Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Tunnelmia

Olisi niin mukava kirjoittaa, että tunnelmat ovat menneet parempaan suuntaan ja että onnistumisia on tapahtunut. En kuitenkaan voi kirjoittaa niin. Vaikka kuinka haluaisin, en voi väittää voivani paremmin.

Olo on niin kamalan raskas koko ajan. Olen turhautunut. En jaksaisi enää jauhaa surustani. En jaksaisi edes ajatella asiaa. Mutta kuitenkaan en usko, että asiaa välttelemällä mikään muuttuisi. Olen yrittänyt hukuttaa surua kovaan työntekoon, mutta ei se ole auttanut. Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin. Nautin kovasti työnteosta ja olenkin kokenut paljon onnistumisia töissäni. Työ ei vain vie surua pois. Kuinka se voisikaan viedä? Surullani ei ole työni kanssa mitään tekemistä.

Kirjoittaminen on vaikeaa. Sanat eivät oikein meinaa löytää paikalleen. Ne ovat joko liian mitättömiä tai liian traagisia. Ne eivät osu enkä oikein meinaa jaksaa yrittää.

(Adoptiopaperit saimme vihdoin täytettyä viikonloppuna. Tänään sain myös lääkärintodistuksen hankittua. Kohta saavutamme jonon pään.)