Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 21. tammikuuta 2014

Lentokoneessa

Hän oli tyttö ja hänellä oli mustat kikkarat hiukset suloisesti saparoilla. Hän oli vielä aika pieni. Peuhasimme olohuoneen sohvalla ja minä otin hänet jalkojeni päälle lentokoneeseen. Hän ei ollut ikinä aikaisemmin leikkinyt lentokonetta ja aluksi häntä vähän jännitti, kunnes kasvoille tuli riemastunut ilme. Sinne uneen hän jäi, mutta jätti mieleen niin ihanan olon kokonaisiksi päiviksi. Minä uskallan jo uneksia hänestä.

Toinen neuvontakerta oli todella onnistunut ja mukava. Ehdimme kolmessa tunnissa puhua vain mieheni suvusta ja menneisyydestä. Minun menneisyyttäni käsitellään seuraavalla kerralla kotikäynnin yhteydessä. Samalla kerralla keskustelemme myös parisuhteestamme. Mieli jäi hyväksi ja luottavaiseksi.

Järistys ja jälkijäristyksetkin alkavat hiljalleen laantua. Jälleenrakennukseen menee varmasti kauan aikaa. Siinä olen tietysti mielelläni apuna. Pariin päivään en ole kuitenkaan enää kantanut musertavaa huolta mukanani. Olen uskaltanut nukkua pelkäämättä huonoja uutisia. Kyllä tämäkin tästä. (Ja anteeksi tämä kryptisyyteni. On suojeltava yksityisyyttä ja kuitenkin myös kirjoitettava.)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Toinen neuvontakäynti

Huomenna. Aikaa on varattu kolmeksi tunniksi. Asiaa on kahden ihmisen tähänastisen elämän verran. Ilostuttaa, jännittää, huolestuttaa, odotuttaa.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Järistys

Eilen kuolema kävi todella lähellä ja järisytti perhettämme. Kiitos fyysisen ja henkisenkin läheisyyden hän ei kuitenkaan kuollut. Samaan aikaan perheemme piilossa oleva turvaverkko tuli esiin. Se on vahva ja se toimii salamannopeasti. Asiat alkavat selvitä, kun kaikki yhdistävät voimansa. 

Nyt on minun vuoroni alkaa peruskallioksi. Ottaa kotiini nukkumaan ja pitää mahdollisimman hyvää huolta. Toivottavasti onnistumme, jotta järistyksiä ei enää tapahtuisi. Täytyy muistaa, että tänään ja nyt on paljon tärkeämpi hetki kuin huomenna tai kohta. 

lauantai 11. tammikuuta 2014

Tsemppikuva




Sain tämän postikortin ystävältä. Kortti on saanut paikkansa jääkaapin ovessa. Se on  siinä muistuttamassa lapsestamme silloinkin, kun en häntä jaksa tai ehdi muistaa. Muistuttamassa siitä, että vaikka mitään ei taas vähään aikaan tapahtuisikaan, hän on tulossa. Kiitos ystävälle.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Sellainen hän voisi olla

Joulun alla istuin eräällä pohjoisella rautatieasemalla aamutuimaan. Vieressä istuivat äiti ja tytär. Äidillä vaalea iho ja lapsella suklaanruskea. Uskomattoman kaunis ja hellyyttävä lapsi, joka halusi katsoa kissojani ja jota koirani mulkoili vihaisena. Lapsi, joka ehti kysyä tuhat kysymystä.

Hän oli syntynyt Etelä-Afrikassa. Hän oli melkein kolmevuotias. Se minulle selvisi, kun kuuntelin äidin ja erään toisen matkalaisen keskustelua. Minä en jutellut äidin kanssa paljoakaan. Menin lukkoon, enkä keksinyt sanottavaa. Olisin halunnut kertoa ja kysyä. Minullakin olisi ollut tuhat kysymystä. Kuinka kauan siinä meni? Miltä neuvonta tuntui? Entä luvan saaminen? Entä odotus? Entä lapsiesitys? Millaisia erityistarpeita? Minkäikäinen hän oli silloin? Miltä se kaikki tuntuu nyt? Onko se kaiken tämän vaivan arvoista?

En kysynyt.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ajatustukos

Miksi ensimmäisen adoptioneuvonnan aiheuttamista tunteista on ollut niin vaikea kirjoittaa? Miksi niistä on ollut myös vaikea puhua? Nämä kysymykset hämmentävät minua. Olen tottunut muuttamaan ajatukseni sanoiksi ja analysoimaan niitä. Nyt en osaa. Neuvonnan alkaminen heitti minut täysin vieraalle maaperälle, jossa kaikki on vierasta ja yllättävää ja jossa minä en osaa toimia.

Tuntuu kuin olisin keskellä peliä, jossa en ollenkaan tiedä, mitä kädessäni olevilla korteilla kannattaa ja voi tehdä. Puolihuolimaton teko saattaakin yllättäen nousta tärkeäksi. Pieni sana onkin yhtäkkiä iso. Työstetty ajatus onkin aivan keskeneräinen.

Ja koko ajan minua tarkkaillaan. Kaikesta tehdään muistiinpanoja ja kaikkeen halutaan lisäselvitystä. Tulevaisuutta määrittelee suuri jos eikä ollenkaan kun.

Olen hämmentynyt enkä oikein osaa siitä puhua.

torstai 2. tammikuuta 2014

Ensimmäinen kotitehtävä

Ensimmäinen kotitehtävä on nyt hoidettu. Kotitehtävän otsikkona oli taustatietoni. Kysymyksen koskivat lapsuudenkotia, perhettä, opiskelua, työtä, elämäntilannetta, harrastuksia ja elämänarvoja. Kirjoittelin vastauksia parin sivun verran ja mies omiaan suunnilleen saman verran. Oli vaikea kirjoittaa, kun ei tiennyt, kuinka yksityiskohtaisia vastauksia sosiaalityöntekijä toivoo.

Nyt se on kuitenkin tehty. Toinen tapaaminen on kuun puolivälissä, ja siellä on tarkoitus käydä läpi kotitehtäviämme eli keskustella menneisyydestä. Tapaamiseen on varattu kolme tuntia, joten aika tiivis istunto on tulossa.

Kolme kuukautta on pitkä aika neuvontatapaamisten välillä. Asia tuntuu jopa unohtuvan tässä välillä. 

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi – parempi kuin edeltäjänsä

Vuosi 2013 oli raskas vuosi, vaikka onneksi kuitenkin nousujohteinen. Alkuvuosi oli todella raskas, mutta loppua kohti vuosi kuitenkin muuttui koko ajan paremmaksi ja olo helpommaksi.

Uusi vuosi olkoon entisiä parempi. Minun uuden vuoteni teemana on parempi olo. Siihen liittyivät Kisun ja Suvin saamat palkinnotkin. Kisu pääsee kokeilemaan joogaa ja Suvi puolestaan pääse suolahoitoon. Halusin antaa molemmille mahdollisuuden rentouteen ja hyvään oloon kaiken raskaan keskellä. Itse aion voida tänä vuonna paljon paremmin. Olen aloittanut joogaharrastuksen ja opetellut myös muuten rentoutumaan. Aion panostaa fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiini unohtamatta tai laiminlyömättä itseäni kiireen keskellä.

Uusi vuosi tuo mukanaan myös mahtavan kunniatehtävän! Minusta ja miehestäni tulee alkukesästä uuden pienen ihmisen kummeja. Tärkeä kysymys esitettiin meille vuoden viimeisenä päivänä, ja olemme todella otettuja ja iloisia kunniasta.