Siirry pääsisältöön

Hormonikierukka on paikallaan

Olen pahoillani, että en ole vieläkään ehtinyt vastata kommentteihinne. Jokainen kommentti on minulle todella tärkeä ja lupaan kyllä palata asiaan. Viime aikoina on vain ollut niin kamalan kiire eivätkä aivot oikein meinaa jaksaa tuottaa järkeviä virkkeitä (paitse toivottavasti lukuisiin esseisiin).

Tänään on kuitenkin kerrottava hormonikierukan asentamisesta. Mirena-merkkinen hormonikierukka asennettiin iltapäivällä ja nyt minä vietän aikaani sohvan pohjalla. Asennus tehtiin poliklinikan tutussa toimenpidehuoneessa. Siinä huoneessa olen käynyt läpi elämäni tuskaisimmat toimenpiteet. Siinä huoneessa ei ollut mukava olla, vaikka henkilökunta olikin aivan ihanaa ja kannustavaa. Tämä toimenpide oli tuon huoneen toimenpiteistä helpoin. Sain alkuun kaksi puudutuspiikkiä kohdun suulle. Niistä vasemman puoleinen sattui kovasti, mutta sen jälkeen itse asennus tuntui vain nipistyksiltä.

Siihen en kuitenkaan ollut varautunut, että kierukan asennus aiheuttaa kovat kuukautiskivun kaltaiset kivut. Heti, kun kierukka oli paikallaan, kohdun supistelu alkoi ja kivut jatkuvat edelleen Litalginista, Tramalista ja Ketorinista huolimatta. Kaikeksi onneksi en mennyt poliklinikalle autolla. En olisi pystynyt ajamaan sieltä kotiin. Bussissakin matka tuntui tuskallisen pitkältä. Kotisohvalla hetken odoteltuani päätin ottaa Tramalin ja nukahdinkin hetkeksi.

Kivut vievät vahvasti takaisin. On ihanaa, että olen saanut olla ilman näitä kipuja jo yli vuoden. On ihanaa, että parhaimmassa tapauksessa tämä kipu on viimeinen viiteen vuoteen. Kipu tekee minut kuitenkin myös surulliseksi. Kaikkein eniten minua harmittaa se, kuinka syyllistin itseäni huonosta kehonhuollosta, kun kuukautiset saivat selkäni kipeäksi. Nyt huomaan, että kipu vetää lihakset kipeään jumiin välittömästi. Tietenkin selkäni meni ikuiseen jumiin, kun kipupäiviä oli enemmän kuin kivuttomia.

Nyt käskynä on syödä Orgametriliä ja käyttää estrogeenigeeliä vielä viikon ajan, jotta kierukan erittämä hormoni ehtii alkaa vaikuttaa. Puolen vuoden päähän on sovittu kontrolliaika. Toivottavasti silloin on vain positiivista kerrottavaa.

PS. Gradu tuli valmiiksi. Minusta tulee kesäkuussa maisteri! Minä taisin tosiaan onnistua.

Kommentit

Rowan sanoi…
Ihan ensimmäiseksi onnittelut tulevalle maisterille <3 Sinä todellakin onnistuit! :)

Äh, todella ikävää lukea noista kivuista. Kyllä sinä olet jo oman osasi kivusta joutunut kärsimään yhden ihmisen elämän osalle :( Toivottavasti se on kuitenkin ohimenevää ja saat hormonikierukan avulla vihdoin sen pitkäaikaisen avun oireisiin!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…