Siirry pääsisältöön

Pää sekaisin

Sekavia, innostuneita, vihaisia, pelästyneitä, surullisia, ahdistuneita ja epäselviä mietteiden ja ajatusten palasia. Näitä täytyy hetki sulatella kokonaisiksi lauseiksi.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Itse muistan todella hyvin meidän ensimmäinen neuvontakäynti. Meitä jännitti tosi paljon, emme tienneet miten olla, kun oli sellainen fiilis, että meitä tarkkailtiin ja kaikki kirjattiin ylös:) Neuvonnan alussa meille näytettiin video eräästä adoptoidusta miehestä, joka halusi saada selville biologista taustaan (mikä on siinänsä ihan ok ja luonnollista), mutta tarinassa laitettiin vastakkain biologinen perhe vs. adoptiovanhemmat. Tarkoitus oli varmaan se, ettei haluttu antaa ns. ruusuista kuvaa adoptiosta. Ja sellainen fiilis meille jäi kahdesta ensimäisestä käynnistä... pistetään pariskunta koetukselle ja miettimään, onko oikeasti valmis adoptioon ja kaikkeen mitä siihen liittyy (sekä hyviä että kipeämpiä asioita). Vasta kolmannella käynnillä sosiaalityöntekijä alkoi jo puhua "kun"- muodossa, kunvalitsemme kohdemaan, jätämme hakemuksen, yms. Se tuntui hyvältä ja tapaamiset olivat paljon rennompia.

Ehkä moni pariskunta aloittaa neuvonnan olematta täysin varma siitä, onko adoptio sittenkin heille paras ratkaisu ja siksi sosiaalityöntekijä "pistää" pariskunnan koetukselle. Mielestäni se on pelkkä taktiikkaa, ei mitään henkilökohtaista.

Paljon voimia ajatusten läpikäyntiin!
Illusia sanoi…
Uskomatonta, kuinka tarkasti ymmärsit hämmennykseni syyt, vaikka en niitä tuohon postaukseen kirjoittanutkaan. Kommenttisi oli minulle todella tärkeä. Se auttoi minua ymmärtämään, että kokemani ei ollut mitenkään erikoista.

Kiitos paljon!
Anonyymi sanoi…
Hyvä, että kommenttini auttoi sinua ymmärtämään, millaiset tunteet neuvontakäynti aiheutti <3
Minua auttoi paljon se, että keskityin päämäärään, eli siihen ihanaan ja jo rakastamaani lapseen, joka joskus tulee mun syliini.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Miten se on jo nyt noin iso?

Jo nyt alan huomata, kuinka nopeasti lapsi kasvaa. Hän käy läpi vaiheita ja jokaisen vaiheen jälkeen hän tuntuu isommalta. Hän oppii koko ajan niin paljon. Hän puhuu koko ajan enemmän ja on sylissä vähemmän.

Hän ei enää tarvitse vaippaa eikä kantoreppua kannata ottaa mukaan. Aina ei tarvita kärryjäkään. Hän juoksee tai pyöräilee.

Hän kasvaa myös fyysisesti. Kädet ja jalat venyvät. Taapero alkaa muuttua leikki-ikäiseksi.

Jo nyt toivon ensimmäistä kertaa, ettei hän kasvaisi ihan niin nopeasti. Minun iso pieni lapseni.

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!