Siirry pääsisältöön

Vauvakuume

"Oi, tulee aivan kamala vauvakuume, kun noita pieniä käy täällä työpaikalla. Taitaa olla keväälläkin tekemistä asian kanssa", uskoutui työkaverini minulle lounastunnilla, jossa vilisi äitiyslomalaisia vauvoineen.
"Jaaha", vastasin minä.

Olin varmaan töykeä, vaikka en tarkoittanutkaan sitä niin. Olin vain niin kamalan yllättynyt. Olisin halunnut jutustella työkaverini kanssa, mutta hänen kommenttinsa tiputti minut kokonaan kärryiltä. En osannut.

Mikä vauvakuume? En ole enää pitkään aikaan muistanutkaan sellaisen olemassaolosta. Kyllä se minullakin joskus oli. Ihanan ruusunpunainen tunne siitä, että voisi saada itselleen vauvan. Sellainen hormonien hyrräys ja lempeä olo. Sitten vauvakuumeeni kroonistui. Se muuttui vakavaksi tarpeeksi. Konkreettiseksi ja fyysiseksi tyhjäksi syliksi. Toivo katosi eikä vauvakuume ole enää mikään lempeä ja ruusunpunainen tunne. Se on viiltävä fyysinenkin kipu, jota ei kannata ajatuksilla houkutella luokseen.

Ymmärtääköhän työkaverini, kuinka onnekas on vauvakuumeensa kanssa?

Kommentit

Turnip sanoi…
Tämä olikin asia, mitä en ole edes miettinyt. Ja olet niin oikeassa, milloinkohan on itsellä ollut vauvakuume? Varmaan silloin joskus lähes kymmenen vuotta sitten kun siitä alkoi haaveilemaan "oikeasti" ja kuinka se sitten pikku hiljaa vaihtui tuoksi jyskyttäväksi tarpeeksi. Vaikka nyt yksi lapsi kotona onkin, huomaan silti olevani kovasti kateellinen niille, jotka pystyvät maailmaa noiden ruusunpunaisten lasien läpi katsomaan.

Paljon auringon paistetta sinun kesääsi Illusia
Anonyymi sanoi…
Löysin blogisi kun epätoivoisena etsin netistä, eikö tässä maailmassa ole ketään, joka lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa elää ja tavoittelee parempaa huomista. Samaistuin tosi paljon näihin blogiteksteihin ja ihanaa kun osaat kirjoittaa tunteista niin hyvin. Ja muutkin kommentoineet siten, että tuntui kuin joku olisi pukenut mun ajatukset sanoiksi. Kiitos hurjan paljon!
Ainu sanoi…
Enpä mäkään muista, mitä on vauvakuume. Ja nyt, kun jotenkin ihmeellisesti päädyin ystävieni kanssa leikkipuistoon (kaikilla muilla lapset mukanaan), niin koin ainoastaan uskomatonta vierautta heidän seurassaan heidän jutellessaan päiväkodeista ja lapsiarjesta ja muusta sellaisesta. Jokainen heistä on kuitenkin yksittäin hyvä ystäväni, mutta yhdessä he muuttuivat täysin vieraaksi. Ja töykeäksi tunsin mäkin itseni, vaikka en tarkoittanut olla.

Niin erilaisia vain ovat maailmat.
Anonyymi sanoi…
Silloin joskus vauvakuume tarkoitti ainakin mulle sitä, että havahtui huomaamaan oman potentiaalinsa äitinä. Nyt vauvat ympäristössä tuntuvat muistuttavan vain niistä esteistä.. En oikein osaa olla enää luonnollinen tilanteissa, jotka ennen olisivat innostaneet ja aiheuttaneet vauvakuumetta. En voi enää samaistua niihin.
Isla sanoi…
Auts, tämä kolahti. Kuvaat loistavasti tämän hetkistä tunnetta, vakavaa tarvetta. Enää en voi hymyillen hypistellä vauvan vaatteita, vaan niiden katseleminen saa oloni ainoastaan äärettömän surulliseksi.
Anonyymi sanoi…
Sulla on niin paljon kauniita sanoja ja ihastuttava taito laittaa ne oikeaan järjestykseen! Sanoista tulee käsinkosketeltavia tunteita.

En ollut muistanutkaa tuota joskus niin lämmintä ja toivottua lempeää oloa. Nyt kun se ei enää ole saavutettavissa.
Illusia sanoi…
Kiitos kaikille kommenteista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Miten se on jo nyt noin iso?

Jo nyt alan huomata, kuinka nopeasti lapsi kasvaa. Hän käy läpi vaiheita ja jokaisen vaiheen jälkeen hän tuntuu isommalta. Hän oppii koko ajan niin paljon. Hän puhuu koko ajan enemmän ja on sylissä vähemmän.

Hän ei enää tarvitse vaippaa eikä kantoreppua kannata ottaa mukaan. Aina ei tarvita kärryjäkään. Hän juoksee tai pyöräilee.

Hän kasvaa myös fyysisesti. Kädet ja jalat venyvät. Taapero alkaa muuttua leikki-ikäiseksi.

Jo nyt toivon ensimmäistä kertaa, ettei hän kasvaisi ihan niin nopeasti. Minun iso pieni lapseni.

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!