Siirry pääsisältöön

Extrakummitätinä

Tänään oli iloinen päivä. Tammikuussa bloggasin siitä, kuinka kaipaan elämääni rakkaita lapsia. Noin kuukausi sitten sain mahtavan viestin ystävältä. Viestissä ystävä pyysi minua lastensa extrakummiksi, koska varsinaiset kummit ja muutkin läheiset aikuiset asuvat kaukana heidän perheestään. Olin otettu tällaisesta kunniatehtävästä. Ystävän teko oli uskomattoman kaunis kädenojennus suuntaani.

Tänään tapasin extrakummilapseni ensimmäistä kertaa. Vietin monta tuntia ihanien tyttöjen seurassa ja minulla oli ihanaa. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme.

Kiitos tuhannesti, A! Tämä oli ja on kullanarvoista.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Ihanaa. Miten mahtavaa, jos lasten läheisyys tässäkin elämänvaiheessa tuntuu hyvältä, eikä ahdistavalta tai katkeralta!

Sara
K sanoi…
Kivaa kun olet saanut extrakummilapsia!! Ja kiva kun kaikki meni hyvin. Kuulostaa todella kivalta. <3
Blueberry sanoi…
Ihana kuulla! iloa ja onnea toisistanne teillä tulee tulemaan pitkin vuosia.

Lapsi ei koskaan voi saada liikkaa rakautta. Rakkaushan on eri asai kuin hemmottelu tai lahjojen saaminen. Ihanaa, että sinulla yksi lapsi lisää ketä voit rakastaa : )
Anonyymi sanoi…
Onnea,tärkeitä lapsia voi tulla niin monella tavalla. A
Anonyymi sanoi…
Meilläkin oli kivaa! Nyt vasta huomasin tämän bloggauksen. Hienoa, jos olen saanut tuotua jotain mukavaa jonkun elämään. Sitä paitsi ainakin viiden ihmisen elämään: tästä iloitsee koko meidän perheemme sinun lisäksesi. Edellisestä A:sta en tiedä, kuka on, mutta tämä viesti tuli Aalta, Peeltä ja Eeltä 😊
Anonyymi sanoi…
Jäin miettimään tätä asiaa vielä. Sittemmin minäkin olen saanut viettää aikaa rakkaan kummilapseni kanssa. Huomasin sen, että vaikka tuolloinkin oma lapsettomuus tuli välillä mieleen, ei lapsen kanssa oleminen tuntunut mitenkään pahalta, vaan päin vastoin.

Tunteet voi tietenkin vaihdella ja ihmiset saattavat olla tässäkin suhteessa erilaisia, mutta toivottavasti ihmiset, joilla on lapsia, eivät ainakaan automaattisesti olettaisi että lasten kanssa oleminen on lapsettomille vaikeaa. Ehkä lasten vanhempien kanssa voi olla joskus vaikeaa, jos keskustelu pyörii vanhemmuuden ympärillä koko ajan, mutta lasten kanssa tuntuu hyvältä...

Sara

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…