Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Kokonaiskuulumiset

Tämä on lapsettomuusblogi ja sen vuoksi kirjoitan tänne tietysti lähinnä lapsettomuuteen liittyvistä asioista. Se aiheuttaa sen, että toisinaan blogini tuntuu täyttyvän pelkästä valittamisesta. Nyt se on täyttynyt endometrioosista ja sen aiheuttamista ongelmista.

Ei minulle silti kuulu pelkästään huonoa ja kipuja. Kokonaisuutena minulle kuuluu oikein hyvää. Olen äärimmäisen innostunut työstäni ja olen opintojeni loppusuoralla. Kesäkuussa valmistun ja siitä eteenpäin kaikki opiskelu on täysin vapaaehtoista. Nautin tällä hetkellä myös siitä, että ammatillinen itsetuntoni on kasvanut ja tiedän osaavani työni. On ihanaa olla tekemisistään varma ja nauttia olostaan työpaikalla.

Olen juuri nyt todella kärsivällinen lapsen odottamisen suhteen. On ihanaa, että hän on tulossa, mutta minulla ei ole kamala kiire. Hän tulee, kun on sen aika.

Minulla on upeita ystäviä ja tämän syksyn aikana olen myös saanut tutustua uuteen ihmiseen, joka tuntuu aivan erilaisesta elämäntilanteestaan huolimatta siel…

Ehkä en olekaan niin kipeä

Ihmismieli ja keho on kummallinen juttu. Sillä samalla hetkellä, kun kipu loppuu, se unohtuu. Alkaa tuntua, että sen on ehkä kuvitellut kokonaan. Alkaa epäillä koko sairautta. Olenkohan liioitellut kivut? Mitä jos leikkauksessa mistään ei löydykään endometrioosipesäkkeitä? Mistä oikein valitan? Onko kaikki kuitenkin ihan hyvin.

Ja sitten pari päivää myöhemmin kivut alkavat uudelleen. Ne taittavat kehon kasaan, haittaavat unta, puristavat, hakkaavat, vääntävät ja kuumottavat kehossa. Niistä tulee taas kerran todellisuutta. Yhtäkkiä ei enää epäilytäkään, kunnes taas helpottaa.

En taida ikinä oppia.

Vaiennettava sairaus

Kun olen kipeä endometrioosistani, kerron siitä vain läheisille. Heille toisinaan ehkä vähän liikaakin, mutta jotenkin ääneen sanominen auttaa. Tai joskus se auttaa. Joskus se aiheuttaa hankalaa myötätuntoa. Sellaista avutonta, johon joutuu sitten aina toteamaan, että kyllä tämä tästä ja eihän tämä nyt niin paha kuin silloin ennen ja leikkaus sitten hoitaa tämänkin ja ei tarvitse minusta huolehtia.
Niinä kipeinä hetkinä en kestä, kun joku voivottelee julkiseksi sopivaa sairauttaan sosiaalisessa mediassa tai työpaikan kahvihuoneessa. Sopivan sairauden kanssa se on sopivaa. Sitten saa myötätuntoa ja kaikki on taas hyvin.
Eräänä päivänä sairastuin flunssaan ja kirjoitin siitä sosiaaliseen mediaan. Herutin myötätuntoa ystäviltä ja tutuilta. Sain tsemppaavia viestejä ja se oli oikein mukavaa. Flunssa on juuri sellainen julkiseksi sopiva ja vähän ärsyttävä tauti, johon voi toivottaa tsemppiä ja pikaista paranemista.
Endometrioosiin en voi heruttaa myötätuntoa somessa tai taukohuoneessa. En …

Eräänä päivänä otin toisten kuukautisetkin pottuiluna

Työkaveri huikkasi vessan oven takaa avunpyynnön. Hän olisi tarvinnut sidettä. Huomasin ärsyyntyväni. Miksi hän minulle leijuu kuukautisillaan? Kuinka minulla muka olisi side? Eihän minulla ole ollut kuukautisia enää moneen vuoteen! Eihän minulla ole kohta enää kohtuakaan! On varmaan todella hienoa, kun on kroppa, joka toimii aivan oikealla tavalla.

En tietenkään sanonut mitään muuta kuin pahoittelut siitä, että minulla ei ollut sidettä mukana. Ajatuksissani olin kuitenkin täysin kohtuuton. Eihän se hänen vikansa ollut eikä hän olisi millään voinut tietää, että oven takana olin juuri minä ja että juuri minulle tämäkin asia on vaikea. Eräänä päivänä olin ajatuksissani täysin kohtuuton ja varmasti tulen jatkossakin olemaan.

Verho välissä

Lapsettomuus eristää. Kuin olisi läpinäkyvän muoviverhon takana eikä näkisi ja kuulisi aivan tarkasti. On melkein samassa tilassa, mutta ei kuitenkaan aivan pääse joukkoon mukaan. Se verho laskeutuu heti, kun työpaikan kahvipöydässä alkaa voivottelu lapsiperheen arjen raskaudesta tai kun kaveriporukassa kaivetaan esiin vastasyntyneen kuva ja ihastellaan. Se laskeutuu, kun yksi ilmoittaa olevansa raskaana tai kun Facebook-seinällä ilmoitetaan vauvan mittoja.

Tammikuussa leikataan

Tänään oli leikkauksen suunnittelupäivä. Minut leikataan tammikuussa ja tarkka aika selviää vähän myöhemmin.
Tapaamisessa oli paikalla leikkaava lääkäri, kandi sekä aivan uskomattoman ihana hoitaja, joka piti minusta koko ajan aivan mahtavasti huolta. Tapaamisesta jäi todella mukava mieli. Minun mielipidettäni pidettiin arvossa ja sain itse olla mukana päätöksenteossa.
Mitä sitten päätettiin? Tammikuussa minulta poistetaan ainakin kohtu ja toinen munasarjoista tähystysleikkauksessa. Toisen munasarjan kohtalo jää ratkaistavaksi leikkauksessa. Riippuu paljon löydöksistä, jätetäänkö munasarja paikalle. Jos se jätetään, selvitään kehon omalla hormonituotannolla, mutta otetaan riski siitä, että endometrioosi pääsee vielä kasvamaan. Jos munasarja joudutaan poistamaan, edessä ovat vaihdevuodet ja hormonikorvaushoito.
Olisin voinut tehdä päätöksen tästä jo heti nyt, mutta päätös oli sen verran vaikea, että se on varmasti helpompi tehdä siinä vaiheessa, kun nähdään, kuinka paljon ja millaista …

Kuinka se voi olla toisille niin luonnollista?

Ihmettelen aika usein, kuinka luonnollisesti lasten vanhemmat juttelevat lapsistaan. Lapset ovat ihan arkisten kahvipöytien keskusteluaihe eikä kukaan tunnu hätkähtävän puhuessaan päiväkotikuvioista tai ruokailuista tai harrastuksiin kuljettamisista tai muusta. Niistä ihan vain jutellaan ja itse tunnen aina pudonneeni paikalle ulkoavaruudesta.

Voinkohan minäkin jonakin päivänä osallistua keskusteluun aivan arkipäiväisesti? Heittäisin huokauksen aamuraivareista ja pohtisin kurahaalaripulaa. En edes ymmärtäisi hätkähtää.

Vertaistuki sairauden ympärillä

En ole Endometrioosiyhdistyksen jäsen, mutta liityin joskus yhdistyksen Facebook-ryhmään nimeltä Endometrioosittaret. Ajattelin ryhmästä olevan minulle hyötyä, vaikka vierastankin ajatusta tulla määritellyksi sairauteni perusteella. Endometrioositar. En todellakaan ole! Kamala nimitys kamalaa tautia sairastavalle. Miltä kuulostaisi vaikkapa syövätär tai reumatar? Aika järkyttävälle minusta.

Joka tapauksessa liityin ryhmään, jotta saisin tietoa ja tarvittaessa myös muuta vertaistukea. Pari kuukautta sitten huomasin kuitenkin ryhmän toimineen minun kohdallani aivan päinvastoin. Ryhmä on täynnä toinen toistaan pahempia tarinoita endometrioositapauksista, joita ei saada hoidetuksi millään konstilla. On työkyvyttömyyttä, jatkuvia leikkauksia, epäonnistumisia ja uskomattoman pahoja kipuja.

Astuin ansaan, jossa kuvittelin oman tilanteeni olevan aika hyvä. Pystyn käymään töissä ja pärjään lopulta melko kohtuullisilla kipulääkemäärillä. Monella muulla on paljon pahempi tilanne. Kuvittelin, ett…

Taas yksi mekko pilalla!

Olen ollut todella kipeä viikon ajan ja vatsani on turvonnut kamalan suureksi. Vähän jo ehdin tätä pelätä, mutta tänään se sitten tuli työpäivän keskellä:
"No mutta, mitäs mitäs? Eilen jo katselin, että..."
"Siellä ei ole kyllä yhtään mitään."
Ja sitten ne pakolliset onkosinullalapsia ja vielähänontoivoa ja minullakinontuttujokakahdenkymmenenvuodenjälkeenonnistui.

Ja minä vain hymyilin ja juttelin kuin niitä näitä. Mitäs sellaisessa tilanteessa olisi muutenkaan voinut tehdä? Ei ollut mahdollisuutta lähteä tai antaa tulla sitä kaikkea.

Minulle tuli niin kamalan paha mieli. Olen todella kipeä. Olen turvoksissa enkä mahda sille mitään. Olen väsynyt. Ja minun pitää varoa näyttämästä vatsaani, ettei joku sohaisisi juuri siihen kipeimpään kohtaan. Taas yksi mekko, jota ei kannata pukea päälle. Äitiysmekko naiselle, joka hauduttaa kohdussaan pelkkiä pesäkkeitä.

Leikkauspäivitys

Leikkauksen suunnitteluaika on marraskuun alussa. Olen pohtinut leikkausta paljon. Olen myös ollut kipeänä paljon. Kipeänä oleminen on leikkauspohdiskelun kannalta hyvä. Se konkretisoi leikkauksen tarvetta. Onneksi suunnitteluaika on pian. Sitten tiedän taas paljon enemmän ja voin valmistautua edelleen.

Arcoxia-särkylääke on ollut minun kohdallani aivan turha. Sain ohjeeksi syödä sitä päivittäin, mutta ei siitä ole mitään hyötyä. Olen joutunut kuitenkin syömään Ketorinia ja Panadolia tai Panacodia.

Soittelin leikkauspolille, jotta saisin tietää edes suunnilleen leikkausaikaa, mutta aikataulun arviointi siellä oli todella hankalaa. Kaikki riippuu siitä, mitä tehdään. Ilmeisesti pystyn jonkin verran vaikuttamaan myös itse siihen, milloin leikkaus on. Sairausloman kestoakin yritin selvittää, mutta arviointi on tietysti siinäkin vaikeaa. Hoitaja heitti arvioksi kolme viikkoa.

Nyt on sitten odoteltava suunnitteluaikaa, koska ennen sitä en oikeastaan tiedä vielä mitään. Ärsyttävää, koska ha…

Liebster award

Sain haasteen Suunnittelemattomuuksissaankin-blogin Spukalta. Kiitos siitä! Pointtina on siis haastaa bloggaajia vastaamaan kysymyksiin ja jatkamaan haastetta edelleen. 
Tässä kysymyksiä ja vastauksia:

1. Tärkein asia minkä olet oppinut blogitaipaleesi aikana? Olen oppinut, että kirjoittaminen on minulle todella hyvä tapa ajatella. Olen myös oppinut, että rehellinen tunteiden jakaminen tekee hyvää sekä kirjoittajalle että lukijalle. 

2. Mikä vuodenaika kuvaa sinua parhaiten? Olen syksyihminen. Syksyllä alkaa aina uusi aika ja syksyssä on paljon energiaa. 

3. Mikä on unelma-ammattisi ja miksi?
Aikaisemmin halusin toimia kirjojen kustannusalalla, koska lukeminen on ollut minulle aina tärkeää. Nykyinen ammattini opettajana ei ollut minulle unelma etukäteen, mutta juuri nyt se on aivan parasta. Tulevaisuudessa haluaisin tehdä oppimateriaalia. Se kiinnostaa minua, koska sillä tavalla pystyisin kokoamaan yhteen vanhan unelma-ammattini ja nykyisen ammattini. Olen äärettömän kiinnostunut opettamasta…

Itkettää

Itkettää. Päällisin puolin syynä on kai Panacod-pöhnä. Olen ollut todella kipeä pari viimeistä päivää. Uusi särkylääke Arcoxia ei tunnu riittävän. Siksi olen taas parina iltana turvautunut Panacodiin, vaikka sen sivuoireet ovatkin inhottavia. 
En ole kertonut oikein kenellekään kohdunpoiston mahdollisuudesta. En ole myöskään puhunut kivuistani. En jaksa aina vain kääntää huomiota itseeni ja tähän samaan, jatkuvaan vaivaan. Aihe väsyttää minuakin. Pitäisi kai kuitenkin puhua. Tunnen itseni ja tiedän, että minun on peilattava tunteitani puhumalla. En vain ole saanut tilaisuutta järjestettyä. On taas niin paljon kaikkea.

Endometrioosin uudet kuviot

Tänään kävin polilla kontrollissa. Olin etukäteen ajatellut, että joudun puhumaan itseni laparoskopiaan. Edellisellä kerralla lääkäri nimittäin oli aika varovainen leikkauksen suhteen ja oli sitä mieltä, että lääkkeitä kannattaa kokeilla ensin. Olin siis ajatellut, että tämä kerta menee samaan tapaan, mutta eipä mennytkään. Lääkäri kyseli ja kuunteli viimeiset kipukuulumiseni. Ultrassa löytyi kaksi uutta kystaa. Lisäksi vanha kysta oli kasvanut neljäsenttiseksi.

Lääkäri otti leikkauksen puheeksi ja sanoi, että olisi syytä pohtia radikaalileikkausta yhtenä vaihtoehtona. Siirryin jonottamaan leikkaavalle lääkärille leikkauksen suunnitteluun. Odotusajaksi otetaan kokeiluun Primolut, joka on taas uusi keltarauhashormoni. Lisäksi sain kokeiluun uusia särkylääkkeitä, joiden nimeä en nyt millään muista.

Vaikka olin ajatellut itsekin leikkausta, en osannut odottaa, että kohdallani radikaalileikkaus olisi mahdollinen. Jotenkin se järkytti aika lailla. Pelottavan suuri operaatio saattaa siis ol…

Tylsää! Pitäisi kai verkostoitua uudelleen

Olemme viimeaikoina tuskastelleen mieheni kanssa sitä, että alamme olla ainoita kaksin eläviä ystäväpiirissämme. Aikaisemmin löysimme helposti seuraa ystävistämme, kun halusimme ulos syömään, tarjota illallisen kotonamme tai mennä viettämään iltaa baareihin. Oli helppoa kysellä tuttuja mukaan ja usein jotain kivaa järjestyikin.

Aloimme ajatella asiaa, kun kävimme pari viikkoa sitten kaupungissamme järjestettävässä juomaan ja ruokaan liittyvässä tapahtumassa kaksin. Seuraksemme pöytään istahti meille entuudestaan tuntematon noin 70-vuotias pariskunta. Oli oikein mukavaa istua iltaa ja jutella näiden ihmisten kanssa. Kun sitten suunnittelimme piipahtavamme tapahtumassa uudelleen pari päivää myöhemmin, aloimme miettiä mukaan kutsuttavia tuttuja. Pohtimisen lopputuloksena oli se, että kaikki potentiaaliset tutut elävät lapsiperheen elämää, jossa heitä ei kutsuta istumaan iltaa lyhyellä varoitusajalla (varsinkaan ilman lapsia). Melkein alkoi harmittaa, ettemme pyytäneet siltä aikaisemman i…

Nyt se vihdoin on ihanaa!

Bloggasin reilu vuosi sitten siitä, kuinka adoptioprosessi ei siinä vaiheessa tuntunut ihanalta. Silloin koin, että kertoessani adoptiosta kerroinkin oikeastaan lapsettomuudesta ja ihmisten reaktiot tuntuivat aivan vääriltä. Tuo bloggaus synnytti paljon keskustelua ja on myös noussut blogini luetuimpien tekstien joukkoon.

Keskustelussa oli monta puolta. Ensinnäkin moni koki negatiivisen reaktioni tuttavani "ihanaa"-kommenttiin epäreiluksi. Moni olisi itsekin sanonut juuri jotain sellaista. Siinä vaiheessa oma negatiivisuuteni kumpusikin oikeastaan siitä, että ristiriita omiin senhetkisiin tunteisiini verrattuna oli todella suuri.

Keskustelussa kyseenalaistettiin myös valmiuteni adoptiovanhemmaksi, koska suru oli edelleen niin kesken. Tuollainen kyseenalaistaminen on aina vaarallista ja osuu kyllä yleensä hermoon. Se tuntui aikanaan epäreilulta ja tuntuu se siltä myös edelleen. Onneksi suruprosessi ja muutenkin tunteet muuttuvat ajan myötä. Meidän adoptioneuvontamme on myös k…

Ihanat kommentit

Usein tässä ja monissa muissakin lapsettomuusblogeissa tulee kirjoiteltua niistä ikävistä ja kurjalta tuntuvista kommenteista ja neuvoista, joita meille tahattomasti lapsettomille sanotaan aika lailla. On kuitenkin olemassa myös se toinen puoli. Monen monta kertaa minulle on kommentoitu aiheesta todella ihanasti, kauniisti ja kannustavasti. Ympärilläni on oikeasti paljon hienoja ihmisiä, jotka ovat osanneet valita sanansa juuri oikein.

Kannustamista ja mukana elämistä on toki monenlaista. On todella voimauttavaa tietää, että mukanani tällä taipaleella on ollut niin monta ihmistä. Nyt kun saan vihdoin jakaa iloisia uutisia, huomaan, kuinka moni oikeasti onkin odottanut minun kanssani. Niin paljon onnitteluja on uudessa tilanteessa satanut.

Tänään aamulla aloin kuitenkin muistella erästä ihanaa kommenttia, joka minulle sanottiin jo hoitotaipaleemme alkupuolella. Ensimmäinen ivf-kierros oli alkamassa ja olin poliklinikalla käymässä. Lääkärin tapaamisen jälkeen menin hoitajan juttusille. …

Neuvoja

Kun taistelu hedelmöityshoitojen kanssa on kovimmillaan, haluavat ihmiset löytää lohduttavia sanoja. Usein nuo sanat lausutaan neuvojen muodossa ja kaikki lapsettomuuden kanssa taistelleet kyllä tietävät, kuinka hyödyllisiä nuo neuvot ovat. "Älä stressaa." "Ajattele positiivisesti." "Kaikella on tarkoituksensa." "Oletko kokeillut sitä, tätä tai tuota?" ja tietysti: "Nauttikaa nyt kaksin olosta. Tehän voitte vaikka matkustella."

Kun suurin suru biologisesta lapsettomuudesta oli selätetty ja adoptioprosessi jo käynnistetty, aloimme todella tietoisesti nauttia olostamme kahdestaan. Olemme matkustelleet, olemme syöneet ulkona, olemme tehneet paljon töitä. Olemme eläneet kunnon dinkkuelämää. Se on ollut oikein hyvää elämää. Siihen on kuulunut paljon ihanaa, monia elämyksiä, ylellisyyttä, nautiskelua ja hyvää oloa. Siihen on myös kuulunut paljon stressiä, väsymystä, kinaa ja kolotuksia. Toisinaan siihen on myös kuulunut tylsiä, väsyneitä vii…

Uudenlainen aika

Vips vain ja kaikki muuttui meidän lapsenodotusmaailmassamme positiiviseksi. Olemme odottajia ja uskallamme jo käyttää kun-konjunktiota. Ystävät ja sukulaisetkin ovat innoissaan. Niin moni on osallistunut odotukseemme hiljaa ja uskaltaa nyt osallistua siihen vähän näkyvämmin.

Kun naapuri pahoitteli silmää vinkkaillen taloyhtiömme lasten vähyyttä ja toivoi lapsenlapsilleen leikkikaveria, saatoin ylpeänä kertoa, että tulossa on. Reaktio oli uskomattoman positiivinen ja naapuri toivoi lyhyttä odotusta ja sitä, ettemme missään tapauksessa muuttaisi täältä pois.

Kun matkustimme lomamatkalle, uskalsimme jo pohtia, olisiko tämä viimeinen kahdenkeskinen lomamatkamme pitkään aikaan. Ehkä ensi kesänä emme enää uskalla varata kallista lomamatkaa. Saattaahan olla, että matka joudutaan perumaan ja suunta vaihtamaan kohti Etelä-Afrikkaa. Ehkä seuraavaksi lomakohteeksi onkin valittava jotain lapsiystävällisempää ja saamme matkustaa sinne juuri oikean kokoisena perheenä.

Kun katselemme yhdessä pieniä…

Visanne - ei toimi

Unohdin kaikessa luvansaamishässäkässä kirjoittaa uusista endometrioosihässäköistäni.
Aloitin Visannen syömisen noin kuukausi sitten. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä jatkuvaa huonovointisuutta, joka oli yleensä pahimmillaan aamupäivällä. Kun huonovointisuus jatkui, tajusin yhdistää sen Visanneen. Siitähän se tietysti johtui!

Kuukaudessa Visannen hyödyt eivät ehtineet tulla esiin, mutta haitat oikeasti haittasivat jo elämää. Niinpä sovimme lääkärin kanssa, että lopetan Visannen ja tilannetta arvioidaan uudelleen elokuussa. Voi olla että uusi laparoskopia on sitten edessä. Siihen asti ajattelin pitää kipupäiväkirjaa, jotta pysyisin kunnolla kärryillä kivuista ja kivuttomista päivistä.

Pahoinvointi loppui välittömästi lääkkeen lopettamisen jälkeen. Syyllisestä ei siis ole epäilystäkään.

Samanlainen tunne

Kerroin ihanasta uutisesta ystävälle. Kerroin myös, kuinka hurjalta tämä nyt tuntuu. Se tapahtuu oikeasti. Meille tulee aivan oikeasti lapsi. Kuinka selviän siitä? Kuinka osaan? Siihen hän sanoi: "Hei, kaikilla on noita tunteita."

Niin. Kerrankin minulla on tunne, joka on kaikilla. Tunne, jonka voi jakaa sellainenkin, joka ei tiedä lapsettomuudesta mitään.

Lupa on kai jotenkin verrattavissa positiiviseen raskaustestiin. Se on lupa alkaa odottaa. Se on lupa alkaa uskoa.

Ohhoh!

Aamulla stressasin kaikkea tekemätöntä ja tein muutaman tekemättömän valmiiksi. Heitin miehen ja koiran junaan. Ostin uusia perunoita ja keitin kesän ensimmäisen kesäkeiton. Menin hierojalle ja hierojalta lähtiessä puhelimen näytöllä oli sähköpostiviesti Interpediasta: "Onneksi olkoon!"

Meillä on nyt lupa yhden lapsen adoptoimiseen. Ei lisäselvityksiä, vaan lupa. Näin nopeasti ja näppärästi. Hyvä uutinen on myös se, että Etelä-Afrikasta on Interpedian kautta tullut todella monta lapsiesitystä tänä vuonna. Jonot siis vetävät. Lapsia tulee. Meillekin jonakin päivänä ei enää niin pitkän ajan päästä.

Päivitystä kiireen keskeltä

Hakemuspaperimme lähtivät tänään lautakuntaan. Nyt saamme siis alkaa jännittää luvan saamisen aikaa ja mahdollista lisäselvityspyyntöä ja sen syytä. Olisi ihan huippua, jos hakemus ehtisi vielä kesäkuun käsittelyyn, mutta saattaahan tuo mennä elokuullekin. Yksi askel on nyt kuitenkin aika lähellä.

Käytännössä homma on siis sujunut nyt niin, että sosiaalityöntekijämme lähetti kotiselvityksemme ja muut paperimme Interpediaan. Me puolestamme rekisteröidyimme Interpedian asiakkaiksi ja saimme postissa sopimuspaperin. Sitten haimme virkatodistukset, täytimme lupahakemuksen ja lähetimme paketin Interpediaan, josta hakemus lähetettiin tarvittavine liitteineen lautakuntaan.

Huomenna on taas aika lurautella Suvivirsi ja siirtyä tavallaan lomalle. Mieleni on juuri nyt oikein hyvä. Toivottavasti ehdin kirjoittaa paljon enemmän kesäkuussa. Monia asioita on ollut mielessä, mutta aikaa on toukokuussa ollut niin rajallisesti.

Sekava postaus, mutta onhan siinä se yksi tärkeä sisältö eli paperityön pä…

Väärän kokoinen vaiva

Flunssa ja joka paikkaa kolottaa. Kurkku on kipeä eikä ääntä lähde. Yskitti koko yön niin, ettei saanut nukuttua. Päätä särkee. Paperihaava kädessä tuntuu niin ikävältä. Tuli mustelma. Ne ovat sopivan pieniä vaivoja. Niitä voi murehtia kahvipöydässä ja saada myötätuntoa osakseen.

Sitten on oikeasti isoja vaivoja. Sellaisia, jotka näkyvät ulospäin ja jotka pakottavat sängyn pohjalle tai jopa sairaalaan. Niitä kuuluukin murehtia ja niiden kärsijälle myötätunto tulee varmasti tarpeeseen.

Väärän kokoinen vaiva eristää ja vaientaa. Ei kahvipöydässä oikein voi kertoa, kuinka on taas monena yönä herännyt kipuunsa tai kuinka on syönyt vahvoja särkylääkkeitä jo monta päivää putkeen. Ei työkaverille oikein voi valittaa, kuinka munasarjaa kivistää tai kuinka kohtu jatkuvasti supistelee. Eikä sitä oikein viitsikään päivästä toiseen puhua samasta vaivasta.

Niinpä sitä ei sitten sano mitään. Sitä istuu särkylääkepöhnässä ja kuuntelee, kuinka flunssaista kolottaa. Tuntee toki myötätuntoa ja toivotta…

Toivo pitääkin menettää

"Kaksosia on nykyään kyllä todella paljon", toteaa työkaveri. "Johtuisikohan se siitä, että nykyään riskiraskauksia ja keskosia sadaan paremmin hoidettua?" pohdin. "Kyllä se taitaa olla sitä, kun niitä hedelmöityshoitoja tehdään nykyään niin kamalan paljon", arvelee työkaveri. "Mutta aika harvoinhan hedelmöityshoidoissa siirretään kahta tai useampaa alkiota juuri tuon riskiraskauden vuoksi", yritän. "Kyllä se siitä johtuu, että niitä hedelmöityshoitoja tehdään niin paljon", hän jatkaa. "Minulle ei ainakaan siirretty kuin yksi alkio kaikissa muissa paitsi viimeisessä hoidossa, jossa onnistumismahdollisuudet olivat jo aika pienet", sanon. "Ai, mutta onnistuiko se sitten?" hän kysyy yllättyneenä. "Ei onnistunut." "Mutta onko sinulla sitten lapsia?" "Ei ole. Minä en voi saada biologista lasta." "Mutta voihan se vielä onnistua, kun lakkaa yrittämästä ja rentoutuu ja..." "Ei se…

Tilannepäivitys

Kotiselvitys on nyt tehty ja lähetetty Interpediaan. Pian pääsemme siis luvanhakupuuhiin. Olemme todella tyytyväisiä kotiselvitykseen. Teimme pieniä tarkennuksia asiavirheisiin ja siinä kaikki. Realistinen toive olisi, että hakemuksemme olisi lautakunnan käsittelyssä ennen kesälomia.

Kävin myös polilla endometrioositilanteen huonontumisen vuoksi. Lääkäri otti ongelmani vakavasti ja sanoi hyvin painokkaasti, että tällä tavalla tilanne ei voi jatkua. Hän ei kuitenkaan suositellut laparoskopiaa aivan heti, vaan ensin kokeillaan kuivattamista lääkkeillä. Kystakin on nimittäin pienentynyt entisestään. Sain valita Procrenin ja Visannen välillä. Valitsin Visannen, koska Procrenista minulla on vain huonoja muistoja kesästä kuumien aaltojen ja kaikkien muiden sivuoireiden kanssa. Visanne tosin alkaa vaikuttaa hitaammin ja on aika kallis. Lääkäri kuitenkin kirjoitti minulle B-lausunnon, jonka kanssa Visanne on erityiskorvattava. Väsymyksestäkin oli puhetta ja kävin sen vuoksi verikokeissa. Kilp…

Häpeä liiasta jakamisesta, yksinäisyys liiasta vaikenemisesta

Olen viimeaikoina tuntenut taas oloni yksinäiseksi. En ole saanut tilaisuutta jakaa ja puhua asioista oikein kenenkään kanssa eikä miehenikään oikein pysty tarjoamaan sitä myötätuntoa ja apua, mitä juuri nyt tarvitsisin.

Sitten kun alkaakin jakaa ja puhua, tulee häpeä. Kuinka minä nyt näin pakotan muut kuuntelemaan? Ei kukaan enää jaksa kuunnella minun loputtomia jorinoitani lapsettomuudesta, adoptiosta ja endometrioosista. Tuntuu, että ihan jokainen on jo kyllästynyt minu jatkuviin pulmiini. Miksi ei olisi? Olenhan minä itsekin jo ihan kyllästynyt koko juttuun.

Sitten jos ei jaa, muuttuu olo niin kovin yksinäiseksi. Siitä tulee kehä. Kun ei halua vaivata muita, vetäytyy pois seurasta. Sitten on vielä enemmän yksin. Joskus toivoisin, että joku kysyisi ihan oikeasti ja tosissaan, kuinka voin. Mutta ei kukaan yleensä kysy ja jos kysyy, kerron aina kevennetyn version.

Ei mikään ole juuri nyt kamalan huonosti. Adoption suhteen kaikki on todella hyvin. Kotiselvitys valmistuu ihan pian ja s…

Valmennuskurssilta omaksuttua

Sain adoptiovalmennuskurssilta erään vinkin, joka todella pisti miettimään. Olen onnistunut saamaan selkäni pahasti jumiin suremalla, sairastamalla endometrioosia, stressaamalla ja tekemällä aivan liian paljon töitä tietokoneen edessä. 
Adoptiokurssin valmentajat vihjaisivat kokemuksen syvällä rintaäänellä, että yksi konkreettinen asia, mitä voi tehdä ennen lapsen saamista kotiin, on selkälihasten harjoittaminen, jotta lapsen kantaminen sujuisi sitten helpommin ja kivuttomammin.
Tuohon vinkkiin aion todella tarttua. Aloitin hyvinvointikeskeisen selän treenaamisen joogaamalla ja tekemällä kehonhuoltojumppia netissä toimivan joogakoulun avulla. Tavoitteena on siis treenata niin, että jaksan lopulta kantaa lastani sylissäni vaikka maailman tappiin saakka. Kerrankin treenille on aivan mielettömän hieno motivaattori!

Palveluntarjoaja päätetty

Meidän palveluntarjoajaksemme päätyi lopulta Interpedia ja sen kautta Etelä-Afrikan kontakti Abba Adoptions. Lopulta päätös oli helppo tehdä. Molemmat vaihtoehdot vaikuttivat oikein hyvältä, mutta tällä hetkellä jonotusajat olivat Helsingin kaupungin kautta 3 1/2 - 4 vuotta ja Interpedian kautta noin 2 vuotta.

Nyt odotamme kärsimättömänä sitä, että sosiaalityöntekijä saisi (huhtikuun alkuun lupaamansa) kotiselvityksen kirjoitettua ja pääsisimme hakemaan lupaa.

Aina vain vähemmän kivuttomia päiviä

Endometrioosi on ottanut kummallisen hyppäyksen huonompaan suuntaan. Kävin tammikuussa polilla ja silloin sovimme lääkärin kanssa seuraavan kontrollin kesälle eikä mitään kipulääkkeitä kummempaa lääkitystäkään mietitty. Sitten yhtäkkiä huomasin, että kipupäivien määrä on taas alkanut kasvaa. Viimeisen kuukauden aikana kivuttomia päiviä on ollut enää kuusi.

Myös särkylääkemäärät alkavat aiheuttaa ongelmia. Panacod pistää pään lisäksi sekaisin myös vatsan ja se aiheuttaa lisää kipuja ja ongelmia. Kivut aiheuttavat myös paljon epämukavuutta ja kipua selkään. Tuntuu, että olen jatkuvasti jännittyneenä. Minun on todella vaikeaa rentoutua kunnolla. Yöunien laatu on selvästi kärsinyt ja minua väsyttää paljon tavallista enemmän.

Olen varannut ajan polille viikon päähän perjantaille. Toivottavasti siellä keksitään minulle ratkaisu. Oikeastaan toivoisin uutta laparoskopiaa, koska uskon, että vasemman munasarjan ympärillä olevien solmujen aukaiseminen saattaisi helpottaa paljon. Kivut nimittäin …

Ensisijainen vaihtoehto vai ratkaisu, johon on tyytyminen?

Kirjoitin vastikään eräälle läheiselle siitä, kuinka minusta olisi kamalaa, jos juuri nyt tulisinkin yllättäen raskaaksi. Raskaaksi tuleminen nimittäin tarkoittaisi adoptioprosessin keskeytymistä. Asia oli minulle jo luonnollinen, mutta keskustelukumppanini yllättyi siitä. Tuo keskustelu sai minut pohtimaan asiaa. Kuinka adoptio onkin muuttunut niin luonnolliseksi tavaksi odottaa lasta. Missä vaiheessa adoptio muuttui ykkösvaihtoehdoksi?

Adoptio oli asia, josta olimme keskustelleet vähän jo ennen lapsen yrittämistä. Silloin sitä ei tosin ajateltu minään varsinaisena vaihtoehtona. Silloin ajattelimme, että lapsen saaminen on tärkeintä ja että se onnistuu helpoimmin ihan itse yrittäen. Lapsettomuuden muuttuessa tahattomaksi ja hedelmöityshoitojen käynnistyessä oli äärettömän vaikeaa ajatella sitä vaihtoehtoa, että hoidot eivät tuottaisikaan tulosta. Itse asiassa en pystynyt ottaa sitä ajatusta mieleeni ollenkaan. Se tuntui kuolemantuomiolta.

Sitten hoidot epäonnistuivat epäonnistumistaa…

Adoptiovalmennus suoritettu

Eilen saimme adoptiovalmennuksemme päätökseen. Minulla on monia ajatuksia kirjoitettavaksi ja pohdittavaksi, mutta ihan vielä ne eivät tunnu taipuvan tekstiksi. Pyrin kuitenkin siihen, että saisin mahdollisimman pian kirjoitettua aiheesta jotain järkevää.

Positiivisin anti kurssista oli lopulta se, että nyt minulla on sellainen olo, että tästä kaikesta taitaa ihan oikeasti olla seurauksena lapsen saaminen. Se mahdollisuus tuli vähän lähemmäksi etenkin, kun näki aikuisia ja lapsia, joista on tullut perheitä juuri tällaisen tarinan myötä. Toinen oikeastaan yhtä positiivinen juttu oli vertaisten tapaaminen. Sitä keskusteluseuraa eivät korvaa edes ne adoptiovanhemmat, joilla on lapsi jo kotona. Täsmävertaisista saa sen suurimman tuen, koska heillä odotusaika on aivan yhtä lähellä kuin itselläkin.


Etenihän se

Viimeinen neuvontakäynti on nyt takana ja sosiaalityöntekijä alkaa kirjoittaa meistä puoltavaa kotiselvitystä. On ihanaa, kun asiat etenevät. Nyt pitäisi vihdoin myös saada päätettyä palveluntarjoaja. Vaihtoehtoina ovat siis Interpedia ja Abba Adoptions sekä Helsingin kaupunki ja JCWS. Maa on nyt siis jo selkeänä. Etelä-Afrikasta tulee osa meidän elämäämme.

Millaisia kokemuksia näistä kahdesta muilla adoptioperheillä on? Miksi olette valinneet sen palveluntarjoajan ja kohdemaan, jonka olette valinneet? Mitkä ovat noiden kahden selkeimmät erot nyt, kun Abba Adoptionskaan ei enää suhtaudu kristilliseen vakaumukseen niin vakavasti?

Kun palveluntarjoaja on päätetty ja kotiselvitys on kirjoitettu, on aika alkaa luvanhakupuuhiin. Se tapahtuu siis tulevien kuukausien aikana.

Etenemisestä

Ensimmäinen adoptiovalmennusviikonloppu oli kokonaisuudessaan mukava. Edelleen minun on tosin vaikea ymmärtää kurssin hintaa. Se todella tuntuu rahastukselta.
Kurssin vetäjät ovat mukavia ja kaikkein parasta on tietysti vertaisten tapaaminen. Olisin itse kaivannut vapaaseen keskusteluun vielä enemmän aikaa. Harmittavaa kyllä, illanvietostakaan ei muotoutunut kamalan rentoa, vaan se oli enemmänkin sellaista yhteistä keskustelua pöydän ääressä.
Valmennuskurssin jälkeen olo on kaikesta huolimatta ollut aika turhautunut. Joo, jotain tapahtuu, kun käy valmennuksessa. Näennäisesti asia siis etenee. Miekka on kuitenkin kaksiteräinen. Samaan aikaan, kun keskustelee tulevasta lapsesta, muistaa, kuinka kaukana hän vielä onkaan. Tuntuu hölmöltä valmistautua lapsen kiintymyssuhdeongelmiin tai erityistarpeisiin tai vaikkapa hakumatkaan, kun tietää, että saa odottaa vielä monta vuotta, ennen kuin teoria muuttuu käytännöksi.
Ensi viikolla on neuvonta. Mahdollisesti (ja toivottavasti) viimeinen sella…

Vapaaehtoinen pakollinen adoptiovalmennus

Osallistumme viikonloppuna Yhteiset lapsemme ry:n järjestämään adoptiovalmennukseen. Valmennuskurssi koostuu kahdesta viikonloppukurssista eli yhteensä neljästä päivästä.

Adoptiovalmennuskursseille osallistuminen ei ole pakollista, mutta joka paikassa meille kuitenkin kerrotaan, että lähes kaikki kohdemaat vaativat kursseilla käymistä. Niinpä on osallistuttava.

Etukäteen olemme hieman keskenämme nurisseet kurssin todella kallista hintaa. Maksamme kurssista  yhteensä yli 800 euroa ja pahoin pelkäämme, että hinta-laatu-suhde ei välttämättä aivan kohtaa. 800 euroa on oikeasti hyvin kallis hinta neljästä päivästä.

Toivon kyllä kovasti, että kurssista on meille mahdollisimman paljon hyötyä eikä sen ainoa todellinen anti ole lopussa saatava todistus osallistumisesta. Ensi viikolla minulla lienee joka tapauksessa paljon asioita mielessä, joten eiköhän kirjoittamistahti tässä taas ainakin hetkellisesti tihene.

Miksi kipu on aina kovimmillaan yöllä?

Nukkumaan meneminen ei eilen sujunut muutenkaan ihan mallikkaasti. Oli monta asiaa mielessä ja liian vähän aikaa rauhoittua. Parin tunnin nukkumisen jälkeen heräsin yhden aikaan yöllä siihen, että vasen munasarjani tuntui nyrkin kokoiselta ja vihloi vimmatusti.

Yöllä kipua yrittää sietää pidempään, koska ajattelee, että se menisi pois, jos vain odottaisi hetken. Eihän se koskaan katoa. Lopulta on pakko nousta ja ottaa särkylääkettä. Kipu on kuitenkin jo ehtinyt niin kovaksi, että särkylääkkeen tehoa on odotettava.

Viime yönä odotin kolmeen. Nuo keskiyön tunnit tuntuvat niin kamalan lohduttomilta. Sitä valvoo yksin ja yrittää selvitä kivusta. Vaihtaa kylkeä jatkuvasti, jotta löytäisi edes hetkeksi asennon, jossa ei sattuisi ihan niin paljon. Samaan aikaan huomaa jäljellä olevan nukkumisajan vähenevän koko ajan. Lopulta on pakko nousta ja katsoa vaikka vähän televisiota, jotta saisi ajateltua jotain muuta kuin tykyttävää munasarjaansa.

Sitten nukahtaa ja herää ihan liian pian herätyskel…

"Adoptiolapsi ei ole maahanmuuttaja" Miksei olisi?

Osallistuimme eilen adoptiohakijoille suunnattuun luentopäivään. Luennoistijoita oli useampia ja saatan palata vielä muihinkin mietteisiini myöhemmin. Eniten pohdituttamaan jäi kuitenkin erään adoptioäidin puheenvuoro. Hän puhui oikein mainiossa puheenvuorossaan monistakin adoptioon liittyvistä asioista ja puheenvuoro oli mielestäni oikein hyvä.

Rasisimiin liittyen hän kuitenkin oli kirjoittanut kalvolleen otsikossa olevan lauseen "Adoptiolapsi ei ole maahanmuuttaja!" Hän ei avannut puheessaan sen enempää, mitä hän tällä lauseella tarkoitti, mutta minua lause jäi mietityttämään.

Miksi adoptiovanhemmalle on tärkeää painottaa rasismista puhuessaan, ettei adoptiolapsi ole hänen mielestään maahanmuuttaja? Eikö hän samalla tule (varmasti tahtomattaan) arvottaneeksi lapset maahanmuuttajiin(, jotka ehkä ansaitsevat osakseen osuvat rasistiset huutelut) ja oikeisiin suomalaisiin(, joille ei saa rasistisesti huudella)? Eikö hän tule siis rasismia vastustaessaan kuitenkin vahvistaneeks…

Kontrollikäynti

Kävin kontrollissa polilla. Kaikki on ihan hyvin. Kipuoireita minulla on vielä ja nyt on tullut uutena oireena kummallinen kivistys virtsarakon ympärillä ns. kuukautisten aikaan. Mitään ihmeellistä ei nyt kuitenkaan tehdä, koska kivut ja muut oireet ovat paremmin hallinnassa kuin koskaan. Niinpä sain särkylääkereseptejä ja uuden kontrolliajan kesäkuun loppuun.

Ihanaa olla melkein terve! Elämänlaatu on todella paljon parempi kuin aikaisemminkin. Vaikka kipuja onkin, ne talttuvat suhteellisen pienellä särkylääkesetillä aikaisempaan verrattuna. Kun pahimpien kipujen aikaan sain olon korkeintaan siedettäväksi Tramalin, Ketorinin ja Litalginin yhdistelmällä, nyt pääsen kokonaan kivuttomaksi 50 mg Ketorinilla ja 1 g Panadolilla. Perusmääräni on toki suurempi kuin monen särkylääkkeen peruskäyttäjän, mutta minulle tuo on oikein hyvä.

Kierukkaa käyttäessäni olen päässyt eroon myös monista estrogeenin vähäisyydestä johtuvasta sivuoireesta. Kuumat aallot, päänsäryt, ärtyneisyys ja väsymys ovat v…