Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Raskas psykologikäynti

Olen kaikeksi onneksi saanut vielä käydä psykologilla noin kahden - kolmen viikon välein. Nuo käynnit ovat olleet minulle äärettömän tärkeitä ja moni ajatus on siellä muotoutunut kokonaiseksi. On myös helpottavaa, kun tämä suruni ja luopumiseni aiheuttama tuska ja ahdistus otetaan tosissaan. Psykologini ei sitä taatusti vähättele.

Käynnit ovat kuitenkin aina äärettömän raskaita. Kahtena viimeisenä kertana olen itkenyt todella paljon, vaikka muuten minua ei enää niin paljon olekaan itkettänyt. Tänään itkin taas ja nyt olen aivan uupunut. Päätäni särkee ja minua väsyttää aivan tajuttomasti, vaikka takanani ei olekaan muuta kuin lyhyt työpäivä ja tunteroinen nyyhkimistä.

Mikä minua sitten niin kamalasti itkettää? Suurimmat pettymyksethän ovat jo takanapäin. Eihän suruni enää pitäisi olla miteenkään akuuttia. Kuitenkin tuntuu, että vasta nyt alan oikeasti tajuta, mitä kaikkea minulle on tapahtunut ja mihin kaikkeen se vaikuttaa. Vaikka toivo lapsen saamisesta on vielä olemassa, minun on luovuttava monesta haaveesta ja toiveesta. Hoitoihin käytetty vuosi oli äärimmäisen raskas, enkä kaikesta huolimatta ehtinyt silloin vielä ymmärtää ja surra koko asiaa. Nyt siihen on aikaa, vaikka se onkin aika raskasta.

Vinkvink! Sarjakuvablogeja aiheesta ei koskaan ole liikaa. Tässä on yksi hieno sellainen.
Munasarjojen vastarintaoireyhtymä

Ei kommentteja: