Siirry pääsisältöön

Uudenlainen aika

Vips vain ja kaikki muuttui meidän lapsenodotusmaailmassamme positiiviseksi. Olemme odottajia ja uskallamme jo käyttää kun-konjunktiota. Ystävät ja sukulaisetkin ovat innoissaan. Niin moni on osallistunut odotukseemme hiljaa ja uskaltaa nyt osallistua siihen vähän näkyvämmin.

Kun naapuri pahoitteli silmää vinkkaillen taloyhtiömme lasten vähyyttä ja toivoi lapsenlapsilleen leikkikaveria, saatoin ylpeänä kertoa, että tulossa on. Reaktio oli uskomattoman positiivinen ja naapuri toivoi lyhyttä odotusta ja sitä, ettemme missään tapauksessa muuttaisi täältä pois.

Kun matkustimme lomamatkalle, uskalsimme jo pohtia, olisiko tämä viimeinen kahdenkeskinen lomamatkamme pitkään aikaan. Ehkä ensi kesänä emme enää uskalla varata kallista lomamatkaa. Saattaahan olla, että matka joudutaan perumaan ja suunta vaihtamaan kohti Etelä-Afrikkaa. Ehkä seuraavaksi lomakohteeksi onkin valittava jotain lapsiystävällisempää ja saamme matkustaa sinne juuri oikean kokoisena perheenä.

Kun katselemme yhdessä pieniä suklaanvärisiä lapsia, sulamme hellyydestä. Kun jompikumpi meistä huomaa afrikkalaista alkuperää olevan lapsen, hän aina kääntää toisenkin huomion tähän. Tuijottelemme näitä pienokaisia hymyillen kuin hölmöt. Katselemme lapsia myös arvioiden. Onkohan meidänkin lapsemme tuon ikäinen, kun hän tulee? Osaakohan hänkin seisoa, kävellä tai juosta? Tapaileekohan hänkin jo sanoja?

Välillä taas tulee pieniä paniikin hetkiä. Mistä minä tiedän, kuinka lasta hoidetaan? Olenhan käyttänyt paljon energiaa pysyäkseni heistä loitolla. En osaa vaihtaa vaippaa. En osaa pukea lasta sopiviin vaatteisiin. En tiedä, minkä ikäinen lapsi vielä tarvitsee pinnasänkyä tai minkälaiset rattaat hänelle pitäisi ostaa. En osaa lohduttaa itkevää lasta. Mitä jos hän vain itkee, enkä osaa tehdä asialle mitään?

Ja toki tiedän, että saamme paljon apua. Lastenkodin työntekijät auttavat meitä, ystävät auttavat meitä, sukulaiset auttavat ja isovanhemmat ovat taatusti apuna.

Hän on ehkä jo syntynyt tai sitten hän syntyy ihan minä hetkenä vain. Tieto siitä on juuri nyt maailman paras tunne.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Onnea uuteen vaiheeseen! Nauttikaa nyt täysillä! Se tunne, kun joku, hartaasti odotettu asia on pitkän työn jälkeen vihdoin toteutumassa... Valmentautumisessa on kai kaksi koulukuntaa, toiset odottavat lapsitietoon asti kunnes uskaltautuvat lopulta kertomaan asiasta tutuille/ lähtemään ostoksille ja toiset ostelevat tarvikkeita pikkuhiljaa valmistautuen. Kaikilla oma tyylinsä, itse tietää mikä sopii perheelleen parhaiten. Minulle pikkuhiljaa-tyyli oli parasta, ja nyt lapsen saavuttua on kiva miettiä, milloin minkäkin käyttöesineen sai/uskalsi ostaa. Alkuodotuksen harkiten ostetut käyttöesineet ovat nyt arvokkaimmat ja niistä on kiva kertoa lapselle myöhemmin - ehkä juuri siksi, että niihin liittyy niin suuri tunnelataus. Odotus oli lopulta yllättävän lyhyt, ja itsensä ja läheisten valmistautumisesta oli paljonkin hyötyä.
Juuri teille sopivan pituista odotusaikaa toivottaen :)
T. Uudehko äiti
Illusia sanoi…
Kiitos, kiitos!

Minäkin olen kai pikkuhiljaatyyppi. Tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen kurkkasin lastentarvikeliikkeen sivulta pinnasänkyjuttuja. On näköjään olemassa sellainen 3 in 1 -sänky, joka sopii kaikille alle kouluikäisille. Melkein tuli jo sellainen olo, että voisi käydä jonakin päivänä lastentarvikeliikkeessä kurkkaamassa, mitä lapsi oikein tarvitseekaan. Meillä on jo sänkyä varten odottamassa setti Afrikan tähti -lakanoita(, jotka ovat tietysti liian suuret lapsen sänkyyn vielä pitkään). Ehkä siitä sängystä tulee meidän se tärkeä ensimmäinen kunnon hankinta. Saa nähdä.

Kertomisen suhteen olen ottanut sellaisen vastuu on kysyjällä -linjan. Suoraan kysymykseen saa siis suoran vastauksen ja toki lähipiiri on ollut alusta asti mukana. He kun ovat olleet mukana lapsettomuustaipaleellammekin. Yleensä ihmiset ovat kyllä ihania, kun kuulevat odotuksesta. Se on aivan mahtavaa!
Anonyymi sanoi…
Ihanan positiivisia kuulumisia! Kuinka pitkään tällä hetkellä joutuu odottamaan hakemuksen keräämistä?

Suosittelen perhepetiä, eli hankit jonkun lastensängyn jonka saa heti teidän sängyn viereen, sieltä on sitten helppo ottaa murunen kainaloon tuhisemaan.
Illusia sanoi…
Kiitos!

Nyt on tullut lapsia todella vauhdilla maahan, joten hommahan saattaa nopeutuakin. Tiedän, että puolisen vuotta luvan saamisestakin on saattanut riittää. Voisin siis ennustaa, että papereita keräillään kasaan loppuvuodesta.

Juuri sellaista olen ajatellut! Makuuhuoneessamme on minun puolellani sänkyä sellainen näppärä syvennys, johon lapsen yötavaroita voisi saada. Hän voisi siis nukkua aivan minun vieressäni, mutta omassa sängyssään. (Onpas jotenkin huimaa miettiä näitä sänkyjuttuja!)
Anonyymi sanoi…
Kyllä odotus tosiaan konkretisoituu nukkumajärjestelyihin! Minä en hennonut ostaa pinnasänkyä, otettiin mieluummin lastensänku. Lasten iän puolesta olisivat voineet vielä pinniksessä nukkuakin. Ajattelin silloin, että ovat jo ihan riittävästi viettäneet aikaa "lasten vankilassa". Joku vaisto oli oikeassakin, sillä eivät myöskään hakumatkalla suostuneet olemaan hotellin tarjoamassa matkasängyssä. Kainalossa nukkuivat makoisasti.
Illusia sanoi…
Samanlaisia ajatuksia on minullakin. Ehdottomasti siis vähintään niin, että yksi sivu sängystä on ihan auki. Oikeasti juuri nyt toivonkin sitä kainalossa nukkumista. Mutta ohan se sänkykin oltava, ettei tarvitse loputtomasti nukkua äidin kainalossa.
Jenna sanoi…
Ihania kuulumisia. Paljon onnea uuteen vaiheeseen <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…