Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 25. lokakuuta 2013

Pää sekaisin

Sekavia, innostuneita, vihaisia, pelästyneitä, surullisia, ahdistuneita ja epäselviä mietteiden ja ajatusten palasia. Näitä täytyy hetki sulatella kokonaisiksi lauseiksi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itse muistan todella hyvin meidän ensimmäinen neuvontakäynti. Meitä jännitti tosi paljon, emme tienneet miten olla, kun oli sellainen fiilis, että meitä tarkkailtiin ja kaikki kirjattiin ylös:) Neuvonnan alussa meille näytettiin video eräästä adoptoidusta miehestä, joka halusi saada selville biologista taustaan (mikä on siinänsä ihan ok ja luonnollista), mutta tarinassa laitettiin vastakkain biologinen perhe vs. adoptiovanhemmat. Tarkoitus oli varmaan se, ettei haluttu antaa ns. ruusuista kuvaa adoptiosta. Ja sellainen fiilis meille jäi kahdesta ensimäisestä käynnistä... pistetään pariskunta koetukselle ja miettimään, onko oikeasti valmis adoptioon ja kaikkeen mitä siihen liittyy (sekä hyviä että kipeämpiä asioita). Vasta kolmannella käynnillä sosiaalityöntekijä alkoi jo puhua "kun"- muodossa, kunvalitsemme kohdemaan, jätämme hakemuksen, yms. Se tuntui hyvältä ja tapaamiset olivat paljon rennompia.

Ehkä moni pariskunta aloittaa neuvonnan olematta täysin varma siitä, onko adoptio sittenkin heille paras ratkaisu ja siksi sosiaalityöntekijä "pistää" pariskunnan koetukselle. Mielestäni se on pelkkä taktiikkaa, ei mitään henkilökohtaista.

Paljon voimia ajatusten läpikäyntiin!

Illusia kirjoitti...

Uskomatonta, kuinka tarkasti ymmärsit hämmennykseni syyt, vaikka en niitä tuohon postaukseen kirjoittanutkaan. Kommenttisi oli minulle todella tärkeä. Se auttoi minua ymmärtämään, että kokemani ei ollut mitenkään erikoista.

Kiitos paljon!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että kommenttini auttoi sinua ymmärtämään, millaiset tunteet neuvontakäynti aiheutti <3
Minua auttoi paljon se, että keskityin päämäärään, eli siihen ihanaan ja jo rakastamaani lapseen, joka joskus tulee mun syliini.