Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 28. toukokuuta 2013

Vauvakuume

"Oi, tulee aivan kamala vauvakuume, kun noita pieniä käy täällä työpaikalla. Taitaa olla keväälläkin tekemistä asian kanssa", uskoutui työkaverini minulle lounastunnilla, jossa vilisi äitiyslomalaisia vauvoineen.
"Jaaha", vastasin minä.

Olin varmaan töykeä, vaikka en tarkoittanutkaan sitä niin. Olin vain niin kamalan yllättynyt. Olisin halunnut jutustella työkaverini kanssa, mutta hänen kommenttinsa tiputti minut kokonaan kärryiltä. En osannut.

Mikä vauvakuume? En ole enää pitkään aikaan muistanutkaan sellaisen olemassaolosta. Kyllä se minullakin joskus oli. Ihanan ruusunpunainen tunne siitä, että voisi saada itselleen vauvan. Sellainen hormonien hyrräys ja lempeä olo. Sitten vauvakuumeeni kroonistui. Se muuttui vakavaksi tarpeeksi. Konkreettiseksi ja fyysiseksi tyhjäksi syliksi. Toivo katosi eikä vauvakuume ole enää mikään lempeä ja ruusunpunainen tunne. Se on viiltävä fyysinenkin kipu, jota ei kannata ajatuksilla houkutella luokseen.

Ymmärtääköhän työkaverini, kuinka onnekas on vauvakuumeensa kanssa?

7 kommenttia:

Turnip kirjoitti...

Tämä olikin asia, mitä en ole edes miettinyt. Ja olet niin oikeassa, milloinkohan on itsellä ollut vauvakuume? Varmaan silloin joskus lähes kymmenen vuotta sitten kun siitä alkoi haaveilemaan "oikeasti" ja kuinka se sitten pikku hiljaa vaihtui tuoksi jyskyttäväksi tarpeeksi. Vaikka nyt yksi lapsi kotona onkin, huomaan silti olevani kovasti kateellinen niille, jotka pystyvät maailmaa noiden ruusunpunaisten lasien läpi katsomaan.

Paljon auringon paistetta sinun kesääsi Illusia

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogisi kun epätoivoisena etsin netistä, eikö tässä maailmassa ole ketään, joka lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa elää ja tavoittelee parempaa huomista. Samaistuin tosi paljon näihin blogiteksteihin ja ihanaa kun osaat kirjoittaa tunteista niin hyvin. Ja muutkin kommentoineet siten, että tuntui kuin joku olisi pukenut mun ajatukset sanoiksi. Kiitos hurjan paljon!

Ainu kirjoitti...

Enpä mäkään muista, mitä on vauvakuume. Ja nyt, kun jotenkin ihmeellisesti päädyin ystävieni kanssa leikkipuistoon (kaikilla muilla lapset mukanaan), niin koin ainoastaan uskomatonta vierautta heidän seurassaan heidän jutellessaan päiväkodeista ja lapsiarjesta ja muusta sellaisesta. Jokainen heistä on kuitenkin yksittäin hyvä ystäväni, mutta yhdessä he muuttuivat täysin vieraaksi. Ja töykeäksi tunsin mäkin itseni, vaikka en tarkoittanut olla.

Niin erilaisia vain ovat maailmat.

Anonyymi kirjoitti...

Silloin joskus vauvakuume tarkoitti ainakin mulle sitä, että havahtui huomaamaan oman potentiaalinsa äitinä. Nyt vauvat ympäristössä tuntuvat muistuttavan vain niistä esteistä.. En oikein osaa olla enää luonnollinen tilanteissa, jotka ennen olisivat innostaneet ja aiheuttaneet vauvakuumetta. En voi enää samaistua niihin.

Isla kirjoitti...

Auts, tämä kolahti. Kuvaat loistavasti tämän hetkistä tunnetta, vakavaa tarvetta. Enää en voi hymyillen hypistellä vauvan vaatteita, vaan niiden katseleminen saa oloni ainoastaan äärettömän surulliseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on niin paljon kauniita sanoja ja ihastuttava taito laittaa ne oikeaan järjestykseen! Sanoista tulee käsinkosketeltavia tunteita.

En ollut muistanutkaa tuota joskus niin lämmintä ja toivottua lempeää oloa. Nyt kun se ei enää ole saavutettavissa.

Illusia kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!