Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2014.

Summausta

Lapsettoman kokemaa surua on verrattu lähiomaisen kuolemaan, mutta kuka jaksaa viettää hautajaisia kerran kuussa useiden vuosien ajan? (Lääperi, Pirjo: Lapsettomuuden suru voi tuoda masennuksen.) Näin alkaa yksi sosiaalityöntekijän meille kotiläksyksi antamista artikkeleista. Se laittoi miettimään. Kuinka monia menetyksiä minä olen ehtinyt kokea? Kolmesta ivf:stä saldoksi tuli neljä siirtoa ja siis neljä isoa menetystä, kaikki yhden vuoden aikana. Sitä ennen yksi menetys inseminaatiossa ja sitä ennen muistaakseni 15 luomuyritystä. Yhteen todella suureen menetykseen mahtuu siis 20 menetystä. Onko siis ihme, jos toipumisessakin kestää aikaa ja jos suru vieläkin nousee toisinaan pintaan?

Niin monta uutta pientä ihmistä

Aika pitkään ehdimme elää lapsettomuuttamme niin, että lähipiirissämme oli enemmän lapsettomia ihmisiä kuin lapsiperheitä. Yllättävän moni joutui turvautumaan hoitoihinkin. Yhtäkkiä raskausuutisia alkoi kuitenkin tulla monesta suunnasta. Muutama vertaisryhmän kautta tutuksi tullut tuli raskaaksi, ja usea hyvä ystävänikin ilmoitti raskaudestaan. Lähellemme on nyt tulossa todella monta uutta ihmistä.

Yksi uusista ihmisistä syntyi noin viikko sitten. Hänen äitinsä on minulle äärettömän tärkeä ja rakas ystävä. Tämä lapsi ei tarvinnut hoitoja tullakseen maailmaan, vaan hän ilmoitti tulostaan melkoisen nopeasti. Nyt kerään voimia tavatakseni hänet. Haluan ehdottomasti kuulua tämän lapsen elämään. Olla yksi tärkeä aikuinen lapsen lähellä. Ottaa yhden tärkeän lapsen lisää omaan elämääni. Ensimmäinen tapaaminen ei kuitenkaan ole helppo. Minua pelottaa kohdata kaikki ne tunteet, jotka vauvan tapaaminen tuo mukanaan.

Eilen sain jälleen uuden uutisen. Hoitojen kynnyksellä oleva ystäväni onkin tul…

Mitä kaipaan?

Viime aikoina minun on tehnyt mieli paeta elämääni jonnekin kauas. Elämäni tuntuu taas niin raskaana hartioillani, että tekisi mieli heittää koko paketti menemään ja muuttaa erakoksi jonnekin kaiken ulottumattomiin. Toisinaan kaikki tuntuu mahdottomalta. En oikein meinaa uskoa, että saisin kaiken tarvittavan tehdyksi. Tunnen oloni myös hyvin yksinäiseksi. Vaikka ystäviä ja seuraa onkin, minun on jaksettava niin monta asiaa aivan yksin. Miehestänikään ei minulle ole paljon apua. Hän on myös kiireinen ja asuu kotona vain viikonloppuisin. 
Jotta saisin kaiken tehtyä, tarvitsisin enemmän aikaa. On kuitenkin kamalan vaikeaa miettiä, mistä aikaa voisi säästää kaikkia töitä varten. Kaikkein yksinkertaisin ratkaisu on ottaa aikaa pois liikunnalta ja yöunista. Se on kuitenkin huonoin mahdollisin ratkaisu. Ruuanlaitto ja kodinhoito vievät jonkin verran aikaa, mutta eivät kuitenkaan merkittävästi. Työmatkoihin kulutan melko paljon aikaa, mutta sen muuttaminenkin on aika hankalaa. Lopun aikani käy…

Ahdistus palasi

Jo pidemmän aikaa olen ollut hieman alakuloinen. Olen kamalan stressaantunut, mutta en oikein tunnu löytävän voimia ja aikaa, jotta saisin tarvittavia asioita tehtyä. Minua painostetaan hommiin vähän sieltä ja täältä. Painostus kääntyy aina itseään vastaan. Kun minua taas kerran painostetaan, menetän toimintakykyni päiväksi tai pariksi. Minun pitäisi vain saada rauhassa tehdä töitäni ilman jatkuvaa kyttäämistä ja kyselyä. Olen oikeasti melkoisen uupunut juuri nyt ja sekin tietysti näkyy tekemisissäni. Aivoni eivät yksinkertaisesti pysy kasassa ja taivu kaikkeen siihen, mihin niiden pitäisi taipua.

Olen nähnyt aika paljon painajaisia viime aikoina ja herään usein keskellä yötä ahdistavaan tunteeseen. Tänään tuo ahdistus iski keskellä päivää eikä se tunnu lähtevän pois. Vanha tuttu ahdistus, joka oli vuosi sitten jatkuvasti mukanani. Psykologini neuvoi taannoin minua menemään aina ahdistuksen alkulähteelle, jotta voisin käsitellä juuri sen asian, joka ahdistuksen laukaisi. Nyt en meinaa…