuttumukseni piiloon. Tehdä itseni näkymättömäksi, jotta en provosoisi enää yhtään enempää eripuraa.

Ei vihan purkaminen tähän ihmiseen lopulta olisi edes reilua. Vihaa on varastossa aivan liian suuria määriä asiantilaan nähden. Hän ei ole vihaani oikeasti aiheuttanut. Se on lähtöisin siitä paljon suuremmasta epäreiluudesta, joka on minun kohdalleni sattunut. Tämä ihminen vain sattui sohaisemaan huonolla hetkellä.

Jatkuva suuttumuksen ja vihan tunteiden tukahduttaminen käy voimille. Minun täytyy koko ajan taistella, että en purkaisi sitä mieheeni. Hän on ollut niin äärettömän ymmärtäväinen ja auttavainen tämän pahimman ajan aikana. Minua pelottaa, että lopulta paikalle sattuu joku viaton, joka sattuu huonolla hetkellä paikalle ja saa koko vihani niskaansa. Joskus myös toivon, että paikalle sattuisi sellainen ihminen. Joku mummo voisi juuri nyt etuilla minua jonossa tai joku rasisti voisi juuri nyt sattua minun tielleni huutelemaan erivärisille ihmisille. Minä antaisin tulla. Antaisin tulla niin paljon, että viha olisi lopulta poissa. Mutta niin ei käy. Ei vihaa voi purkaa mihinkään sijaiskohteeseen. Ei se sillä tavalla katoa.

Viha ei kuitenkaan saa minua tuntemaan itseäni vihaiseksi. Se tunne on pikemminkin voimattomuutta. Olen voimaton tämän kaiken edessä eikä minulla ole mitään keinoa päästä tästä nopeasti eroon. Kai vihan täytyy antaa pikkuhiljaa tihkua pois.

Kommentit

tuuba sanoi…
Sama viha kytee minunkin sisälläni. Jotenkin sen on saanut pysymään sisällään vaan kun taakka tässä viime aikoina on ollut kovin suuri kantaa, se ryöpsähti ulos. Hallitsemattomasti ja väärään aikaan ja erityisesti väärälle kohteelle.

Se huono olo, itseinho. Se kaatoi ja murskasi alleen. Mutta niin tämä sisuksissa vellova vihakin tekee. Murskaa ja murtaa ja ennen kaikkea muuttaa ihmistä.

Ehkä liikunta hieman auttaa, mutta ei tarpeeksi. Sanoin ääneen jopa että aloitan taas tupakoida, auttaisiko se tähän. Eihän se auta, mutta kaiken näköistä on pitänyt miettiä. Anger management -kurssi? Vai mikä. Yksin vetäytyminen vuoren koloon, pois muita satuttamasta.

Kai pitää vain odottaa että se hiljalleen tihkuu pois, aivan kuten sanoit.
Anonyymi sanoi…
Hei!

Kyllä vihaa saa purettua pois. Kyllä vihaa saa ilmaista. On eri asia rikkoapaiskoa tavaroita, vahingoittaa itseä tai toista väkivaltaisilla sanoilla ja teoilla. Viha on voimaa, energiaa, jota voi hyödyntääkin.

Sisäänpäinkääntynyt julkituloa vailla oleva viha muuttuu masennukseksi, sarkasmiksi, ironiaksi tai avoimeksi pilkaksi ja ivaksi, ihottumaksi, vatsa- ja pääkivuksi, kolotuksiksi, katkeruudeksi, jumeiksi selkään, marttyyriudeksi, yliystävällisyydeksi, miksi kenelläkin. Tunnet varmaan sellaisia salavihaisia tyyppejä, joiden seurassa oma energia ja elämänilo tukahtuu?

Jos tuo Sinua epäreilusti kohdellut ihminen on Sinulle tärkeä tai rakas, niin miksi et puhuisi tai kirjoittaisi hänelle asiasta. Jos hän taas on yhdentekevä, niin kiukun saat varmasti kohdennettua johonkin tomintaan. Piirrä vaikka kuva, tai kirjoita juttu, jossa hänelle tapahtuu kauheita tai naurettavia asioita ;)

Kun elämä on epäreilu, niin paskaa voi mennä karjumaan alikulkusillan alle, hakata sanomalehtirullalla sohvaa, tampata vimmatusti mattoja, aloittaa kuntonyrkkeilyn, siivota raivoisasti, mennä savikurssille, kirjoittaa pari yleisönosastokirjoitusta joistain epäkohdista, aloittaa opiskelu, todellakin odottaa sitä rasistiahuonostikäyttäytyvääbussikuskiaetuilevaamummoa ja vähän tirskauttaa palautetta toisen huonosta käytöksestä sen oman vimmansa voimalla. Tai voi tehdä aarrekartan itselleen, puhkoa aikakauslehdistä lapsellisten, lapsia helposti "tehneiden" kuvista silmiä nuppineuloilla jne. Tai voi menää frt-ryhmään, omaan- tai ryhmäterapiaan, johonkin luovan ilmaisun ryhmään, Simpukan ryhmiin, ihan mihin vain, missä voi turvallisesti harjoitella vihan ilmaisua, mikä on meille kaikille ihmisille vaikeaa...

Suuren vihan alla helposti lamautuu lanatuksi tai alkaa vain itkettää. Uskon, että jaksat vihaasi tutustua ja jaksat antaa sen tihkua, vaikka se ei kivaa olekaan. Koska kirjoitat ja reflektoit tuntemuksiasi erittäin taitavasti niin miksi et lisäksi hakeutuisi yksilöterapiaan tai kirjallisuusterapiaan?

Luulen olleeni noin 15 vuotta sitten samankaltaisessa elämäntilanteessa kuin Sinä nyt. Hormonien ja hoitojen vaikutusta ei kannata myöskään väheksyä olotiloihin pitkään vaikuttavina tekijöinä. Toivon Sinun jatkavan tätä bloginpitämistä, tekstejäsi ja pohdintojasi on ilo lukea!

Terveisin Tirlittan
Turnip sanoi…
Tuttua on vihan tunteet täälläkin... Ja sellainen ailahtelevainen ärtymys joka tulee ja menee aikaa ja paikkaa kysymättä. Ja itseä ihan oikeasti hävettää koska miehen osaksi siitä pääsevät osalliseksi myös poika ja koira. Ihan kun heillä olisi jotain tekemistä tämän surun kanssa. Vaikka ne ovat ne lohduttavat asiat niin silti saavat osansa myös tästä pahasta olosta niskaansa, raukat. En ole vielä keksinyt millä tästä vihasta ja ärtymyksestä pääsee eroon vai onko se jotain joka ajan kanssa laimentuu tai tihkuu pois niinkuin kirjoitit. Toivottavasti se johonkin jokatapauksessa katoaa koska kyllä viha imee mehut aika totaalisesti.
Kaipaava sanoi…
;(
Voi kunpa saisin annettua sinulle edes osan voimistani. <3
Illusia sanoi…
Kiitos kaikille kommenteista!

Viha on varmasti käännettävissä voimavaraksi. Nyt se kuitenkin vain on ja pysyy sisälläni eikä pääse sieltä oikein millään ulos. Kun epäreiluutta tulee kohdalle, suuttumus kasvaa, mutta ei silti löydä ulospääsyä.

Tirlittan: Kiitos kovasti vinkeistä ja kauniista sanoista. Moni noista mainitsemistasi asioista minulla onkin jo työkalupakissa. Olen siivonnut raivolla, harrastanut monenlaista liikuntaa, tehnyt käsitöitä, käynyt Simpukan vertaistukiryhmässä ja lisäksi kirjoitan blogini lisäksi aiheesta kaunokirjallisia tekstejä. Ehkä en ole kuitenkaan nähnyt noita kaikkia vihan ja suuttumuksen purkajina.

Olen muutaman kerran mennyt syvälle metsään ajatuksenani huutaa siellä pahaa oloa pois. Huutoa ei kuitenkaan ole tullut. Se ei ole tuntunut oikealta. Itkukaan ei oikein meinaa enää tulla. Tulee pieniä silmän kostumisia, mutta siinä kaikki. Kaikki tunteet tuntuvat tällä hetkellä vain tihkuvan. Mikään ei tulvi pois.

En halua millään tavalla olla ilkeä tälle minua epäreilusti kohdelleelle ihmiselle. Haluaisin vain kertoa hänelle suuttumuksestani. Pelkään kuitenkin, että sen seurauksena hän puolestaan purkaisi asian toiselle rakkaalle henkilölle. Niinpä pysyn kaukana. Se ilmeisesti on hänen toiveensa.

Pääsen torstaina puhumaan asioistani ammattilaisen kanssa. Tuskin se mikään ihmeparannustuokio on, mutta ehkä saan häneltä jotain apua ahdistukseeni. Pelkään jo kovasti jaksamiseni puolesta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!