Siirry pääsisältöön

"Adoptiolapsi ei ole maahanmuuttaja" Miksei olisi?

Osallistuimme eilen adoptiohakijoille suunnattuun luentopäivään. Luennoistijoita oli useampia ja saatan palata vielä muihinkin mietteisiini myöhemmin. Eniten pohdituttamaan jäi kuitenkin erään adoptioäidin puheenvuoro. Hän puhui oikein mainiossa puheenvuorossaan monistakin adoptioon liittyvistä asioista ja puheenvuoro oli mielestäni oikein hyvä.

Rasisimiin liittyen hän kuitenkin oli kirjoittanut kalvolleen otsikossa olevan lauseen "Adoptiolapsi ei ole maahanmuuttaja!" Hän ei avannut puheessaan sen enempää, mitä hän tällä lauseella tarkoitti, mutta minua lause jäi mietityttämään.

Miksi adoptiovanhemmalle on tärkeää painottaa rasismista puhuessaan, ettei adoptiolapsi ole hänen mielestään maahanmuuttaja? Eikö hän samalla tule (varmasti tahtomattaan) arvottaneeksi lapset maahanmuuttajiin(, jotka ehkä ansaitsevat osakseen osuvat rasistiset huutelut) ja oikeisiin suomalaisiin(, joille ei saa rasistisesti huudella)? Eikö hän tule siis rasismia vastustaessaan kuitenkin vahvistaneeksi ennakkoluuloisia asenteita yhteiskunnassamme?

Maahanmuuttaja on hankala termi. Periaatteessahan se on hyvinkin läpinäkyvä: ihminen, joka muuttaa maahan, on maahanmuuttaja. Termi muuttuu kuitenkin hankalaksi, mitä kauemmin ihminen on asunut maassa. Kuinka kauan pitää asua samassa paikassa päästäkseen olemasta muuttaja? Entä toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat? Ne lapset, jotka syntyvät Suomessa Suomessa syntyneiden vanhempien perheeseen. Ovatko he enemmän maahanmuuttajia kuin lapset, jotka syntyvät jossain toisessa maassa ja muuttavat Suomeen adoptiolapseksi?

Identiteetti on mutkikas juttu eikä sen tarvitsekaan olla mitenkään yksioikoinen. Ihminen voi olla yhtä aikaa sekä suomalainen että somali tai sekä suomalainen että eteläafrikkalainen. Ei tarvitse valita eikä tarvitse arvottaa toista paremmaksi kuin toista. Monikulttuurisuus ei ole suomalaisesta kulttuurista pois vaan se on lisää.

Minä toivoisin, että oman lapseni ei tarvitsisi joutua määrittelemään itseään joko suomalaisten tai maahanmuuttajien porukkaan. Toivon, että hän voi määritellä itsensä juuri niiden yksilöiden joukkoon, johon hän kokee kuuluvansa. Toivon, että hänen päiväkotiryhmäänsä ja koululuokkiinsa osuu paljon erivärisiä ja erinäköisiä lapsia, joiden taustoista löytyy monenlaista kulttuuria ja myös monia muuttoja sekä maahan että maan sisällä.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Olipa outo lause tosiaan. En kans ymmärrä ja mielestäni lause olisi nimenomaan kaivannut avaamista, paljonkin. Itse pidän omaa adoptiolastani maahanmuuttajan, jos kysyttäisiin onko vai ei. Hän on muuttanut maahan leikki-ikäisenä vieraasta kulttuurista. Totta hemmetissä hän on maahanmuuttaja!
Anonyymi sanoi…
Kehottaisin teitä lukemaan Adoptioperheet ry:n tuoreimman lehden, jonka aiheena on rasismi. Silloin ehkä ymmärtäisitte mitä kyseinen äiti tarkoitti.
Illusia sanoi…
Mitä hän siis sinun mielestäsi tarkoitti? Olisi mahtavaa kuulla, mikä oma mielipiteesi aiheesta on. Kirjoitetun tekstin perusteella me kaikki toki teemme omia tulkintojamme ja näin kuuluu ollakin.

Kyseinen julkaisu on minulle tuttu, mutta ei toki monille blogini lukijoille. Tässä muutamia aiheeseen liittyviä lainauksia julkaisusta:

"Kansainvälisesti adoptoitu ei ole tavallinen maahanmuuttaja, mutta ei myöskään kantasuomalainen, vaikka vanhemmat olisivatkin kantasuomalaisia. Myös Suomessa syntyneet tai ulkonäöltään kantasuomalaisia muistuttavat kansainvälisesti adoptoidut voivat joutua rasismin kohteeksi. Adoptiolapsi on kahden ryhmän välissä. Rasismi on erityisen haavoittavaa, koska lapsi ei koe olevansa jonkin kulttuurin tai etnisen taustan edustaja, vaan usein hän samaistuu ensisijaisesti suomalaisuuteen perheensä vuoksi, ei syntymämaan tai biovanhempien edustamaan kulttuuriin. (s. 4)"

Kuka on se tavallinen maahanmuuttaja, jolle rasisimi ei ole erityisen haavoittavaa? Minun on vaikea uskoa, että maahanmuuttajista on löydettävissä se tavallinen versio. Maahanmuuttajalapsista hyvin monella on suomalainen identiteetti ja suomi on monella kotikielenäkin. Entä sellaiset perheet, joiden toinen vanhempi on alkuperältään suomalainen ja toinen tulee jostain muusta maasta? Eikö silloinkin lapsi samaistu suomalaiseen kulttuuriin?

"Se, miten aikuiset suhtautuvat vähemmistöryhmiin (myös tiedostamattomasti), vaikuttaa lapseen myös huomaamatta. (s. 6)"

Oikeat maahanmuuttajat vastaan oikeat suomalaiset. Sellaista suhtautumista tuon postauksen otsikon lainauksesta löytyy.

"Adoptoitu saattaa kohdata esimerkiksi suomalaisen identiteettinsä kyseenalaistamista suoranaisen rasistisen häirinnän ja syrjinnän muodossa, mutta myös ihmisten puhtaasta uteliaisuudesta kumpuava syntyperän ja alkuperämaan jatkuva tiedustelu ja esimerkiksi englanninkielellä puhuttelu saattavat johtaa oman identiteetin kyseenalaistamiseen. Olenko tosiaan suomalainen, kun kaikki kyselevät, mistä olen kotoisin? s. 6)

Aivan samanlaiseen tilanteeseen joutuu esimerkiksi toisen tai kolmannen polven maahanmuuttaja, joka kokee olevansa suomalainen.

Minä en väitä, etteikö adoptiolapsen kokemus rasismista olisi väärin. Totta kai se on väärin. Se on aivan kamalaa ja minun sydämeni särkyy, kun ajattelen niitä kaikkia perheemme edessä olevia taisteluja ja mielenpahoituksia rasismin vuoksi. Minun teesini on kuitenkin se, että on väärin vahvistaa ennakkoluuloja erottelemalla maahanmuuttajat suomalaisista. Rasismi on väärin aina. Ei vain silloin, kun se kohdistuu "oikeaan suomalaiseen".

Tiedän myös, että kyseinen puhuja ei tietoisesti halunnut antaa tällaista lausuntoa. Ennakkoluuloista ja rasismista puhuttaessa olisi kuitenkin hyvä pitää kieli keskellä suuta ja miettiä tarkkaan, mitä haluaa sanoa ja millaisia viestejä saattaa rivien väleistä välittää.

Adoptiolapsen kokema rasismi on varmasti erilaista kuin toisenlaisen maahanmuuttajalapsen kokema rasismi. Aivan samoin kuin Saksasta Suomeen muuttaneen maahanmuuttajalapsen kohtaama rasismi on erilaista kuin Somaliasta Suomeen muuttaneen maahanmuuttajalapsen kokema rasismi. Erilaisia? Kyllä. Yhtä lailla tuomittavia? Myös kyllä.
Anonyymi sanoi…
Minulle tuo julkaisu on myös tuttu. En silti ole samaa mieltä. Oma lapseni on maahanmuuttaja ja suomalainen. Hän on adoptiolapsi, erityislapsi, paljon muutanki. Ei hänestä kantasuomalaista kuitenkaan saa ihan jo siksikin että hän on tullut kotiin lähellä kouluikää.
Heikku sanoi…
Muakin jäi ihmetyttämään sama lause ja olisin kaivannut asian avaamista. Samaa mieltä sun kanssa siinä, että maahanmuuttaja on aika läpinäkyvä termi.
Anonyymi sanoi…
Hei, mielenkiintoista lukea, että myös sinua jäi kyseinen irrallinen lausahdus mietityttämään. Olin samassa seminaarissa ja jäin pohtimaan aivan samaa. Yhdyn Illusian ylläolevaan pohdintaan. Tsemppiä meille kaikille samassa veneessä soutaville! :)
Illusia sanoi…
Kiva kuulla, että en ollut pohdintojeni kanssa yksin!
Anonyymi sanoi…
Muakin alkoi kiinnostaa mitä tuo adoptioäiti tarkotti, ja mitä ensimmäinen anonyymi tarkoitti. Olen adoptioäiti itsekin mutta silti olen sitä mieltä lapseni maahanmuuttaja mutta tokin hän elää erilaisessa perheessä kun kun muut maahanmuuttajat keskimäärin. On kuullut useinkin adoptioperheist tuon lauseen ja ymmärrän eron, lapsella on erilaista elää adoptioperheessä kun maahanmuuttajaperheessä. Silti en tiedä miksi toisille on tärkeää painottaa että lapsi ei ole maahanmuuttaja, tulee vähän rasistinen olo siitä jos sitä ei avata... t: Gitte

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…