Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Väärän kokoinen vaiva

Flunssa ja joka paikkaa kolottaa. Kurkku on kipeä eikä ääntä lähde. Yskitti koko yön niin, ettei saanut nukuttua. Päätä särkee. Paperihaava kädessä tuntuu niin ikävältä. Tuli mustelma. Ne ovat sopivan pieniä vaivoja. Niitä voi murehtia kahvipöydässä ja saada myötätuntoa osakseen.

Sitten on oikeasti isoja vaivoja. Sellaisia, jotka näkyvät ulospäin ja jotka pakottavat sängyn pohjalle tai jopa sairaalaan. Niitä kuuluukin murehtia ja niiden kärsijälle myötätunto tulee varmasti tarpeeseen.

Väärän kokoinen vaiva eristää ja vaientaa. Ei kahvipöydässä oikein voi kertoa, kuinka on taas monena yönä herännyt kipuunsa tai kuinka on syönyt vahvoja särkylääkkeitä jo monta päivää putkeen. Ei työkaverille oikein voi valittaa, kuinka munasarjaa kivistää tai kuinka kohtu jatkuvasti supistelee. Eikä sitä oikein viitsikään päivästä toiseen puhua samasta vaivasta.

Niinpä sitä ei sitten sano mitään. Sitä istuu särkylääkepöhnässä ja kuuntelee, kuinka flunssaista kolottaa. Tuntee toki myötätuntoa ja toivottaa paranemista, mutta pysyy omasta väärän kokoisesta vaivastaan vaiti.

Eikä siinä kai sinänsä ole mitään väärää tai oikeaa, huonompaa tai pahempaa. Onpahan vain. Yksi huomio lisää.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Toivo pitääkin menettää

"Kaksosia on nykyään kyllä todella paljon", toteaa työkaveri.
"Johtuisikohan se siitä, että nykyään riskiraskauksia ja keskosia sadaan paremmin hoidettua?" pohdin.
"Kyllä se taitaa olla sitä, kun niitä hedelmöityshoitoja tehdään nykyään niin kamalan paljon", arvelee työkaveri.
"Mutta aika harvoinhan hedelmöityshoidoissa siirretään kahta tai useampaa alkiota juuri tuon riskiraskauden vuoksi", yritän.
"Kyllä se siitä johtuu, että niitä hedelmöityshoitoja tehdään niin paljon", hän jatkaa.
"Minulle ei ainakaan siirretty kuin yksi alkio kaikissa muissa paitsi viimeisessä hoidossa, jossa onnistumismahdollisuudet olivat jo aika pienet", sanon.
"Ai, mutta onnistuiko se sitten?" hän kysyy yllättyneenä.
"Ei onnistunut."
"Mutta onko sinulla sitten lapsia?"
"Ei ole. Minä en voi saada biologista lasta."
"Mutta voihan se vielä onnistua, kun lakkaa yrittämästä ja rentoutuu ja..."
"Ei se onnistu enkä enää haluakaan, että se onnistuu. Minulle on tulossa adoptiolapsi. Olisi aivan kamalaa tulla nyt raskaaksi."
"Mutta ainahan toivoa on. Ehkä nyt, kun ette enää yritä, voikin onnistua."
"En halua enää saada biologista lasta. Kaikki on oikein hyvin juuri näin. Haluan saada adoptiolapsen."
"Mutta ainahan on toivoa."

Ajauduin keskusteluun vähän vahingossa. Asiasta on tullut minulle jo niin arkipäiväinen, että en oikeastaan osannut ajatella, että joutuisin vielä lohdutusyritysten kohteeksi. Ei minua nimittäin tarvitse enää lohduttaa. Ei ainakaan siitä, että en ole saanut biologista lasta. Myötätunto rankkojen kokemusten vuoksi on tietysti tervetullutta, mutta lohdutus hedelmöityshoitojen epäonnistumisesta ei tunnu enää ollenkaan ajankohtaiselta.

Myöhemmin tajusin, että minun olisi ehkä pitänyt sanoa ääneen se, että toipuminen on mahdollista vasta, kun toivoa ei enää ole. Ei pitäisi lohduttaa toivon kautta, koska juuri toivon vuoksi kamppailua jatketaan. Vasta toivon mentyä voi alkaa surra ja vasta surun laannuttua voi toipua.

Ennen tuollaisesta keskustelusta olisi jäänyt vähän paha mieli. Nyt jäi hyvä. Olen todellakin käsitellyt asian loppuun ja tämäkin keskustelu meni melkeinpä valistuksen puolelle. Ja hyvällähän hän.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Tilannepäivitys

Kotiselvitys on nyt tehty ja lähetetty Interpediaan. Pian pääsemme siis luvanhakupuuhiin. Olemme todella tyytyväisiä kotiselvitykseen. Teimme pieniä tarkennuksia asiavirheisiin ja siinä kaikki. Realistinen toive olisi, että hakemuksemme olisi lautakunnan käsittelyssä ennen kesälomia.

Kävin myös polilla endometrioositilanteen huonontumisen vuoksi. Lääkäri otti ongelmani vakavasti ja sanoi hyvin painokkaasti, että tällä tavalla tilanne ei voi jatkua. Hän ei kuitenkaan suositellut laparoskopiaa aivan heti, vaan ensin kokeillaan kuivattamista lääkkeillä. Kystakin on nimittäin pienentynyt entisestään. Sain valita Procrenin ja Visannen välillä. Valitsin Visannen, koska Procrenista minulla on vain huonoja muistoja kesästä kuumien aaltojen ja kaikkien muiden sivuoireiden kanssa. Visanne tosin alkaa vaikuttaa hitaammin ja on aika kallis. Lääkäri kuitenkin kirjoitti minulle B-lausunnon, jonka kanssa Visanne on erityiskorvattava. Väsymyksestäkin oli puhetta ja kävin sen vuoksi verikokeissa. Kilpirauhasarvot, hemoklobiini ja valkosoluarvot ovat viitearvojen sisällä. Väsymys voi toki selittyä ihan kivuillakin.

Nyt kivuttomia päiviä on ollut jo melko monta. Tänään taitaa olla menossa yhdestoista kivuton päivä. Nyt tosin vasen munasarja on parin tunnin aikana tehnyt olemassaolonsa minulle selväksi, joten ennustan kipujen alkavan pian.

Konkreettiset etenemiset sekä adoption että sairauden hoidon saralla ovat helpottavia. Olen siis ihan hyvillä mielin näistä juuri nyt. Väsymyksen hoitoon on kai alettava aivan perinteisin keinoin. On nukuttava juuri niin paljon kuin nukuttaa. (Se on tosin aika vaikeaa, koska joudun arkisin heräämään viiden aikaan aamulla.)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Häpeä liiasta jakamisesta, yksinäisyys liiasta vaikenemisesta

Olen viimeaikoina tuntenut taas oloni yksinäiseksi. En ole saanut tilaisuutta jakaa ja puhua asioista oikein kenenkään kanssa eikä miehenikään oikein pysty tarjoamaan sitä myötätuntoa ja apua, mitä juuri nyt tarvitsisin.

Sitten kun alkaakin jakaa ja puhua, tulee häpeä. Kuinka minä nyt näin pakotan muut kuuntelemaan? Ei kukaan enää jaksa kuunnella minun loputtomia jorinoitani lapsettomuudesta, adoptiosta ja endometrioosista. Tuntuu, että ihan jokainen on jo kyllästynyt minu jatkuviin pulmiini. Miksi ei olisi? Olenhan minä itsekin jo ihan kyllästynyt koko juttuun.

Sitten jos ei jaa, muuttuu olo niin kovin yksinäiseksi. Siitä tulee kehä. Kun ei halua vaivata muita, vetäytyy pois seurasta. Sitten on vielä enemmän yksin. Joskus toivoisin, että joku kysyisi ihan oikeasti ja tosissaan, kuinka voin. Mutta ei kukaan yleensä kysy ja jos kysyy, kerron aina kevennetyn version.

Ei mikään ole juuri nyt kamalan huonosti. Adoption suhteen kaikki on todella hyvin. Kotiselvitys valmistuu ihan pian ja sitten pääsemme hakemaan lupaa. Olen sen suhteen todella toiveikas. Yhtäkkisesti huonontunut endometrioositilanne sen sijaan uuvuttaa. Kokonaan kivuttomia päiviä on vain vähän. Kivuttominakin päivinä vatsaa turvottaa. Etenkin Panacodin syöminen kerää paljon nestettäkin kroppaan. Lisäksi olen koko ajan todella väsynyt. Perjantaina menen polille, jospa jotain ratkeaisi taas.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Valmennuskurssilta omaksuttua

Sain adoptiovalmennuskurssilta erään vinkin, joka todella pisti miettimään. Olen onnistunut saamaan selkäni pahasti jumiin suremalla, sairastamalla endometrioosia, stressaamalla ja tekemällä aivan liian paljon töitä tietokoneen edessä. 

Adoptiokurssin valmentajat vihjaisivat kokemuksen syvällä rintaäänellä, että yksi konkreettinen asia, mitä voi tehdä ennen lapsen saamista kotiin, on selkälihasten harjoittaminen, jotta lapsen kantaminen sujuisi sitten helpommin ja kivuttomammin.

Tuohon vinkkiin aion todella tarttua. Aloitin hyvinvointikeskeisen selän treenaamisen joogaamalla ja tekemällä kehonhuoltojumppia netissä toimivan joogakoulun avulla. Tavoitteena on siis treenata niin, että jaksan lopulta kantaa lastani sylissäni vaikka maailman tappiin saakka. Kerrankin treenille on aivan mielettömän hieno motivaattori!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Palveluntarjoaja päätetty

Meidän palveluntarjoajaksemme päätyi lopulta Interpedia ja sen kautta Etelä-Afrikan kontakti Abba Adoptions. Lopulta päätös oli helppo tehdä. Molemmat vaihtoehdot vaikuttivat oikein hyvältä, mutta tällä hetkellä jonotusajat olivat Helsingin kaupungin kautta 3 1/2 - 4 vuotta ja Interpedian kautta noin 2 vuotta.

Nyt odotamme kärsimättömänä sitä, että sosiaalityöntekijä saisi (huhtikuun alkuun lupaamansa) kotiselvityksen kirjoitettua ja pääsisimme hakemaan lupaa.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Aina vain vähemmän kivuttomia päiviä

Endometrioosi on ottanut kummallisen hyppäyksen huonompaan suuntaan. Kävin tammikuussa polilla ja silloin sovimme lääkärin kanssa seuraavan kontrollin kesälle eikä mitään kipulääkkeitä kummempaa lääkitystäkään mietitty. Sitten yhtäkkiä huomasin, että kipupäivien määrä on taas alkanut kasvaa. Viimeisen kuukauden aikana kivuttomia päiviä on ollut enää kuusi.

Myös särkylääkemäärät alkavat aiheuttaa ongelmia. Panacod pistää pään lisäksi sekaisin myös vatsan ja se aiheuttaa lisää kipuja ja ongelmia. Kivut aiheuttavat myös paljon epämukavuutta ja kipua selkään. Tuntuu, että olen jatkuvasti jännittyneenä. Minun on todella vaikeaa rentoutua kunnolla. Yöunien laatu on selvästi kärsinyt ja minua väsyttää paljon tavallista enemmän.

Olen varannut ajan polille viikon päähän perjantaille. Toivottavasti siellä keksitään minulle ratkaisu. Oikeastaan toivoisin uutta laparoskopiaa, koska uskon, että vasemman munasarjan ympärillä olevien solmujen aukaiseminen saattaisi helpottaa paljon. Kivut nimittäin keskittyvät suoraan vasempaan munasarjaan.

Myös ruokavalion rukkausta olen suunnitellut. En tosin jaksaisi kamalan tiukkaa linjaa, mutta ehkä endometrioosidieetistä olisi jotain apua.