Siirry pääsisältöön

Etenihän se

Viimeinen neuvontakäynti on nyt takana ja sosiaalityöntekijä alkaa kirjoittaa meistä puoltavaa kotiselvitystä. On ihanaa, kun asiat etenevät. Nyt pitäisi vihdoin myös saada päätettyä palveluntarjoaja. Vaihtoehtoina ovat siis Interpedia ja Abba Adoptions sekä Helsingin kaupunki ja JCWS. Maa on nyt siis jo selkeänä. Etelä-Afrikasta tulee osa meidän elämäämme.

Millaisia kokemuksia näistä kahdesta muilla adoptioperheillä on? Miksi olette valinneet sen palveluntarjoajan ja kohdemaan, jonka olette valinneet? Mitkä ovat noiden kahden selkeimmät erot nyt, kun Abba Adoptionskaan ei enää suhtaudu kristilliseen vakaumukseen niin vakavasti?

Kun palveluntarjoaja on päätetty ja kotiselvitys on kirjoitettu, on aika alkaa luvanhakupuuhiin. Se tapahtuu siis tulevien kuukausien aikana.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Molemmat varmaankin ihan hyviä valintoja. JCWS:llä on juuri tullut muutoksia oikeudenkäyntiasioihin, jonka vuoksi hakumatkalle ei pääse niin nopeasti lapsiesityksen jälkeen kuin aiemmin. Hakumatka on kolme viikkoa, kun Abballa se on neljä viikkoa. Suurin piirtein yhtä paljon tulee lapsia molemmilta, mutta vaihtelua voi olla eri vuosina monenlaisista syistä. JCWS:llä lapsiesitykset tulevat melko hyvin jonojärjestyksessä, vaikka tietysti poikkeuksia on. Yli 3-vuotiaita lapsia ei juuri ole, joten ilman ikäehtoa olevilla hakijoilla lapsi on luultavasti melko pieni. Helsingin kaupunki palvelunantajana on tunnettu erittäin hyvästä tiedotuksesta muihin palvelunantajiin verrattuna ja kysymyksiin saa vastauksen samana päivänä.
Anonyymi sanoi…
Olen samaa mieltä, ihania lapsia tulee kummankin palveluntarjoajan kautta. Kannattaa jutella kummankin palveluntarjoajan kanssa ja tehdä päätös sitten. Odotusaika riippuu kovasti lapsitoiveesta. Jos ei toivo sn-lasta, JCWS:n esitykset menevät ehkä ennustettavammin jonojärjestyksessä. Abban odousajat vaihtelevat enemmän, melko lyhyistä hyvinkin pitkiin.
Anonyymi sanoi…
Onneksi olkoon! Neuvontavaihe takana :) Meillä vielä myös se viimeinen (toivottavasti!) nyt edessä. Me päädyimme Helsingin kaupunkiin juuri siitä syystä, että tiedotus pelaa niin loistavasti ja olemme kuulleet paljon suosituksia. Lisäksi kun tapasimme Hki kaupungin yhteyshenkilö Suvi Koreniuksen niin päätös oli sinetöity. Hän oli aivan ihana henkilö ja sellainen jonka kanssa yhteistyö aivan varmasti sujuu. Joten paras tapa varmasti päättää, on varata aika molemmille ja luottaa mutu-tuntumaan :)
Anonyymi sanoi…
Joo kannattaa varmasti käydä tapaamassa molempia ja kysellä mahdollisimman paljon ja selvittää kuinka paljon on tällä hetkellä hakijoita odottamassa paperien keruuta. Odotusajat vaihtelevat, välillä toinen vetää paremmin ja välillä toinen, mutta JCWS:llä prosssi on siinä mielessä selvempi että jono etenee hyvin pitkälle järjestyksessä, kun taas Abballa voi sattua iloinen yllätys tai paljon muita pidempi odotus.

Me valitsimme Helsingin kaupungin, koska saimme Interpedialta aika kylmän vastaanoton kyselyihimme ja olimme oikein tyytyväisiä Helsingin palveluun. Mutta ihania lapsia tulee varmasti molemmista!
Illusia sanoi…
Kiitos teille kaikille! Tämä päätös täytyy nyt vain tehdä. Luulen, että ihan pieleen ei päätös voi missään tapauksessa mennä. Molemmat vaihtoehdot kun vaikuttavat juuri nyt hyviltä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…