Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 1. lokakuuta 2013

Ihmiset ympärillä

Pahimpina aikoina (Voi kuinka ihanalta tuntuu viitata näillä sanoilla menneisyyteen!) olin toisinaan kamalan vihainen kaikille läheisilleni. Miksi kukaan ei tullut ja ottanut kaikkea sitä kipua ja paskaa pois minun harteiltani? Miksi kukaan ei osannut auttaa minua kokonaan? Kukaan ei tuntunut ymmärtävän, kuinka järkyttävän huonossa kunnossa olin. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän, että tilanteeni oli lopulta myös aika lähellä kuolemanvakavaa.

Nyt, aivan yhtäkkiä, silmäni ovat avautuneet. Huomaan, kuinka moni elää mukana meidän tilanteessamme. Niin moni jaksaa kerta toisensa jälkeen kysyä, mitä uutta meille kuuluu, vaikka kerta toisensa jälkeen mitään uutta ei kuulu. Niin moni jaksaa kannustaa ja toivoa meille hyvää. Nyt kun jaksan katsoa ympärilleni, olen äärettömän kiitollinen kaikista niistä ihmisistä, joita olen ympärilleni saanut. Olen kiitollinen siitä, että olen uskaltanut kertoa surustani avoimesti. Ilman sitä minun suojaverkkoni olisi niin paljon harvempi. Nyt minulla on varaa myös tipahtaa. Tiedän, että minut otetaan kiinni.

2 kommenttia:

Tuulen kuiskaus kirjoitti...

Olet rautaa! <3

Belly kirjoitti...

Kuulostaa seesteiseltä.