Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Saatan onnistua

Harmittaa, että kiire on vienyt aikaa kiinnostavalta keskustelulta, jota on käyty edellisessä postauksessani. Lupaan palata siihen heti, kun aivot jaksavat taas ajatella. Sen verran sanon kuitenkin jo nyt, että olen todella kiitollinen tuosta keskustelussa. Myös siitä, että näkemyksiäni on kyseenalaistettu. Se tekee minulle hyvää, vaikka olen myös valitettavasti pahoittanut mieltäni.

Nyt on kuitenkin pakko kirjoittaa juuri tämän hetken tunnelmista. Ihan siksi, että en niitä unohda. Viime aikoina olen todella pohtinut sitä, miksi ja miten minusta on tullut Pessi. Haluan vakuuttaa, että olin kyllä Illusia. Olen oikeasti joskus uskonut ja luottanut tulevaan. Muistan, kuinka minulla oli ennen vahva usko siihen, että elämäni kuluu hyvin. Olin elämääni myös todella tyytyväinen.

Sitten yhtäkkiä kaikki alkoi epäonnistua. Olen tehnyt graduani vuodesta 2008 saakka ja koska se on koko ajan kesken, se vaikuttaa paljon työnsaantiini. Olen nimittäin alalla, jossa pätevyydellä on paljon väliä. Sitten alkoi lapsettomuus ja endometrioosin kanssa taistelu. Tuli kuolemaa ja vakavia tapahtumia lähipiirissä. Jo melkein neljän vuoden ajan elämässäni on ollut niin paljon epäonnistumista, että se on haudannut pienet onnistumisetkin alleen. Olen tottunut epäonnistumaan.

Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, graduni alkaa olla valmis. Lähetin sen tänään kokonaisena graduohjaajalleni ja jos mitään ihmeellistä ei tapahdu, se on jo valmis esitarkastukseen. Minä valmistun kesäkuussa. Tai valmistun melkein. Sen jälkeen opiskelu vielä jatkuu, koska en ole maisterinpapereidenkaan kanssa vielä ihan pätevä ammattiini. Se on kuitenkin nyt edistymässä.

Koska olen kuitenkin niin tottunut epäonnistumaan, en vielä ollenkaan uskalla luottaa, että tämä työ olisi viimein valmis. Minua pelottaa niin paljon. Työ on oikeasti todella huono ja arvosanatavoitteeni on läpi pääseminen. Se minua stressaakin. Ehkä he päättävät, että tämä ei riitä. Ehkä minusta ei vain ole tähän. Ehkä joudunkin aloittamaan kaiken alusta.

Pääsiäisenä, kolme päivää levättyäni, tunsin oloni niin uskomattoman kevyeksi. Minua nauratti ja tanssitti. Olin hetken epätodellisen onnellinen. Onneksi niin kävi. Nyt tiedän, että minun ja vähän onnellisemman elämän välillä on vain vähän enemmän lepoa. Onneksi lepoa ei enää tarvitse odottaa kovin montaa viikkoa. Aikuiselämäni ensimmäinen levolla täytettävä kesäloma on ihan pian alkamassa. Sitä ennen on vielä jaksettava vähän. Sitä ennen voin ehkä onnistua yhdessä todella suuressa jutussa.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Ei, se ei ole ihanaa!

"Me olemme nimittäin mukana adoptioprosessissa."
"Ai, kuinka ihanaa! Menee ihan kylmät väreet. Mahtavaa!"
"Ei, se ei ole ihanaa. Se on aivan kamalaa. Olemme toivoneet lasta jo kauan ja saamme sellaisen ehkä vuosikymmenen loppuun mennessä. Me joudumme paljastamaan elämästämme, taloudestamme, työtilanteestamme, parisuhteestamme ja kaikesta mahdollisesta muustakin kaiken aivan vieraalle ihmiselle. Meitä arvioidaan ja lopulta joku aivan toinen päättää, onko meistä vanhemmiksi. Ja tämä on odotuksemme helpoin vaihe. Ennen tätä kävimme läpi karmeat hedelmöityshoidot, kärsimme epäonnistumisista ja kivuista ja lopulta jouduimme luopumaan toiveesta saada lapsi sitä kautta. Ehkä tästä tulee ihanaa sitten, kun olemme oikeasti saamassa lapsen."

Olinko liian suora? Pahoitinko toisen mielen? Olisiko pitänyt hymistellä, että ihanaahan se on? Olisiko pitänyt vain vaihtaa puheenaihetta? Olisiko pitänyt jättää alunperinkin kertomatta?

torstai 10. huhtikuuta 2014

Pitkästä aikaa polilla

Ai niin, sinne pitää pukeutua mekkoon, jos ei halua kulkea peppu vilkkuen huoneen poikki. Ai niin, auto kannattaa jättää juuri tuolle parkkipaikalle, koska se ei ole koskaan täynnä. Oho, täällähän on ihan uusi ilmoittautumissysteemi. Ja mitä suurin oho, käynti oli mukava, positiivinen ja lähdin pois hyvällä mielellä.

Kyseessä oli kontrollikäynti, jossa seurataan endometrioosin kehittymistä. Kaikki näytti oikein hyvältä. Limakalvo oli ohut, kuten kuuluukin olla ja munasarjan endometrioomakin oli pienentynyt.

Olen jo pitkään epäillyt minulla olevan joitakin Orgametrilin aiheuttamia sivuoireita. Limakalvot ovat hyvin kuivat, päänsärkyjä on usein, esiintyy haluttomuutta ja mieliala sukeltaa helposti matalalle. Olen kuitenkin aina myös epäillyt, että nuo oireet tulevat jostain muualta. Päätä särkee, koska hartiat ovat niin jumissa, haluttomuus liittyy kiireeseen ja huonoihin muistoihin yrittämisen alkuajoilta. Ilmeisesti ne kaikki kuitenkin voivat johtua juuri lääkkeestä ja siitä, että estrogeenitasoni on vedetty superalhaiseksi.

Lääke menee nyt vaihtoon. Vajaan kuukauden päästä minulle asetetaan hormonikierukka, jonka pitäisi hoitaa homma viideksi vuodeksi ja kaiken lisäksi siten, että luonnollinen estrogeenin tuotanto pääsee palautumaan. Muitakin etuja kierukassa kuulosti olevan. Kaikkein hienointa on se, että se on minulle ilmainen (tosin poliklinikkamaksu täytyy sen asentamisesta maksaa), koska se on sairauden hoitoa ja asennetaan sairaalassa.

Lääkäri varoitteli, että asentaminen voi endometrioosipotilaalle olla kivuliasta. Se ei kuitenkaan pelota. Lisäksi sain käskyn käyttää estrogeenigeeliä säännöllisesti asentamiseen saakka.

Ihanaa, että oireet otettiin tosissaan ja ihanaa, että niihin on myös keino. Ihanaa, että kierukka on niin pitkäaikainen ja ihana, että saan koko ajan enemmän etäisyyttä tautiini.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kotikäynnistä ja mielialasta

Uusi aika järjestyi nopeasti. Nyt olemme saaneet esitellä kotimme. Tämä käynti tuntui taas kerran aikaisempia mukavammalta. Joka kerralla tunnemme toisemme paremmin, ja ehkä myös koti ympäristönä tekee tapaamisesta rennomman. Tänään puhuimme parisuhteestamme, mutta myös monista muista asioista.

Muutenkin mieli on ollut viime aikoina parempi. Räkäposki-itkusta tänne blogiin oli paljon hyötyä. Purkautuminen auttoi. Vieläkin tekemistä on tolkuttomasti ja lepoa aivan liian vähän, mutta olenpahan jaksanut tehdä. Siinäpä kuulumisia pikapaketissa. Yritän pian saada ajatuksiani teksteiksi. Ajatuksia nimittäin on ja paljon.