Siirry pääsisältöön

Hormonikierukka on paikallaan

Olen pahoillani, että en ole vieläkään ehtinyt vastata kommentteihinne. Jokainen kommentti on minulle todella tärkeä ja lupaan kyllä palata asiaan. Viime aikoina on vain ollut niin kamalan kiire eivätkä aivot oikein meinaa jaksaa tuottaa järkeviä virkkeitä (paitse toivottavasti lukuisiin esseisiin).

Tänään on kuitenkin kerrottava hormonikierukan asentamisesta. Mirena-merkkinen hormonikierukka asennettiin iltapäivällä ja nyt minä vietän aikaani sohvan pohjalla. Asennus tehtiin poliklinikan tutussa toimenpidehuoneessa. Siinä huoneessa olen käynyt läpi elämäni tuskaisimmat toimenpiteet. Siinä huoneessa ei ollut mukava olla, vaikka henkilökunta olikin aivan ihanaa ja kannustavaa. Tämä toimenpide oli tuon huoneen toimenpiteistä helpoin. Sain alkuun kaksi puudutuspiikkiä kohdun suulle. Niistä vasemman puoleinen sattui kovasti, mutta sen jälkeen itse asennus tuntui vain nipistyksiltä.

Siihen en kuitenkaan ollut varautunut, että kierukan asennus aiheuttaa kovat kuukautiskivun kaltaiset kivut. Heti, kun kierukka oli paikallaan, kohdun supistelu alkoi ja kivut jatkuvat edelleen Litalginista, Tramalista ja Ketorinista huolimatta. Kaikeksi onneksi en mennyt poliklinikalle autolla. En olisi pystynyt ajamaan sieltä kotiin. Bussissakin matka tuntui tuskallisen pitkältä. Kotisohvalla hetken odoteltuani päätin ottaa Tramalin ja nukahdinkin hetkeksi.

Kivut vievät vahvasti takaisin. On ihanaa, että olen saanut olla ilman näitä kipuja jo yli vuoden. On ihanaa, että parhaimmassa tapauksessa tämä kipu on viimeinen viiteen vuoteen. Kipu tekee minut kuitenkin myös surulliseksi. Kaikkein eniten minua harmittaa se, kuinka syyllistin itseäni huonosta kehonhuollosta, kun kuukautiset saivat selkäni kipeäksi. Nyt huomaan, että kipu vetää lihakset kipeään jumiin välittömästi. Tietenkin selkäni meni ikuiseen jumiin, kun kipupäiviä oli enemmän kuin kivuttomia.

Nyt käskynä on syödä Orgametriliä ja käyttää estrogeenigeeliä vielä viikon ajan, jotta kierukan erittämä hormoni ehtii alkaa vaikuttaa. Puolen vuoden päähän on sovittu kontrolliaika. Toivottavasti silloin on vain positiivista kerrottavaa.

PS. Gradu tuli valmiiksi. Minusta tulee kesäkuussa maisteri! Minä taisin tosiaan onnistua.

Kommentit

Rowan sanoi…
Ihan ensimmäiseksi onnittelut tulevalle maisterille <3 Sinä todellakin onnistuit! :)

Äh, todella ikävää lukea noista kivuista. Kyllä sinä olet jo oman osasi kivusta joutunut kärsimään yhden ihmisen elämän osalle :( Toivottavasti se on kuitenkin ohimenevää ja saat hormonikierukan avulla vihdoin sen pitkäaikaisen avun oireisiin!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…