Siirry pääsisältöön

Ohhoh!

Aamulla stressasin kaikkea tekemätöntä ja tein muutaman tekemättömän valmiiksi. Heitin miehen ja koiran junaan. Ostin uusia perunoita ja keitin kesän ensimmäisen kesäkeiton. Menin hierojalle ja hierojalta lähtiessä puhelimen näytöllä oli sähköpostiviesti Interpediasta: "Onneksi olkoon!"

Meillä on nyt lupa yhden lapsen adoptoimiseen. Ei lisäselvityksiä, vaan lupa. Näin nopeasti ja näppärästi. Hyvä uutinen on myös se, että Etelä-Afrikasta on Interpedian kautta tullut todella monta lapsiesitystä tänä vuonna. Jonot siis vetävät. Lapsia tulee. Meillekin jonakin päivänä ei enää niin pitkän ajan päästä.

Kommentit

Toiveena vauva. sanoi…
Oi miten ihania uutisia <3
Helmi sanoi…
Todella paljon onnea! Kauhean jännittävää..
Rowan sanoi…
Ihanaa, Illusia!! <3 Onnea!
Anonyymi sanoi…
Onnea, sepä kävi vikkelästi. Ja ihanaa että kontaktinne vaikuttaa tällä hetkellä oikein hyvältä, sieltä on jonoa lyhentynyt kevään myötä reippaasti. Tähdet on kohdallaan. :)
Gretel sanoi…
Ooh, mahtavaa! Ihana kuulla näin hyviä uutisia!
T sanoi…
Hieno uutinen! Paljon onnea!
Odotellen sanoi…
Aivan ihanaa, onnea!!
Anonyymi sanoi…
Lämpimät onnittelut, merkittävä askel!
Heikku sanoi…
Ihanaa. Oikein paljon onnea!
Illusia sanoi…
Kiitos tuhannesti!
Anonyymi sanoi…
Onnittelut luvasta! T. Oikku (meillä hakumatka lähestyy)
marikan polut sanoi…
miten ihanaa; onnea!
Kisu sanoi…
Suuronnittelut!
Anonyymi sanoi…
Onnea!

L
Laura sanoi…
Ihania uutisia, paljon onnea teille!

Toiveikas Laura
Illusia sanoi…
Kiitos vielä kaikille!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…